Transrasva

Tiedätkö että transarasvaa syntyy kun kasviöljyjä muutetan puolikovaan muotoon.
Vastaa tyydyttynyttä kovaa rasvaa jossakin suhteessa.

Transrasvaa on kasvimargariineissa, konditoria tuotteissa, kekseissä ja kasvirasvajäätelössä.

Itse taidan nyt siirtyä käyttämään voita kevyesti, kun sama juttu on rasvan kanssa.
Voita voi jatkaa sekoittamalla 150 g porkkanaa ja 50 g voita.

Paistamiseen ei pidä käyttää voita, koska muodostuu karsinogeenejä. Kasviöljyä paistamiseen.

Terveisin
jari laurila
122237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

paistamiseen. Ei siinä mitään karsinogeenejä synny, niinkuin ei öljyistäkään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen saanut toisenlaista tietoa kuin Sinä, että voissa paistamisessa syntyy krsinogeenejä.

    Terv
    jari

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Olen saanut toisenlaista tietoa kuin Sinä, että voissa paistamisessa syntyy krsinogeenejä.

    Terv
    jari

    Tänne on turha tulla sönköttämään tuollaista puppua. Jutuissasi ei ole päätä eikä häntää ja fakta ja fiktio on sekaisin sellaisella sykkyrällä että oksat pois.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hoitoon kirjoitti:

    Tänne on turha tulla sönköttämään tuollaista puppua. Jutuissasi ei ole päätä eikä häntää ja fakta ja fiktio on sekaisin sellaisella sykkyrällä että oksat pois.

    Kyllä hoito ihan hyvä asia on jos sitä tarvitsee, mutta nyt ei ole tarpeita ko.
    Hyvin menee.

    Ihmiset palavat loppuun ja sairastuvat, ja tervehtyvät.

    Siunausterveisin
    jari laurila

    Äänestä

Transrasva ei vastaa luonnollisesti tyydyttynyttä rasvaa, sillä se laskee "hyvää" HDL-kolesterolia kun taas luonnollisesti tyydyttynyt rasva nostaa sitä.

Voi soveltuu aivan hyvin paistamiseen. Jos haluat paistaa kasviöljyllä, niin käytä oliiviöljyä, sillä se sisältää vähiten kuumennettaessa herkästi hajoavia monityydyttymättömiä rasvahappoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos

    Voi saattaa olla kohtuullisesti käytettynä parempi vaihtoehto kuin margariinit.
    Tällä pohjalla, ja pareman maukuista?

    Kiitos tiedosta transrasvan suhteen.

    Terveisin
    jari laurila

    Äänestä

Eikö öljy olisi parempi vaihtoehto, kuin voi? Esimerkiksi rypsi-, hamppu- ja camelinaöljyt voisivat olla hyviä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyylä.

    Olin unohtanut.
    Joskus laitoin sutilla öljyä leivän päälle.
    Voihan siihen sekoittaa kiinteyden vuoksi vaikka porkkanaa.

    Terveydeksi
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Kyylä.

    Olin unohtanut.
    Joskus laitoin sutilla öljyä leivän päälle.
    Voihan siihen sekoittaa kiinteyden vuoksi vaikka porkkanaa.

    Terveydeksi
    jari laurila

    Tietääkö kukaan Unileverin Flora vispi ja Flora Vanilla sekä Valion kevyt vispi 25% -tuotteiden transrasvapitoisuuksista? Näitä kun mainostetaan terveellisinä vaihtoehtoina kermalle, mutta ne on valmistettu osittain kovetetusta tai kovetetusta kasvirasvasta. Esimekiksi Flora Vispi sisältää tuoteselosteensa mukaan 17%/20% tyydyttynyttä rasvaa!
    Olen yrittänyt tiedustella valmistajilta asiasta kahteenkin kertaan, mutta he eivät suostu vastaamaan transrasvakysymyksiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    terveysihminen kirjoitti:

    Kaikki missä on kevetettuja kasvirasvo on transrasvaa.
    En tiedä noiden pitoisuuksista.

    Kaikkien halvin margariini jossa ei ole käytetytty kovetettuja kasvirasvoja on Kevyt Levi, ja vain 40% rasvaa.

    Kalliimpiakin on, ja purkissa jos lukee "ei ole käytetty kovetettu kasvirasvoja" niitä kannataa ostaa.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

Suomalaisissa voileipämargariineissa ei ole transrasvoja. Sen sijaan leivontamargariineissa niitä on.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kaikki missä on käytetty kovetettuja kasvirasvoja on transrasvaa.

    Jos on maininta purkissa ettei ole käytetty kovetettujakasvirasvoja, niin kannataa ostaa.
    Halvin on Kevyt Levi jok aon OK tässä asiassa.

    Terveisin
    jari laurila

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

Tiedätkö että transarasvaa syntyy kun kasviöljyjä muutetan puolikovaan muotoon.
Vastaa tyydyttynyttä kovaa rasvaa jossakin suhteessa.

Transrasvaa on kasvimargariineissa, konditoria tuotteissa, kekseissä ja kasvirasvajäätelössä.

Itse taidan nyt siirtyä käyttämään voita kevyesti, kun sama juttu on rasvan kanssa.
Voita voi jatkaa sekoittamalla 150 g porkkanaa ja 50 g voita.

Paistamiseen ei pidä käyttää voita, koska muodostuu karsinogeenejä. Kasviöljyä paistamiseen.

Terveisin
jari laurila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu