Onko kokemuksia rasitusmurtumasta?.Itse sain rasitusmurtuman aikaan body combatissa, jossa paino paljon päkijöillä. Kauanko murtuman paraneminen kestää? Itselläni kolmatta viikoa viedään, ja edelleen jalka vihoittelee. Lääkäri määräsi kipulääkkeitä ja jumpat seis 2-3 viikkoa. Kohtalotoverit komentoikaa!!!Masentaa kun ei pääse liikkumaan!!//Tyttö 83
Rasitusmurtuma jalassa
17
39796
Vastaukset
- Meigä
Itselläni nilkassa kipua, tuli reilu 20 kilsan juoksun jälkeen eka kertaa kipu. Sitä on kestänyt monta viikkoa lievänä, juoksun kuitenkin jätin rauhaan. Mutta kuinka ollakaan kovassa salitreenissä yhden jalan prässin kanssa kun painoa oli paljon, kipu yltyi. Tarkemmin en osaa sitä paikallistaa lähteekö lihaksesta vai nivelistä. Miten sulla, kertoisitko lisää
- Jumppa tyttö83
Kipu tuli päkiän kohdalle ensin oli vähän kipeä, ja kun jatkoin liikkumista kipeytyi koko ajan enemmän! Pari viikkoa ajattelin että jalassa on vain joku tulehdus, mutta kun ei parantunut menin lääkäriin. Kuvauksen jälkeen todettiin rasitusmurtuma ns."marssi murtuma". Tapahtuneesta kulunut 1kk, enkä vieläkään voi jumpata. Ainoastaan uinti ja sali treeni mahdollista. Lääkäri sanoi että luutuu itsestään, eikä jalkaa saa rasittaa! Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta ja ehkä viikon päästä voisi esim. lenkkeilyä kokeilla. Kannaattaa heti mennä lääkäriin jos vähinkin jotain kipuja ilmenee. Itse menin liian myöhään ja jalan parantuminen pitkittyi paljon. Jos olisin heti tiennyt että kyseessä oli murtuma, olisin kaiken jumppailun lopettanut välittömästi. Vamma on opettanut että jos jotain outoa kipua ilmenee eikä se mene vähän ajan päästä ohi, menen heti lääkäriin!!!!Jos sinun jalassa kipu jatkuu kannatan lääkärissä käyntiä.
- Meigä
Jumppa tyttö83 kirjoitti:

mulla kipu siis nilkassa, välillä toisella ja välillä toisella puolella ja myös akillesjänteen-puolella. Sitä on kuitenkin vaikea paikallistaa mikä se tosiasiallinen kipupaikka on. Kyllähän tuo rasitusmurtuma kai voisi olla myös nilkassa. Se on kiistatonta ainakin että rasitusvamma tämä on, eikä sitä varmaan ole helpottanut mun korkokenkien käyttö. Nekin on nyt pannassa.
Aattelin katsoa viikon ja jos ei muutu levossa miksikään niin menen lääkäriin :) - Jumppa tyttö83
Meigä kirjoitti:
mulla kipu siis nilkassa, välillä toisella ja välillä toisella puolella ja myös akillesjänteen-puolella. Sitä on kuitenkin vaikea paikallistaa mikä se tosiasiallinen kipupaikka on. Kyllähän tuo rasitusmurtuma kai voisi olla myös nilkassa. Se on kiistatonta ainakin että rasitusvamma tämä on, eikä sitä varmaan ole helpottanut mun korkokenkien käyttö. Nekin on nyt pannassa.
Aattelin katsoa viikon ja jos ei muutu levossa miksikään niin menen lääkäriin :)Rasitusmurtuma voi tulla moneen paikkaan, mulla se pamahti tohon päkiään. Se tulee kun tiettyä paikkaa rasittaa liikaa lopuksi luu ei enää kestä ja murtuu!(netistä luin)Siihen voi olla syynä myös esim. huonot kengät, tekee liikkeet väärin, jne jne...Mulla kävi just noin että vedin kolme päivää samaa rankkaa jumppaa ja varmaan tein vielä liikkeitä väärin, joten ei jalka enää jaksanut ja roppa huus muutenki hoosiannaa. No nyt opin kantamaan kautta, että välipäiviä täytyy pitää!=)
Joo mulla sama homma noitten korkkareitten kanssa. Aluks kun kipu oli pientä, ni ei muuta kun paarin ja korkkarit jalkaan!!Se oli ihan viiminen virhe, vaik sunnuntaina oli ihan paikallaan ei maanantaina kävelystä meinannnu tulla mitään. Nyt oon sit 3vko painellu menee tyylii lenkkareittenkaa arjessa ja juhlassa=)..Kandee jättää korkkarit nyt vähäks aikaa!!!Seuraile tilannetta, ja toivottavasti ei ole mitään murtumaa jalassa. Mulle lääkäri sano et mahdollisimman tukevat kengät ja tietty vähän rasitusta.
Toivottavasti jalka paranee pian=) - Meigä
Jumppa tyttö83 kirjoitti:
Rasitusmurtuma voi tulla moneen paikkaan, mulla se pamahti tohon päkiään. Se tulee kun tiettyä paikkaa rasittaa liikaa lopuksi luu ei enää kestä ja murtuu!(netistä luin)Siihen voi olla syynä myös esim. huonot kengät, tekee liikkeet väärin, jne jne...Mulla kävi just noin että vedin kolme päivää samaa rankkaa jumppaa ja varmaan tein vielä liikkeitä väärin, joten ei jalka enää jaksanut ja roppa huus muutenki hoosiannaa. No nyt opin kantamaan kautta, että välipäiviä täytyy pitää!=)
Joo mulla sama homma noitten korkkareitten kanssa. Aluks kun kipu oli pientä, ni ei muuta kun paarin ja korkkarit jalkaan!!Se oli ihan viiminen virhe, vaik sunnuntaina oli ihan paikallaan ei maanantaina kävelystä meinannnu tulla mitään. Nyt oon sit 3vko painellu menee tyylii lenkkareittenkaa arjessa ja juhlassa=)..Kandee jättää korkkarit nyt vähäks aikaa!!!Seuraile tilannetta, ja toivottavasti ei ole mitään murtumaa jalassa. Mulle lääkäri sano et mahdollisimman tukevat kengät ja tietty vähän rasitusta.
Toivottavasti jalka paranee pian=)toivon sulle. On tosi kurjaa kun on tottunut liikkumaan eikä malttaisi millään odottaa että jalka paranee.
- Nimetön
Miulla myös rasitusmurtumat molempien jalkojen päkiöissä, tuli viikonlopun mittaiselta tehotanssikurssilta. Lääkäriin en mennyt kun tuttu lekuri veikkaili myös rasitusmurtumia, lepoa kuulemma vain ni sillä lähtee... Pelottaa vain tuleeko tästä nyt loppuikäinen vaiva. Pitäis jaksaa levätä kintut kuntoon...
- Emmi*
Mulla tuli viime syksynä polveen kahden viikon rankan treenailun jälkeen omituista kipua, jota sitten hoidettiin yli kuukausi rasitusmurtumana. Pari päivää oli sellaista ettei jalalla voinut astua ollenkaan, se oli kuin eräällä lailla murtunut. Mutta kipu ei hellittänyt ja monien tutkimusten jälkeen tajuttiin vian olevankin hermossa, joka oli puristuksissa kasvaneitten lihasten välissä. Vaiva parani parissa viikossa hermovenyttelyn ja fysioterapian avulla. Ominaista vaivalle oli se että kipupistettä ei voinut oikein tarkasti edes sijoittaa. En nyt halua sanoa että kenenkään teidän rasitusmurtuma/marssimurtuma ei olisi se miksi sitä luullaan, haluan vaan tuoda esille sen, miten mulla vaivaa hoidettiin väärin ja tuli tosi pitkä turha tauko treenailuihin. Ja senhän siitä tietysti opin, että lepopäivä on treenailussa se tärkein päivä.
- Meigä
Emmi* kirjoitti:

eli vaiva helpottanut ja muuttanut minulla hiukan muotoaan, nyt tuntuu enemmän ylempänä sääressä ja enemmän kuin lihaskalvoissa tms., joten en tiedä onko mulla sitten kysymys tuosta rasitusmurtumasta. Tekis vaan jo mieli juoksemaan ja jalkoja treenaamaan eikä millään malttaisi odottaa. Pitääkö odottaa että vaiva kokonaan on pois ennenkuin treenaa?

Varmasti on suositeltavaa odottaa ja levätä kunnes jalka on kokonaan kunnossa, muuten vamma pahenee ja uusiutuu helpommin tulevaisuudessa. Itselläkin olen huomannut että lepo auttaa, molemmat jalat jo lähes kunnossa. Taas tuli viikonloppuna sen verran hypittyä että tuntuu hieman, tästä siis vedän johtopäätöksen että täyslepo on paras apu...
- Ninukas
Minä myös vähän epäilen rasitusmurtumaa itselläni. Otettiinko sinulla röntgenkuva? Itse menen huomennä lääkäriin. Minun harrastuksessa (irkkutanssi) hypitään päkiöillä sen tunnin viikossa omat harjoittelut. Minulla kipu on sen luun lähettyvillä joka lähtee jalkapöydän päältä kohti isovarpaan viereistä varvasta. Millaista kipu oli sinulla? Mulla on pari päivää harkkojen jälkeen menty kipugeelin kanssa, mutta ontuen pystyn kävelemään. Tärähdykset sattuu kovasti, painaessa aristaa myös. Lepo helpottaa, mutta kun pari askelta koitin hypähdellä, kipu alkoi taas julmettuna. Vaiva on kehittynyt hiljalleen syksyn aikana, nyt ei pysty siis harjoittelemaan, eikä edes lähteä kauppareissulle kävellen.
Kuulin, että parantuminen vie 1-6kk murtuman suuruudesta riippuen. - rasitusvammainenko?
mulla epäillään rasitusmurtumaa. tänään olin magneettikuvauksis ku röntgenis ei näkyny mitään ja toivottavasti ei näy magneettikuvassakaan. alotin lenkkeilyn 1-2kk sitte. jalka alko varmaa 3vk jälkee sattuu. äiti ei välittäny vaa sano et se kuuluu juttuun. menin koulun terveydenhoitajalle ja se pisti mut liikkakieltoo ja katottais et häviiks kipu olemal liikkumat mut ei auttanu. pelkään et siin on rasitusmurtuma, koska sitte en sais liikkuu ja liikunta on mun elämä ! pitää oottaa viikko tuloksia. että se tuntuu liian pitkältä ajalta !
- .
"Alentunut D-vitamiinipitoisuus on keskeinen riskitekijä rasitusmurtumissa. Asia selviää Tampereen yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta, jossa selvitettiin varusmiesten D-vitamiinivajeen yleisyyttä ja vaikutuksia.
Tutkimuksen mukaan riski saada rasitusmurtuma kasvaa jopa nelinkertaiseksi, kun D-vitamiinipitoisuus on alhainen. Tutkimukseen osallistui 756 tervettä varusmiestä, joiden rasitusmurtumat kirjattiin kolmen kuukauden aikana.
Tutkimuksessa ilmeni myös, että D-vitamiinin vajeesta kärsivillä varusmiehillä on tilastollisesti merkittävästi enemmän hengitystieinfektioista johtuvia poissaoloja. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinivalmisteen käyttö saattaa vähentää hengitystieinfektioita."
http://www.aamulehti.fi/Terveys/1194746825083/artikkeli/suurin riskitekija tama vitamiini ehkaisee rasitusmurtumissa.html
"The doses of sunshine or oral vitamin D3 used in healthy children should be designed to maintain 25(OH)D levels above 50 ng/mL. As a rule, in the absence of significant sun exposure, we believe that most healthy children need about 1,000 IU of vitamin D3 daily per 11 kg (25 lb) of body weight to obtain levels greater than 50 ng/mL. Some will need more, and others less. In our opinion, children with chronic illnesses such as autism, diabetes, and/or frequent infections should be supplemented with higher doses of sunshine or vitamin D3, doses adequate to maintain their 25(OH)D levels in the mid-normal of the reference range (65 ng/mL) — and should be so supplemented year-round (p. 868)."
- Cannell JJ, Vieth R, Willett W, Zasloff M, Hathcock JN, White JH, Tanumihardjo SA, Larson-Meyer DE, Bischoff-Ferrari HA, Lamberg-Allardt CJ, Lappe JM, Norman AW, Zittermann A, Whiting SJ, Grant WB, Hollis BW, Giovannucci E. Cod liver oil, vitamin A toxicity, frequent respiratory infections, and the vitamin D deficiency epidemic. Ann Otol Rhinol Laryngol. 2008 Nov;117(11):864–70.
1000 IU jokaista lapsen 11 painokiloa kohden ympäri vuoden, allekirjoittajana mm. Christel Lamberg-Allardt. Tavoitetaso artikkelin mukaan olisi 65 ng/ml eli noin 160 nmol/l. Omat D-vitamiinitasonsa voi kuitenkin käydä mittauttamassa, jotta tietää, missä mennään.
http://manninen-nutraceuticals.blogspot.fi/2009/09/christel-lamberg-allardt-siirtynyt.html
Suomalaisten keskiarvo on n. 43 nmo/l nykyisillä virallisella saantisuosituksilla.
Muuttuiko mikään uusien D-vitamiinisuositusten myötä?
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf
Suomessa arvioidaan olevan n. 500 000 osteoporoosia sairastavaa potilasta, osteoporoottisia murtumia Suomessa syntyy n. 40 000 vuosittain, näistä lonkkamurtumia on n. 8000. Lisäksi toiset 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa, osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa. Lonkkamurtumien määrän ennustetaan lähes kolminkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Myös alle 20-vuotiailla on todettu osteoporoosia.ja riisitautia
D-vitamiinin puute näkyy erityisesti lasten luunmurtuma tilastoissa: viimeisen 20 vuoden aikana lasten kyynärvarren murtumat ovat lisääntyneet 31 prosenttia ja olkavarren murtumat 39 prosenttia. Muita osatekijöitä ovat kalsiumin ja liikunnan puute.
Iltalehti uutisoi äskettäin, että suomalaislapsilla on todettu murtumia ja jopa osteoporoosia, jotka ovat vältettävissä D-vitamiinia lisäämällä. Helsingin alueella tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 99 prosenttia helsinkiläisistä koululaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Iltalehdessä haastateltu ylilääkäri Raimo Rintala suosittelee 50 mikrogramman D-vitamiinilisää myös lapsille.
"70 % eurooppalaisista elää D-vitamiinin puutteessa"
Tässä talviaikaan tehdyssä tutkimuksessa 18-21 -vuotiaiden miesten veren D-vitamiinitaso:
http://jcem.endojournals.org/cgi/content/full/89/1/76
Tammikuussa 2001 nuorten miesten 25OHD taso oli siis vain 24 nmol/l.
Sen jälkeen kun maitoon ja joihinkin muihin elintarvikkeisiin oli alettu lisätä pieniä määriä D-vitamiinia, tehtiin jatkotutkimus
Vitamin D fortification of milk products does not resolve hypovitaminosis D in young Finnish men (2007).
http://www.nature.com/ejcn/journal/v61/n4/abs/1602550a.html
Tammikuussa 2004 siis 73.8%:lla nuorista miehistä 25OHD oli alle 37.5 nmol/l!
Ei liene mitään syytä olettaa, että koko väestöllä keskimäärin tilanne olisi parempi kuin nuorilla miehillä, pikemminkin päinvastoin. Saattaapi siis olla, että jopa kolmella neljäsosalla Suomen kansasta 25OHD on talvella alle 40 nmol/l!
Normaalina pidetään sitä, mitä auringosta saa ja se on yli 100 nmol/l. Tähän tarvitaan keskimäärin 100µg D-vitamiinia päivässä.
Nykypäivän lääkärin pitäisi mielestäni ymmärtää, että kalsidiolipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon siinä missä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin. Luultavasti osa lääkäreistä osaakin jo toimia näin. - Onko parantunut?
löytyi rasitusmurtuma vasemma sääre sisäpuolelta polve alapuolelta. Löyty 9.10 ja lääkäri määräs et olis kuukaude urheilukielto. Nyt alkaa olemaa kielto ohite ja pitäisi palata jäälle. Kävin tänään testaamassa kestäisikö jalka kovempaa luistelua. Huomasin että patti, joka oli kipeä ja hävinnyt olisi taas hieman palannut. Patti ei tullu kosketusaraks mutta ku kovaa painaa siitä nii tuntuu pientä kipua. Tänäänkin olin liikunta tunnilla sählyä pelaamassa ja pienessä hölkässä/juoksussa ei aiheuttanu kipua. Tahtosi tietää et jos patti palaa takasin tauo jälkee nii onko se iha normaalia alussa vai että se ei ole kokonaa parantunu. Tahtoisin tietää nopsaa, sillä pitäisi palata reeneihi mahdollisimman nopeesti.
- Enkestäenään
Itse ulkosyrjässä nyt rasitusmurtuma ja pelaan jalkapalloa ja joutunu olee nyt 2kk ja 2viikkoo poissa, lääkäri ens viikolla ja toivottavasti viimeinen, sillä elämä on ollut suoraan sanottua pelkkää helvettiä nyt kun ei saa treenata ja on missannut niin paljon tärkeitä fudisjuttuja ja jengijuttuja. En vaa tiiä jaksanko enää jos en saa treeni lupaa ens viikolla!
- Enkestäenään
Korjaan alkava rasitusmurtuma!
- tyttö33
Mulla rasitusmurtuma jalkaterässä kestänyt jo 4kk, kun diagnoosin saaminen kesti 1kk ja lääkäri ei määränny keppejä vaik murtuma näky röntgenissä. Vasta 2kk sitten pidin 3vko keppejä ja kipsi myös. Voiko tästä enää parantua ollenkaan? Magneetissa näky gr 2 tason murtuma marraskuussa...
- Kyllästynyttähän
Itsellänikin rasitusmurtuma todettiin huhtikuussa, siitä asti (2kk) olen joutunut siis käyttämään keppejä ja tukikenkää jalassa. Minulla alkaa jo pikkuhiljaa menemään hermot tähän. Olen siis erittäin motivoitunut liikkuja ja rakastan urheilua. Lisäksi vielä kesäni menee ihan piloille, koska joudun jättämään kisat,festarit ja kesätyöni välistä. Lääkärit, eikä kukaan muukaan tiedä, onko mahdollisuuksia parantua vai joudunko näiden tuskaisten viikkojen jälkeen vielä leikkaukseen. Kyllä tuntuu yhtä helvetiltä tämmöinen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838