Panaman kanava

Miksi kanavassa on sulut, ovathan vedet yhteydessä toisiinsa toisella puolella maapalloa
samalla korkeudella. Ilman sulkuja virtaus olisi varmaan aluksi melkoinen, mutta eiköhän tasaantuisi ajan myötä.
52177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Panaman kanavan keskivaiheilla oleva Gatun-tekojärvi on selvästi merenpintaa korkeammalla (lieneekö 16,5 metriä?)

Ellei sulkuja olisi, olisi vaadittu paljon nykyistäkin suurempia maansiirtotöitä, kun koko kannaksen poikki olisi pitänyt kaivaa saman verran nykyistäkin syvempi oja. Pengerryksistä lähtevät maat vielä mukaan!

Äänestä
  • Alunperin sama ranskalainen suunnittelija, joka suunnitelli suluttoman Suezin kanavan halusi tehdä myös Panaman kanavasta suluttoman, mutta liian suuri työ tuohon aikaan. Ranskalaiset joutuivat lopulta luopumaan koko urakasta (sulullisenakin vaihtoehtona) ja USAlaiset sen tekivät.

    Nyt kanavan 100-vuotispäivään mennessä (2014) kanavaa uudistetaan suuresti, koska läheskään kaikki nykyiset laivat eivät mahdu kanavasta (joka oli suunniteltu Titanicin koon mukaan) ja myöskin liikenne on kasvanut niin, ettei kanava enää vedä hyvin.

    Kunnostussuunnitelmia tehtäessä nousi tietenkin uudelleen esiin tuo kanavan kaivaminen suluttomaksi, mutta se olisi vaatinut yli 20 kertaa enemmän maan ja kallion siirtoja kuin kanavan suurentaminen sulut säilyttäen. Gatun-tekojärven pintaa hiukan nostetaan nykyisestä kunnostustöiden yhteydessä.

    Äänestä

  • tässäkin. kirjoitti:

    Alunperin sama ranskalainen suunnittelija, joka suunnitelli suluttoman Suezin kanavan halusi tehdä myös Panaman kanavasta suluttoman, mutta liian suuri työ tuohon aikaan. Ranskalaiset joutuivat lopulta luopumaan koko urakasta (sulullisenakin vaihtoehtona) ja USAlaiset sen tekivät.

    Nyt kanavan 100-vuotispäivään mennessä (2014) kanavaa uudistetaan suuresti, koska läheskään kaikki nykyiset laivat eivät mahdu kanavasta (joka oli suunniteltu Titanicin koon mukaan) ja myöskin liikenne on kasvanut niin, ettei kanava enää vedä hyvin.

    Kunnostussuunnitelmia tehtäessä nousi tietenkin uudelleen esiin tuo kanavan kaivaminen suluttomaksi, mutta se olisi vaatinut yli 20 kertaa enemmän maan ja kallion siirtoja kuin kanavan suurentaminen sulut säilyttäen. Gatun-tekojärven pintaa hiukan nostetaan nykyisestä kunnostustöiden yhteydessä.

    Kävi sikäli hyvä tuuri, että Panaman kannas on kahden miljoonan vuoden aikana (luku Matti Erosen kirjasta Jääkausien jäljillä) ehtinyt nousta niin korkeaksi, ettei tasokanavan rakentaminen enää ole kannattavaa.
    Nimittäin, jos Tyynenmeren ja Karibianmeren eliöstöt pääsisivät yhtäkkiä sekoittumaan sen kanavan kautta, siitä seuraisi arvaamattomia ekologisia mullistuksia. Nyt tiettävästi yksi kalalaji on pystynyt uimaan kanavan läpi (en muista sen nimeä enkä leviämissuuntaa, enkä löytänyt wikipediastakaan), mutta jos vaikka Tyynenmeren merikäärmeet pääsisivät Karibialle ja siellä lisääntymään, ne voisivat hyvin äkkiä syödä sukupuuttoon satoja kalalajeja! Riski on kaiken aikaa olemassa, käärmeethän hengittävät ilmaa eivätkä vettä, mutta ehkä niiden iho ei siedä suolatonta vettä?

    Toisaalta vastaavanlainen katastrofi tapahtui juuri silloin 2000 000 vuotta sitten kuivalla maalla, kun Pohjois-Amerikan petoeläimet marssivat etelään ja hävittivät sukupuuttoon satoja pussieläin- vyötiäis- ja laiskiaislajeja, Pampan juoksevat petolinnut ja vaikka mitä... Sitten tulivat alkuintiaanit jääkaudella, kalpeanaamat 1500-luvulla, ja lopulta turbokapitalismi, mutta se on jo toinen juttu.

    Suezin kanavalla on vähän samanlainen täpärä tilanne. Minulla ei nyt yhtäkkiä ole tilastoa siitä, onko eläimistön vaihtoa tapahtunut Välimeren ja Punaisen meren välillä. Kanavassa on 2 suolajärveä, joihin ei laske yhtään jokea, ja niin ollen haihtuminen pitää ne hyvin suolaisina, eräänlaisina hajulukkoina. Sielläkin on saattanut käydä hullun tuuri. Löytyykö mistään tarkempaa tietoa?

    Äänestä

  • UPDATE_5839731 kirjoitti:

    Eikös kaikki kirahvia pienemmät elukat ole jo levinneet laivojen pilssivesissä vesistöistä toisiin?

    Äänestä

...olisi kauveetu aikanaan myös keskikohdalta niin syväksi, ettei sulkuja tarvittaisi, saattaisi tietyillä tuulilla aiheutua melkoisia virtauksia kanavaan, kun tuulet nostaisivat vedenpintaa jomman kumman meren puolella. Tuulten mukaan vaihtelevat voimakkaat virtaukset eivät liene kovin toivottavia.

Suurin syy kuitenkin sulullisuuteen on se, että kannaksen keskikohta on sen verran korkealla (ja siellä on se järvikin), että olisi tullut hyvin kalliiksi kaivaa kanava riittävän syväksi. Nyt toteutus kesti pitkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

OldFahrt kirjoitti:

Miksi kanavassa on sulut, ovathan vedet yhteydessä toisiinsa toisella puolella maapalloa
samalla korkeudella. Ilman sulkuja virtaus olisi varmaan aluksi melkoinen, mutta eiköhän tasaantuisi ajan myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu