Minua käytettiin hyväksi rahallisesti..

Varokaa naiset teidän siivellänne eläviä miehiä! Minulle kävi niin! Tämän tunnustaminen itselle ja muille saa tuntemaan häpeää, ja oli järkyttävin ja sydäntä raastavin kokemus ikinä!

Olen hyvintoimeentuleva, älykäs, 31-vuotias nainen, eikä ulkonäössänikään ole valitettavaa, mutta mitä ilmeisemmin olen liian helposti muihin luottava, ja nyt sain maksaa sinisilmäisyydestäni. Ihastumisen pauloissa en sitä huomannut, että toinen ei tunne samoin, vaan löysi motiivin yhdessäoloon rahapussini kautta. Mies, joka näin teki oli komea ja vailla työtä (parhaillaankin opiskeleva, mutta mistä lopulta senkään tiedän). Kun puolentoista kuukauden jälkeen otin raha-asian puheeksi kulujen puolittamisesta, hän menetti kiinnostuksen minuun. Muuten kaikki näytti menevän hienosti. Olisin ollut valmis elämään hänen elintasonsa mukaisesti esim. syömään hernekeittoa joka päivä, jos se olisi sen vaatinut.

Hyvät Naiset, älkää nähkö vaivaa miehen teen, joka ei tee itse niin alusta alkaen!
193702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ikävä kyllä, voit poistaa luonnekuvauksestasi sanan ÄLÄKÄS, älykäs ihminen EI sorru tuollaiseen, älykäs ihminen EI heittäydy hetken mielijohteesta suhteisiin, älykäs OTTAA SELVÄÄ asioista.
OLet kaukana ÄLYKKÄÄSTÄ, sorry. ... tai voit olla oman mittapuusimukaan, joka kuitenkaan ei vastaa ihmisen keskitasoa älykkyydestä.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Älykäs en siinä suhteen ollut, mutta en viitannut älykkyydellä taitoon osata valita se oikea! Älykkyyttä kun on monenlaista!

    Et ole ilmeisestikään koskaan ihastunut/ rakastunut ensi silmäyksellä, joten ymmärrän tietämättömyytesi ja puutteesi tunnetasolla..

    Äänestä

  • Pettynyt, mutta kokemuksest... kirjoitti:

    Olet oikeassa. Älykäs en siinä suhteen ollut, mutta en viitannut älykkyydellä taitoon osata valita se oikea! Älykkyyttä kun on monenlaista!

    Et ole ilmeisestikään koskaan ihastunut/ rakastunut ensi silmäyksellä, joten ymmärrän tietämättömyytesi ja puutteesi tunnetasolla..

    Olen sekä ihastunut että rakastunut aivan heti tavattuani, ihmettelen vain miten se estää käyttämästä älyä käytännön asioissa.
    Miksi näitä asioita sekoitetaan keskenään, eihän siitä silloin voi tulla mitään järkevää ja älykästä.
    Realismia mukaan vaikka kuinka rakastuisitte,
    säästyy monelta kolauksesta mutta saa huomattavan määrän lisäonnea!

    Äänestä

  • Älykäs kirjoitti:

    että olisit koskaan rakastunut kehenkään korviasi myöten :) Se on sellainen tunnetila jossa ei kyllä aina tule harkittua mikä on järkevää mikä ei. Ja jo se että kirjoitat nim. merkillä "älykäs" kirvoitti kyllä makeat naurut.

    Äänestä

  • älykkyydestä kysymys vaan viisaudesta..Viisakin voi mennä vipuun...Elämän kokemus opettaa, ettei tee sitten uudestaan samaa virhettä..Et taida itse olla fiksu..

    Äänestä

  • ...sinuun itseesi.

    Älykäs selviää tilanteesta, johon viisas ei olisi koskaan joutunutkaan.

    Älä viitsi, myös älykäs ihminen saa olla tunteellinen, sydän ja järki menkööt omia polkujaan, kuten on aina ollut.

