Katsoin tuossa Dr. Philiä, jossa puhuttiin pakko-oireista eli OCD:stä. Ohjelma sinänsä yllätti minut, sillä tajusin, että minulla taitaa olla ko. ongelma. Olen aina pitänyt itseäni perfektionistina, sillä minulle kaiken pitää olla täydellistä, mutta toisaalta täydellisyyden havitteluni taitaakin olla enemmän pakko-oireilua.
Minulla on oikeastaan ollut aina jonkinmoisia pakko-oireita. Ensimmäiset olivat ihan sellaisia, että minun oli pakko sanoa joitain sanoja useita kertoja, koska en saanut niitä aluksi kuulostamaan täydelisiltä. Sitten minun täytyi aina koskettaa esineitä useita kertoja, koska ensimmäinen kosketus ei tuntunut täydelliseltä. Myöskin minulla oli tämä klassinen oire, että minun oli pestävä kädet useaan kertaan. Näistä minä olen kuitenkin päässyt eroon, ne vain katosivat, mutta ajan myötä minulle on tullut aina uusia/erilaisia pakko-oireita, vanhojen tilalle.
Nykyisin minä en voi sietää epätäydellisiä asioita. Esimerkiksi epätäydelliset muodot tai epäonnistunut kirjain, merkki tai numero saa minut ahdistumaan, silloin minun täytyy mieleni avulla muttaa asioita täydellisimmiksi ja juuri tämä on minun nykyinen pakko-oireeni tai korjata asioita omin kätösin.
En voi edes katsoa entistä käsialaani, koska se näyttää minusta epätäydelliseltä, jolloin saatan muokata koko tekstin nykyisellä käsialallani. Myöskin minua vaivaa se, että jos esimerkiksi luen jonkin tekstin ja joku tulee häiritsemään, niin minun minun on pakko lukea teksti uudelleen. Ahdistun myös "likaisista" asioista, mutta en nykyisin kärsi neuroottisesta peseytymisestä.
Luulen hyvin pitkälti oireitteni aiheutuvan juuri siitä, että vain MINÄ tahdon hallita elämääni. En tahdo minkään "ahdistavan" asian tunkeutua tielleni. Myöskin minulla on juuri sekin, että jos en tee jotain häiritsevälle asialle, niin tapahtuu jotain pahaa...Mutta loppujen lopuksi ahdistavinta onkin juuri se, että jokin ajatus jää pyörimään mieleeni ja se laittaa alulle kierteen.
Onko täällä toisia, jotka luulevat kärsivänsä OCD:stä?
Minulla on oikeastaan ollut aina jonkinmoisia pakko-oireita. Ensimmäiset olivat ihan sellaisia, että minun oli pakko sanoa joitain sanoja useita kertoja, koska en saanut niitä aluksi kuulostamaan täydelisiltä. Sitten minun täytyi aina koskettaa esineitä useita kertoja, koska ensimmäinen kosketus ei tuntunut täydelliseltä. Myöskin minulla oli tämä klassinen oire, että minun oli pestävä kädet useaan kertaan. Näistä minä olen kuitenkin päässyt eroon, ne vain katosivat, mutta ajan myötä minulle on tullut aina uusia/erilaisia pakko-oireita, vanhojen tilalle.
Nykyisin minä en voi sietää epätäydellisiä asioita. Esimerkiksi epätäydelliset muodot tai epäonnistunut kirjain, merkki tai numero saa minut ahdistumaan, silloin minun täytyy mieleni avulla muttaa asioita täydellisimmiksi ja juuri tämä on minun nykyinen pakko-oireeni tai korjata asioita omin kätösin.
En voi edes katsoa entistä käsialaani, koska se näyttää minusta epätäydelliseltä, jolloin saatan muokata koko tekstin nykyisellä käsialallani. Myöskin minua vaivaa se, että jos esimerkiksi luen jonkin tekstin ja joku tulee häiritsemään, niin minun minun on pakko lukea teksti uudelleen. Ahdistun myös "likaisista" asioista, mutta en nykyisin kärsi neuroottisesta peseytymisestä.
