Jouduin työskentelmään kaksi vuotta todella ahdistavassa ilmapiirissä. Toisinaan yhä vielä nuo kammottavat ajat palaavat mieleeni (pääsin tuosta työstä vuosi sitten). Onko niin, ettei ihminen oikein tahdo helposti päästä äärimmäisen huonon kohtelun ylitse? Itse ainakin koen, että se, miten minua kohdeltiin, edelleen "kummittelee" ja ahdistaa jossain määrin.
Minut palkattiin myyntisihteeriksi. Tehtäväkenttäni oli osto- ja myyntireskontra, reklamaatiot ja myynnin tuki (asiakassuhteiden hoito jne.). Puolen vuoden pestin jälkeen yrityksen vaihde irtisanoutui ja "sain" hyvin vilkkaan puhelinvaihteen niskoilleni. Puhelin soi tauotta, keskeyttäen työni jatkuvasti. Hetken kuluttua minut siirrettiin varaston nurkkaan lasipleksistä kyhättyyn "koppiin", jossa oli hyytävän kylmä. Varaston lämpötila laskettiin aina öisin ja pleksi oli yläosastaan auki. Hytisin talvitakissani kopissa, talvella sormet eivät tahtoneet toimia kylmyyden vuoksi. "Sain" hoitaakseni asiakkaiden tavaran haut, heitä kävi päivittäin noin 30-40. Aloin tehdä kiireen ja jatkuvien keskeytysten vuoksi virheitä varsinaisissa töissäni. Kerran ollessani aivan lopussa sanoin esimiehelleni, että joskus tuntuu etten jaksa. Vastaus oli "Anneli kyllä jaksoi" - Anneli oli edellinen vaihde. Tein siis hänen työnsä omieni lisäksi.
Kaiken tämän päälle toinen (keski-ikäinen) sihteeri teki kaikkensa saadakseen minut tuntemaan itseni tyhmäksi, hyödyttömäksi ja naurunalaiseksi. Hän työnsi erään suuren virheen, joka oli osaksi hänen syytään, osaksi minun syytäni, vain minun vastuulleni. Yritin selittää, minua ei kuunneltu. Olin palaa loppuun, ehkä tavallaan paloinkin?! Koska en ole kyennyt unohtamaan tuota kohtelua.
Minut palkattiin myyntisihteeriksi. Tehtäväkenttäni oli osto- ja myyntireskontra, reklamaatiot ja myynnin tuki (asiakassuhteiden hoito jne.). Puolen vuoden pestin jälkeen yrityksen vaihde irtisanoutui ja "sain" hyvin vilkkaan puhelinvaihteen niskoilleni. Puhelin soi tauotta, keskeyttäen työni jatkuvasti. Hetken kuluttua minut siirrettiin varaston nurkkaan lasipleksistä kyhättyyn "koppiin", jossa oli hyytävän kylmä. Varaston lämpötila laskettiin aina öisin ja pleksi oli yläosastaan auki. Hytisin talvitakissani kopissa, talvella sormet eivät tahtoneet toimia kylmyyden vuoksi. "Sain" hoitaakseni asiakkaiden tavaran haut, heitä kävi päivittäin noin 30-40. Aloin tehdä kiireen ja jatkuvien keskeytysten vuoksi virheitä varsinaisissa töissäni. Kerran ollessani aivan lopussa sanoin esimiehelleni, että joskus tuntuu etten jaksa. Vastaus oli "Anneli kyllä jaksoi" - Anneli oli edellinen vaihde. Tein siis hänen työnsä omieni lisäksi.
Kaiken tämän päälle toinen (keski-ikäinen) sihteeri teki kaikkensa saadakseen minut tuntemaan itseni tyhmäksi, hyödyttömäksi ja naurunalaiseksi. Hän työnsi erään suuren virheen, joka oli osaksi hänen syytään, osaksi minun syytäni, vain minun vastuulleni. Yritin selittää, minua ei kuunneltu. Olin palaa loppuun, ehkä tavallaan paloinkin?! Koska en ole kyennyt unohtamaan tuota kohtelua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen ollut vuoden nyt kotona ja samat ahdistavat ajatukset jauhavat päässä. Jotakin uutta ja piristävää olen sentään keksinyt. Varsinainen työni oli teoreettista, mutta nyt olen alkanut tyhjentää komeroitamme ja leikkaan perheemme vanhoja vaatteita matonkuteiksi.
Työ on hyvin terapeuttista, vaikkei uskoisi. Pää lepää ainakin hetken aikaa. Kunhan saan jostakin hommatuksi kangaspuut, alan kutoa mattoja. Mustaa väriä en tule kelpuuttamaan mattoihini. Jos en olisi palanut loppuun työpaikallani, en olisi alkanut vieläkään toteuttaa yhtä haavettani, mattojen tekemistä.
Asioilla on puolensa. Kokeile maalaamista tai jotain muuta rentouttavaa, mieluummin ryhmässä, jos tykkäät ryhmässä olosta. Pakkoajatukset kuuluvat asiaan näissä meidän tapauksissamme. Jos jonain päivänä tuntuu vähän valoisammalta, yritän silloin hoitaa asioitani, soittoja ja sellaista. Välillä taas menee päiviä, etten jaksa muuta kuin maata ja tuijottaa kattoon.
Itselläni on ollut niin huono tuuri että olen aina joutunut niihin painajaismaisiin työpaikkoihin. Se, yhdistettynä siihen että olin työni suhteen perfektionisti, oli suorastaan tappava yhdistelmä.
Yritin tehdä parhaani, mutta koskaan ei aika riittänyt ja kilttinä myös minä sain toisten mokat niskoilleni.
Kaikki aikani meni muiden sotkujen siivoamiseen, josta sain moitteita pomolta koska olin sen takia tietty liian hidas..
Enkä voinut siitä pomolle kertoa, turpaanhan sitä olisi tullut.
Kun kolmannessakin työpaikassa oli sama touhu, tajusin että ei ne työpaikat mihinkään muutu vaan minun on itse muututtava.
Eli aloin itsekin tehdä työni huonosti ja hutiloiden. Enkä välitä enää tuon taivaallista firmasta, olen omaksunut sen perinteisen "olen vain töissä täällä"-ajattelun.
Kun vähän johonkin kolottaa niin ei kun saikkarille.
Enää en stressaannu. Eikä minua enää haukuta hitaaksi eikä enää sysätä mokia minun syyksi, enkä enää niitä suostuisi niskoilleni ottamaankaan.
Työelämässä ei sovi olla kiltti.
Heitä työmoraali ja kiltteys nurkkaan niin pärjäät kyllä.
Mutta AINA tulet muistamaan ne kamalat työpaikat, kyllä ne tietynlaisen trauman jättää.