Puutuin tänään kiusaamiseen

harlequin

Pari päivää katselin, kun eräs iso ikäiseni 22v nuori nainen kyttää ja haukkuu erästä vanhempaa naistyöntekijää selän takana. Tämä vanhempi työntekijä on avoimesti kertonut kärsivänsä mielialahäiriösta. Hän on ajoittain erittäin pahantuulinen, mutta normaaliolossaan mukava ja hauskakin.

Tänään työskentelin päivän tämän haukkujan ja hyvän ystävänsä läheisyydessä. Ilmeisesti tämän vanhemman naisen työtapa ei miellyttänyt heitä, kun hän välillä kävi tekemässä isosta läjästä pari tuotetta valmiiksi ja painui takaisin toisiin hommiin (kova tekemään töitä muuten) Joka kerta kun nainen pyörähti luonamme, nämä kaksi alkoivat haukkumaan naista ottaen katsekontaktia minuun, ikäänkuin kutsuen minua mukaan.

Sanoin useampaan otteeseen "Älkää viitsikö", "Antakaa olla", "Yrittäkää ymmärtää" ja "Älkää keskittykö noin paljoa yhden ihmisen tekemisiin".
Toinen näistä oli aika kovaääninenkin, toinen hiljaisempi supattelija ja myöntelijä. Eivät uskoneet minua, joten menin ensin puhumaan luottamusmiehelle, sitten esimiehelle. Molemmat olivat sitä mieltä, että toimin oikein, luottamusmies kertoi itsekkin aistineensa jotain samansuuntaista. Saa nähdä miten käy, räjähtääkö koko homma kasvoilleni.

Olen tuolla työmaalla enää kuukauden verran, kestän sen vaikka pieleen menisikin. Olemme kaikki kolme määräaikaisia, vanhempi on vakkari.

9

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ettei

      susta tehdä kaiken pahan alkua ja juurta.... kielikello ...
      näin ne asiat yleensä vaan kääntyvät iteeään vastaan.

      • harlequin

        niin sitten käy. En pelkää! Kuukauden verran istun vaikka muurahaispesässä. Tämä kohteena oleva nainen kertoi nähneensä kamalia painajaisia työpaikalta. Aistii kai ilmapiirin taas muuttuneen. Jos ennen lähtöäni saan tämän asian korjaukseen, olen tyytyväinen. Minä en ole mikään kiusaamisen hyväksyvä hyssykkä, vaikka hiljainen ja rauhallinen ihminen olenkin.


    • Minun mielestä teit oikein, kun puutuit.

      Ja, jos ei lopu tuollainen kiusaaminen niin tee työsuojelupiiriin ilmoitus. Meillä kaikilla on oikeus olla sellaisia kuin olemme työsuojelulaissa tuollainen käytös on ankarasti kielletty ja rikos.

      En nyt muista sanasta sanaan tarkkaan mitä siinä työsuojeluohjeessa sanotaan, mutta ilmoita ehdottomasti työsuojeluun, jos ei luottamusmies tai esimies puutu tai, jos puuttuvat asiaan ja niiden kahden kiusaaminen jatkuu siitäkin huolimatta sitä vanhenpaa naistyöntekijää kohtaan niin ilmoita työsuojeluun ennenkuin lopetat työn siellä.

      Hyvä, kun puutuit asiaan!

    • Ja näytät esimerkkiä monille muille ihmisyydestä, välittämisestä ja rohkeudesta.

      Jatka samalla linjalla ja jos tarvitset joskus tukea, se löytyy täältä:
      http://www.tyopaikkakiusatut.net/

    • Taistelija78

      Kaikki kunnia sinulle
      En koskaan ole antanut kenenkään kiusata ketään, en edes teini-iässä osannut olla puuttumatta jos näin että jotakin kiusattiin, vaikka se mukamas "kuului asiaan".
      Siihen aikaan jopa opettajat olivat sitä mieltä, että "se nyt vaan kuuluu tuohon ikään."
      Minä en ollut! Ja annoin sen näkyä=)

      Joku tuossa varoitti että siitä tulee itselle vain hankaluuksia. Ketun marjat!
      Ihmiset avrostavat sellaisia jotka uskaltavat olla erilaisia.
      Arvatkaa uskalsiko kukaan rettelöidä koulussa minulle kun pidin toistenkin puolia?
      En ole koskaan joutunut loppujen lopuksi kärsimään tästä luonteenpiirteestäni.

      Ja kun tulee se päivä että makaan kuolinvuoteellani, saan olla tyytyväinen itseeni kun en koskaan kuulunut siihen isoon massaan joka vain katsoo toisten kärsimyksiä vierestä!

      Se on kyllä sen väärti että vaikka menettäisinkin jonkun työpaikan sen takia, ennemmin kuolen itseeni ylpeänä kuin työpaikkani pitäneenä!

      • Kaiken kokenut

        Noin pitää olla ja toimia. Ei pidä katsella vierestä ja naureskella, jos työtoveria kiusataan ja työntekoa häiritään.
        Pitää uskaltaa olla napakka silloin kun näkee ja kokee vääryyttä.
        Sinusta tulee hyvä työsuojelu-tai luottamusmies.
        Harva kuitenkaan uskaltaa, koska siinä helposti käy niin että itse joutuu lähtemään.
        Kiusatusta tai kiusatun puolustajasta tulee kiusaaja pärstäkertoimen ja suuren joukon myötävaikutuksella.


    • on luonnollista

      mennä, kuten sinäkin teit...TYöelämässä, kuten muuallakin on paljonkin seläntakana pahan puhumista....ikävä kyllä. Mutta kiusaamiseksi se muuttuu, jos ihminen alkaa haitata toisten työtä, puuttua, käyttäytyä töykeästi, ikävästi...

      Eli koet, että vanhempi nainen on uhri, mutta entä jos nämä nuoremmat "haukkujat" ovat sitä oikeasti...ehkä tämä mieliala häiriöinen on todella raastava työkaveri?? Jos toiset selviävät tilanteesta puhumalla seläntakana...

      • harlequin

        Avoin ihminen ansaitsee osakseen avoimmuutta. Selän takana haukkuminen ei auta ketään selviämään mistään, ainoastaan myrkyttää oman ja toisten mielen.


    • Kaikkea nähnyt

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      4953
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      529
      2560
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      148
      2139
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2132
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      19
      1745
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1624
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1525
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      113
      1131
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      126
      903
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      869
    Aihe