Kuinka massivisia graduja ihmiset ovat tehneet? Olen kirjoittamassa logiikasta gradua ja pituudeksi tuntuu jäävän 30 sivua (leipätekstiä). Sain siihen mahdutettua oleelliset asiat annetuista lähteistä (kaksi julkaisua) ja mielestäni paketti on tiivis.
Pitääkö gradun olla pidempi? Olen lueskellut muiden tekeleitä ja ne ovat olleet käytännössä 45-80 sivusia. Onko koolla kuinka paljon merkitystä?
Toinen asia mitä mietin on, että kuinka paljon siinä pitää olla varsinaisia tuloksia? Eli kuinka paljon pitää antaa määritelmistä johdettuja lemmoja ja niiden todistuksia? Toisessa lähteessä oli vain kaksi tulosta, jotka mahdutan mukaan, eikä siinä toisessakaan mahdottoman montaa ole. Teksti vaikuttaa jotenkin oppikirjamaiselta.
Pitääkö gradun olla pidempi? Olen lueskellut muiden tekeleitä ja ne ovat olleet käytännössä 45-80 sivusia. Onko koolla kuinka paljon merkitystä?
Toinen asia mitä mietin on, että kuinka paljon siinä pitää olla varsinaisia tuloksia? Eli kuinka paljon pitää antaa määritelmistä johdettuja lemmoja ja niiden todistuksia? Toisessa lähteessä oli vain kaksi tulosta, jotka mahdutan mukaan, eikä siinä toisessakaan mahdottoman montaa ole. Teksti vaikuttaa jotenkin oppikirjamaiselta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eikö sinulla ole ohjaajaa, jolta kysyä? Missä opinahjossa nuo asiat jätetään ihan opiskelijan vastuulle? Olisi hyvä tietää, että osaa varoa...
Ihmetyttää.
Olen saanut puolen vuoden aikana yhden vastauksen, joka sekin koski jotain ihan muuta kuin sisältöä :)
Jos olisi jaksamista, niin vaihtaisin ohjaajaa, mutta työ on sen verran kuitenkin jo edennyt etten yksinkertaisesti jaksa lähteä sitä rumbaa tekemään. Ajattelin kysellä muilta kokemuksia, tehdä fiksit niiden pohjalta ja palauttaa. Saapahan paperit ulos.
Kuka nyt graduntekijälle lähteet antaisi, korkeintaan voi antaa muutaman siemeneksi. Mielestäni oleellinen osa opinnäytetyöntekoa on kirjallisuustutkimus eli lähteiden esiinkaivelu ja niihin tutustuminen. En tiedä, mikä matematiikassa on tapana, mutta olettaisin nyt sentään kymmenen kaksikymmentä lähdettä graduun vaadittavan. Muissa oppiaineissa ei viisikymmentäkään lähdettä ole harvinaisuus.
Matematiikan graduun ei tarvita välttämättä yhtään lähdettä jos työ on todella omintakeinen.
Matematiikassa käytetyt tulokset joihin viitataan tulee olla lähteinä. Jos tulokset ovat matematiikassa yleistä tietoa esim. kolmioepäyhtälö tai pythagoraan lause, niihin ei tarvi viitata mitenkään. Tekstissä on silloin hyvä lukea esim.
"Tunnetusti kolmion sivun pituus voidaan laskea pythagoraan lauseella (..pythiksen lause)..."
Paino sanalla TUNNETUSTI.
Mitkä asiat voidaan olettaa tunnetuiksi, mm. yliopiston matematiikan peruskurssit, koulumatematiikan, aiheeseen liittyvät aineopinnot esim. teet graafeihin liittyvän gradun, niin voit olettaa tunnetuksi graafiteorian perusteet.
Johdannossa on hyvä luetella mitä lukijan on osattava gradua lukiessa.
"Johdanto
Lukijan oletetaan tuntevan graafin käsitteen ja graafiteorian tavallisimmat perustulokset..."
Lähteisiin voit liittää myös graafiteorian perusopuksen vaikka et suoria viittauksia kirjaan tekisikään, voit mainita että nämä perustiedot löytyvät mm. kirjasta [3].
oli gradussani (sivumäärä 45) yksi lähdeteos luennot tukena.
Ei se niin oleelista ole lähdeteoksien määrä. Selailuun ja hakemiseen voi kuluttaa aikaa loputtomasti. Jos sulla mikä tahansa kunnon matematiikan kirja lähteenä, niin siinä riittää aivan varmasti pohdiskeltavaa useammankin gradun edestä. Toki ymmärryksen kannalta kannattaa lueskella muitakin kirjoja, mutta lähteeksi riittää mielestäni vaikkapa yksi kirja.
Kuuluuko matematiikan laudaturopintoihin selvänäköisyyskurssi vai miten uusimpaan kirjallisuuteen tutustumatta voi sanoa, että työ on omitakeinen? Tietysti, jos työn ohjaaja on sellainen guru, että hän tuntee laaja-alaisesti matematiikan uusimmat tulokset pienimpiin yksityiskohtiin saakka, niin hän voi asian kertoa.
Tosin kansainvälisten matematiikkapalkintojen vähäisyys maassamme panee epäilemään kumpaakaan mainittua syytä.
Itse alan tässä pian tekemään gradua ja kun ohjaajan kanssa juttelin, niin hän arveli, että tekstiä tulee ehkä 40-50 sivua. Lähteitä on minulla kuitenkin tällähetkellä sellaiset kymmenen.
Ensinnäkin sellainen asia, että ei sitä sinun graduasi kukaan suurennuslasin kanssa läpi katso. Muutamia kohtia pistotarkastetaan, katsotaan sivumäärä ja fonttikoko. Arvosana tulee aiheen vaativuuden perusteella (itse työn jälki on toissijainen asia). Kuulostaa pahalta, mutta näin homma toimii.
Oppikirjamaisuus on pelkästään luonnollista, kun gradut käännetään suoraan oppikirjoista.
Vanhemman konkarin neuvo: tee opinnäyte, mutta älä ota projektista liikaa stressiä.
Olen hieman eri mieltä tuosta katsomisesta. Tein LuK-tutkielman viime talvena "verryttelymielessä" ja se kyllä katsottiin läpi hyvinkin tarkasti. Ohjaaja antoi tarkat ohjeet mistä pitää fiksata ja miten. Työn pituus oli n. 20 sivua "täyttä asiaa".
"Oppikirjamaisuus on pelkästään luonnollista, kun gradut käännetään suoraan oppikirjoista. "
Tässä on varmaan eri tapoja toimia. Itselläni on oppikirjasta muutama sivu (FO-logiikan määritelmä hieman sovellettuna) - loput ovat joko julkaisuista kaavittuja tai itse kirjoitettuja.
Tuossa aiemmin oli puhetta lähteiden määrästä. Itselleni niitä tulee siis lopulta n. 10, mutta kaksi annettiin työn aiheeksi tai skoopiksi, miten asian haluaakin ajatella. En ole tekemässä jonkin tekstin uudelleen kirjoittamista vaan opinnäytettä.
"Vanhemman konkarin neuvo: tee opinnäyte, mutta älä ota projektista liikaa stressiä."
Joo, tämä on ajatuksena, mutta samalla tavoittelen kuitenkin magnaa arvosanaksi. Olen nimittäin miettinyt hieman jatko-opintoja ja paikan saamisessa gradu ratkaisee kuulemma suhteellisen paljon.
>>se kyllä katsottiin läpi hyvinkin tarkasti>tavoittelen kuitenkin magnaa arvosanaksi. Olen nimittäin miettinyt hieman jatko-opintoja ja paikan saamisessa gradu ratkaisee kuulemma suhteellisen paljon
Ok, olet tehnyt aikanaan gradusi, mutta mitä muuta
kokemusta niiden tarkastamisesta teikäläisellä on.
Ei sillä ettenkö uskoisi sinua, mutta kuulostaa vähän kuitenkin siltä, että omaa surkeaa arvosanaa ollaan selittelemässä.
Kyllä olen vakuuttunut, että LuK-tutkielmani luettiin hyvin tarkasti läpi. Sellaisia kommentteja ei voi antaa pistotarkastuksina. Jokaisesta todistuksesta tuli vinkkiä esitystavasta (vaihtoehtoisia tapoja esittää asiat jne.), parissa oli pieniä indeksointivirheitä ja yhdessä meni löyhästi ohi todistettavasta asiasta. Ei tuollaisia kommentteja voi antaa pistotarkastuksella.
"Ei millään pahalla, mutta nämä vuosikausia tutkielmia lukeneet osaavat hommansa."
Tuon kyllä uskon. Oma ohjaajani teki erinomaista työtä.
"Valitun aiheen vaativuus. Mitä vaikeampi aihe gradulle on alunperin valittu, sitä suurempaan arvoon nousee sen kunnollinen käsittely. Jo aihetta valittaessa kannattaa keskustella ohjaajan kanssa omista arvosanatavoitteista."
lähde: http://www.math.utu.fi/opiskelu/opiskeluohjeet/graduarvostelu.html
viittauspäivämäärä 4.7.2012
Parhaimmalla arvosanalla on hyväksytty 20 sivuinen gradu - ja se olikin sitten omaa luokkaansa.
Ei se määrä vaan laatu.
Toki näin. Se ilmiö ei tosin Suomessa kukoista. :)
Suurimalle osalle gradujen vastaanottajista se on pakkopullaa. Kyllähän sen toisaalta ymmärtääkin.
Kyllä Suomen professorikunta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on niin fiksua ja osaavaa, että he tunnistavat neron tuotoksen, kun sellaisen näkevät, vaikka eivät välttämättä samaan itse olisikaan pystyneet.