Heips!
Onko muilla suhteissa tilanteita, joissa kumppanin maailmantuskan on todella voimakas? Minun kultani tuntee todella voimakkaasti naisiin, lapsiin ja epätasa-arvoon liittyvät vääryydet. Joskus on tilanteita, että kultuni lukee lehdestä jutun esimerkiksi naiseen kohdistuneesta väkivallasta, on hänen reaktionsa hyvin voimakas, melkein hysteerinen. Ja se päivä on sitten usein siinä, paha mieli loppuun asti.Sängyssä yöllä itkemistä ja potkimista, tuskaisuutta ja levottomuutta. Minun on oltava rinnalla ja siliteltävä ja rauhoiteltava, erityisen paha tilanne on jos hänelle iskee tunne yöllä ja minä olen kovin väsynyt ja herättävä unesta lohduttamaan. Kyllä hieman siinä hieman harmittaa. Itse en ota asioita todellakaan niin dramaattisesti, olen aika tyyni kaveri. Hänen mielestään se onkin tärkeää. Mutta jää tyhjä olo kun ei osaa auttaa ja lohduttaa, ottaa toisen surua pois.
Hän ei voi katsoa väkivaltaisia tai toista ihmistä alistavia elokuvia, lukea sellaisia kirjoja, kuulla tarinoita. Tai siis joutuuhan hän niitä kohtaamaan, mutta reaktio on todella suuri tuska.
Välillä harmittaa kun huomaa hänen iskevän silmänsä johonkin, ja tiedän että " taas mennään".
Muuten niin iloinen ihminen ja minulle rakas, joutuu kokemaan tuollaista. Terepiasta olen hänelle puhunut, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi mennä juttelemaan, että oppisi käsittelemään asioita erilailla.
Muilla kokemuksia?
Kiitos :)
Onko muilla suhteissa tilanteita, joissa kumppanin maailmantuskan on todella voimakas? Minun kultani tuntee todella voimakkaasti naisiin, lapsiin ja epätasa-arvoon liittyvät vääryydet. Joskus on tilanteita, että kultuni lukee lehdestä jutun esimerkiksi naiseen kohdistuneesta väkivallasta, on hänen reaktionsa hyvin voimakas, melkein hysteerinen. Ja se päivä on sitten usein siinä, paha mieli loppuun asti.Sängyssä yöllä itkemistä ja potkimista, tuskaisuutta ja levottomuutta. Minun on oltava rinnalla ja siliteltävä ja rauhoiteltava, erityisen paha tilanne on jos hänelle iskee tunne yöllä ja minä olen kovin väsynyt ja herättävä unesta lohduttamaan. Kyllä hieman siinä hieman harmittaa. Itse en ota asioita todellakaan niin dramaattisesti, olen aika tyyni kaveri. Hänen mielestään se onkin tärkeää. Mutta jää tyhjä olo kun ei osaa auttaa ja lohduttaa, ottaa toisen surua pois.
Hän ei voi katsoa väkivaltaisia tai toista ihmistä alistavia elokuvia, lukea sellaisia kirjoja, kuulla tarinoita. Tai siis joutuuhan hän niitä kohtaamaan, mutta reaktio on todella suuri tuska.
Välillä harmittaa kun huomaa hänen iskevän silmänsä johonkin, ja tiedän että " taas mennään".
Muuten niin iloinen ihminen ja minulle rakas, joutuu kokemaan tuollaista. Terepiasta olen hänelle puhunut, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi mennä juttelemaan, että oppisi käsittelemään asioita erilailla.
Muilla kokemuksia?
Kiitos :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
mielenterveydellisiä ongelmia. Moni kokee tänäpäivänä ulkomaailman väkivallan ahdistavaksi, mut se tunne pitää osata hallita. Tyttöystäväsi ei hallitse ja se voi tulla joskus todelliseksi uhaksi teille.
Niin, muuten hänellä ei sen kummenpaa ongelmaa ole asioihin suhtautumisessa, mutta vääryyden hän kokee vahvasti. Ja onhan se minun mielestä hyvä välittää asioista, olla kiinnostunut, niin kuin hän on, ja tuntee empatiaa erilaisia ihmisiä ja eri tilanteita kohtaan aidosti. Ei ole todellakaan mikään aivan-sama-mitä-maailmassa-tapahtuu -ihminen. Hän itsekin tietää että hänen on muututtava, koska maailmaa ei voi yksi ihminen muuttaa. Mut vaikeita tilanteita tollaiset, eikä häntä voi varjella "maailman pahuudelta" vaikka mieli tekisikin.
Onko hänellä itsellään taustalla jotain rankkoja kokemuksia, jotka heräävät eloon aina kun hän näkee jotain vääryyttä? Suosittelisin tuota terapiaa myös.
Eipä ole mittään. Pienestä pitäen hän on vain tiennyt että maailmassa on jotain pielessä. Sittemmin hän perehtynyt ihmisoikeusasioihin ja tasa-arvoon, ja tieto lisää tuskaa...
...mutta minulla tuska kohdistuu noiden mainitsemiesi asioiden lisäksi ehkä voimakkaimmin eläimiin! En kestä niiden kärsimystä, kun ovat niin kovin meistä ihmisistä riippuvaisia. Enkä ole hullu vaikka yliempaattinen ehkä olenkin ;)