Yks päivä rupesin tuossa pohtimaan ja huomasin, että tähän asti olen seurustellut vain miesten (2) kanssa, jotka alussa kiinnostuivat minusta. Tajusin, että tämä oli myös syynä sille, että suhteeni menivät mönkään. Toista jopa luulin rakastavani ja roikuin vain onnettomana suhteessa toisen "palvonnan" takia. Nyt en enää tiedä, koska olen oikeasti kiinnostunut jostakin. Vähän aikaa sitten meinasi taas käydä niin, että olin vähällä aloittaa seurustelusuhteen miehen kanssa, joka ensin kohdisti katseensa minuun. Onneksi laitoin pisteen jutulle ajoissa. Tuntuu vain, että olen itse heti kiinnostunut kun joku minusta kiinnostuu ja olen myös huomannut, että pienetkin huomion osoitukset saavat minut pohtimaan onko toinen kiinnostunut minusta (jopa varattujen miesten kohdalla). Näyttää siltä, että ihastun vain toisen huomionosoituksiin. Mistä tiedän/tunnistan, että olen oikeasti ihastunut?
Mistä tunnistaa oikean ihastuksen?
marusca
71381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
naisilla se menee noin päin. Mutta mitä vikaa siinä on - mies saa kenet haluaa, ja nainen on tyytyväinen, kun saa huomiota?
Täytisi olla jotain molemminpuolista kiinnostusta kuitenkin... ei se huomio ole se asia, vaan ihmiset jne.
Olen seukannut vain kanssa kahden naisen kanssa ja molemmilla kerroilla luulin tuntevani rakkautta, mutta suhteiden loputtua naisen aloitteesta tajusin etten kenties ollutkaan oikeasti rakastunut. Molemmmat olivat perin erilaisia naisia, toisen kanssa toimi fyysinen, toisen kanssa henkinen puoli paremmin. En ole järin kokenut ihmissuhteissa siis joten olen edelleen vähän hakoteillä miten voin tunnistaa oikeasti ihastuvani/rakastuvani johonkuhun. Molemmista naisista olisin voinut kuvitella pitempiaikaisen elinkumppanin, mutta ei.
Mitä jos ensikerralla teet itse aloitteen, silloin kun sinä olet ihastunut? Noinhan se yleensä naisilla menee, että ihastutaan siihen joka tekee aloitteen, ei siihen johon itse olaan ihastuneita. Kun naiset ei tee aloitteita...No, tulokset näkyvät:)
Tähänhän perustuu rakkaudesta lepertely, kun on oikeasti kyse vain pillun vonkaamisesta.
Ulkonäönkö perusteella sinusta kiinnostutaan? Jos näin on niin kannattaa varhaisemmassa vaiheessa näyttää itsestään arkisempia puolia. Aina ei tarvitse olla nättinä. Luonteen vivahteet voi paljastaa aikaisemmin. Sen jälkeen voit katsoa montako ihailijaa on jäljellä. Tällä seulalla ainakin osa pudottautuu pois.
-kestää eron
-seksi sujuu
-miettii joka päivä häntä
-paha olo tulee ,jos miettii ettei nää
-tekis mitä vain toisen eteen
-luottaa ettei toinen petä tai valehtele
-puhuu rakkaastaan kaikille vaikkei tarvitsisi
-käyttäytyy kuin teini murkku, kun ihastuu
-Ilman ei voi olla ,pakko nähdä edes joskus
-ja ne sanat hempeät tulee luonnostaan