Säästöjä

Rahapula uhkaa.

"Muukalaisia lakataan kuuntelemasta
Rahapula koettelee Yhdysvaltain tähtitieteilijöitä. He sulkemaan joukon tehokkaita kaukoputkia ensi vuosikymmenen alussa, jollei niille saada yksityistä rahoitusta.

Sulkeminen uhkaa muun muassa kuuluisaa Arecibon radiokaukoputkea, jolla on etsitty Maan ulkopuolista älyä niin sanotussa Seti-hankkeessa. Säästöjen uhriksi on joutumassa myös VLBA (Very Long Baseline Array), joka koostuu kymmenestä ympäri USA:ta sijaitsevasta kaukoputkesta."
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2763
6366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että pitää säästää nasan "viisaimmissa" hankkeissa mutta sitten törsätään hirveästi rahaa lähettämällä ruotsalainen astronautti sukkulalla avaruuteen. Yhden sukkula lennon hinta on yli 300 miljoonaa euroa ja jos lennot korvattaisiin tavallisilla raketeilla päästäisiin noin 5 kertaa halvemmalla.

Ja sitten vielä se tuleva Hubblen huoltolento. Eikö jo olisi aika korvata hubble hieman tehokkaammalla teleskoopilla. Varmasti se ei tulisi maksamaan kovin paljoa enempää kuin tehdä hubblelle huolto.

No onneksi esalla osataan sentään vähän ajatella nihin rahansa laittavat...

Äänestä
  • Hubblen seuraaja on jo suunnitteilla mutta se ei valmistu vielä ainakaa 10 vuoteen joten hubblea kannattaa sillä aikaa korjata siitä saadun suuren tieteellisen hyödyn vuoksi!

    Ja mitä tulee siihen Ruotsalaiseen avaruudessa, niin ei häntä sinne siksi lähetetä että hän on Ruotsalainen, vaan että hän on osa tulevaa sukkulamiehistöä joka rakentaaa kansainvälistä avaruusasemaa!

    Ja euroopan avaruusjärjestö ESA maksaa muuten hänen kustannuksensa tällä lennolla, onhan hän ESA:n astronautti!

    Äänestä

  • "Yhden sukkula lennon hinta on yli 300 miljoonaa euroa ja jos lennot korvattaisiin tavallisilla raketeilla päästäisiin noin 5 kertaa halvemmalla."

    En tunne rahasummia, mutta en usko. Ensinnä ei ole olemassa kertakäyttöistä, "halpaa" laukaisusysteemiä, joka kuljettaisi sukkulan miehistön rahdin kerralla avaruuteen. Sukkulaa voidaan käyttää sellaisiin tehtäviin, jotka muuten jäisivät tekemättä. Tietysti voidaan keskustella ja olla eri mieltä näiden tehtävien tärkeysjärjestyksestä.

    Täkeintä olisi toimia pitkällä tähtäimellä järkevästi ja satsata avaruushissin kehitykseen. Tämän rinnalla voidaan kyllä harrastaa planeettaluotaimia ja syvän avaruuden tutkimusta sekä kehittää seuraavan sukupolven sukkulajärjestelmiä, joita tarvitaan vielä ennen avaruushissin valmistumista. Mutta miehitetyt kuu- ja marslennot voisi unohtaa toistaiseksi. Ne ovat todellista mahtailua ja tuhlausta.

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    "Yhden sukkula lennon hinta on yli 300 miljoonaa euroa ja jos lennot korvattaisiin tavallisilla raketeilla päästäisiin noin 5 kertaa halvemmalla."

    En tunne rahasummia, mutta en usko. Ensinnä ei ole olemassa kertakäyttöistä, "halpaa" laukaisusysteemiä, joka kuljettaisi sukkulan miehistön rahdin kerralla avaruuteen. Sukkulaa voidaan käyttää sellaisiin tehtäviin, jotka muuten jäisivät tekemättä. Tietysti voidaan keskustella ja olla eri mieltä näiden tehtävien tärkeysjärjestyksestä.

    Täkeintä olisi toimia pitkällä tähtäimellä järkevästi ja satsata avaruushissin kehitykseen. Tämän rinnalla voidaan kyllä harrastaa planeettaluotaimia ja syvän avaruuden tutkimusta sekä kehittää seuraavan sukupolven sukkulajärjestelmiä, joita tarvitaan vielä ennen avaruushissin valmistumista. Mutta miehitetyt kuu- ja marslennot voisi unohtaa toistaiseksi. Ne ovat todellista mahtailua ja tuhlausta.

    Nasan uusi kuuohjelma on alkanut.


    Project Constellation.

    http://www.nasa.gov/mission_pages/constellation/main/index.html


    Ares raketit
    http://www.nasa.gov/images/content/123126main_rockets_full.jpg
    http://www.nasa.gov/mission_pages/constellation/ares/index.html

    Orion Crew Vehicle
    http://www.nasa.gov/mission_pages/constellation/orion/index.html


    Entisiä Apollo insinöörejä on pyydetty takaisin töihin Nasalle.
    http://www.nasa.gov/mission_pages/constellation/ares/06-127.html

    Äänestä

  • "balls to the walls" kirjoitti:

    Ja täyttä rahantuhlausta, tärkeistä asioista pois. Vielähän sen voi katkaista tai tehdä projekteille uusi tavoittenasettelu. Seuraavien USA:n presidentinvaalien jälkeen.

    Äänestä

Jo keskiajalla, raha pulasta huolimatta lopetettiin skitsofreenikoiden kuuntelu, vaikka heillä on tieto meidän "Keino" todellisuuden Tuoltapuolen, elikkä me elämme matrixin kaltaisessa yhteisössä ja joillakin harvoilla on kyky nähdä kaiken tämän ns todellisen lävitse, mutta kukaan ei kuuntele heitä. MIKSI ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sulkemisia kirjoitti:

Rahapula uhkaa.

"Muukalaisia lakataan kuuntelemasta
Rahapula koettelee Yhdysvaltain tähtitieteilijöitä. He sulkemaan joukon tehokkaita kaukoputkia ensi vuosikymmenen alussa, jollei niille saada yksityistä rahoitusta.

Sulkeminen uhkaa muun muassa kuuluisaa Arecibon radiokaukoputkea, jolla on etsitty Maan ulkopuolista älyä niin sanotussa Seti-hankkeessa. Säästöjen uhriksi on joutumassa myös VLBA (Very Long Baseline Array), joka koostuu kymmenestä ympäri USA:ta sijaitsevasta kaukoputkesta."
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2763

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu