Kuinka muutos tapahtuu? Mitä tapahtuu kun jokin oleva muuttuukin joksikin mitä se ei aikaisemmin ollut? Mitä on todellinen muutos?
Muutoksen tuloksena syntyvä uusi olio syntyy joko siitä mikä se on tai siitä mikä se ei ole. Jos olio syntyy siitä mikä se ei ole, niin silloinhan se on se mikä se jo oli.
Muutos voi taphtua myös siitä mitä se on, mutta silloin ei mitään muutosta ole tapahtunut, koska olio on jo se mikä se on.
Parmenideen ajatusta voidaan laajentaa. Jokainen olio muodostuu olioista, jopa tyhjyys on olio, vaikka se ei ole mitään. Tyhjyydessä ovat kaikki muut oliot.
Elikkä jokaisessa muutoksessa onkin kolmas vaihtoehto, eli se, että kaksi oliota muodostavatkin yhden uuden olion. 1 1=2. Mitään uusia olioita ei ole syntynyt, vaan kaksi vanhaa oliota ovat yhdessä siten, että ne muodostavat uuden olion. Eli Parmenides tavoitteli sitä ajatusta, että tyhjästä on paha nyhjäistä ja ajatteli sen takia, että muutos on mahdotonta. Vaikka todellinen ongelma oli siinä, että olioiden nimet ovat toisia olioita, jotka ovat eivät ole muuttumattomia, sillä nekin voivat yhdistyä ja siten muuttua.
Mutta siinä Parmenides oli oikeassa, että todellista muutosta ei tapahdu. Muutos on aina sitä, että oliot ja tyhjyys asettuvat erilaiseen järjestykseen.
Muutoksen tuloksena syntyvä uusi olio syntyy joko siitä mikä se on tai siitä mikä se ei ole. Jos olio syntyy siitä mikä se ei ole, niin silloinhan se on se mikä se jo oli.
Muutos voi taphtua myös siitä mitä se on, mutta silloin ei mitään muutosta ole tapahtunut, koska olio on jo se mikä se on.
Parmenideen ajatusta voidaan laajentaa. Jokainen olio muodostuu olioista, jopa tyhjyys on olio, vaikka se ei ole mitään. Tyhjyydessä ovat kaikki muut oliot.
Elikkä jokaisessa muutoksessa onkin kolmas vaihtoehto, eli se, että kaksi oliota muodostavatkin yhden uuden olion. 1 1=2. Mitään uusia olioita ei ole syntynyt, vaan kaksi vanhaa oliota ovat yhdessä siten, että ne muodostavat uuden olion. Eli Parmenides tavoitteli sitä ajatusta, että tyhjästä on paha nyhjäistä ja ajatteli sen takia, että muutos on mahdotonta. Vaikka todellinen ongelma oli siinä, että olioiden nimet ovat toisia olioita, jotka ovat eivät ole muuttumattomia, sillä nekin voivat yhdistyä ja siten muuttua.
Mutta siinä Parmenides oli oikeassa, että todellista muutosta ei tapahdu. Muutos on aina sitä, että oliot ja tyhjyys asettuvat erilaiseen järjestykseen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
johtuu kaaoksesta, ja muutos johtaa kaaokseen?
Siis ajatellaanko muutokseksi muodon muuttumista, vai täytyykö muutoksen tuloksessa ilmetä ominaisuuksia, joita aikaisemmin ei ole voitu havaita? Metamorfoosia ilmenee paljon luonnossa, sitä ei välttämättä pidetä selittämättömänä tai edes filosofisena kysymyksenä (vrt. perhonen). Emergenssiä taas voidaan tarkastella hyvin monipuolisessa merkityksessä. Esim. onko perhe enemmän kuin perheenjäsenet?
Mitä tarkoitat muutoksella? Kaikki muuttuu koko ajan, jopa muuttumattomana yleisessä merkityksessä pidetyt asiat. Mikä on muuttumatonta? Aristoteleen maailmassa kaikki liikkuu, paitsi, liikkumaton liikuttaja. Mikä olisi siis kysymyksesi tarkennetussa muodossa (metamorfoosin jälkeen ;)
Tyhjyys ei ole olio, vaan olematon tila, jossa ei ole olioita.
oletko varma, että tyhjyys ei ole vain illuusio.
Kyllähän me puhumme tyhjyydestä, minäkin, mutta voiko siitä sanoa mitään lopullista? Jospa me vain kuvittelemme tyhjyyden.
Onko kuitenkin niin, että vain tämä aistein havaittava todellisuus sellaisena, kuin me sen havaitsemme, voi olla tarkastelun kohteena. Tiedämme, että se ei ole lopulta sitä miltä se näyttää, mutta meillä ei ole muutakaan.
Tämäkin oli vain sanallista spekulaatiota.
Käsitteellä tyhjyys on tietty merkitys, se ei riipu kenenkään mielipiteistä, Mitä se sinulle merkitsee?
Tämä on tosi mielenkiintoinen kysymys. Minulle tyhjyys merkitsee jotakin ei-olevaa. Se ei ole aikaan ja tilaan sidottua. Se on jotakin, josta ei voi sanoa mitään, koska se on jakamaton, sanallisesti tavoittamaton. Voidaanko edes sanoa, että se on "se", koska "se" on objekti ja siis oleva.
Ajattelen myös, että me tulemme tuosta tyhjyydestä ja palaamme siihen. Siksi se kiinnostaa; siis mikä on meidän alkuperämme.
En tunne filosofisia suuntauksia enkä siis pysty ns. "oppineeseen" ajatuksen vaihtoon. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen (tällä hetkellä), että aistein koettava todellisuus on mielemme tuotosta, dualistinen kokemus todellisuudesta. Siis; voisiko myös ajatus tyhjyydestä olla mielemme tuotos, koska käsityskykymme ei riitä enempään. (Nämä taitavat olla todella alkeellisia pohdintoja.)
Sanoit, että käsitteellä tyhjyys on mielipiteistä riippumaton merkitys. Mikä se on? En tiedä.
No eipä tämä kirjoitukseni ole oppinutta ajatustenvaihtoa, vaan mieluummin käytännöllistä. Tyhjyys käsitteellä on merkitys, esim. merkityksessä "huone on tyhjä". Silloin tyhjyys on sidottu tilaan, joka on tyhjä.
Ei-olevasta ei voi esittää kysymystä, millaista se on, koska ei ole mitään mistä kysyä?
Tyhjyys oliona ja olion ominaisuutena on kuitenkin erotettava toisistaan.
Esim: Huone on olio ja tyhjyys sen ominaisuus.
Mutta Huone, joka on tyhjyydessä on jo hullumpi esimerkki. Tai tyhjyyden kuvaaminen olion ominaisuuksilla, on myös järjen vastaista, koska tyhjyydellä ei ole olion ominaisuuksia.
Toki käytännön syistä on osattava puhuttava tyhjyydestä jonkin ominaisuutena, tarkoittaen joidenkin ominaisuuksien puutetta. Mutta entäpä tyhjyys, joka ei ole ominaisuus vaan oma olionsa. Käytännössä se ei voi olla olio, koska jokaisella oliolla on ominaisuuksia. Tyhjyydellä ei ole ominaisuuksia. Ei mielekästä sanoa, tyhjyys on tyhjä, ikäänkuin tyhjyys olisi olio ja sen ominaisuus yhtäaikaa. Tyhjyys ei ole mitään ja siksi se on käsittämätön. Tyhjyydessä ei siis ole edes aikaa, eikä paikkaa. Tällaisesta täydellisestä tyhjyydestä,ei voi kehittyä olioita järjen mukaisesti. Siksi Parmenidee päätyi, kaiken ajattomaan ykseyteen.
Nyt nykyaikana voimme kyseenalaistaa koko ajan ja tilan olemassaolon. Vaikka meidän dualistesta mielipiteen näkökulmasta ykseyden täytyy olla tilallinen ja ajallinen, niin teoriassa voisi olla jakamaton Yksi, jossa ei ole tilaa eikä aikaa laisinkaan. Tila ja aika olisivat puolestaan totuuden dualistisen puolen näkökulmasta riippuvia suhteellisia ominaisuuksia.
Kun Parmenidee pohti ykseyden totuutta, ja dualistisuuden näkökulmaa(mielipidettä), tästä tulee mieleen, että ykseydessähän on vain yksi näkökulma, totuus. Dualistisuus ajaa oliot väistämättä eri näkökulmiin ja mielipiteisiin, jotka ovat suhteellisia. Koska kaikki liike ja muutos on suhteellista olioiden kesken(vrt. suhteellisuusteoria), ykseydessä ei ole lopulta ole liikettä, koska kaikki oliot ovat ykseydessä, eikä ole toista oliota, johon muutoksen tai liikkeen voisi suhteuttaa, totuus on ykseyden ainoa näkökulma. Subjektin ja objektin välillä ei tällöin enää ole eroa.
Väistämättähän Parmenideen pohtimen johtaa kaiken ennaltatietävän Jumalan pohtimiseen. Ajattomassa ja tilattomassa ykseydessä on kaikki mikä on olemassa ja tulee olemaan, on vain yksi nyt hetki, jossa on kaiken menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
Ymmärrän ei-olevan vastapariksi olevalle, joka taas omassa ajatusmaailmassani on tätä ajallista ja paikallista elämää ja todellisuutta. Ei-olevasta ei voi sanoa mitään, koska se on jotakin, mitä ei voi käsittää, muuttaa sanoiksi. Tyhjyys olisi synonyymi ei-olevalle. Mutta koska tyhjyyttä ei voi olla ilman täyteyttä,ei-olevaa ilman olevaa, niin mihin päädymmekään.
Mietin vain, että onko tällaisella pohdinnalla, jota minäkin harrastan mitään käytännön merkitystä. Avaako se elämässä uusia näköaloja, jotka parhaimmillaan helpottaisivat "elämän tuskaa". No, ehkä lopulta voisi olla sellainen hyöty, että kun huomaa, ettei tämän maallisen ja ajallisen elämän ulkopuolisista asioista voi saada mitään tietoa, niin keskittyisi vain täysillä elämään tässä ja nyt mahdollisimman täysipainoisesti, aidosti ja mutkattomasti:)
Mikä on olio, oleva? Pitäisi varmaan määritellä se, ennen kuin voidaan sanoa mitään olion muuttumisesta.
Puhutaanko erillisestä, itsenäisestä, riippumattomasta oliosta? Onko sellaisia?
Käsittääkseni muutos on aikaan ja tilaan liittyvää tapahtumista. Muutos on kokemus.
Mikäli muutosta on ajan ja tilan ulkopuolella, me emme voi saada siitä tietoa, joten spekulaatio, vaikka onkin mielenkiintoista, on turhaa.
Jotenkin palaan aina samaan lopputulokseen eli siihen, että tämä faktinen todellisuus, josta saamme aistien välityksellä informaatiota, on riittävä. On kuitenkin hyödyllistä tajuta, että aistimme eivät kerro kaikkea, ja että kaikki onkin mahdollisesti suhteellista, että itsenäisiä olioita ei ehkä ole.
Oleva on jatkuvassa "muutoksen tilassa", eli ehkä niin, että oleva ja tyhjyys jatkuvassa ajallisen virtaamisen tilassa muuttaa muotoaan ja ilmaantuu jatkuvasti erilaisissa suhteissa.
Tietokonekielessä objekti on olio. Ihmettelin itsekin miksei voida puhua objektista, kun se on tässä tapauksessa helpompi ymmärtää?
Parmenideen mukaan tyhjyyttä ei voi olla olemassa, koska se mikä on, ei ole voinut saada alkuaan tyhjyydestä. Siispä se mikä on, on kaikki. Siispä Parmanideelle tyhjyys ei ole olio, vaan kaikkeus on yksi ja jakamaton olio.
Tyhjyys on epätila, jossa ei ole olioita(objekti, subjekti, tms.). Tyhjyyden kutsuminen tilaksi on väärin, koska tila itsessään on olio.
Jokainen tila on siis olio. Mutta tyhjyys epätilana on epäolio. Tyhjyyttä ei näin ollen voida pitää oliona.
Mikäli tyhjyydessä on olio, kyseessä ei ole aito tyhjyys ja tällöin tyhjyys on olio itsekin. Eli yhden olion maailmankaikkeus on mahdoton. On aina vähintään kaksi oliota. Tila-olio ja tilan sisältämä olio.
Tila-olio, jonka sisällä ei oliota, on epätila(tyhjä), mistä seuraa, että se lakkaa olemasta olio. Samoin olion täytyy sijaita aina tila-oliossa. Tila-olio ja tilan sisältämä olio ovat siis täydellisen riippuvaisia toistensa olemassaolosta.
"Muutoksen tuloksena syntyvä uusi olio syntyy joko siitä mikä se on tai siitä mikä se ei ole. Jos olio syntyy siitä mikä se ei ole, niin silloinhan se on se mikä se jo oli. "
Näin Parmenideen mukaan silloin kun kysytään totuutta, mistä universumi on saanut alkunsa tai jos kaikki on yhtä suurta ykseyttä. Mutta jo syntyneessä havaitussa universumissa muutoksen tuloksena syntyvät uudet oliot eivät synny siitä mitä aikaisempi olio oli tai ei ollut. Vaan:
1. Muutokset tila-oliossa syntyvät sen sisältämistä olioista, eivät sen aikaisemmasta versiosta.
2. Muutokset olioissa syntyvät tila/ympäristö olion aiheuttamana. Sillä mitä olio oli tai ei ollut, ei ole merkitystä. Vrt. Ihminen, kenestä tulee murhaaja ympäristön vaikutuksesta, vaikkei hän aiemmin tätä ollut. Se ettei hän aiemmin ollut murhaaja on merkityksetöntä. Muutos ei johdu siitä, mitä olio oli tai ei ollut aiemmin vaan olioiden vuorovaikutuksesta ympäristö-olioiden kanssa. Oliko murhaaja, murhaaja jo syntyessään ikuisessa, ajattomassa kaikki ykseydessä onkin jo toinen kysymys?
"Elikkä jokaisessa muutoksessa onkin kolmas vaihtoehto, eli se, että kaksi oliota muodostavatkin yhden uuden olion. 1 1=2."
Olio voi periaatteessa harmonisoitua tila/ympäristö-olion kanssa yhdeksi uudeksi olioksi. Tai kaksi oliota, jotka ovat sekä subjekteja ja objekteja, yhdistyvät harmoniseksi uudeksi olioksi. Toisaalta tätä voidaan pitää parmenideeläisen Ykseyden tavoitteluna, joka on ikuinen, jakautumaton ja muuttumaton.
Johtopäätöksiä:
On olemassa yksi, kaksipuolinen totuus.
Totuuden 1.puoli: On parmenideeläinen täydellinen Yksi, joka on ikuinen, jakautumaton ja muuttumaton. ns.Totuuden maailma.
-Se ei ole saanut alkua tyhjyydestä, eikä mistään muustakaan.
Totuuden 2.puoli: On olemassa dualistinen epätäydellinen kaksi, joka on ajallinen, jaettu ja alati muuttuva. ns.Mielipiteen maailma.
-Tässä tila ja siinä oleva olio voidaan jakaa kahdeksi. Olio vaikuttaa ympäristöönsä ja ympäristö vaikuttaa olioon.
Totuuden 1. täydellinen puoli on siis jakamaton, ikuinen kaikkiykseys ja 2. epätäydellinen dualistinen puoli on jaettavissa mielipiteisiin, subjektiin, objektiin, ympäristöön. Aika hulluksi Jumaluus opiksi tämä meinaa mennä. Tapa kaksi on ihmisen arkielämässä se normaali tapa havainnoida, mutta sillä ei selitetä maailmankaikkeuden syntymistä tyhjästä. Tapa yksi tekee maailmankaikkeuden olemassa olon ymmärrettäväksi, mutta se ei toimi muuttuvassa maailmassamme, koska meidän maailmassamme on aika ja jatkuva muutos ja ikuisessa ykseydessä ei aikaa ja muutosta ole.
"Eli Parmenides tavoitteli sitä ajatusta, että tyhjästä on paha nyhjäistä ja ajatteli sen takia, että muutos on mahdotonta."
Parmenides jakoi maailman kahtia. Jakamattomaan, muuttumattomaan totuuteen ja dualistiseen muuttuvaan mielipiteeseen. Universumi ei ole voinut syntyä tyhjästä se on syntynyt ikuisesta totuudesta, mutta me elämme alati muuttuvassa mielipiteiden maailmassa. Vaikka mielipiteet ja maailmamme muuttuu, ykseyden korkeampi totuus säilyy tuolla näkymättömässä.
"Vaikka todellinen ongelma oli siinä, että olioiden nimet ovat toisia olioita, jotka eivät ole muuttumattomia, sillä nekin voivat yhdistyä ja siten muuttua."
Mikäli ennen ikuista ykseyttä oli toisia olioita, joista yhdistymällä syntyi maailmankaikkeus, pitäisi tietää mitä nuo oliot olivat ennen maailmankaikkeutta, mitä ei voida tietää. Eli, joko kaikki syntyi tyhjyydestä, mikä on mahdotonta, tai kaikki on aina ollut ikuisessa ykseydessä, tai kuten sinun teoriasi menee oli tuntemattomia olioita, joiden yhditymisen kautta syntyi maailmankaikkeus. Mutta mistä nuo tuntemattomat oliot olivat alunperin lähtöisin. Silloinhan universumi on jo täytynyt olla olemassa, jotta nuo oliot voisivat olla olemassa. Eli teoriasi törmää karille. Se voi näennäisesti jopa selittää tuntemamme maailmankaikeuden synnyn, mutta se ei selitä lopullista totuutta, Mitä oli olemassa ennen ensimmäistäkään oliota? Ei voinut olla olioita, jotka vain yhdistyvät, koska olioita ei ollut olemassa.
Tästä muistan unen, jonka näin muutama viikko sitten. Olin äärettömässä pimeydessä. Pimeyden keskellä loisti hyvin pieni, kirkas, valkoinen valopallo noin 100 metrin päässä minusta. Halusin päästä pallosta eroon ja lensin valtavan matkan kohti äärettömän toista reunaa. Valopallo oli täsmälleen yhtäkaukana. Lensin kauaksi toiseen suuntaan, mutta pallo oli kaikkialla.
Huusin pallolle:"Eikö sinusta mitenkään eroon. Minä olen lentänyt äärettömän reunasta reunaan ja sinä olet kaikkialla".
Pallo lensi luokseni ja sanoi: "Ääretön on minussa ja minä itse olen ääretön". Tämän sanottuaan pallo kääntyi nurinpäin. Pallon sisäpuolesta tuli ulkopuoli ja ulkopuolesta tuli sisäpuoli. Samalla hetkellä koko ääretön pimeys täyttyi häikäisevällä kirkkaudella, aivan kuin pallo olisi imenyt pimeyden sisälleen. Tähän heräsin. Uni sopii mainiosti esittämääni kaksipuoliseen totuuteen.
Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta selityksestä myös! Pitääpä miettiä. Näin ensilukemalta ainakin voisi yhtyä kirjoittajan ajatuksiin!