Lämpeneekö?

Muistan 70 luvulla kun koulutelkkarista tuli jatkuvasti ohjelmaa siitä miten tehtaat saastuttivat ilmaa ja vesistöjä sekä vaadittiin niitä asentamaan puhdistuslaitteita ja kaikin tavoin vähentämään päästöjään.

Samana iltana saattoi tulla ohjelmaa jossa uhkailtiin uudella jääkaudella mutta ei lainkaan yhdistetty näitä kahta asiaa, ei kai ymmärretty silloin vielä aivan kaikkea eikä ymmärretä nytkään.

Itse en usko ihmisen kykenevän toimillaan muuttamaan kokonaisen maapallon ilmastoa vaikka se mielellään niin kuvitteleekin. Kaikkein suuruudenhulluimmat kuvittelevat voivansa jopa säädellä maapallon ilmastoa, ensin lämmitetään ja sitten viilennetään muka päästöjen avulla. Kahjojahan ne ovat aivan selkeästi :))

Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä itse asiaan. Jos ilmasto lämpenee niin on aivan sama lämpeneekö se ihmisten syystä vai jonkin luonnollisen syyn vuoksi. Merkitystä on sillä mitä lämpeneminen aiheuttaa, mitä mullistuksia se tuo tullessaan?

Vastaan itse itselleni; Ei mitään. Vuosisadassa keskilämpö on kuulemma noussut 0,6 astetta ja tuhannen vuoden aikajaksolla pysynyt ennallaan.

Paikallissää suomessa ei ole muutunut miksikään. Välillä on lämmintä ja välillä kylmää kuten aina on ollut. Viime kesä oli melkoisen lämmin ja luultavasti tuleva talvi melkoisen kylmä ja ensi kesä kylmä ja sateinen tai sitten toisinpäin.

Mihin sitten vedotaan kun uhkaillaan lämpenemisellä?

Ei ole muuta mihin vedota kuin joidenkin jäätiköiden sulaminen toisaalla ja niihin vedotessa vältetään visusti mainitsemasta, että toisaalla jääkenttä vahvistuu kovaa kyytiä.

Itse en usko mihinkään pysyvään lämpenemiseen ja minua huvittaa ilmastoilveilijöiden tietokonemallit joiden käyriin he vetoavat muistamatta sanoa, että ovat itse ne käyrät sinne suunnitelleet siten, että ne tukevat kulloinkin vallalla olevia näkemyksiä.

Samoilla tietokonemalleilla ennustetaan seuraavan päivän säätä ja tämä ennustus sattuu kohdalleen noin joka kolmas kerta ei edes puhtaalla arvauksella saa yhtä huonoa osumaprosenttia. Viikkoennustus menee aina, poikeuksetta poskelleen.

Miten nämä kuvittelevat pystyvänsä ennustamaan pitkälle tulevaan tai kertomaan menneestä kun nykyinenkin on heille lähes täysin hämärän peitossa.

Yhtäkaikki, minulle sopisi mainiosti, että ilmasto lämpenisi oikein tuhdisti ja talvi katoaisi suomesta kokonaan. Valitettavasti näin ei tule koskaan käymään.
11491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Itse en usko ihmisen kykenevän toimillaan muuttamaan kokonaisen maapallon ilmastoa vaikka se mielellään niin kuvitteleekin."

Onneksi asian todellinen laita ei ole sinun henkilökohtaisesta uskostasi riippuvainen. Ihmiset muuten kaikkein mieluiten kuvittelevat, että päästöt eivät vaikuta ilmastoon, jotta sinne Kanarialle voi lentää puhtaalla omallatunnolla joka vuosi.

"Ei ole muuta mihin vedota kuin joidenkin jäätiköiden sulaminen toisaalla ja niihin vedotessa vältetään visusti mainitsemasta, että toisaalla jääkenttä vahvistuu kovaa kyytiä."

Vuoristojäätiköiden sulaminen ei sinänsä aiheuttane vakavia muutoksia, niitä vain pidetään selvinä indikaattoreina ilmaston lämpenemisestä, jotkut kun eivät edes myönnä koko ilmiön olemassaoloa. Tässä hyvä linkki:
http://en.wikipedia.org/wiki/Glacier_mass_balance

Muutamia poikkeuksellisia mikroilmastoja lukuunottamatta ainoita alueita missä maapallolla jään määrä kasvaa, on Antarktis, ja tämä johtuu runsaammista sateista. Lämpötilan nousu muutamalla asteella kun ei pahemmin hyiseen Antarktikseen vaikuta.

