Syy nykyiseen, valtavan suureen pahoinvointiin,

Ette kai hyvät ihmiset enää aio valita ja valtuuttaa / palkata, puolestanne rikollisia palvelijoiksenne ja edustajiksenne. Eli työntekijöiksenne, puolestanne väärin, oikeuden mukaisuuden vastaisesti toimimaan! Pahuuksia ja vääryyksiä tekemään ja sellaisiin lupia myöntäjiksi!. Kaiken pahuuden ja vääryyden puolesta, eli LAIN VASTAISESTI edestänne toimijoiksi.

Niin kuin olette, lähes kaikki yhteiskunnan jäsenet, tähän asti tehneet. Tai niihin vain hiljaa, tyytyväisinä mukautuneet, = osallisuutta! Näin ollen omaksikin ja koko kansakuntanne onnettomuudeksi! Mutta ensikädessä toisillenne ja koko luomakunnan Luojalle ja Omistajalle. Ja kaikelle Hänen omaisuudelleen, = KAIKKI, niin taivaassa kuin maankin päällä oleva! Näin suurta pahoinvointia, mitä kansakuntalaiset tänä päivänä kokee, ei ole ollut koskaan aikaisemmin! Näin jonkin tutkimuksen mukaan. Ilmeni jossain päivittäissanomalehdessä jokin aika sitten.

Saneet näin tehden aikaan hirveää ristiriitaisuutta ja sekasortoa, ja seuraamuksina hirveää riistoa, tuhoa, sekä henkistä että fyysistä turmelua, onnettomuuksia ja onnettomuutta, valtavasti turhia kuolon uhreja, monenlaisia ja tasoisia tapaturmia ja menetyksiä ym. ikäviä asioita! Siis valtavaa kärsimystä ja henkistä pahoin vointia niin ihmisille / koko yhteiskunnalle / kansakunnalle. Samoin eläimille, ja koko luomakunnallekin, myös koko ihmiskunnalle. Kyllä te kansalaiset / kansa, te jotka tasavalloissa perustuslain mukaan käytätte KORKEINTA VALTAA ja kannatte yhdessä SUURINTA VASTUUTA. Ihan kaikesta, mitä ja miten tasavallassanne, eli kansakuntanne keskuudessa, (yhteiskunnassamme) toimitaan.

Eli, miten ja mitä kaikkea tuotetaan, miten palvellaan, mitä harrastetaan, mitä julkisesti sanotaan ja puhutaan, mitä kirjoitetaan, miten käyttäydytään, mitä ja miten julkisesti esitetään.
Kaikesta pahasta, väärästä ja epäsiveellisestä (moraalittomasta), eli rakkaudettomuudesta, = laittomuudesta, = RIKOLLISUUDESTA lähimmäisiänne, ja heidän Luojaa, kaiken elämän antajaa ja ylläpitäjää kohtaan, tulee raskaat seuraamuksensa! Niin kuin joka päivä tiedotusvälineemme niistä todistukseksi uutisoi, ja eri puolilta maailmaakin, samoista syistä tapahtuvista, raportoi.

Tämä luomakunta on annettu ihmisille, vain oikein hoidettavaksi, ”VILJELTÄVÄKSI ja VARJELTAVAKSI”! Ei ole annettu kenelläkään eikä keillekään ihmisille omaisuudeksi, eikä kukaan tätä voi omakseen ostaa. Ei siis ole annettu oikeutta tuhoamisiin eikä turmelemisiin, eikä toisten väärin hyväksikäytön välineeksi! Jokaisen oikeuden mukaisuuden tajun omaavan LAIILLISEN laillisuuden rajat tuntevan velvollisuus, on varoittaa ja valistaa kasakuntalaisiaan, niin etteivät tee vääriä valintoja, etteivät valitse ja valtuuta epävanhurskaita, oikeuden mukaisuuden vastaisesti toimivia yhteiskunnan yhteisten asioiden hoitajiksi ja asianajajiksi.

Kenelläkään ei ole laillista oikeutta valita, eikä valtuuttaa pimeästi (sokeasti) muista ja muusta ”hälläväliä”, vain omasta ja omien etujen puolesta toimivia, eritavoin ja tasoin puolueellisia, (epäoikeudenmukaisesti toimivia) yhteiskunnan virkoihin, hoitamaan mielivaltaisesti muiden vääryyttä ihannoivien (hyväksyvien) kanssa, koko yhteiskunnan / kansakunnan yhteisiä asioita.

On jo LAIN vastaista asettaa sellaisia edes ehdolle valittaviksi! Jopa tämä, moni eri puolue systeemi on perustuslakimmekin vastaista. Tasavalloissa kuuluu valita ja valtuuttaa kansakuntalaisten keskuudesta parhaimmat mahdollisen oikeuden mukaisuuden ehdoilla toimivat asiantuntijat, ja vain palvelijoiksi, ei herroina hallitsijoiksi eikä johtajiksi, eikä ohjaajiksi! Tasavalloissa kansa omaa kuninkaallisen hallinta vallan ja oikeuden, mutta on velvollinen toimimaan ja hallitsemaan oikeuden mukaisesti ja tasapuolisesti. Kaikki ja kaiken oikein huomioon ottavasti. Ja myös valvomaan sen!

Sen ei mitään pahaa eikä väärää kenellekään, eikä millekään opin, eli Jumalan sanan mukaan.
= Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten pohjalta, = Totuuden / Oikeuden lainmukaisuus! Eli PYHÄN, ei mitään pahaa, Jumalan Pyhän sanan ja Hengen pohjalta ja mukaisesti! Palvelijansa.
3274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"jumalaa" ei ole olemassakaan. Pelkkää uskisten harhakuvaa, yli-vilkkaan mielikuvitusksen tulosta.

Ei voi jeebuksetkaan Suomen suurtyöttömyyttä ja samanaikaista työvoimapulaa parantaa. Kaikki täällä maallisessa olemassaolossamme lähtee ihmisestä *itsestään*, ei mistään epämääräisistä henkiolennoista.

Terveisin realistinen agnostikko.

Äänestä

Tuollainen paatoksellinen tajunnanvirtateksti saattaa toimia seurakuntasi kokouksissa, mutta täällä se vaikuttaa pelkästään huonolta kirjoitukselta. Tarkista lääkityksesi, ja opettele kirjoittamaan.

Äänestä
  • Tuo sama sekopää idiootti on suoltaa jatkuvasti tuota samaa paskaa eri foorumeilla. Hihhulit pitäis viedä pakkohoitoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitkettävissä! kirjoitti:

Ette kai hyvät ihmiset enää aio valita ja valtuuttaa / palkata, puolestanne rikollisia palvelijoiksenne ja edustajiksenne. Eli työntekijöiksenne, puolestanne väärin, oikeuden mukaisuuden vastaisesti toimimaan! Pahuuksia ja vääryyksiä tekemään ja sellaisiin lupia myöntäjiksi!. Kaiken pahuuden ja vääryyden puolesta, eli LAIN VASTAISESTI edestänne toimijoiksi.

Niin kuin olette, lähes kaikki yhteiskunnan jäsenet, tähän asti tehneet. Tai niihin vain hiljaa, tyytyväisinä mukautuneet, = osallisuutta! Näin ollen omaksikin ja koko kansakuntanne onnettomuudeksi! Mutta ensikädessä toisillenne ja koko luomakunnan Luojalle ja Omistajalle. Ja kaikelle Hänen omaisuudelleen, = KAIKKI, niin taivaassa kuin maankin päällä oleva! Näin suurta pahoinvointia, mitä kansakuntalaiset tänä päivänä kokee, ei ole ollut koskaan aikaisemmin! Näin jonkin tutkimuksen mukaan. Ilmeni jossain päivittäissanomalehdessä jokin aika sitten.

Saneet näin tehden aikaan hirveää ristiriitaisuutta ja sekasortoa, ja seuraamuksina hirveää riistoa, tuhoa, sekä henkistä että fyysistä turmelua, onnettomuuksia ja onnettomuutta, valtavasti turhia kuolon uhreja, monenlaisia ja tasoisia tapaturmia ja menetyksiä ym. ikäviä asioita! Siis valtavaa kärsimystä ja henkistä pahoin vointia niin ihmisille / koko yhteiskunnalle / kansakunnalle. Samoin eläimille, ja koko luomakunnallekin, myös koko ihmiskunnalle. Kyllä te kansalaiset / kansa, te jotka tasavalloissa perustuslain mukaan käytätte KORKEINTA VALTAA ja kannatte yhdessä SUURINTA VASTUUTA. Ihan kaikesta, mitä ja miten tasavallassanne, eli kansakuntanne keskuudessa, (yhteiskunnassamme) toimitaan.

Eli, miten ja mitä kaikkea tuotetaan, miten palvellaan, mitä harrastetaan, mitä julkisesti sanotaan ja puhutaan, mitä kirjoitetaan, miten käyttäydytään, mitä ja miten julkisesti esitetään.
Kaikesta pahasta, väärästä ja epäsiveellisestä (moraalittomasta), eli rakkaudettomuudesta, = laittomuudesta, = RIKOLLISUUDESTA lähimmäisiänne, ja heidän Luojaa, kaiken elämän antajaa ja ylläpitäjää kohtaan, tulee raskaat seuraamuksensa! Niin kuin joka päivä tiedotusvälineemme niistä todistukseksi uutisoi, ja eri puolilta maailmaakin, samoista syistä tapahtuvista, raportoi.

Tämä luomakunta on annettu ihmisille, vain oikein hoidettavaksi, ”VILJELTÄVÄKSI ja VARJELTAVAKSI”! Ei ole annettu kenelläkään eikä keillekään ihmisille omaisuudeksi, eikä kukaan tätä voi omakseen ostaa. Ei siis ole annettu oikeutta tuhoamisiin eikä turmelemisiin, eikä toisten väärin hyväksikäytön välineeksi! Jokaisen oikeuden mukaisuuden tajun omaavan LAIILLISEN laillisuuden rajat tuntevan velvollisuus, on varoittaa ja valistaa kasakuntalaisiaan, niin etteivät tee vääriä valintoja, etteivät valitse ja valtuuta epävanhurskaita, oikeuden mukaisuuden vastaisesti toimivia yhteiskunnan yhteisten asioiden hoitajiksi ja asianajajiksi.

Kenelläkään ei ole laillista oikeutta valita, eikä valtuuttaa pimeästi (sokeasti) muista ja muusta ”hälläväliä”, vain omasta ja omien etujen puolesta toimivia, eritavoin ja tasoin puolueellisia, (epäoikeudenmukaisesti toimivia) yhteiskunnan virkoihin, hoitamaan mielivaltaisesti muiden vääryyttä ihannoivien (hyväksyvien) kanssa, koko yhteiskunnan / kansakunnan yhteisiä asioita.

On jo LAIN vastaista asettaa sellaisia edes ehdolle valittaviksi! Jopa tämä, moni eri puolue systeemi on perustuslakimmekin vastaista. Tasavalloissa kuuluu valita ja valtuuttaa kansakuntalaisten keskuudesta parhaimmat mahdollisen oikeuden mukaisuuden ehdoilla toimivat asiantuntijat, ja vain palvelijoiksi, ei herroina hallitsijoiksi eikä johtajiksi, eikä ohjaajiksi! Tasavalloissa kansa omaa kuninkaallisen hallinta vallan ja oikeuden, mutta on velvollinen toimimaan ja hallitsemaan oikeuden mukaisesti ja tasapuolisesti. Kaikki ja kaiken oikein huomioon ottavasti. Ja myös valvomaan sen!

Sen ei mitään pahaa eikä väärää kenellekään, eikä millekään opin, eli Jumalan sanan mukaan.
= Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten pohjalta, = Totuuden / Oikeuden lainmukaisuus! Eli PYHÄN, ei mitään pahaa, Jumalan Pyhän sanan ja Hengen pohjalta ja mukaisesti! Palvelijansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu