Pitäisi järjestää 60-luvun teemalla juhlat, joihin kaipaisin myös tuohon aikaan tyypillisten ruokien reseptejä. Että löytyisikö?
60-luku
naminkki
73142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvin tyypillistä silloin oli wienerleike ja pommes frites eli "ranskalaiset" perunat. Ruokabaareissa oli myös aina Päivän pannu (paistetut perunat, jauhelihapihvi, paistetut nakit ja paistettu muna) sekä Leikkelelautanen keitetyt perunat.
Että kana punaviinikastikkeessa oli sen ajan herkku.
Hotdogit, ja kuulemma pizzakin saapui suomeen.
...siihen aikaan olivat: lihakeitto, hernekeitto, kalakeitto (maitoon), kaalikeitto, läskisoossi, vatkuli, karjalanpaisti, makaronilaatikko, silakkalaatikko, porkkanalaatikko, lanttulaatikko (nämä kaksi lähinnä joulun aikaan ja pitopöydissä), makkarakastike, makkarakeitto, kesäkeitto, lihapullat...
Ravintoloissa erityisesti leivitettyjä leikkeitä (wiener, oskari,...).
Tuoreita vihanneksia lähinnä vain kesäisin, muulloin suolakurkkua, punajuurta yms.
Olisiko sinulla hyvää kalakeiton reseptiä?
(maidossa)
muotia jos niin voi sanoa voileipäkakut kylmässäpöydässä ja leikkeet oli muotia ravintoloissa
Eikös voileipäkakut tullut suosioon 70-luvulla?!Erilaisia koristeltuja voileipiä kyllä oli 60-luvulla.Vai muistanko väärin?
Luulisin että arkiruoka oli sellaista kun vielä 70- luvun alussa lapsena söin:
Läskisoosia ja perunaa, lihakeittoa, hernekeittoa, liha-perunalaatikkoa, silakkalaatikkoa, makkarakasiketta ja perunoita... Etikkapunajuuria ja - kurkkua, puolukkasurvosta.
Sunnuntaina usein jauhelihapihvejä tai joskus kaalikääryleitä. Lihakastiketta padassa haudutettuna.
Löytyi kotoa kotiliedestä napattu 'vuosikymmenien parhaat herkut'. Kotiliesi toimi edelläkävijänä tuomassa uutuuksia ja ideoita ruokapöytään, joten nämä ovat varmaan sellaisia joita innokkaat kokeilijat kokkailivat.
Nämä lienevät sunnuntaiherkkuja:
Waldorf- salaatti, porkkanapaistos, lämpimät jauhelihaleivät, uunimakkarat (joissa on välissä juustoa ja sinappia), lihakäärylepata ja jälkiruuaksi rahkakakku.
Jos joku näistä ohjeista kiinnostaa voin näpytellä sen sinulle.
Lisäksi kerrotaan että paprika ja pakastekala tulivat suomeen. ja muita jänniä uutuuksia: kirjolohi, broileri, kalkkuna ja maitorahka (kaupasta ostettuna).
Nykyisin perinteiset kauden kahvipöytäherkut vakiintuivat: Runebergin tortut, laskiasipullat , mansikkakakku...
Jos itse tekisin teemabileet ennakkoluulottomille lihansyöjille, voisi kova juttu olla tuo läskisoosi. Sitä ei enää kovin paljon missään saa. Sen valmistus perinteisesti vaatii kyllä huolellisuutta ja malttia.
Siihen lisäksi muusia tai keitinperunoita ja etikkapunajuuria. Puolukkasurvosta... Ehkä porkkanaraastetta, jos oikein innostuu laittamaan jotain tuorettakin.