Teollisuussiivoojat

--
Seuraava tarina sisältää erilaisia fetissiaiheita, kuten raskaita kumipukuja, kaasunaamareita ja niin edespäin. Ei heteroseksiä tahi yhdyntöjä, eritteitä, eläimiä tai pieniä määriä pähkinää. Teitä on varoitettu :)
--


Teollisuussiivoojat
-------------------

Hanna oli nuori opiskelija, joka rahoitti opintojaan työskentelemällä osa-aikaisesti siivousfirmassa. Työ oli sinänsä mielenkiintoista eikä liian raskasta, mutta joskus tarvitsi käyttää voimakkaita pesuaineita, jotka tuntuivat aiheuttavan iholle päästessään ihottumaa eikä niiden voimakas tuoksukaan voinut olla pitemmän päälle hyväksi.

Eräänä päivänä Hannan esimies tuli kysymään kiinnostaisiko häntä uusi työkohde. Työssä tarvitsisi käsitellä todella voimakkaita pesuaineita, mutta suojavarustus olisi niin kattava ja turvallinen, ettei siitä olisi terveydelle vaaraa. Ja lisäksi työstä maksettaisiin kaksinkertainen palkka ikäänkuin likaisen työn lisänä. Lisäraha ei todellakaan olisi pahitteeksi, Hanna ajatteli ja suostui oitis. Hyvä, sitten ei muuta kuin huomenaamuna tähän osoitteeseen. Työkaverisi Katja on varannut sinulle kaikki tarkoituksenmukaiset varusteet valmiiksi ja neuvoo työtehtävissä.

Seuraavana aamuna Hanna suuntasi kohti annettua osoitetta, jossa oli suuri teollisuusrakennus. Hanna käveli pukuhuoneeseen, jossa ei hänen lisäkseen ollut kuin yksi ihminen: nuori, suurin piirtein Hannan ikäinen vaaleahiuksinen nainen, joka oli juuri pukeutumassa oranssiin suojapukuun.

- Hei, minä olen Katja. Sinä lienet Hanna, uusi työkaverini, nainen sanoi ja ojensi kättään kätelläkseen. Hanna katsoi naisen asua ja hieman epäröiden tarttui naisen käteen, sillä sitä peitti paksulta näyttävä musta suojakäsine, joka oli ilmeisesti kumia tai jotain vastaavaa ainetta.

- Hupsista, en huomannutkaan että minulla oli hansikkaat kädessä, Katja sanoi. Ei huolta, ne ovat puhtaat. Olen jo niin tottunut näihin vaatteisiin, että tuskin huomaan niiden olemassaoloa, hän sanoi yhä pitäen Hannan kädestä kiinni. Aivan tällaista Hanna ei ollut osannut kuvitella, vaikka suojapuvuista olikin ollut puhetta.

- Voisitko kertoa, kuinka vaarallisesta työstä tässä oikein on kysymys? Tuo sinun pukusi on niin raskaan näköinen, voiko siinä edes liikkua kunnolla, Hanna kysyi. Katja hymyili ja pyörähti pyyhkäisi hansikoidulla kädellään otsahiuksensa pois silmiensä edestä.

- Loppujen lopuksi ei tämä kovin vaarallista työtä ole, ainakaan kun on pukeutunut kunnolla. Ja tähän pukuunkin tottuu varsin nopeasti, itse asiassa tämä on aika mukava, joskin hieman kuuma, hän sanoi ja pyörähti ympäri, jotta Hanna näkisi tarkemmin millaisesta varustuksesta oli kysymys. Oranssi suojapuku oli jotain kiiltävää, muovimaista tai kumimaista ainetta samoin kuin Katjan saappaat ja käsineet. Puku narisi ja jousti Katjan yllä hänen liikkeidensä tahdissa.

- Tehtäisiinkö niin, että minä autan sinua pukeutumisessa, Katja sanoi. Vaatteita ja varusteita näytti olevan varsin paljon, joten Hanna katsoi parhaaksi luottaa Katjan apuun, jotta kaikki menisi varmasti oikein ja turvallisesti. Hanna istuutui ja alkoi riisua päällysvaatteitaan samalla kun Katja haki hänelle työvaatteet.

----

Ovatko kaikki nämä ihan varmasti tarpeen, Hanna kysyi katsoen oranssin suojapuvun peittämää vartaloaan pukuhuoneen peilistä, kun Katja veti viimeiset senttimetrit hänen pukunsa vetoketjusta kiinni ja kiinnitti viimeiset kiristyssoljet tiukalle. Hänen koko vartalonsa päätä lukuunottamatta oli kauttaaltaan suojapuvun peittämä, hänen jaloissaan oli mustat kumisaappaat ja hänen kätensä olivat samanlaisten kumikäsineiden verhoamat kuin Katjallakin. Puvun kuminen kaulus oli tiukasti ja tiiviisti hänen kaulansa ympärillä. Puku oli juuri oikean kokoinen, yllättävän naisellinen ja tuntui istuvan hänen ylleen kuin mittatilauksena tehty. Hanna tunsi olonsa hieman oudoksi, sillä ensivaikutelma jonka hän oli saanut nähdessään Katjan samanlaisessa varustuksessa ei ollutkaan pitänyt paikkaansa: asu oli Hannastakin loppujen lopuksi mukava, joskin hieman totuttelua se tulisi vielä vaatimaan. Hän vei uteliaisuudesta kätensä reidelleen ja yllättyi, kuinka erikoiselta, kuin vaimennetulta oman käden kosketus tuntui, kun ihojen välissä oli kaksi paksua kumikerrosta.

- Miltäs tuntuu, Katja kysyi, jolloin Hanna säpsähti ja veti kätensä pois kuin häpeillen.
- Ihan hyvältä, vähän kuumalta, Hanna vastasi pystymättä peittämään pientä värinää äänessään.

Hannan totutellessa uuteen ulkonäköönsä Katja jatkoi varusteiden valmistelua.

- Oletko koskaan aikaisemmin käyttänyt kaasunaamaria tai paineilmalaitetta, Katja kysyi nostaen kaapista esiin painavan näköisen laitteen, joka muistutti sukeltajan ilmapulloja. Hanna kääntyi katsomaan tarkemmin. Pulloihin oli kiinnitetty leveät valjaat ja niistä lähti ohut letku, jonka toisessa päässä oli musta kuminen maski.

- En kumpaakaan, Hanna sanoi ja katseli varustusta hieman pelonsekaisin tuntein.

- Voit valita, kummanko haluat. Kaasunaamari on kevyempi päässä, mutta siinä on hieman raskaampaa hengittää, joten saatat hengästyä helposti kun liikut. Paineilmalaite, tai happinaamari, taas on painavampi, mutta siinä on helpompi hengittää.

- Kumpaako itse käytät mieluummin, Hanna kysyi hieman epäröiden katsellessaan, kuinka Katja pyöritteli mustaa maskia käsissään odottavan näköisesti. Itse asiassa hän ei olisi halunnut kumpaakaan.

- Kaasunaamaria, mutta suosittelen sinulle happinaamaria, sillä siihen on helpompi tottua. Voin ottaa itsellenikin samanlaisen, niin on helpompi näyttää miten kaikki toimii, Katja totesi ja nosti kaapista esiin toisenkin samanlaisen laitteen.

Hanna kääntyi selin ja ojensi kätensä, jotta Katjan oli helpompi nostaa happipullot hänen selkäänsä. Katja kiinnitti vyötäröhihnan ja veti olkahihnat tiukalle, jotta pullot eivät hölskyisi Hannan selässä hänen liikkuessaan. Pullot tuntuivat painavilta hänen selässään. Viimeinen kiinnityshihnoista kulki haarojen välistä, ja Katja tuntui kiristävän sen hieman liiankin tiukalle.

- Ennen kuin lähdemme tekemään töitä, täytyy vielä pukea ylle korvatulpat ja suojahuppu, Katja totesi kuin ohimennen.

- Siis anteeksi kuinka? Miten me sitten pystymme puhumaan toisillemme, jos meillä on nuo naamarit päässä ja vielä tulpat korvissa, Katja sanoi hieman epäröiden.

- Emme pystykään, täytyy turvautua viittomakieleen tai kirjoittaa paperille. Tehtaassa on joka tapauksessa niin kova melu, ettei siellä muutenkaan kuulisi mitään eikä tavallisia kuulosuojaimia voi käyttää yhdessä hupun ja naamarin kanssa, Katja sanoi.

- Autanko tulppien kanssa vai laitatko ne itse, se voi olla hieman hankalaa jos et ole vielä tottunut hansikkaisiin.

- Taitaa olla parempi, että sinä laitat ne minulle, Hanna totesi.

Katja pyöritteli korvatulppaa hansikoitujen sormiensa välissä varsin tottuneen näköisesti ja työnsi sitten tulpan Hannan oikeaan korvaan pitäen sormeaan korvakäytävän päässä, kunnes tulppa laajenisi. Hanna tunsi, kuinka ympäröivät äänet vaimenivat. Sitten Katja teki saman toiselle korvalle, ja Hanna pystyi kuulemaan korvissaan enää oman hieman kiihtyneen hengityksensä äänen. Katja laittoi tulpat myös omiin korviinsa ja otti sitten esiin suojahuput, jotka nekin olivat samanlaisesta kiiltävästä aineesta tehdyt kuin muukin suojavarustus. Katja pyöritteli huppua kädessään Hannan silmien edessä, jotta hän näkisi millaisesta varusteesta oli kysymys. Hupussa oli vain pienet reiät silmiä, nenää ja suuta varten ja takana oli vetoketju. Hannaa hieman kummastutti, sillä tämä varuste ei aivan vaikuttanut tarkoituksenmukaiselta. Toisaalta kaikki muutkin varusteet olivat hänelle outoja, ja hän luotti Katjaan, olihan hän selvästi kokeneempi.

Katja katsoi Hannaa kysyvän näköisenä, ja Hanna nyökkäsi, jolloin Katja alkoi pujottaa huppua hänen päähänsä. Katja ohjasi toisella kädellään hupun aukot oikeille paikoilleen ja varoen Hannan hiuksia alkoi vetää vetoketjua kiinni. Huppu kiristyi yhä tiukemmin hänen päänsä ympärille, jolloin Hannan suusta pääsi kuin huomaamatta syvä huokaus. Onneksi Katja ei kuullut sitä, hän ajatteli seuratessaan peilistä, kuinka viimeinenkin pieni osa hänen ihostaan peittyi suojakerroksen alle. Katja silotti kädellään hupun tiukasti Hannan päätä myötäileväksi ja pujotti sitten hupun alareunan suojapuvun kauluksen alle. Hanna nosti hansikoidut kätensä ja kosketti kasvojaan, jotka tuntuivat varsin oudoilta tiukan kumikerroksen alla, joka kietoi hänen päänsä tiiviiseen syleilyynsä.

Katja veti hupun omaankin päähänsä ja kääntyi myös peiliä kohti. Hannasta näky näytti oudon jännittävältä, sillä he näyttivät aivan samanlaisilta kaiken peittävissä asuissaan, oikeastaan vain silmien väristä olisi voinut erottaa kumpi on kumpi. Samanlainen suojakerros peitti heidän koko vartalonsa alleen.

Katja ojensi Hannan käteen happinaamarin maskin ja otti oman maskinsa omiin käsiinsä näyttäen, kuinka kiristyshihnat saadaan löysemmälle. Sitten hän näytti, kuinka pullojen venttiili avattiin selkäpuolelta, ja Hanna avasi samalla tavalla Katjan pullojen venttiilin. Ilma alkoi virrata maskeihin, ja korvatulpista huolimatta Hanna kuuli vaimean suhinan. Katja vei maskin kasvoilleen ja veti hihnaston päänsä yli. Hanna teki samoin omalle maskilleen ja tunsi ilman virtaavan maskin sisään. Katja kiristi Hannan maskin hihnat, Hannan mielestä hieman turhankin tiukalle jolloin maski painautui tiiviisti vasten Hannan kasvoja, eristäen hänet kokonaan ympäröivästä tilasta. Hanna kiristi Katjan maskin samalla tavalla. Jokainen sisään- ja uloshengitys tuntui Hannan korvissa, ja tuntui itse asiassa varsin jännittävältä - hän oli turvassa oman suojapukunsa sisällä, vaikka sen ulkopuolella tapahtuisi vaikka mitä.

----

Katja ja Hanna kävelivät vierekkäin pitkin käytävää, kunnes saapuivat hissille. Raskas ja tiivis puku tuntui Hannasta jo aika hiostavalta ja ympäröivä todellisuus jotenkin kaukaiselta, kun miltei ainoa ääni oli happinaamarin venttiilien nakse hengityksen tahdissa.

Katja painoi hissin nappia ja hetken odottelun pääsät hissi saapuikin paikalle. Hississä oli jo yksi matkustaja, hieman heitä vanhempi mieshenkilö joka näytti varsin yllättyneeltä kun he astuivat hissiin sisään. Hissi oli varsin pienikokoinen, ja happipullot naisten selässä veivät yllättävän paljon tilaa, joten heidän oli tarpeen seisoa miltei kiinni toisissaan. Mies katseli molempia naisia ja tuntui jotenkin olevan hyvin kiinnostunut heidän asuistaan. Hän yritti selvästi kysyä heiltä jotain, mutta he eivät saaneet hänen sanoistaan selvää. "Me emme pysty kuulemaan sinua", Hanna yritti sanoa niin selvästi kuin pystyi, mutta tiukka kumihuppu rajoitti hänen suunsa liikkeitä ja happinaamarin suhina peitti sanat alleen, eikä mieskään juuri saanut hänen puheestaan selvää. Hannaa hieman kummastutti se, mitä Katja teki: hän keinahteli edestakaisin kuin yrittäen näyttää mahdollisimman naiselliselta, aivan kuin hän olisi yrittänyt flirttailla miehen kanssa raskaasta asustaan huolimatta. Katja ojensi raskaan hansikkaan peittämän kätensä miehen olkapäälle ja hyväili miehen kaulaa hitain liikkein. Mies tuntui nauttivan tilanteesta suuresti, mutta samassa hissi pysähtyi siihen kerrokseen, jossa miehen oli määrä jäädä pois. Hieman vastahakoisen tuntuisesti mies astui ulos ja kääntyi kuitenkin katsomaan, kuinka kaksi ihanaa suojapukuista naista vilkuttivat hänelle hissin ovien liukuessa kiinni..

[email protected]