Miksi?

Miksi niin moni sanoo "mitä olet mieltä" kun pitäisi sanoa "mitä mieltä olet"? Sanovat myös "onko sulla kuinka monta lasta" kun pitäisi sanoa "kuinka monta lasta sulla on"?
Mitä mieltä olette?
9339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nurinkurinen sanajärjestys saattaa olla ilmeikäs tehokeino.

Jos sanonta pääsee paljon käytetyksi fraasiksi saakka, purevuus tietenkin kärsii - ja moni saattaa käyttää ”väärää” sanajärjestystä jopa huomaamattaan.

1960-luvulla edesmennyt pakinoitsija Olli (Väinö Nuorteva) oli mestari keksimään hivenen yleisesti hyväksytystä kielenkäytöstä poikkeavia sanontatapoja, joista monet ovat säilyneet aivan meidän päiviimme - vieläpä niin, että ne on huomaamatta kanonisoitu ikään kuin normaaliin puheeseen kuuluviksi ilmaisuiksi.

Tätäpä olen mielipuolta.

Äänestä

Miten niin nuo olisivat väärin? Eikös suomen kielessä voi käyttää melkein millaista sanajärjestystä tahansa. Lause saa aina hieman erilaisen merkityksen riippuen sanajärjestyksestä. Erilaisilla sanojen järjestyksillä halutaan painottaa eri sanoja lauseessa. Minä en ole koskaan ajatellut, että se olisi joku virhe, vaan hieno ominaisuus suomen kielessä.

Äänestä
  • Loppuikäni muistan tapauksen, joka sattui aikoinaan Turussa odottaessani kellojotakin:35 lähtevää junaa lähteväksi. Astui sisään mieshenkilö, ja kysyi: "Viiskö se oli yli puol kun se lähti tämä?".

    Äänestä

  • väit. kirjoitti:

    Loppuikäni muistan tapauksen, joka sattui aikoinaan Turussa odottaessani kellojotakin:35 lähtevää junaa lähteväksi. Astui sisään mieshenkilö, ja kysyi: "Viiskö se oli yli puol kun se lähti tämä?".

    Tämän kirjoittaja muistaa lapsuudestaan kuulleensa tämän tapaisia kysymyksiä "Vehmerkö työ ootta salamelta kotoisin?" (=oletteko kotoisin juuri Vehmersalmelta?). Vastaus saattoi kuulua "Vehmerpä hyvinnii salamelta".

    Tulen itsekin joskus käyttäneeksi tuota murteellista rakennetta; kaikkien ei ole pakko aina rajoittautua sovinnaisiin kielenkäyttömuotoihin, vaan voi sitä joskus värittääkin, puhettaan...

    --

    Äänestä

  • oivaltaja kirjoitti:

    Luovutetussa Karjalassa oli erinäisiä -salmia sielläkin. Olipa myös pitäjä, jonka nimi oli lyhyen ytimekkäästi pelkkä Salmi.

    Kannakselaisukkojen sananvaihtoa tutustuttaessa:

    - Vuoko sitä ollaan salamelta kotosi?
    - Ee, ku Käk'!

    Äänestä

  • Selkeästi nuo aloittajan mainitsemat sanajärjestykset ovat väärin, kuten hän väittääkin. Sanoohan sen logiikkakin: miettikääpä mitä nuo lauseet tarkkaan ottaen loogisesti tarkoittavat noilla sanajärjestyksillä.
    Toki suomessa voi sinänsä käyttää monta eri sanajärjestystä, mutta pitää katsoa, ettei merkitys kärsi. Eli ei mikä tahansa sanajärjestys silti ole OK.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Selkeästi nuo aloittajan mainitsemat sanajärjestykset ovat väärin, kuten hän väittääkin. Sanoohan sen logiikkakin: miettikääpä mitä nuo lauseet tarkkaan ottaen loogisesti tarkoittavat noilla sanajärjestyksillä.
    Toki suomessa voi sinänsä käyttää monta eri sanajärjestystä, mutta pitää katsoa, ettei merkitys kärsi. Eli ei mikä tahansa sanajärjestys silti ole OK.

    Monissa puheena olevista esimerkeistä on minun tietääkseni kyse sellaisesta ilmiöstä, jota kutsutaan lohkeamaksi. Kyse ei siis ole "väärästä" sanajärjestyksestä, vaan puheessa hyvin tavallisesta keinosta. Sen avulla lauseessa oleellinen asia saadaan nostetuksi alkuun kysymyssanaksi.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Selkeästi nuo aloittajan mainitsemat sanajärjestykset ovat väärin, kuten hän väittääkin. Sanoohan sen logiikkakin: miettikääpä mitä nuo lauseet tarkkaan ottaen loogisesti tarkoittavat noilla sanajärjestyksillä.
    Toki suomessa voi sinänsä käyttää monta eri sanajärjestystä, mutta pitää katsoa, ettei merkitys kärsi. Eli ei mikä tahansa sanajärjestys silti ole OK.

    olisi oikein, ei Savonmaa olisi Suomea ollenkaan. Mene sinne ja kuuntele ihmisten puheita.
    Tai älä sittenkään mene, talitintitkin siellä jahkailee: Titipä-hyvinnii-tyy... Voisit hermostua.

    Äänestä

Minusta on hyvä, kun sanovat. Kirjakieleen en näitä ilmaisuja hyväksyisi, mutta puhekieli on puhekieltä ja saa olla joustavampaa & sallivampaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

H.Moilanen kirjoitti:

Miksi niin moni sanoo "mitä olet mieltä" kun pitäisi sanoa "mitä mieltä olet"? Sanovat myös "onko sulla kuinka monta lasta" kun pitäisi sanoa "kuinka monta lasta sulla on"?
Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu