Silti painoni ei tunnu juurikaan laskevan. Välillä vaaka näyttää enemmän kuin tunti aikaisemmin vaikken ole syönyt mitään tuon tunni aikana tai juonut. Viimeisin painoni on 90,6kg sellaisessa vaaassa, joka antaa 4 kiloa vähemmän kuin kaverin vaaka ja 2 kiloa vähemmän kuin sairaalavaaka.
Mistä tietää mikä painoista on oikea?
Oma vaaka 90,6kg, kaverinvaaaassa n. 94,6kg, sairaalavaaka n.92,6kg
Ja väsyttää koko ajan mutta uneenkaan en pääse kun on niin nälkä ja ajattelee ruokaa. Silti pysyn ruuasta erossa.Ja lihottavasta juotavasta.
Pidän nuorista näteistä naisista, siksi laihdutan. En saa sellaista ellen paina sopivan vähän, paitsi Thaimaasta, sinne on matka jo matkaliput ja hotellitkin maksettu.
Oikeaan suuntaan olen laihtumassa, eilen olin treffeillä ja taaskin treffikumppani hyväksyi minut vaika en ole lähelläkään valmista. Kyllä nainen jututti n. tunnin ennenkuin päätyi, että voi antaa mulle uuden tapaamisen ensi viikolla samaan aikaan samassa paikassa.Upeaa kun olen vihdoin tilanteessa jossa voin todeta mielessäni, ettei hän kelpaa minulle, saan paremman helposti ja sellainen onkin tulossa jo keskiviikkona luokseni, kauniimpi ja nuorempi.
Kannattaa olla hoikka. Nyt vain jotenkin jaksettava kärsiä 90 kiloon. Jotain pientä tekisi mieli nyt napostella. Onpa nälkä.
Mistä tietää mikä painoista on oikea?
Oma vaaka 90,6kg, kaverinvaaaassa n. 94,6kg, sairaalavaaka n.92,6kg
Ja väsyttää koko ajan mutta uneenkaan en pääse kun on niin nälkä ja ajattelee ruokaa. Silti pysyn ruuasta erossa.Ja lihottavasta juotavasta.
Pidän nuorista näteistä naisista, siksi laihdutan. En saa sellaista ellen paina sopivan vähän, paitsi Thaimaasta, sinne on matka jo matkaliput ja hotellitkin maksettu.
Oikeaan suuntaan olen laihtumassa, eilen olin treffeillä ja taaskin treffikumppani hyväksyi minut vaika en ole lähelläkään valmista. Kyllä nainen jututti n. tunnin ennenkuin päätyi, että voi antaa mulle uuden tapaamisen ensi viikolla samaan aikaan samassa paikassa.Upeaa kun olen vihdoin tilanteessa jossa voin todeta mielessäni, ettei hän kelpaa minulle, saan paremman helposti ja sellainen onkin tulossa jo keskiviikkona luokseni, kauniimpi ja nuorempi.
Kannattaa olla hoikka. Nyt vain jotenkin jaksettava kärsiä 90 kiloon. Jotain pientä tekisi mieli nyt napostella. Onpa nälkä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luuletko että älykkyysosamääräsi nousee sitä mukaa kun paino laskee?! Melkoisen itsekästä kirjoitusta..
Sitä paitsi laihduttaminen syömisen kokonaan lopettamisella ei ole terveellistä!!! Ja onko sillä niin väliä jos painosi marginaali on - 2kg, tärkeintä on että näytät eläväsi terveellisesti ja olet tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet.. Unohda tuollainen elvistely (sitä ei kukaan tyttö -ei nuori tai vanha eikä laiha tai lihava- kauaa jaksa kuunnella)
Niin, eihän se äo tästä laihtumalla nouse, mutta haluttavuuteni naisille nousee kuin uroksen häntä hoikan nartun nähdessään.
En ole lopettanut syömistä kokonaa, itsekurini ei riitä siihen.
En elvistele, kertaan vain faktoja. Tällaisia te naiset olette vaikka ette sitä myönnäkään. Mutta kerron TOTUUDEN!!!!!Nothing but the TRUTH!!!
Ota yhteyttä ravintoterapeuttiin.
En ota.
sänkypainia jos et syö? Kikkeli tarvii protskuja jotta jaksaa toimia,höppähommaa tuommonen syömättömyys! Akkojen hommaa...mies syö ja laihtuu.
Sanoin jo kerran aikaisemminkin, että et laihdu jos et syö...tai joo laihdut, mutta erittäin hitaasti, koska olet säästöliekillä. Ja sittern kun olet tavoitepainossasi ja alat syömään taas normaalisti niin HUPS, kaikki kilot pomppii takaisin kehoosi. Tuossa ei ole mitään järkeä, ja samaa mieltä erään kirjoittajan kanssa...että todella itsekästä kirjoitusta...
Itsekästä? Kyllä. Otan oppia naisista. En aio alkaa syömään koskaan enää normaalisti jos paino alkaa nousemaan. Mikä velvollisuus mulla on olla naisia kohtaan mukava kun itsekin ovat tuplasti itsekkäämpiä ja kierompia kuin minä pahimpana hetkenäni!!!
Minusta löytyy monta puolta, en todellakaan tykkää tavastani, mutta haluan antaa takaisin samalla mitalla kun tulin kohdelluksi lihavana miehenä. Kylläpä vain en kelvannut uusintatapaamiseen useaan vuoteen 105-130 kiloisena= 0 kelpuutusta uusintamatsiin, sen jälkeen tahti kelpuutukseen on kiihtynyt ja käyn nyt treffeillä testatakseni haluttavuuttani. Viimeiset 3 treffiä 92-97kg= 3 uusintamatsia!!!
Tekisi mieli haistattaa, mutta jätetään väliin, mun pitää nyt saada kostaa, elän vain sitä varten =)
Totta huvittavaa mutta on oikeaa vihaa enemmän saamani aikaisemman kohtelun takia treffeillä lihavampana.
toimintaa! Eli olet niitä ihmisiä joiden mielestä väkivaltaan voi vastata vain väkivallalla ja se on jopa oikeutettua! Toivottavasti treffikaverisi tajuavat katsoa pintaa syvemmälle ja huomaavat millainen tyranni siellä asustaa!
Joo, potkaisen mielelläni takaisin ja niin lujaa että se tuntuu. Päätän keskustelun tässä ketjussa, sillä palautteenne on tarkoitushakuista ja puolueellista skeidaa, tuli tuossa yksi kommenttikin rehellisyyteen kykenevältä mieheltä.
Tekisikö mieli vaientaa mut?
...syödä jotakin...niin et olisi noin kärttyisä ja kiukutteleva....=)
Ps. Pidän sinusta.
Ny se suuttu =(
mutta et ole tainnut huomata että tämä palsta on tarkoitettu tukipalstaksi painonsa kanssa kamppaileville ei sukupuolierojen ja muiden dilemmojen setvimiseen!
mutta ei se taida täällä toteutua. Tässäkin ketjussa moni nainen käy miehen kimppuun pitäen sitä oikeutettuna. Kun sitten vastataan samalla mitalla, niin vika olikin miehessä.
Naisen logiikkaa juu.
Muistoni toimivat parhaana tukena laihdutukselleni. Tuollaiset asiayhteyksiä tajuamattomat totuuspelkoiset paviaaninpieraisemat pelkkään rusileipään keskittyvät määkijät saavat mun puolestani keskittyä kalorilaskureihin ja määkiä niin että ääni särkyy.
Mistä tiedät, että kirjoitukseni ei lisää kenenkään lukeneen motivaatiota?
Ymmärrän hyvin vihaasi. Vaikutat ajattelukykyiseltä nuorelta mieheltä. Löytyykö sinulta kanttia antaa ikävät kokemukset anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä eteenpäin? Ajattele sitä.
On parempi antaa tilaisuus rakkaudelle kuin vihata, tiedät sen itsekin. Olen nuoruudessani läpikäynyt saman tilanteen, itselläni meni turhan kauan antaa anteeksi, älä sinä tee samaa virhettä.
Hei haloo.... Onks toi nyt ihan aikuisen miehen käyttäytymistä..Käyt treffeillä pönkittääksesi itsetuontoasi ??? helvetin itsekästä...Miten itse kohtelet normaali/ ylipainoisia naisia ??
Kostaisit sille / niille naisille jotka sua on loukanneet etkä täysin syyttömille, jotka kenties vaan etsii miestä jota rakastaa !!!! ÄLY HOI !!! ÄLÄ JÄTÄ !!!
Ja Thaimaasta sen verran...ne naiset haluavat vain sun RAHAT !! ja totta on, niille teinitytöille kelpaa ihan oikeesti vaikka 200 kiloset papparaiset keppien kanssa ! Nähty on.
tsemppiä vaan laihdutukseen...ja parempaa asennetta !