Vaikuttaa siltä, että oikeasti käytännössä Yliorniolla määräävät johtavat virkamiehet.
Kunnansihteeri Juha Rova, perusturvajohtaja Eeva Leukumaa, terveyskeskuksen johtava lääkäri Helena Puontila, koulu-ja sivistysoimenjohtaja Jarno Pienimäki,ja teknisen puolen osastopäällikkö,liekö nykyisin Jarmo Jaako ja hännänjatkona kunnanjohtaja Keski-Nisula.
Poliitikkojenhan sitä pitäisi päättää näiden virkamiesten esitysten ja valmistelujen pohjalta, mutta tahtoopa käydä niin, että virkamihiet osaavat niin asiansa esitellä, että ne useimmiten hyväksytään.
Tämä on todella valitettavaa ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa todellisen demokratian puuttumiseen kunnasta, jossa virkamiesten ajatukset ja tahto menee poliittisten edustajien ja kuntalaisten tahdon edelle.
Näin käy hyvinkin helposti ja vaikuttaa että Ylitorniollakin on huomattavissa tällaista virkamiesjohtoista politiikkaa oikeanlaisen demokraattisen päätöksenteon sijasta.
Viimeisiä esimerkkejä on ollut koulujen lakkautuspäätös ja sen seuraukset valituksineen ja kovine riitoineen.
Toinen on nyt meneillään oleva terveyspuolen päivystyksen muuttelu, jota ei lääkäri Puontilan mukaan pitänyt tapahtua.
Riitely tästä oli kova ennen viimeisiä vaaleja, jolloin Parviainen paljasti suunnitelmat, jotka päättävästi kiellettiin Puontilan tahota.
Siis Parviainen ei valehdellut, vaan joku muu.
Ja nyt sitten on korotettu vesihintoja,jotka eivät liene kovinkaan demokraattisen vaikutuksen tulosta.
Poliitikkojen on alettava paneutumaan asioihin niin hyvin, että he pystyvät ajattelemaan kuntalaistenkin kannalta niitä asioita joista he ovat päättämässä.
Mitä tekee poliitikoilla, jotka vain nyökyttelevät kun johtava virkamies esittelee ja ehdottaa?
Vastaus: Sellaisilla joojoo-poliitikoilla ei tehdä yhtikäs mittään.
Poliitikot!
Teillä on vastuu siitä mitä päätöksiä tehdään, älkää unohtako sitä.
Alkakaahan tulla ulos kaapista ja kirjoitella tuonne lehdistöön mitä mieltä te olette asioista, niin että me kuntalaiset osaamme sitten ensi vaaleissa päättää ketä äänestämme.
Kuka oikeasti määrää
16
1774
Vastaukset
- ent. ylitorniolainen
Muistakaa seuraavissa vaaleissa!
- kuin kusi sukassa
Meän poliitikot on ko kusi sukassa, suut supussa ja siellä jossakin pienessä piitissä vaan asioista puhutaan vaalimalla tarkoin, ettei vain kukaan tavallinen äänestäjä mitään mistään tietäis etukäteen ennen päätöksentekopäivää, niin etteivät vain voisi osallistua mitenkään ja häiritä heidän piilosssa jo valmiiksitehtyjä päätöksiään.
Tämä on demokratian irvikuva-kunta. - piirunpaarun
En mie vain ymmärä miksi niitä ylheensä kukhaan äänestää, ko eivä ossaa mithään uutta ja hyvvää keksiä muuta ko antava nuitten vallanhimosten virkamiesten hillua aivan vaphaasti.
Siksi meän pitäski äänestää virkamiehistä, sois paljo viishaampaa.
- eukeni
heh,vasurit koittaa taas ropakantaa ennen vaaleja...säälittävää ja naurettavaa
- eniten varmaan
No varmaankin epäkohdat kiinnostaa eniten niitä jotka joutuvat niiden kohteiksi, mutta uskoisin että myös poliittisesti puolueeton huomaa vallan väärinkäytön mekanismit.
- muttei tyhjän naurajasta
Niin että mikähän nyt niin naurattaa?
- totiseksi vetää
Kyllä tämä meno ei sitten naurata tippaakaan.
- datadata
Vain vallanpitäjät nuin ylimielisesti suhtautuu toisten ajatukshiin.
- ihminen ihmiselle?????
Jos "iminen määrää tulokset ovat oikeat!!!!
Mahdollisuuteen!!!!
Rukousta ihmiseksi!!!- uskonnonvapaus
Ei se ainakaan voi pahasta olla tuo rukoileminen jos hyviä asioita rukoilee.
- kauko-kiito
No tietnkin olen minä se joka täällä määrään. Nytpäs tämäkin arvoitus ratkes.
- Ei töitä "liian viisai...
Ylitornio ajaa pois oman kuntansa "liian viisaat" ja sellaiset jotka voivat "horjuttaa nyk. päätäjien asemaa".
Savut vähenevät kunnan sivukylissä - vain Alkkulassa on "eliitti".
Mitä luulee kunnanpäättäjät tapahtuvan, kun oman kunnan 1950-1960-1970-1780 -luvulla syntyneet ihmiset - näiden ihmisten tietotaito on "ajettu pois" periaattella: täällä sinua ei tarvita - hae työt muualta.
Mitä luulevat kunnanpäättäjät tapahtuvan kun ovat itse 70-80-90 vuotiaita - ja huomaavat ettei heillä ole vaipanvaihtajaa saati muuta tukiverkostoa. SÄÄLIKSI KÄY !- säälin ohittanut
Sinne vaan kunnan "kuolettamoon" eli Terveyskeskukseen saattohoitoon, ja vaipoissa kymmenen tuntia peräkkäin, koska vaipat kehitetään vetämään 10 litraa.
Pyllyt ei vain kestä olla siinä liassa, niin että ehkäpä nuo poisajajatkin saavat sitten palkkansa lopulta. - ei passais päästää ihan pas...
säälin ohittanut kirjoitti:
Sinne vaan kunnan "kuolettamoon" eli Terveyskeskukseen saattohoitoon, ja vaipoissa kymmenen tuntia peräkkäin, koska vaipat kehitetään vetämään 10 litraa.
Pyllyt ei vain kestä olla siinä liassa, niin että ehkäpä nuo poisajajatkin saavat sitten palkkansa lopulta.Aika rankasti sanoit. Vaikka tässä hiljakseni nyökyttelen " samaa mieltä".
Kuitenkin -
Milloin valta vaihdetaan?
EI passais päästää tilanteita ihan rappiolle - silloin on paha nostaa kuntaa suosta - .
Siellä on sentäs monen "poisajetun" koti, jonka poisajettu haluaisi pysyvän pystyssä ja "heräävän henkiin" - ja monen maallinen syntyperäinen omaisuus.
Niihin ei onneksi kunta pääse käsiksi - ja tosiasiahan se on että "kaupinmäki" laajenee lähivuosina sillä kunnassa on vanhoja paljon - ja nyt 60 -70 vuotiaat "päättäjät" ovat pian sen portilla. - rankalla kädellä
ei passais päästää ihan pas... kirjoitti:
Aika rankasti sanoit. Vaikka tässä hiljakseni nyökyttelen " samaa mieltä".
Kuitenkin -
Milloin valta vaihdetaan?
EI passais päästää tilanteita ihan rappiolle - silloin on paha nostaa kuntaa suosta - .
Siellä on sentäs monen "poisajetun" koti, jonka poisajettu haluaisi pysyvän pystyssä ja "heräävän henkiin" - ja monen maallinen syntyperäinen omaisuus.
Niihin ei onneksi kunta pääse käsiksi - ja tosiasiahan se on että "kaupinmäki" laajenee lähivuosina sillä kunnassa on vanhoja paljon - ja nyt 60 -70 vuotiaat "päättäjät" ovat pian sen portilla.Vanhukset ovat aivan puolustuskyvyttömiä yleensäkin laitoksissa kaikin tavoin, ei ainoastaan Ylitorniolla, varsinkin jos ei ole lähiomaia valvomassa heitä ollenkaan.
- kyseenalaistaja
ei passais päästää ihan pas... kirjoitti:
Aika rankasti sanoit. Vaikka tässä hiljakseni nyökyttelen " samaa mieltä".
Kuitenkin -
Milloin valta vaihdetaan?
EI passais päästää tilanteita ihan rappiolle - silloin on paha nostaa kuntaa suosta - .
Siellä on sentäs monen "poisajetun" koti, jonka poisajettu haluaisi pysyvän pystyssä ja "heräävän henkiin" - ja monen maallinen syntyperäinen omaisuus.
Niihin ei onneksi kunta pääse käsiksi - ja tosiasiahan se on että "kaupinmäki" laajenee lähivuosina sillä kunnassa on vanhoja paljon - ja nyt 60 -70 vuotiaat "päättäjät" ovat pian sen portilla.Ei välttämättä tarvitse ootella niitten kuolemaa, äänestämällähän ne saa ulos hyvin nopsasti, kunhan kuntalaiset vain tajuaisivat tämän heitä varten käytettäväksi tarkoitetun äänestyksen tarkoituksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643225Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa992180- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132