    Äänestä

  • Osui ja upposi... kirjoitti:

    ...sinuun itseesi.

    Älykäs selviää tilanteesta, johon viisas ei olisi koskaan joutunutkaan.

    Älä viitsi, myös älykäs ihminen saa olla tunteellinen, sydän ja järki menkööt omia polkujaan, kuten on aina ollut.

    just niin..ja elämänkokemus opettaa viisautta...viisaaksi ei synnytä.Ei ole epäilystäkään siitä etteikö älykäs voisi olla tai saisi olla tunteellinen..No, jos aivojen tunnekeskus ei ole vaurioitunut niin ihminen voi olla tunteellinen oli hän tyhmä, älykäs tai viisas. Jokainen tekee virheitä. Kukaan ei ole täydellinen..
    PS:Ei viestiketjun aloittaja

    Äänestä

Muuten en moista ymmärrä. No, sinun pitänee ottaa sitten itseäsi varakkaampi mies, niin yksinkertaista se on. Ei tarvitse pelätä siipeilijöitä.

Äänestä

Näitähän riittää näitä siipeilijöitä. Ja aina haukutaan se hyväksikäytetty koska oli niin tyhmä. Onhan se kyllä totta sekin että sen saa minkä tilaa mutta tuo rakastuminen kun on niin kumma juttu. Kyllä minusta kuitenkin se huijari jok ateeskenetelee tunteita ja antaa toisen ymmärtää vaikka mitä vaan saadaksen toisen rahat on se suurempi syypää. Itselle kun ei tulisi mieleenkään moista tehdä niin se on vaan niin vaikeaa ymmärtää että joku muu vaivautuu niin kauheasti asian eteen. Otan osaa suruusi Älykäs. Sattui varmaan aivan hirveesti vaikka tätä nykyä lienee suuttumus se päällimmäinen tunne. Ensi kerralla, jos joku yrittää samaa, olet vielä älykkäämpi.

Äänestä

taas yhtä kokemusta viisaampi ja kun vielä muistat tämän: Vain narri putoaa kaksi kertaa samaan kaivoon. Ja tietysti yritetään pitää ne jalat maassa, ainakin toinen, vaikka olisimme kuinka ihastuneita ja rakastuneita.

Äänestä

Samanlaiseen vipuun olen mennyt itse aikonani. Ei sitä aina vaan voi olla niin laskelmoiva ja epäillä toisen tarkoitusperiä. Älä anna tämän yhtään lannistaa sinua, ota vain kokemuksena ja huokaise, että ei kestänyt tuon kauempaa. Loukattua sydäntä ei tietysti yhtä helpolla korjata, mutta kyllä se siitä. Älä anna moisen epelin kiusata mieltäsi, hänpä ei tiedä mitä menetti.

Äänestä
  • vai menikö se niin, että aina sattuu, kun rakastuu? Jokatapauksessa, erehtyminen on inhimillistä. Elämä ei koskaan kiusaa ketään, vaan opettaa meitä kaikkia tasapuolisesti. Eli ihan kaikista asioista ( elämän eteen heittämistä luihuista ihmisistä) ei kannata ottaa itseensä, vaan opikseen. Pää pystyyn vaan ja eteenpäin.

    Joku vanha viisas täti-ihminen joskus on sanonut näin, "rakkaus on ihana asia, mutta niin paljoa ei kannata rakastaa, että avaa yhteisen pankkitilin, sillä yleensä siinä käy niin, että kun toinen sinne ahkerasti tallettaa rahaa, toinen vain ahkerasti nostaa sitä sieltä". Näitä siivellä elelijöitä on ollut maailman sivu, mutta onneksi tämä aloittaja huomasi sen noinkin pian, pahimmassa tapauksessa tämä "poju" olisi saattanut "opiskella" vielä viisikymppisenäkin, ja tämä aloittaja olisi saanut yksin huolehtia työssäkäynnistä ja tietysti sen armaansa "opiskelun" rahoittamisesta, vielä vanhoilla päivilläänkin.

    Äänestä

Olen ammattikorkean käynyt työtön mies eikä tulisi mieleenikään mennä yhteen naisen kanssa RAHASTA!!

Eräät minua vanhemmat naiset ovat epätoivossaan jopa huokutelleet rahalla mutta minua se on lähinnä oksettanut.

Luonteeltani olen rakastava,hellä ja romanttinen ja täysin uskollinen yhden naisen mies:)

Sinkkuna silti edelleen...

Äänestä

Me sovittiin heti ensi treffeistä lähtien,että kukin maksaa omat kulunsa. Se oli minusta selkeää. Olemme rahallisesti aika samalla viivalla, joten ei kummankaan tarvitse tarjota toiselle mitään.
Ollaan jo oltu kaksi vuotta yhdessä ja näin on sujunut niin tapaamiset kuin matkatkin.
Vaikka rakastunut olenkin, jalat on silti maassa. :)

Äänestä
  • pyrin siihen, että minä tarjoan aina ennemmin kuin mies. Yritän olla aina eka tässä asiassa.
    Tämä on minun tyylini.

    Äänestä

  • naisena kirjoitti:

    pyrin siihen, että minä tarjoan aina ennemmin kuin mies. Yritän olla aina eka tässä asiassa.
    Tämä on minun tyylini.

    Tutustuin itse pari kk sitten ihanaan mieheen (suomi24:llä), joka tienaa paljon vähemmän kuin minä.
    Vietämme paljon aikaa yhdessä, käymme ravintoloissa, kokkaamme kotona yms. laskut maksetaan tyyliin kumman vuoro ja laskut menee suht tasan tällä tyylillä.
    Kurjaa olisi olla aina joka laskua puolittamassa ja euroja laskemassa, vaikka olenkin "tarkan markan tyttö".
    Koska oma makuni on ehkä kalliimpi ja mies tulee mukana, pyrin siihen, että hän ei suhteessa maksumieheksi joudu.
    Silti huolimatta siitä, että tienaan paremmin on minusta reilua, että laskut ainakin suunnilleen puolitetaan, vaikka itse useammin ehdotankin, että "minä maksan"...
    Tällä tavalla, jos suhde loppuisi huomenna, ei olisi olo, että mua on käytetty hyväksi. Toivon kyllä, että suhde jatkuu kauan, kauan, kauan...

    Äänestä

  • meininki kirjoitti:

    Meidänkin suhde toimi noin. Samoin aatoksin minullakin ensimmäinen puolivuotta, etten ainakaan jää velkaa jos suhde jostain syystä ei toimikkaan. Annoin myös "taskurahaa" koska toisella oli lähes aina rahat loppu hyvissä ajoin ennen palkkapäiväänsä. Laskuissakin tulin vastaan ja maksoin reilusti "omaa osuuttani".
    Ajankanssa tunteet syveni ja muutto yhteen. Muutin ehdotuksestaan miehen luokse ja luovuin omasta asunnosta.
    Eihän se rahan antaminen siihen kuitenkaan loppunut.Sitä antoi aina automaattisesti toiselle.Eikä sitä ajatellut sen enempää.. ihan luonnolistahan se.
    Kaikki oli hyvin ja meni hyvin. Mitä nyt miehen vuotuisetkevät masennukset. Ja jotkut yllätävät kiukunpuuskat/syvät loukkaantumiset jos en saapunut kotiin 5 min sisällä työmatkaan menevästä (tarkkaan laskettu ) ajasta.
    No kaikki oli hyvin..Vuosien saatossa oli kuitenkin on/of tilanteita jotka syntyivät miehen puolelta. Niistä kuitenkin selvittiin.
    Ostettiin oma yhteinen asunto ja mentiin naimisiinkin. Minulla ei ollut kuitenkaan oikeutta hänen tiliinsä antoi sen kyllä kuuluvasti ilmi pankissa. Noh ei minulla sitä vastaan mitään ollut. Molemmathan tienaavat omia rahoja omalla työllään. Niistä sitten yhteisiä menoja ja hankintoja maksellaan tasapuolisesti.
    Kaikki meni hyvin kunnes annoin omistani paperilla pienen summan rahaa jälkeläiselleni.
    Olin antanut Hänelle kuuluvaa pois.
    Olin tehnyt anteeksi antamattoman teon. Rakkaudella ei ollut mitään merkitystä avioliittoon menemisellä. Vaan kohentaen taloudellista elämäänsä. Näin minulle kävi.
    Välirikko tuli heti voimaan. Hän lähti välittömästi etsimään seuraajaa minulle.
    Etsintä ehkä jatkuu hänellä yhä!
    Onhan hän nyt itsenäinen ja omillaan tuleva.
    Virallista eroa ei vielä ole mutta tulee.
    Mies jäi asuntoon. Uhkasi tappaa tai hakkaa.
    Minä muutin niin pian kuin mahdollista.
    Ei kaikille tietenkään käy näin.
    Niin.. Hullukin saisi olla mutta ei tyhmä.
    Vaikka ollaankin jo 40
    Ei se aina ole Rakkautta mitä luulee saavansa ja kokevansa.
    Minulle sitä ainakin näyteltiin parhaalla mahdollisella asteikolla.

    Äänestä

  • Rakastaa ei rakasta...rakas... kirjoitti:

    Juu todellakin tuollaisia häntäheikkejä maailmassa on yllättävän paljon. Luulin aluksi olevani ainoa joka on joutunut hyväksikäytön kohteeksi.

    Olin itse opiskelija ja töissä ja mies muka "sairaslomalla" piti alkaa työt ja rakastuneena sitten lainasin hänelle säästöistäni ja maksoin KAIKKI laskut. AIVAN KAIKKI! Mutta työn alkamisen ajankohta läheni ja eipä mitään töitä koskaan kuulunutkaan. Siinä sitten kitkutettiin ja loppujen lopuksi ei auttanut muu kuin ero. Tai no silti joudun kärsimään hänestä ja hyväksikäytöstä koska pelkään häntä.. Suojelen muuta perhettä hänen käytökseltään ja uhkailultaan. Tiedä sitten pitäisikö jo turvautua poliisiin tällaisessa asiassa. Mutta ehkä saan vielä joskus oman elämäni takaisin...

    Äänestä

oikin pahaa,kun lukee täältä ..
miten se raha merkitsee joillekin ihan liikaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pettynyt, mutta kokemuksest... kirjoitti:

Varokaa naiset teidän siivellänne eläviä miehiä! Minulle kävi niin! Tämän tunnustaminen itselle ja muille saa tuntemaan häpeää, ja oli järkyttävin ja sydäntä raastavin kokemus ikinä!

Olen hyvintoimeentuleva, älykäs, 31-vuotias nainen, eikä ulkonäössänikään ole valitettavaa, mutta mitä ilmeisemmin olen liian helposti muihin luottava, ja nyt sain maksaa sinisilmäisyydestäni. Ihastumisen pauloissa en sitä huomannut, että toinen ei tunne samoin, vaan löysi motiivin yhdessäoloon rahapussini kautta. Mies, joka näin teki oli komea ja vailla työtä (parhaillaankin opiskeleva, mutta mistä lopulta senkään tiedän). Kun puolentoista kuukauden jälkeen otin raha-asian puheeksi kulujen puolittamisesta, hän menetti kiinnostuksen minuun. Muuten kaikki näytti menevän hienosti. Olisin ollut valmis elämään hänen elintasonsa mukaisesti esim. syömään hernekeittoa joka päivä, jos se olisi sen vaatinut.

Hyvät Naiset, älkää nähkö vaivaa miehen teen, joka ei tee itse niin alusta alkaen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu