Mihin perustuu ihmisen henkinen vahvuus. Voiko se kasvaa iän/vaikeuksien myötä. Jos niin on, niin miten se tapahtuu?
Itsestäni sen verran, että olin joskus kovinkin vahva henkisesti ja kestin monenlaisia asioita, mutta nyt taistellaan monen näköisten ongelmien kanssa mm. paniikkihäiriö.
Itsetunto on aika vahva, mutta erilaiset käyttäytymiseen vaikuttavat fyysiset seikat saavat sen aika koetukselle ja mietin, nousenko tästä entiseen minääni koskaan...
Itsestäni sen verran, että olin joskus kovinkin vahva henkisesti ja kestin monenlaisia asioita, mutta nyt taistellaan monen näköisten ongelmien kanssa mm. paniikkihäiriö.
Itsetunto on aika vahva, mutta erilaiset käyttäytymiseen vaikuttavat fyysiset seikat saavat sen aika koetukselle ja mietin, nousenko tästä entiseen minääni koskaan...
Vastaukset 13
Vanhimmat
mieltä, että ei ihmisen persoona miksikään muutu. Se jollakin tapaa muokkautuu, enemmän tai vähämmän. En mä tiedä. Mäkin olen olevinani vahva ja läpikäynyt monenlaista paskaa. Ja taas mä olen ihan sirpaleina lattialla, joku voi vaikka lakaista..
On masennus ja ahdistus, paniikkihäiriö ja vaikka mitä. Se, joka mä olin joskus. Ei palaa. Jos tästä vielä tulee ehjää. Ei sitä ole mitä ennen oli. Aina jättää jälkeensä jotain, aina rikkoutuu vähän lisää.
Persoona siis. Sehän just muuttuu, todellinen luonteemme ei, vaikka kuinka niin haluaisi.
Eikö siis juuri luonne tee persoonan?
ei muutu elämän aikana. Se voi ainoastaan kehittyä joko huonompaan tai parempaan suuntaan. Ihmisen roolit muuttuvat.
kestää elämän vaikeatkin asiat. Taipua voi niitten alla, mutta ei murru.
Eli, että jaksaa katsoa vaikeuksien yli, mennä hiissata niitten yli tietäen, että vaikeudet menevät aikanaan ohi. Ja että parempia aikoja on tulossa.
Elää siis tietäen, että vaikeita päiviä on ja tulee vastaisuudessakin, ne eivät niin yllättäen pääse tulemaankaan.
Henkisesti luja osaa nauttia hyvistä päivistä, joita suhteessa lienee vähemmän kuin huonoja päiviä. Mutta on kuitenkin.
Henk. luja ei ihan äkkiä kadehdi toisia, tietäen, ettei heidänkään elämänsä niin ruusuista ole kuin äkkiä vois kuvitella.
...ohjaa ihmisen ajatuksia jollekkin raiteelleen...eli onko pessimistinen,obtimistinen,eli se miten asiat ottaa lapsesta asti muokkaa persoonaa.
Minä olen ollut jääräpää lapsesta asti ja aina halunnut asiasta kun asiasta saada selvää ennen kun olen esim.uskonut muita kanssa ihmisiä..olenkin sen omalta osaltani huomannut hyväksi asiaksi.
Muistan lapsena kun isä sanoi minulle, et pitää suolalla valkaista hampaat,et hei tuota en olekkaan kuullut ja kysyin äidiltä onko se totta et hampaat valkenee sillä.Äitini sanoi,et höpö höpö ja en uskonut kumpaakaan ,vaan pitihän sitä kokeilla.
En uskonut sitäkään et leipä lihottaa ja peruna pienenä ja halusin kokeilla sitä...ei se lihottanut vaan ne jotka eivät syöneet paljoa ruisleipää ja perunaa olivatkin lihavia....sitten vuosien päästä tulikin tutkimus tulos et kastike ja se mitä leivänpäälle laittaa lihottaa.
Tämä ominaisuus ainakin minussa on päällimmäinen eli onkohan se se temperamentti.
Kuulostaa enemmän kokeilunhalulta.
Miten suhtautuu vastoinkäymisiin. Aina on joku jolla menee vielä huonommin.
että hyväksyy henkisen heikkouden.
Päättelen; jos ihmisellä on esim. paniikkihäiriö henkinen tasapaino ei ole ihan kondiksessa.
Oma 'kiveni kengässä' on jokaisena elinviikkona mukana seuraavat masennus- ja ahdistustilat.
Pelkkään jaksamiseen auttaa jo riittävä hivenaine- ja vitamiinin päivittäinen saanto.
Henkistä kanttiaan voi tietoisesti kasvattaa esim. meditaatiolla.
Raskaan ajanjakson, eli kriisin aikana saattaa henkisesti kestää hyvinkin suurta stressiä ja vaikeuksia, mutta jälkeen tulee kaikenlaisia henkisiä ongelmia joista ei tahdo selvitä, vaikka ne olisivat aivan mitättömiä tämän episodin aikana koettuihin vaikeuksiin.
Itse saan paniikkikohtauksia, jotka laukaisee pienetkin asiat. Silti lapsena koin yhtenä ajanjaksona paljon pahempaa stressiä, ilman että olisin juuri mitenkään oireillut. Vasta kun pahat ajat oli ohi ja olin melkein aikuinen, aloin oirehtimaan todella.
Ei ole vahvuutta...
... loppujen lopuksi...
... on vain selviytymiskykyä.
Se on sitä että sut lyödään maahan, nouset ylös, lyödään maahan, nouset seisomaan, lyödään maahan ja kun et enää tahdo nousta seisomaan niin alatkin kävellä käsilläsi koska vaihtelu virkistää. Aito henkinen vahvuus reagoi maailmaan ja toisaalta voi antaa maailman muuttaa itseään, pragmanvaihdoksen kautta. "Vitut entisestä, nyt ollaan tässä ja nyt, uusilla säännöillä."
Olen tässä seurannut ketjua ja alan tulla siihen johtopäätökseen, että ihmisen älyllinenkin toiminta perustuu täysin aivojen kemiaan. Usein ajatellaan, että kun ajattelen näin, niin asia tuntuu siltä ja siltä. Höpöhöpö sanon minä. Ts. ihmisen aivokemia sanelee tunnetilat, joista seuraa sitten erilaiset ajatukset. Esim. masentunutta potilasta yritetään kannustaa sanomalla, että ota itseäsi niskasta kiinni ja sairas ei itse asiassa muuta teekään, kun ottaa koko ajan niskasta kiinni. Sama pätee muihinkin mielen sairauksiin. Niihin ei ajatuksilla voi vaikuttaa sanoisin minä. Se vain tuntuu siltä, kun oikein prosessoi ajatuksiensa/kokemuksiensa kanssa. Varsinkin naiset puhuvat siitä, että erilaiset asiat pitää käsitellä, jotta saa mielenrauhan. Miehenä minä olen tuosta eri mieltä. Tokihan joitakin häiritseviä juttuja pitää miettiä, jotta oppii ymmärtämään asioita, ja sitä kautta oppia omista, tai toisten virheistä.
Paniikkihäiriö on hyvä esimerkki siitä tunteesta, jota ei voi "ajatella" pois. Toisena tulevat psykoottiset oireet, joihin ei myöskään voi ajatuksillaan vaikuttaa.
Kysymys herääkin, mitä varten terapioita käytetään. Antaako se terapeutti objektiivisen näkemyksen, jotta saa potilaan pois subjektiivisesta ajattelusta? Itse en ole koskaan varsinaisissa terapioissa ollut. Enkä varmaan koskaan olekaan.