Kauppalehdessä on tämä "neronleimaus".
Ihmettelen sitä; että ovatko työnantajat niin tyhmiä, etteivät ryhdy työpaikoilla tutkimaan kuinka voisivat organisoida töitä järjellisiksi.
Kuulin sellaisestakin, että eräässä firmassa pidettiin alvariinsa palavereja (vain siksi, että toimitusjohtajalla on surkean heikko itsetunto ja hän saa olla sitten niin toimitusjohtajaa että). Työntekijöiden mielestä nekin ajat olisi voinut tehdä tehokasta työtä, eikä kuunnella jaaritteluja ja johtajan "paskapuheita".
Ei tarvitse lisätä työaikaa, jos kaikki turha älyttömyys jätetään kylmästi pois.
Suomessa on riittävästi työntekijöitä kun heitä ei polteta loppuun turhilla painolasteilla ja pidetään huolta siitä, että työ on mielekästä ja siitä tehdystä työstä saa tyydytyksen. Silloin ei tarvitse lähteä kotiin töiden jälkeen "paskanmaku suussa" täysin vittuuntuneena.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Lisäksi kaiken maailman konsulttien markkinoimat uudet kehityshankkeet ja projektit kokonaan pois. Hyvä että entinen on saatu päätökseen, niin jo pitää alkaa virittelemään esim. uutta tietojärjestelmää entisen keskeneräisen tilalle, jota ei ole saatu toimimaan. Sama homma taas sen uuden kanssa. Sitä ei saada taaskaan toimimaan ja kohta on taas joku konsultti oven takana. Tuollaiseen turhuuteen sitä rahaa vasta palaakin. Kerralla hyvä ja toimiva ja ennenkaikkea kartoitetaan ensin, että tarvitseeko sitä uusinta villitystä edes kukaan.
Suomen kilpailukyvyn esteenä on lähinnä kyvytön johto, typerät/turhat kehityshankkeet ja se, että ulkomailla tapahtuvia mittavia tappioita siirretään Suomen yksiköiden alle.
Kiinassa ja USA:ssa parempi johto koska niistä tulee parempia tuotteita edullisemmin kuin Suomesta?
Toimimaton tietojärjestelmä kannattaa korvata eikä kuten sanoit pitäytyä paskassa.
johtaja-ainesta täällä ?
Jos osaat asiat paremmin, ala kouluttautumaan johtajaksi.
Tai yrittäjäksi kun osaat tuotannon tekijät paremmin.
Vai onko oma näkökenttäsi liian kapea?
Varmasti on huonoja johtajia, mutta valtaosa aivan loistavia.
Pystyvät pitämään Suomea pystyssä.
Vai kuka muu sen tekee?
Paljonko täällä olisi tuottavaa työtä ilman riskin kantavia yrittäjiä ja johtajia?
O.K. Tarvitaan tietenkin työntekijöitä, jopa suomalaisia, mutta ensin jonkun pitää antaa sitä työtä.
Ne johtajat jotka omistavat firman, ovat oikeita miehiä/naisia koska he tuottavat työpaikkoja ja ovat motivoituneita.
Palkkajohtajat (esim. metsäteollisuus) ovat toiminnallaan saaneet aikaan tämän "surkeuden" minkä takia irtisanotaan.
Lähdettiin valloittamaan eurooppaa ja kivelle ajoivat koko laivan.
Virheet on siirretty ovelasti ammattiliittojen ja työntekijöiden syyksi. Ja kansa uskoo.
Jos johtaja saa lopputilin, saa hän yleensä 1-3 vuoden palkan ilman työvelvoitetta.
Usasta parempia tuotteita ;) sielä tekee ainakin viis ukkoa yhtä hommaa minkä suomalainen pystyy tekee yksin.kouluttamatonto sakkia pääosin.Aivo työvoima tietysti erikseen.ei tu ny mitään laadukasta jenkeiltä mieleen.ja jos on laadukasta niin on yleensä japsien yhtiöitä niillä kun tehokkuus ja laatu kohdillaan.Niin ja kiinasta jos saat yhen suomalaisen palkalla 10 ukkoa kai ne ny kimpassa johonkin pystyyn.Sielä ei paljo itketä vastaan kun diktuurissa elävät ja ruokaa on saatava.Ei tuu kyllä mieleen kiinalaista laatutuotetta.Mitä se johtoon liittyy?Länkkäreitä sielä johdossa on länkkäri yhtiöissä ja niitten tuotteet.
Missä kohti tarkalleen sanoin, että kannattaa pitäytyä paskassa? Voisitko vaikka lainata kyseisen kohdan tekstistäni?
Ja minä nimenomaan tarkoitin juurikin noita "palkkajohtajia", jotka työntävät kannattavien firmojen rahat hevonpaskaan. Milloin alkaa minkäkin tyylisuunnan mukainen johtaminen ja eletään ainaisessa sekasotkussa. Ja koko ajan joku konsultin retku yllyttää uusimpiin villityksiin, jotka vievät toimintaa vain huonompaan suuntaan.
Nähtiinhän se aikoinaan Nesteenkin kanssa. Uolevi jätti firman kassan pullolleen rahaa ja uusi johtaja ensi töikseen meinasi saada koko puljun konkurssiin, kun lähti sijoittamaan rahaa ympäri maailmaa kaiken maailman turhuuteen.
Metsäteollisuus tuntuu nyt tekevän samaa. Eivät oikein itsekään tiedä mihin keskittyvät. Kunhan hätäpäissään yrittävät mennä vähän sinne sun tänne. Ja valtavia tappioita tulee koko ajan ulkomailta. Esim. Härmälä on paskonut Storan Enson rahoja enemmän kuin paljon.
turhat "sairaus"poissaolot pois.. Kyllä krapulan poteminen saisi mennä työntekijän omasta pussista eikä työnantajan..
Tuo olisi aivan oikein, mutta kuinka se käytännössä ratkaistaan ja miksi itseasiassa siitä ei puhuta enemmän?