Re: jumala on merkityksetön kirjainyhdistelmnä
Sen enempää tekstiäsi vielä lukematta ehtineenä on keskeytettävä lauseeseen josssa väität kaiken olevan ikään kuin täysin itsestään selvää, sillä toisin kuin meildän ihmettelyyn kykeneväisillä ihmisillä eläimen immanenttiin tajuntaan kuuluu että niillä tieto jää subjektiivikseksi eikä milloinkaan tule objektiiviseksi, kaiken näyttäessä siinä eläimestä itsestään selvältä, eikä se voi sen vuoksi tulla sille milloinkaan esityksen taikka mietiskelyn objektiksi, probbleemiksi, kuten ei itse maailma tai niiden oma elämäkään, kuten Arthur Schopenhauerkin toteaa ja sanoo; Vai ajatuksetomista eläimistä on maailma ja sen olemassaolo itsestään selvä. Ihmiselle se opn sitä vastoin probleemi, jonka raainkin ja rajoittuneinkin kirkkaimpina hetkinään elävästii tajuaa"
Maailman olemassaolo on yhtä mahdollista kuin sen olemattomuuskin. "Kun niin ikään itse olisimme osia, modeja, atribuutteja tai satunnaisuuksia sellaisesta absoluuttisesta substanssista, joka olisi ainoa, joka jossain mielessä konsanaan ja missään voisi olla olemassa, niin täytyisi omamme ja tuon substansin olemassaolon ja sen laadun olla meille kaikkea muuta kuin huomiota herättävä, problemaattinen tai selvittämätön, meidät alituisesti rauhattomaksi tekevä arvoitus - päinvaston se olisi vielä paljon itsestään selvempi kuin 2 kertaa 2 on 4. sillä meidän täytyisi olla kykenemättömiä ajattelemaan mitään muuta kuin että maailma on olemassa sellaisena kuin se on. siten olisimme yhtä vähän tietoisia sen olemassaolosta sellaisenaan, harkitavana probleemina, kuin voimme aistia kiertotähtemme uskomattoman nopeata liikettä"

Vastaukset 1
Vanhimmat
joka pääty aina lopulta kysymään itseltään turhuuden tarkoitusta. Tietoisuus antaa meille kyvyn onneen, mutta sen hinta on suuri.