Luulen hyvin pitkälti oireitteni aiheutuvan juuri siitä, että vain MINÄ tahdon hallita elämääni. En tahdo minkään "ahdistavan" asian tunkeutua tielleni. Myöskin minulla on juuri sekin, että jos en tee jotain häiritsevälle asialle, niin tapahtuu jotain pahaa...Mutta loppujen lopuksi ahdistavinta onkin juuri se, että jokin ajatus jää pyörimään mieleeni ja se laittaa alulle kierteen.
Onko täällä toisia, jotka luulevat kärsivänsä OCD:stä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ensimmäinen havainto oli joskus 13-vuotiaana, kun yöllä tuli pakonomainen tarve ravata ikkunalal katsomassa pelottavalle, synkälle joelle. Ahdisti. Opettajamme oli juuri kuollut, uskon sen laukaisseen tämän.
Meni ainakin 15 vuotta ennen kuin seuraavan kerran muistan saaneeni oireita. Nyt niitä on ollut 28-34 ikävuoden välillä joka päivä, mtta olen oppinut elämään niiden kanssa. Uskon, että jollain tapaa depis, josta kärsin 24-30-vuotiaana laukaisi tämäntyyppisen ahdistuksen.
Oireeni ovat toistoon liittyviä, eivät välttelyyn. teen tieetyjä asioita rutiininomaisesti helpottamaan ahdistusta ja tuottamaan turvan tunnetta. Oireet korostuvat iltaisin nukkumaan mennessä: tarkistukset, tietty määrä vessassa ym. muissa huoneissa käyntiä, tietty määrä ovenkahvoihin, tiettyihin lähellä päydällä oleviin esineisiin koskemista jne, kosken niihin tietyllä tavalla. Ajatuspuolella hoen tietyn mantran läpi "iltarukousmaisesti" ennen nukkumaan menoa.
Päiväsaikaan oireet ovat enemmän ajatusten tasolla, jolloin saatan käydä jonkin mielikuvan, ajatuksen tai jollekin tulevan puhunnoksen läpi tietyn monta kertaa.
Minun pakkoneuroosiini on aika lailla "lukupohjaista", eli toistan tietyn määrän tekoja ja ajatuksia. Tarkoitus on välttyä jonkin pahan tapahtumiselta. Tulee tunne, että jollekin minulle tärkeälle ihmiselle tai minulle itselleni käy huonosti, jos en tee näin.
Tällainen järjenvastainen (tiedostan hyvin naurettavuuden, mutta minkäs teet) maaginen rituaali tuo helpostusta, mutta vastaavasti vie aikaa. Itselläni pakkoneuroosi on näkyvää vain kotonani tai turvallisessa tuttavapaikassa, en siis tee mitään kummallista jylkisissa paikoissa, töissä tms. Korkeintaan hyvin salaa ja huomaamattomasti.
Toisaalta toistan rituaaleja paitsi ehkäistäkseni "pahaa", myös luodakseni niillä ikään kuin ennalta turvallisuuden tunnetta.
Pystyn elämään niden kanssa, mutta ei tämä kivaa ole. Masennuslääkitys ei lopettanut, jos edes vähensikään oireita. Menisin varmaankin terapiaan, jos olisi varaa.
Tsemppiä vaan!
Erikoista, varmaan ihan tavallinen turvallinen elämä oikeasti takana? Oikeasta kuoleman hädästä, siis todellisesta spelosta et vielä tiedäkkään mitään?
En ymmärrä miksi provosoiduit noin. Turvallinen elämäkö? No ei voi sanoa ihan niinkään. Jos haluat piirtää minut väkisin turvalliseen keskiluokkaiseen elämään isin syliin takan ääreen, niin väkisin saat piirtää.
Jos haluat tietää, niin vanhemmat, joilla viisi lasta, jatkuva taloudellinen niukkuus, kasvatus välinpitämätön - ei neuvomista, ei kannustamista, ei rakkautta eikä rajoja, sen sijaan itsetuntovammainen isä, joka kilpaili lastensa kanssa ja lyttäsi heitä omaa kipeää egoaan pönkittääkseen.
Mitä tulee kuolemanpelkoon, niin mitä tarkoitat? Kuoleman hädän vuoksi olin sairaalassa vakavasti depressioon sairastuneena, josta sittemmin toivuin. Mutta en ole onnekseni koskaan ollut fyysisesti kuoleman sairas, eikä minua ole puukotettu eikä ammuttu enkä ole elänyt pommien allakaan.
Kirjoituksesi on mielestäni varsin tasapainoton, koska täällä puhutaan ja kerrotaan kokemuksia pakko-oireista. Aloittajakaan ei ottanut kantaa niiden syihin eikä kuolemanpelkoihin.
Siis mitään pahaa et ole oikeasti koskaan edes nähnyt etkä kokenut. Miksi sitten valitat? Miten on mahdollista, että et osaa tuntea kiitollisuutta, tyytyväisyyttä ja onnea.
Miksi syyttelet vanhempiasi tai muita ulkopuolisia? Elämä ei ole pelkkää onnea, ne onnenhetket ovat kaikilla vain hetkiä, et todellakaan kukaan elä missään pumpulissa.
Kokemuksesi ovat siis osia vain normaalista elämästä, miksi syytöksiä?
Ilmeisesti sinulle on pahaa vain fyysinen väkivalta, henkinen kärsimys ei ole mitään?
Kukaan ei ole täydellinen, mutta jos lapselle antaa paljon negatiivista palautetta, on luonnollisesti syyllinen tämän tuskalle. Vastaavasti, jos lasta rakastaa, rohkaisee ja kannustaa onnelliseen ja tasapainoiseen elämään, on "syyllinen" tämän hyvinvoinnille. Elämässä on syita ja syyllisiä, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä.
Olen kokenut elämässäni paljonkin pahaa, kerroin vain lasuudestani. Ei minua käytetty seksuaalisesti hyväksi, jos sitä haet takaa, eikä seisotettu pakkasessa.
Mistä minä valitan? Kerroin vain pakko-oireista ja masennuksesta. Nyt ei ole enää masennusta. Jos avauksessa käsitellään pakko-oireita ja kysellään kokemuksia, niin minähän kerron omistani.
"Elämä ei ole pelkään onnea", "Miksi syyttelet vanhempiasi..."
Sinähän olet pihalla kuin puutarhaletku! Tiedän tasan tarkkaan, etei elämä ole vain onnea, sinunkin kanssa saa kokea jotain muuta! Syytellyt en ole ketään, kerroin vain tosiasian. Onko se syytös, jos kerrotaan, mitä vääryyttä on tapahtunut? Jos on, niin miksi? Voiko syytös osua oikeaan ja olla aiheellinen?
Sinulle sanoisin, että yritä koota itsesi, vaikka lääkityksellä. :D
Jos voisi verrata, niin olen varma siitä, että olen nähnyt ja kokenut elämässä enemmän onnettomuutta ja pahuutta kuin sinä, lapsuudessa etupäässä onnettomuuta, myöhemmin pahuutta. Älä yritä opettaa minulle elämästä.
Sen sijaan voit itse kertoa pakko-oireistasi tässä ja nyt. Kerroit tosin jo persoonallisuushäikistäsi rivien välissä.
Pilvipeiton alla
Moni lapsi maailmalla
nukkuu pilvipeiton alla,
Näkee unta auringosta
herää harmauteen.
Taivaanisä suojaa heitä
miljoonia nääntyneitä,
enkeleiden siivin peitä
heidät nukkumaan,
nukkumaan
Jossain pilvipeiton alla
moni lapsi maailmalla
yksin nukkuu taivasalla
Jossain pilvipeiton alla
maalla tuntemattomalla
moni nukkuu taivasalla....
laulu jatkuu...
Olen kiitollinen siitä, että minulla on katto pään päällä, työtä ja ruokaa, ystäviä ja terveyskin joitakin psyykkisiä oireita lukuun ottamatta hyvä, niidenkin kanssa voi elää. Jos tämä on Herralta, kiitos hänelle, jos omasta avusta, yrittämisestä, sinnittelystä, selviytymiskeinoista - kiitos itselle. Jos tämä on muista ihmisistä, kiitos heille. Jos taas tuurista, kiitos tuuri!
Minun pakko-oireeni muistuttavat aika paljon sinun oireitasi, Toivo. Ne alkoivat 15-vuotiaana, siis murrosiässä. Samalla putosin syvään depressioon, jonka takia olin myös sairaalahoidossa. Nuoruus oli vaikeaa ja oikeastaan uskaltauduin kouluttautumaan ja rakentamaan omaa elämääni vasta kun löysin tulevan elämäntoverini. Masennus johtui kai osittain siitä,että tajusin että se mikä minussa on alkanut, on kroonista ja tulen olemaan aina erilainen kuin muut. Luulin todella, että olen ainoa lajissani koko maailmassa. Vasta kun olin lähes 60 v, kuulin terapiassa, että tämä on aika yleistä.
Minulla on tarkistuspakko, joka liittyy nukkumaanmenoon ja kotoa lähtöön. Illalla on tarkistettava moneen kertaan keittiössä lieden nappulat, kahvinkeitin ja vesihana, olohuoneesta TV. Seuraavaksi ulko-oven lukossa olo painamalla kahvasta useita kertoja. Viimeksi vessasta vesihanat, vaikka kuulisi kai sen veden lorinasta, jos hana on auki. Nämä rituaalit on tehtävä tietyssä järjestyksessä.
Tarkistukset pahenevat aina, kun olen jännittynyt ja tunnen oloni turvattomaksi jostakin syystä. Joten ne ovat turvallisuuden tunteen hakemista näillä typerillä tavoilla. Olen ollut siis jo yli 40 vuotta niiden orja. Mielestäni tämä on riippuvuutta aivan kuten esim. alkoholismi.
Olen saanut elää kuitenkin suht. normaalin elämän: hankkinut ammatin, ollut työssä, saanut hyvän puolison ja ihanat lapset. Minulla ei ole tieteellistä näyttöä siitä, mutta luulen että näistä oireista kärsivät ovat keskimääräistä älykkäämpiä. Olin hyvä kouluissa, mallioppilas. Sitä suren, että olisin kyennyt opiskelemaan paljon pitemmällekin, ellei tätä orjuutta olisi ollut. Tämä kuluttaa joka päivä osan energiastani.
Minulle ehdotettiin lääkintää, joka olisi ollut melko suuri määrä serotoniinin takaisinoton estäjää joka päivä, masennuslääke. En halunnut sitä, koska se jo masennuslääkkeenäkin väsytti, paljon pienempi annos. Jollekin toiselle se kuitenkin voisi olla ihan OK ja auttaa pakko-oireisiin. Muutama vuosi sitten sain terapiassa keskustella tähän ongelmaan perehtyneen psykiatrian sairaanhoitajan kanssa muutamia kertoja ja se tuntui todella hyvältä, mutta ei parantanut minua.
Minulla oli ihan hyvä lapsuus, niukkaa tosin oli, pienviljelijäperhe ja paljon lapsia. Jotakin on voinut vaikuttaa se, että lähinaapurissa oli tulipalo, kun olin lapsi ja seurasin sitä kauhuissani läheltä.
Mutta tsemppiä Toivolle ja kaikille muillekin pakko-oireista kärsiville. On tyypillistä, että näillä keskustelupalstoilla on aina noita häiriköitäkin, ilkeitä, häiriintyneitä ihmisiä, jotka saavat ilonsa vain toisten lyttyyn lyömisestä. Mutta ei välitetä heistä!
Kaikki tarkastelee helloja nms. ja jos olet töissä lapsia huolehdit aj opiskellut, ei sua mikään muu vaivaa kuin huomionhakuisuus.
Kaikki ihmiset ovat neuroottisia, ja jos pärjää normaalielämässä ei ole mitään erikoisuutta.
häiritsee, kun joudun moneen kertaan hellat tarkistamaan kotoa lähtiessä, ja nukkumaan mennessä.
ei se ihan normaalia mielestäni ole, koska minulla tuo alkoi n. vuosi sitten. (ja siksikään koska tiedän ettei kaikki ihmiset noin tee.)
miten hellojen tarkistelu liittyy huomionhakuisuuteen??? yksinhän niitä yleensä tarkistelee, ei kukaan ole näkemässä. hellaltako sitä huomiota pyytää, vai mitä tarkoitat...?
Heip!
Katselin tosiaan itsekin tuota Dr. Phil ohjelmaa ja "huomasin", että mullakin saattaa olla joku pakkoneuroosijuttu, josta EN kuitenkaan KÄRSI millään lailla. Sitä on hiukan vaikea selittää, mutta mä lasken asioita, mutta en kuitenkaan suoranaisesti.
Eli esim. tällä hetkellä tää mun tietokoneen näyttö saa arvon 12. Silmälasit tuossa pöydällä saa arvon 15. Lisäksi mä lasken virkkeissä esiintyviä sanamääriä sekä itse sanojen arvoja. En kuitenkaan laske kaikkea, mutta aika paljon. Arvon saa niin kaapit, seinät ku ihmisten kasvotkin. Arvot mä saan omalla kehittämälläni systeemillä. Aina mun arvot ei oo tarkkoja ja ne voi muuttua eli esim. huomenna tää näyttö voikin saada aarvon 20, mutta sillä ei oo merkitystä. Parasta on kun objekti saa arvokseen parillisen luvun. Sillon se on hyvä ja välillä mä yritän tehdä kaikesta väkisin parillista.
Mä oon tehny tätä jo vuosi tolkulla, mut ei se näy eikä siitä tiedä ku mun poikaystävä. Ei tää kyl mua haittaa yhtään ja teen sitä välillä hyvinkin huomaamatta. Tää ei ahdista mua tai häiritse, joten en tiedä voiko tätä edes kutsua pakkoneuroosiksi. En vaan oo koskaan osannu määritellä sitä eikä vastaani oo tullu ketään toista, joka toimis samalla tavalla. Ois kyllä hienoa kuulla myös muiden kokemuksia aiheesta...
Miksi mä sit toimin noin? Sen kun tietäisin...ehkä mä yritän hallita asioita jotenkin, mutta en tiedä perimmäistä syytä asialle. No, mä oon vaan jotenkin vähän outo, mutta eipä tuo oo ketään vielä haitannu:)
Ei minuakaan aina häiritse pakko-oireeni, mutta ne silloin tällöin saattavat aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Ja tuo numero juttu on aika mielenkiintoinen, etenkin tuo parillisuus. Itsekin kärsin vuosia sitten enemmän tuosta, mutta nykyisin en niinkään. Minulla oli aina tapana juuri käyttää lukuja 2, 5, 7, 10, 12, 15, 17, 20... (sarja jatkuu) ja joita käytän nykyisinkin silloin tällöin eri asia yhteyksissä. Jotenkin minä pidän noita lukuja täydellisinä/hienoina... Minulla on myöskin sellainen pakko-oire, että jos minä näen vuosilukuja niin minun on pakko laskea miten vanha ko. asia on.
Ei mitään kummallista, kaikki ihmiset hokevat jotain mielessään joskus. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Numerojen luku on yleistä samoin myös laulun sanat ja rukoukset. Ei mitään uutta.
Mielenkiintoista kuulla, että joku muukin "peuhaa" tai on peuhannut lukujen parissa:). Sulla on ollut myös parittomia lukuja suosikkeina, mikä tuntuu musta ihan kauheelta. Esim. juuri nro 7 on mulle kauhistus!
Minun luvuissani on kai juuri se logiikka, että pidän lukua 10 kaikkein täydellisimpänä lukuna 2*5=10 5*2=10 ja sitten 2 5=7, mutta toisaalta 7 on vähän tullut myös väkisin uskonnon kautta, vaikka en olekaan mikään uskovainen.
Tosi hyvä että telkussa näytetään tästäkin vaivasta, kun siitä niin moni ei mitään tiedä. minullakin on oireita ocd:hen liittyen. Edellisen kun luin, niin minullakin oli nuorena joitain ikäviä kokemuksia, joita surin tavallani. Lapsuudenajan kaveri kuoli yllättäen, sitä ei silloin osannut oikein käsittääkään. Sitten kun kuuli, että jos oli joku nuori esim. samasta koulusta kuollut onnettomuudessa, se oli ahdistavaa, aikalailla.
En tiedä onko noilla mitään merkitystä nykyiseen oloon. Koska mielestäni kuitenkin kaikki ongelmat pitää hakea siitä hetkestä mikä on käsillä/nykyaika. Turha kaivella jos tietää ettei mitään traumaa ole.
Itselläni tämä ocd- oireilu alkoi n.kolmekymppisenä, ehkä vähän ennen. Nykyisin se on ollut tosi paha. En tiedä miksi. Olen kyllä pitänyt sitä ennemminkin juuri täydellisyydentavoitteluna..pitkään, asioissa joita piti tärkeänä, esim. jokin ostos tai tavara piti olla juuri mieleinen, mikään sijaistavara ei käy...edelleenkään. Ja se on toisaalta hyvä.
Nykyisin, se mikä ajoi elämäni ihan helvetiksi on juuri tämä peseytyminen. Se vie liian kauan aikaa, pesuainetta mm.kuluu sivussa ihan liikaa. Sitten se rasittaa itseä niin, ettei tahdo jaksaa tehdä mitään järkevää, on niin poikki kaikesta likaisuuteen liittyvän kierteen panevasta voimasta. Inhoan tätä ja itseäni ihan ....hirveästi. Olen rukoillut ja toivonut että tämä helvetti loppuis. Mutta valitettavasti ei hyvältä näytä. Parempi olo on ollut välillä, mutta kun keksisi mistä se sitten aina alkaa se pahaolo. Kaikkea on mietitty ja yritetty.
Sitten kun on vielä NIITÄ TYHMIÄ IHMISIÄ, jotka ei ymmärrä ettei ole kyse mistään esim.persoonallisuushäiriöstä, esim. narsistisuus, vaan jotku kehtaa ajatella ja jopa sanoakin että: tykkäät kai itsestäsi niin paljon kun pitää pestä itseä!!!! (Tässä yksi esimerkki miksi on hyvä että tästäkin sairaudesta puhutaan avoimesti esim. televisiossa) Tämä on kaikista kauheinta jos se tulee niiltä ihmisiltä joilta olis oottanu jonkinlaista apua/ymmärrystä.
Ei auta vaikka olen kuinka järkiperäistänyt kaiken käytökseni, ja tiedän asiat, miten ne on. Se ei auta, kun silti pitää tehdä.
Keksiikö kukaan tähän mitään?
Mullakin on näitä, esim. just piti räplätä valoja on/off 3 kertaa..tai juui kirjoitin tuon a-kirjaimen (kertaa sanaan), niin se piti "korjata" kolme kertaa.. :/
Pakkomielle...
Minulla todettu 'jonkin verran obsessiivis-kompulsiivinen' oirehdinta. Muutenkin tiedän näistä asioista jotakin. Tosi kurjia ja outoja juttuja teillä, joilla oireistoa PALJON. Kaikki sympatiani. Sitä ei todellakaan tiedetä, mistä kaikesta tauti loppujen lopuksi tulee ja mistä ei. Kirja nimeltä "Kerrasta poikki" olisi kaikille vaikeammille tapauksille tosi hyvä lukea, se auttaa ja antaa myös 'vertaistukea'. Toivoa on parantuakin, ja sumplimaankin asian kanssa oppii, kuten monet kirjoittivat. Lohdullista.
Älkää kukaan välittäkö tuosta höyrypää-Toivosta, joka vei asian ihan kummallisiin juttuihin. Hän ei tiedä, mitä kaikkia sairauksia maa päällään kantaa ja itsellä näyttää olevan ihan jonkin lajin katkeruutta. Hyvä, jos häntä se helpotti, että tähän sekaan kirjoitti, vaikka ei loukata ja häiritä saisi. Ohitetaan hänet tyylillä no comments (ei kommentoida).
"Niin ja mitä on puuttunut" "????"
-kirjoitus se oli, jota edellä tarkoitan, että kummallinen, oudoilla urilla !
Anteeksi, Toivo, meni sinun piikkiin. Sekosin hiukan...
Enhdi jo hetken kummastella, mikä minusta niin höyrypään tekee. :D