Ilkka Niiniluodon 2003 julkaisemissa tieteen filosofisissa esseissä on eräs otsikolla: Mitä vikaa on relativismissa? Kappaleessa ”Epistemologista relativismia vastaan” hän kirjoittaa mm. näin:
”[väite R] Kaikki väitteet ovat relatiivisia tekijän Y suhteen.
Voimme kysyä, onko (R) itse absoluuttinen vai relatiivinen väite. Edellisessä tapauksessa relativismi on kumonnut itsensä. Jos väitteen (R) esittäjä myöntää sen olevan relatiivinen Y:n suhteen, niin relativismi ei ole uskottava ja ymmärrettävä kanta muille kuin siihen uskoville.”
Kumoaako relativismi siis itsensä? Onko esim. etiikassa maltillisen relativismin lisäksi muita vakavasti otettavia vaihtoehtoja kuin Platonilainen arvoabsolutismi? Mielipiteitä?
”[väite R] Kaikki väitteet ovat relatiivisia tekijän Y suhteen.
Voimme kysyä, onko (R) itse absoluuttinen vai relatiivinen väite. Edellisessä tapauksessa relativismi on kumonnut itsensä. Jos väitteen (R) esittäjä myöntää sen olevan relatiivinen Y:n suhteen, niin relativismi ei ole uskottava ja ymmärrettävä kanta muille kuin siihen uskoville.”
Kumoaako relativismi siis itsensä? Onko esim. etiikassa maltillisen relativismin lisäksi muita vakavasti otettavia vaihtoehtoja kuin Platonilainen arvoabsolutismi? Mielipiteitä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
En tiedä ymmärsinkö tuosta mitään, mutta kysyisin kuitenkin mitä merkitystä käytännön elämässä tuolla kaikella on? Minulla on sellainen vakaumus, että loogisilla päätelmillä ei voida saada todellisuudesta lopulta mitään merkittävää tietoa. Mikä on sitten merkittävä tieto? Ihminen haluaa tietää mitä tämä kaikki (faktinen elämä)on ja mistä se tulee ym ym. Filosofiakin on lopulta vain uskontoa. Mielenkiintoista sellaista kuitenkin. Se antaa välineitä pohdinnalle, mutta ei anna vastauksia.
Ihminen voi 'tietää' jotakin vain niissä rajoissa, joissa aistit ja muut mittalaitteet sen mahdollistavat. En pidä mahdollisena tavoittaa olevaa kovinkaan täydellisenä, koskaan. Elämä jää arvoitukseksi.
En tiedä näistä asioista mitään, kunhan höpötän omia ajatuksiani ilmoille. Ei tämä varmaankaan ollut keskustelun aloittajan toivomaa tasoa, mutta sana on kai vapaa.
Aivojumppa voi olla merkittävää, jos se auttaa huomaamaan oman ajattelun perustuvan kestämättömille oletuksille. MIten jotain voisi sanoa varmasti todeksi, onkin vaikeampi tietää. Niiniluoto tuossa tarjoilee esimerkin, jota voi soveltaa koskemaan myös totuusväittämiä. Esim.
Väite (T): Todellisuudesta ei voida sanoa mitään varmaa ts. esittää mitään väittämää, joka on tosi.
Jos ei voida esittää mitään todellisuutta koskevaa väitettä, joka on tosi, niin silloin tuon väitteen (T), ettei voi esittää tosiväitettä, täytyy olla epätosi ja väite kumoaa itsensä, ovelaa :)
Voisiko olla niin, että todellisuudesta ei voi nimenomaan 'sanoa' mitään. Sanat eivät ehkä ole sopiva väline todellisuuden kuvaamiseen.
Jos esimerkin väite kumoaa itsensä, seuraako siitä, että se kumoutuu vastakohdakseen, jonka jälkeen sitten se taas kumoaa itsensä jne.
Jotenkin en halua olettaa mitään. Elämä on. Asiat ovat. Kysymys on kokemuksesta lähinnä. Voihan tietenkin olla, ettei elämää ole eikä asioitakaan, mutta jos kuitenkin pysytään arkikokemuksen tasolla, niin asioiden 'oleminen' tässä faktisessa todellisuudessa riittää minulle.
Tosi ovelaa tuo relativismi. Ei taida olla alaani. En taaskaan tainnut tajuta jutun juonta :)
Ainahan asioita on lupa pohtia ja määritellä ja sitten pukea ne vaikka väittämän muotoon.
Ja joskus tällaisen väittämän muoto on sellainen, että sitä on mahdollista kutsua paradoksiksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paradoksi
Paradoksin syntyminen ei mielestäni itsessään ole mikään osoitus pohdinnan onnistumisesta tai syvällisyydestä. Paremminkin se on osoitus vastaanväittämisen vaikeudesta tai mahdottomuudesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_paradokseista
Filosofeja on moitittu siitä, että heidän aikansa kuluu heidän itsensä aiheuttamien ongelmien selvittämisessä. Ja mitä syvemmäksi kuoppaa kaivaa, sitä enemmän reunoilta sortuu.
Platon joutui huomaamaan tämän, kun hän oli ajautunut Diogeneen kanssa napit vastakkain koskien ihmislajien ytimekkäintä määritelmää:
""
Platon oli ehdottanut, että ihmiset olivat ainoat olennot, jotka olivat samaan aikaan alastomia ja kävelivät kahdella jalalla.
Tämä määritelmä osoittautui virheelliseksi, kun Diogenes toi kynityn linnun luentosaliin ja päästi sen vapaaksi sanoen: "Tässä on Platonin ihminen."
Siitä lähtien määritelmää on täydennetty sanoilla "ja jolla on leveät kynnet".
""
Lainaus kirjasta: Hyväluontoinen / Frans de Waal / Terra Cognita, 1998
.ah niin turhauttavaa :)Mihin paradokseja tarvitaan? Aivojumppana mitä parhainta, myönnetään. Mutta kun tarpeeksi pitkälle elää, niin nämä alkavat tuntua niin turhilta jutuilta. Kun nyt saisi edes elämänsä elettyä jotensakin kunnolla. Siis eettisyys, lämpö, myötätunto ja kunnon kommunikaatio ihmisten kanssa alkavat tulla tosi tärkeiksi :) Kaikkea hyvää teille!
Samaa mieltä. Meinaan, jos ei tuosta edellisestä käynyt ilmi...
Mukavaa illan jatkoa!
"Väite (T): Todellisuudesta ei voida sanoa mitään varmaa ts. esittää mitään väittämää, joka on tosi.
Jos ei voida esittää mitään todellisuutta koskevaa väitettä, joka on tosi, niin silloin tuon väitteen (T), ettei voi esittää tosiväitettä, täytyy olla epätosi ja väite kumoaa itsensä, ovelaa :)"
Entä jos luovumme arkikäytännölle vieraasta Boolen logiikasta ja siirrymme käyttämään Zadehin sumeaa logiikkaa:
"Väite (Z): Todellisuudesta ei voida sanoa mitään täysin varmaa ts. esittää mitään väittämää, joka on 100% varmuudella tosi."
Silloin riittää, että yllä kirjoitettu väite Z on vain 99% tosi, eli ehkä siis löytyy myös väitteitä, joiden varmuus on 100%, mutta tämä "ehkä" on mahdollista jättää avoimeksi, väitteen Z kumoamatta itseään.
Esimerkiksi:Jotain on olemassa.
"Esimerkiksi: "Jotain on olemassa." "
Mutta onko tuolla lauseella informaatiosisältöä, vai onko se tautologia, sanaleikkiä?