psykoosista

Kysyn myös tällä palstalla, että mitkä on psykoosin yleisimmät oireet?Näkeekö sen silmistä että ihmisellä on psykoosi?Voiko psykoosissa oleva ihminen toimia rationaalisesti?
2851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla oli psykoottisia oireita neljä vuotta ennenkuin menin taas jätettyäni nukkumiset vähiin sellaiseen psykoosiin että en päässyt esim ruokakauppaan ostamaan ruokaa. Näin hirveää nälkää ja sairaalassa tapasin kohtalotovereita jotka olivat olleet viikkoja syömättä.

Psykoottisuus eli todellisuudentajun pettäminen on siinä mielessä huono ilmaisu että siinä ei kuvata sitä yleistä psykoottisuuden muotoa että ihmisellä on harhoja. Yhtäkkiä väsyneenä saa sellaisia ajatuksia jota ei koskaan aikaisemmin ole saanut. Harha-ajatuksissa esiintyy rakkaita ihmisiä, todellisia ihmisiä ja teot joita tuttut ihmiset ovat tehneet voivat olla sillälailla tuttujen ihmisten luonteenpiirteiden mukaisia että harhaisen ihmisen on helppo uskoa harhansa todeksi.

Vaiettu harhaisuuden muoto on myös se että siellä on seksuaalisesti kiinnostava tyyppi. Usein tälläisissä harhoissa ihminen on joku tuttu jonka kanssa sitten on seurustelua. Mutta voi se olla joku vahvasti kuvitteellinen tyyppi. Niitä voi olla montakin joista on vakuuttunut että he haluaisivat seurustella kanssasi.

Sitten ihmiset saattavat kuulla ääniä. Tutkimuksissa on todettu aivoissa todella toimintaa juuri niissä osissa jotka aktivoituvat silloin kun ihminen kuulee todellisen äänen.

Usein harhat ovat hyvin tunteisiin vetoavia. Voimakkaita asioita mitä muka on tapahtunut. Jotkut ovat ihanan elämän maalaamista että sellainen on aina odottanut sinua.

Toiset taas soimaavat sairastunutta tai muuten kommentoivat tai käskevät häntä.

Ajoin ajokorttini, kävin koulua loppuun asti ja hoisin ystävyyssuhteitani kunnes menin taas valvomaan ja nukkumaan pätkissä. Mielenterveyteni hajosi ja olin varma että minusta on todella kauhea juttu Internetissä. Olin varma että vainoojani olivat tulleet puhumaan pahaa minusta työpaikalleni.

Olin varma että minulle oli tehty hirvittävällä tavalla pahaa lapsuudessa.

Mutta todella vasta neljän vuoden sairastamisen jälkeen menenin sillä tavalla psykoosin etten pystynyt ostamaan itselleni ruokaa kaupasta. Jäin heitteille ja kärsin monta kuukkautta ennekuin naapurit soittivat isännöitsijälle.

Olisin toivonut että neljän lievemmän sairastelu vuoden aikana minulle olisi selitetty millaisia harhat voivat olla. Ja että olisin voinut itse harkita psykoosin esto lääkkeiden käyttöön ottoa. Niitä ovat mm. Ceroquel, Xyprexa, Risperdal.

Joudun ehkä käyttämään niitä loppuikäni mutta onneksi annos on voitu alentaa hyvin pieneksi.

Onnea psykoosin ymmärtämiseen!

Äänestä
  • kerroit oireistasi tai harhoista. Itselläni on juuri samanlaisia kuuloharhoja. nykyisin lievempinä. olen ollut sairaalassa ja syön lääkkeitä. juuri unettomuus iski harhat päälle. tapahtumaa edelsi myös pahoinpítely jonka seurauksena rupesin pelkämään henkeni puolesta enkä saanut unta. aluksi kärsin masennuksesta, ja sitte unettomuudesta lopuksi voimakkaista ääni harhoista. Olin ihan sekaisin.

    olisiko kenelläkään vinkkejä kuinka oloaan voisi helpottaa harhojen aikana? pääseeköhän noista harhoista koskaan eroon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iida78 kirjoitti:

Kysyn myös tällä palstalla, että mitkä on psykoosin yleisimmät oireet?Näkeekö sen silmistä että ihmisellä on psykoosi?Voiko psykoosissa oleva ihminen toimia rationaalisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu