Elikkäs mikä liha on terveellisintä?
kana, jauheliha, kala?
8
5680
Vastaukset
- Nokkso
monipuolisesti kaikkia lihoja. Erityisesti korostaisin kalaa.
- kaisu_
Kala on terveellistä hyvän rasvahappokoostumuksensa vuoksi (erityisesti siis rasvaiset kalat). Kana on puolestaan terveellistä, koska se sisältää runsaasti proteiinia, mutta vähän rasvaa (esim. rintafile). Jauhelihan terveellisyyteen vaikuttaa se, onko kyse sian vai naudan jauhelihasta. Sianliha on usein erittäin rasvaista (sian rasva on laadultaan erityisen huonoa). Vähärasvaisessa naudanlihassa on siinäkin melko paljon kovaa rasvaa, mutta on kuitenkin jauhelihoista terveellisin vaihtoehto. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa naudan ja sianlihassakin suosia fileetä, jossa rasvan määrä on pieni. Huonosta rasvakoostumuksestaan huolimatta punaisestakin lihasta saa paljon tärkeitä elementtejä ruokavalioon, joten sitäkin kannattaa syödä jonkin verran.
Eli aivan kuten edellinen vastaaja sanoi: kaikkea tasapuolisesti, niin hyvä tulee :) - Kiril
kaisu_ kirjoitti:
Kala on terveellistä hyvän rasvahappokoostumuksensa vuoksi (erityisesti siis rasvaiset kalat). Kana on puolestaan terveellistä, koska se sisältää runsaasti proteiinia, mutta vähän rasvaa (esim. rintafile). Jauhelihan terveellisyyteen vaikuttaa se, onko kyse sian vai naudan jauhelihasta. Sianliha on usein erittäin rasvaista (sian rasva on laadultaan erityisen huonoa). Vähärasvaisessa naudanlihassa on siinäkin melko paljon kovaa rasvaa, mutta on kuitenkin jauhelihoista terveellisin vaihtoehto. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa naudan ja sianlihassakin suosia fileetä, jossa rasvan määrä on pieni. Huonosta rasvakoostumuksestaan huolimatta punaisestakin lihasta saa paljon tärkeitä elementtejä ruokavalioon, joten sitäkin kannattaa syödä jonkin verran.
Eli aivan kuten edellinen vastaaja sanoi: kaikkea tasapuolisesti, niin hyvä tulee :)yleisestä käsityksestä poiketen, on hyvin terveellistä. Se on luonnollinen rasva, eikä sen käyttöä ole syytä pelätä. Yleensäkin eläinrasva on terveellistä mutta keinotekoisia rasvoja, kuten margariinia, tulee välttää.
- JariJo
kaisu_ kirjoitti:
Kala on terveellistä hyvän rasvahappokoostumuksensa vuoksi (erityisesti siis rasvaiset kalat). Kana on puolestaan terveellistä, koska se sisältää runsaasti proteiinia, mutta vähän rasvaa (esim. rintafile). Jauhelihan terveellisyyteen vaikuttaa se, onko kyse sian vai naudan jauhelihasta. Sianliha on usein erittäin rasvaista (sian rasva on laadultaan erityisen huonoa). Vähärasvaisessa naudanlihassa on siinäkin melko paljon kovaa rasvaa, mutta on kuitenkin jauhelihoista terveellisin vaihtoehto. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa naudan ja sianlihassakin suosia fileetä, jossa rasvan määrä on pieni. Huonosta rasvakoostumuksestaan huolimatta punaisestakin lihasta saa paljon tärkeitä elementtejä ruokavalioon, joten sitäkin kannattaa syödä jonkin verran.
Eli aivan kuten edellinen vastaaja sanoi: kaikkea tasapuolisesti, niin hyvä tulee :)Jauhelihoista kannattaa suosia nimenomaan sellaista, joissa on enemmän sikaa kuin nautaa. Sianrasvan rasvahappokoostumus on terveellisempi kuin naudan, itse asiassa aika lähelle ravitsemussuosituksien mukainen.
Rasvan määrän lisääminen pitää paremmin kylläisenä ja verensokerin tasaisempana.
Rasvakammoon ei ole syytä. Pitkäaikaistutkimuksissa vähärasvaisen ruokavalion ei ole todettu edistävän terveyttä tai laihtumista.
"New results from the large and long Women's Health Initiative Dietary Modification Trial showed that eating a low-fat diet for 8 years did not prevent heart disease, breast cancer, or colon cancer, and didn't do much for weight loss, either." http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/fats.html - Tepi.
Kiril kirjoitti:
yleisestä käsityksestä poiketen, on hyvin terveellistä. Se on luonnollinen rasva, eikä sen käyttöä ole syytä pelätä. Yleensäkin eläinrasva on terveellistä mutta keinotekoisia rasvoja, kuten margariinia, tulee välttää.
Mutta se sianlaardi on lihottavaa, täällä puhuttiin kevyestä. Eli silloin käypi 7% rasvaa sisältävä kinkkujauhis.
- skäribo
JariJo kirjoitti:
Jauhelihoista kannattaa suosia nimenomaan sellaista, joissa on enemmän sikaa kuin nautaa. Sianrasvan rasvahappokoostumus on terveellisempi kuin naudan, itse asiassa aika lähelle ravitsemussuosituksien mukainen.
Rasvan määrän lisääminen pitää paremmin kylläisenä ja verensokerin tasaisempana.
Rasvakammoon ei ole syytä. Pitkäaikaistutkimuksissa vähärasvaisen ruokavalion ei ole todettu edistävän terveyttä tai laihtumista.
"New results from the large and long Women's Health Initiative Dietary Modification Trial showed that eating a low-fat diet for 8 years did not prevent heart disease, breast cancer, or colon cancer, and didn't do much for weight loss, either." http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/fats.htmlTuo ei todista, että laardi olisi terveellistä. Ainoastaan sen, että se dieetti mitä koehenkilöt noudattivat ei toiminut odotetusti. Rautalangasta: Jos minä olen todistetusti rosvo, se ei todista, että sinä olet enkeli.
- JariJo
skäribo kirjoitti:
Tuo ei todista, että laardi olisi terveellistä. Ainoastaan sen, että se dieetti mitä koehenkilöt noudattivat ei toiminut odotetusti. Rautalangasta: Jos minä olen todistetusti rosvo, se ei todista, että sinä olet enkeli.
Oliko sinulla jotakin kommenttia sianrasvan rasvahappokoostumuksesta? Erillisessä kappaleessa mainittu tutkimus ei liittynyt sianrasvaan vaan rasvan osuuteen ruokavaliosta.
- skäribo
miltä kantilta asiaa katsot ja kuka ruuan syö. Tietenkin myös valmistustapa vaikuttaa.
Punainen liha (jauheliha) ei ole usein nautittuna kovin terveellistä. Monet sairaudet on helpompi välttää, jos välttää punaista lihaa. Mutta etenkään kasvavalle nuorelle ei tee yhtään pahaa syödä punaista lihaa vaikkapa pari kertaa viikossa. Aikuisille riittään vähempikin. Lihaa ei kannata paistaa (jolloin syntyy lukuisia karsinogeenejä), vaan mieluiten kypsentää uunissa tai hauduttaa.
Siipikarjan ongelmat taitavat olla lähinnä moraalisia. Kannattaa ottaa selvää millaisissa oloissa kana tai kalkkuna on kasvanut. Se vaikuttaa myös makuun. Siipikarjasta kannattaa ehdottomasti poistaa nahka ennen kypsennystä, ja varmistaa, että liha on kypsää.
Kalan syönnissä tärkeintä on syödä eri kalalajeja vaihtelevasti. Kalojen sisältämistä myrkyistä puhutaan paljon, mutta kalanlihan terveellisyys on moninkertainen verrattuna päästöihin, joita saa sitä paitsi kaikesta ruoasta. Kalan kanssa tärkeintä on oikea säilytys, sillä kala pahenee helposti, ja pilaantuneesta kalasta voi saada botulismimyrkytyksen, joka on todella vaarallinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275