Täältä Suomesta käsin on helppo toivoa lämpösempää, mutta muualla maailmassa kuivuminen on vakava uhka. Tässä Chad-järven tilanteen muutos: http://maps.grida.no/library/files/web_chronology_of_change_natural_and_anthropogenic_factors_affecting_lake_chad.jpg

"Samoilla tietokonemalleilla ennustetaan seuraavan päivän säätä ja tämä ennustus sattuu kohdalleen noin joka kolmas kerta ei edes puhtaalla arvauksella saa yhtä huonoa osumaprosenttia. Viikkoennustus menee aina, poikeuksetta poskelleen."

Sää ja ilmasto on kuules ihan eri asioita. Esim. tämän vuosikymmenen keskilämpötila pystyttiin aika hyvin ennustamaan 70-luvun tietokonemallinnuksilla, mutta kukaan ei uskonut pystyvänsä ennustamaan viileää alkukesää ja lämmintä loppukesää sekä syksyä tälle vuodelle.

Äänestä
  • ""Onneksi asian todellinen laita ei ole sinun henkilökohtaisesta uskostasi riippuvainen. Ihmiset muuten kaikkein mieluiten kuvittelevat, että päästöt eivät vaikuta ilmastoon, jotta sinne Kanarialle voi lentää puhtaalla omallatunnolla joka vuosi.""

    Miten niin onneksi? :))

    Lomalennot kanarialleko sinusta ovat suurin syyllinen vai ottavatko ne sinua jostain erityisestä syystä kovasti kuuppaan? Entä mitä mieltä olet tuhansista ja taas tuhansista reittilennoista päivittäin yksistään eu.n alueella? Entä energian tuotanto, tuotanto yleensä, muu liikenne ym. Kanarian lentoja supistamallako meinaat säätää ilmaston sopivaksi?

    ""Vuoristojäätiköiden sulaminen ei sinänsä aiheuttane vakavia muutoksia, niitä vain pidetään selvinä indikaattoreina ilmaston lämpenemisestä, jotkut kun eivät edes myönnä koko ilmiön olemassaoloa.""

    Toki toki, mutta ne ovat sulaneet ennenkin ja jäätyneet taas. Mitä väliä sillä on ja miksi tulet asiasta hysteeriseksi?

    ""Muutamia poikkeuksellisia mikroilmastoja lukuunottamatta ainoita alueita missä maapallolla jään määrä kasvaa, on Antarktis, ja tämä johtuu runsaammista sateista. Lämpötilan nousu muutamalla asteella kun ei pahemmin hyiseen Antarktikseen vaikuta.""

    Tyypillinen ohitus aiheesta joka ei tue omaa kuvitelmaa vaan on sitä vastaan :))

    ""Täältä Suomesta käsin on helppo toivoa lämpösempää, mutta muualla maailmassa kuivuminen on vakava uhka.""

    Nyt kuivaa ja huomenna kastuu. Normaalia kiertoa.

    ""Sää ja ilmasto on kuules ihan eri asioita. Esim. tämän vuosikymmenen keskilämpötila pystyttiin aika hyvin ennustamaan 70-luvun tietokonemallinnuksilla, mutta kukaan ei uskonut pystyvänsä ennustamaan viileää alkukesää ja lämmintä loppukesää sekä syksyä tälle vuodelle.""

    Tietysti ne ovat eri asioita mutta samat vesselit niitä laatii samoilla malleilla ja pieleen menee, poikkeuksetta. Mistä muuten johtuu, ettei nykyään kyetä ennustamaan edes vuorokauden säätä? Vastaan itse; virheellisistä tietokonemalleista ja mikä malli ei toimi vuorokauden aikajaksolla ei takuulla toimi satojen vuosienkaan mittakaavassakaan.

    70 luvulla tiedettiin jo pitkäaikaiset keskilämpötilat joten kuka hyvänsä voi silloin ennustaa seuraavien vuosikymmenten keskilämmöt, eiväthän ne ole miksikään suomessa muuttuneet :))

    Äänestä

  • Derek Lotko kirjoitti:

    ""Onneksi asian todellinen laita ei ole sinun henkilökohtaisesta uskostasi riippuvainen. Ihmiset muuten kaikkein mieluiten kuvittelevat, että päästöt eivät vaikuta ilmastoon, jotta sinne Kanarialle voi lentää puhtaalla omallatunnolla joka vuosi.""

    "Lomalennot kanarialleko sinusta ovat suurin syyllinen vai ottavatko ne sinua jostain erityisestä syystä kovasti kuuppaan?"

    Pyrin esimerkilläni vain osoittamaan, että ihmiset tekevät asioita mieluummin "puhtaalla" omallatunnolla.

    "Toki toki, mutta ne ovat sulaneet ennenkin ja jäätyneet taas. Mitä väliä sillä on ja miksi tulet asiasta hysteeriseksi?"

    En ole sanonut että asialla olisi väliä, vaan että jäätiköiden sulaminen on hyvä indikaattori. En omasta mielestäni käyttäydy hysteerisesti.

    "Tyypillinen ohitus aiheesta joka ei tue omaa kuvitelmaa vaan on sitä vastaan :))"

    "Continent wide there is little evidence for increased melting of the land-based ice sheet. This is because around 99% of Antarctica is so cold and high that temperatures cannot rise above freezing. The average surface temperature of the Antarctic continent is around -37°C and at an "average site" there is no melting on any day of the year. By contrast on the warmest coast of the Antarctic Peninsula average temperatures are around - 5°C and there may be two months in the year with temperatures above freezing. Here the warming climate has led to enhanced melting, and some floating ice shelves have disintegrated because of this."
    http://www.antarctica.ac.uk/About_Antarctica/FAQs/faq_02.html

    "Nyt kuivaa ja huomenna kastuu. Normaalia kiertoa."

    Juu, Chad-järven pinta nousee huomenna 60-luvun tasolle ja kaikki on taas hyvin.

    Äänestä

  • Derek Lotko kirjoitti:

    ""Onneksi asian todellinen laita ei ole sinun henkilökohtaisesta uskostasi riippuvainen. Ihmiset muuten kaikkein mieluiten kuvittelevat, että päästöt eivät vaikuta ilmastoon, jotta sinne Kanarialle voi lentää puhtaalla omallatunnolla joka vuosi.""

    Miten niin onneksi? :))

    Lomalennot kanarialleko sinusta ovat suurin syyllinen vai ottavatko ne sinua jostain erityisestä syystä kovasti kuuppaan? Entä mitä mieltä olet tuhansista ja taas tuhansista reittilennoista päivittäin yksistään eu.n alueella? Entä energian tuotanto, tuotanto yleensä, muu liikenne ym. Kanarian lentoja supistamallako meinaat säätää ilmaston sopivaksi?

    ""Vuoristojäätiköiden sulaminen ei sinänsä aiheuttane vakavia muutoksia, niitä vain pidetään selvinä indikaattoreina ilmaston lämpenemisestä, jotkut kun eivät edes myönnä koko ilmiön olemassaoloa.""

    Toki toki, mutta ne ovat sulaneet ennenkin ja jäätyneet taas. Mitä väliä sillä on ja miksi tulet asiasta hysteeriseksi?

    ""Muutamia poikkeuksellisia mikroilmastoja lukuunottamatta ainoita alueita missä maapallolla jään määrä kasvaa, on Antarktis, ja tämä johtuu runsaammista sateista. Lämpötilan nousu muutamalla asteella kun ei pahemmin hyiseen Antarktikseen vaikuta.""

    Tyypillinen ohitus aiheesta joka ei tue omaa kuvitelmaa vaan on sitä vastaan :))

    ""Täältä Suomesta käsin on helppo toivoa lämpösempää, mutta muualla maailmassa kuivuminen on vakava uhka.""

    Nyt kuivaa ja huomenna kastuu. Normaalia kiertoa.

    ""Sää ja ilmasto on kuules ihan eri asioita. Esim. tämän vuosikymmenen keskilämpötila pystyttiin aika hyvin ennustamaan 70-luvun tietokonemallinnuksilla, mutta kukaan ei uskonut pystyvänsä ennustamaan viileää alkukesää ja lämmintä loppukesää sekä syksyä tälle vuodelle.""

    Tietysti ne ovat eri asioita mutta samat vesselit niitä laatii samoilla malleilla ja pieleen menee, poikkeuksetta. Mistä muuten johtuu, ettei nykyään kyetä ennustamaan edes vuorokauden säätä? Vastaan itse; virheellisistä tietokonemalleista ja mikä malli ei toimi vuorokauden aikajaksolla ei takuulla toimi satojen vuosienkaan mittakaavassakaan.

    70 luvulla tiedettiin jo pitkäaikaiset keskilämpötilat joten kuka hyvänsä voi silloin ennustaa seuraavien vuosikymmenten keskilämmöt, eiväthän ne ole miksikään suomessa muuttuneet :))

    "Tietysti ne ovat eri asioita mutta samat vesselit niitä laatii samoilla malleilla ja pieleen menee, poikkeuksetta. Mistä muuten johtuu, ettei nykyään kyetä ennustamaan edes vuorokauden säätä? Vastaan itse; virheellisistä tietokonemalleista ja mikä malli ei toimi vuorokauden aikajaksolla ei takuulla toimi satojen vuosienkaan mittakaavassakaan."

    Kuvitteletko siis että mallit ovat samoja vaikka kyse on eri aiheista? Mitenköhän hiilidioksin osuus otetaan huomioon sääennusteessa? Entä lähestyvä saderintama ilmastoennusteissa?

    "70 luvulla tiedettiin jo pitkäaikaiset keskilämpötilat joten kuka hyvänsä voi silloin ennustaa seuraavien vuosikymmenten keskilämmöt, eiväthän ne ole miksikään suomessa muuttuneet :))"

    http://www.fmi.fi/tutkimus_ilmasto/ilmasto_35.html

    Äänestä

  • Arpisoturi kirjoitti:

    Sinä vain kyselet luulenko minä jotain kun et ymmärrä tai pikemminkin et halua ymmärtää mitä sanon.

    Mitä sinä noilla käyrillä haluat sanoa? Että 30 luvulla oli vielä hiukan lämpimämpää kuin nyt vai jotain muuta?

    Sitten se kysymys jota välttelet viimeiseen saakka; Miten kukaan voi luottaa sellaisten ilmastoilvelijöiden pökinöihin jotka eivät kykene ennustamaan vuorokauden (24h) säätä?

    "Sinä vain kyselet luulenko minä jotain kun et ymmärrä tai pikemminkin et halua ymmärtää mitä sanon."

    Mitä sitten meinasit esim. heitollasi "tänään kuivaa huomenna sataa" kerrottuani Chad-järven tilanteesta?

    "Mitä sinä noilla käyrillä haluat sanoa? Että 30 luvulla oli vielä hiukan lämpimämpää kuin nyt vai jotain muuta?"

    Sekin tietysti kuvaajassa näkyy. Tärkeimpänä pointtina oli lämpötilan nousu 70-luvulta ja kokonaistrendi 1800-luvulta osoittaa selvää lämpötilan kasvua. Itsepähän totesit, etteivät keskilämpötilat ole 70-luvulta muuttuneet:
    "70 luvulla tiedettiin jo pitkäaikaiset keskilämpötilat joten kuka hyvänsä voi silloin ennustaa seuraavien vuosikymmenten keskilämmöt, eiväthän ne ole miksikään suomessa muuttuneet :))"

    "Miten kukaan voi luottaa sellaisten ilmastoilvelijöiden pökinöihin jotka eivät kykene ennustamaan vuorokauden (24h) säätä?"

    En ymmärrä missä näet yhteyden. Sään ennustaminen on säärintamien muutosten ennustamista. Miten tämä liityy ilmaston ennustamiseen?

    Äänestä

70-80-luvulla täyty pistää välihousut jalkaan ettei jäädy. Teininä paleltiin kirkonkylällä farkuissa.
- Miksi viime vuosina olen tarjennut ilman pitkiä kalsareita vaikka kävelen töihin 2 km? Eikö ihmisen pitäis vanhemmiten tulla vilukissaksi?

Miksi viimesten 10 vuoden aikana tänne on tullut pörräämään ötököitä ja lintuja joita en ole ennen nähnyt? Ei koulussakaan niistä kerrottu, eikä kerrota vieläkään biologian kirjoissa.
- Puutiaisiakaan ei pentuna tarvinnu varoa kun ne oli vain Ahvenanmaan vitsauksena.

Miksi koko elämäni aikana vasta viime vuosina mökkijärvemme on kuivunut kesäisin niin että laiturin päästä on vielä 20-30 metriä pelkkää mutaa ennenkuin pääsee veteen - kyllä siinä vettä on ennen kesäisin ollut.

Miksi mökkinaapurifarmari kirosi ennen että on niin märkää ettei koneilla pääse pellolle, joka kesää puimuri uppos akseleitaan myöten. Nykyään se kiroaa kun on niin kuivaa ettei vilja kasva.

Miksi lämmitykseen menee talvella vähemmän virtaa kuin 15 vuotta sitten vaikka talo on sama ja kaikki huoneet edelleen käytössä?

Miksi?

Äänestä
  • Minäkin muistan 60-70 luvuilla palelleeni kovasti. Varsinkin kun jäin koulun jälkeen lumisotasille ja kylmetin itseni.

    Toisaalta muistan joulun 70 luvun alusta kun ei ollut yhtään lunta, satoi vettä ja oli liki 10 astetta lämmintä. Koko talvena ei tullut juurikaan lunta eikä pakkanen noussut kertaakaan yli 10 asteen.

    Viimeksi muistan tuiman talven olleen v87? Silloin oli etelässäkin kuukausia ankarat pakkaset, putket oli jäässä kaikkialla ja liikenne takkusi pahasti.

    Muistan noin 45 kesää joista osa on ollut lämpimiä ja kuivia kun taas toisina kesinä on ollut koleaa ja sataa lotkottanut jatkuvasti.

    Saman määrän muistan talvia. Niistä osa on ollut paljolumisia osa vähälumisia osa kylmiä ja osa vähemmän kylmiä.

    Viime kesä on ainoa joka poikkeaa selvästi muista. En muista yhtään kesää joka olisi ollut yhtä kuiva yhtä pitkään ja yhtä lämmin yhtä pitkään.

    Pitäisikö minun tästä tehdä jotain päätelmiä ja ryhtyä kirkumaan ilmastopellejen kuorossa? Ei sentään, en niin tyhmä ole.

    Miksi kysymyksiisi en voi vastata muuta kuin, että silloin kun ihmispolo sortuu jonkun hihhuloinnin vietäväksi, tässä tapauksessa ilmastonmuutoksen, niin silloin hän alkaa löytää vankkoja todisteita asian puolesta ympäristöstään vaikkakin pelkkää mutua mutta itselle riittävää aineistoa.

    Äänestä

  • Derek Lotko kirjoitti:

    Minäkin muistan 60-70 luvuilla palelleeni kovasti. Varsinkin kun jäin koulun jälkeen lumisotasille ja kylmetin itseni.

    Toisaalta muistan joulun 70 luvun alusta kun ei ollut yhtään lunta, satoi vettä ja oli liki 10 astetta lämmintä. Koko talvena ei tullut juurikaan lunta eikä pakkanen noussut kertaakaan yli 10 asteen.

    Viimeksi muistan tuiman talven olleen v87? Silloin oli etelässäkin kuukausia ankarat pakkaset, putket oli jäässä kaikkialla ja liikenne takkusi pahasti.

    Muistan noin 45 kesää joista osa on ollut lämpimiä ja kuivia kun taas toisina kesinä on ollut koleaa ja sataa lotkottanut jatkuvasti.

    Saman määrän muistan talvia. Niistä osa on ollut paljolumisia osa vähälumisia osa kylmiä ja osa vähemmän kylmiä.

    Viime kesä on ainoa joka poikkeaa selvästi muista. En muista yhtään kesää joka olisi ollut yhtä kuiva yhtä pitkään ja yhtä lämmin yhtä pitkään.

    Pitäisikö minun tästä tehdä jotain päätelmiä ja ryhtyä kirkumaan ilmastopellejen kuorossa? Ei sentään, en niin tyhmä ole.

    Miksi kysymyksiisi en voi vastata muuta kuin, että silloin kun ihmispolo sortuu jonkun hihhuloinnin vietäväksi, tässä tapauksessa ilmastonmuutoksen, niin silloin hän alkaa löytää vankkoja todisteita asian puolesta ympäristöstään vaikkakin pelkkää mutua mutta itselle riittävää aineistoa.

    "Viime kesä on ainoa joka poikkeaa selvästi muista. En muista yhtään kesää joka olisi ollut yhtä kuiva yhtä pitkään ja yhtä lämmin yhtä pitkään.

    Pitäisikö minun tästä tehdä jotain päätelmiä ja ryhtyä kirkumaan ilmastopellejen kuorossa? Ei sentään, en niin tyhmä ole."

    Kukaan ilmastopelle ei ole tehnyt päätelmää viime vuoden perusteella. Tässä kuvaaja maapallon keskilämpötilan muutoksesta 1860-luvulta tähän päivään:
    http://www.ucar.edu/learn/images/glabalt.gif

    Äänestä

  • Täytyy olla aika tyhmä, jos ei ymmärrä, että jotain on tapahtumassa kun mediassa kerrotaan jatkuvasti luonnonilmiöistä, jotka tapahtuvat normaalisti kerran sadassa vuodessa. Monta tällaista kerran sadassa vuodessa tapahtuvaa poikkeusta voi tapahtua yhden vuoden aikana?
    Jos kysymys ei olekaan tyhmyydestäsi, vaan siitä ettet haluakaan ymmärtää, niin ilmiö onkin jo paljon vaarallisempi. Haluttomuus ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu on johtanut diktatuureihin, kansanmurhiin, pedofiliaan jne.
    En halua, että omat lapseni joutuvat ilmastonmuutoksen tai pedofiilin uhriksi, ja siksi yritän tehdä kaikkeni ETUKÄTEEN, jotta niin ei tapahtuisi.

    Äänestä

Jos sä olet oikeassa niin kaikille olis parempi.
Mutta aika moni tiedeyhteisö ei ole samaa mieltä kuin sä. Mihin sä perustat väittees. Nyt alkaa olla jo lastentarhaikäisillekin selvää, että kehitys kehittyy mutta väärään suuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Derek Lotko kirjoitti:

Muistan 70 luvulla kun koulutelkkarista tuli jatkuvasti ohjelmaa siitä miten tehtaat saastuttivat ilmaa ja vesistöjä sekä vaadittiin niitä asentamaan puhdistuslaitteita ja kaikin tavoin vähentämään päästöjään.

Samana iltana saattoi tulla ohjelmaa jossa uhkailtiin uudella jääkaudella mutta ei lainkaan yhdistetty näitä kahta asiaa, ei kai ymmärretty silloin vielä aivan kaikkea eikä ymmärretä nytkään.

Itse en usko ihmisen kykenevän toimillaan muuttamaan kokonaisen maapallon ilmastoa vaikka se mielellään niin kuvitteleekin. Kaikkein suuruudenhulluimmat kuvittelevat voivansa jopa säädellä maapallon ilmastoa, ensin lämmitetään ja sitten viilennetään muka päästöjen avulla. Kahjojahan ne ovat aivan selkeästi :))

Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä itse asiaan. Jos ilmasto lämpenee niin on aivan sama lämpeneekö se ihmisten syystä vai jonkin luonnollisen syyn vuoksi. Merkitystä on sillä mitä lämpeneminen aiheuttaa, mitä mullistuksia se tuo tullessaan?

Vastaan itse itselleni; Ei mitään. Vuosisadassa keskilämpö on kuulemma noussut 0,6 astetta ja tuhannen vuoden aikajaksolla pysynyt ennallaan.

Paikallissää suomessa ei ole muutunut miksikään. Välillä on lämmintä ja välillä kylmää kuten aina on ollut. Viime kesä oli melkoisen lämmin ja luultavasti tuleva talvi melkoisen kylmä ja ensi kesä kylmä ja sateinen tai sitten toisinpäin.

Mihin sitten vedotaan kun uhkaillaan lämpenemisellä?

Ei ole muuta mihin vedota kuin joidenkin jäätiköiden sulaminen toisaalla ja niihin vedotessa vältetään visusti mainitsemasta, että toisaalla jääkenttä vahvistuu kovaa kyytiä.

Itse en usko mihinkään pysyvään lämpenemiseen ja minua huvittaa ilmastoilveilijöiden tietokonemallit joiden käyriin he vetoavat muistamatta sanoa, että ovat itse ne käyrät sinne suunnitelleet siten, että ne tukevat kulloinkin vallalla olevia näkemyksiä.

Samoilla tietokonemalleilla ennustetaan seuraavan päivän säätä ja tämä ennustus sattuu kohdalleen noin joka kolmas kerta ei edes puhtaalla arvauksella saa yhtä huonoa osumaprosenttia. Viikkoennustus menee aina, poikeuksetta poskelleen.

Miten nämä kuvittelevat pystyvänsä ennustamaan pitkälle tulevaan tai kertomaan menneestä kun nykyinenkin on heille lähes täysin hämärän peitossa.

Yhtäkaikki, minulle sopisi mainiosti, että ilmasto lämpenisi oikein tuhdisti ja talvi katoaisi suomesta kokonaan. Valitettavasti näin ei tule koskaan käymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu