Mistä maanis-deppressiivisyys yleisesti johtuu tai mistä puhkeaa? Syyt ovat varmasti moninaiset, mutta kuinka paljon altistavia vaikutuksia on perintötekijöillä, entä ympäristöllä? Onko sairaudella enemmän neurologinen vaiko ihan psyykeen puhtaasti pohjautuva tausta?
Myös oireista...älkää laittako linkkiä, josta lukea oireista, niitä olen jo tutkinut, kiitos:) Haluaisin lähinnä kuulla käytännön esimerkkejä ja kokemuksia, omianne tai jonkun toisen maanis-deppressiivisen käytöksestä.
Oma elämäni on täyttä vuoristorataa...siksi olen alkanut epäilemään. Seuraavat oireet ovat veihdelleet eri pituisina jaksoina jo vuosia.
esim.
- usein pitkään jatkuvia univaikeuksia...useimmiten menneet ohitse ilman lääkitystä, kestäneet viikoista kuukausiin, unta n. 2-5 tuntia yössä näinä aikoina
-toisinaan taas kausia, jolloin unirytmi normaali
-kausia, päivistä viikkoihin, jolloin mieleni on ylipositiivinen, minulla on lennokkaita suunnitelmia, suorastaan epärealistisia, kykenen hoitamaan työni hyvin
-joskin käyn kanssaihmisten hermoille, koska en pysy aloillani ja minulla on pakottava tarve puhua ja tehdä jotakin kaiken aikaa
-silti en pysty keskittymään tekemääni tai muista opiskelemiani asioita
-halut ovat huipussaan, joka tavalla
-ahmin ruokaa
-yhtäkkiä kuvaan tulevatkin itkukohtaukset, yleinen toivottomuus
-kuoleman tavoittelu, itsemurha-ajatukset
-itsensä satuttaminen, henkisesti ja fyysisesti
-näläntunteen katoaminen, ei tee mieli mitään
-muutkin halut lopahtavat kuin seinään
-haluan myös katkaista kaikki mahdolliset ihmissuhteet, koska en tunne tarvitsevani heitä/tunnen olevani heille vain harmiksi ja taakaksi
-tämän kaiken laukausemiseen ei siis tarvita mitään realistista syytä, vain esim. jokin muisto menneestä tai pieni vastoinkäyminen
Elämä on aika hankalaa, sekä omalta että toistenkin osalta, kun ikinä ei tiedä, mikä vaihe menee milloinkin päälle. En voi tuhannesti pyydellä anteeksi tekojani, kuka minua uskoisi. Useimmat ihmiset elämäni varrelta ovatkin kaikonneet, ehkäpä osaltaan ailahtelevuuteni syytä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
kaksisuuntaisille.Elämä menee sekaisin maanisessa vaiheessa,Lääkkeillä pysyy aika hyvin kurissa,
Oletko ajatellut että menisit johonkin vertaistukiryhmään jossa saisit ihan kasvokkain keskustella muiden "samanlaisten" kanssa.
itse olen perustanut ryhmän paikallisen mielenterveysyhdistyksen kautta.
en tiiä auttaisiko mitään tämä osoite: www.kaksisuuntaiset.com
siksi tuo lääkitys on niin oleellinen juttu ja terapia tulee sitten vasta kakkosena, tokihan psyykkiset tekijät ja kuormitus vaikuttavat taudin puhkeamiseen sekä myöhempään stressinsietokykyyn...
Miellä tämä 2napaisuus periytyy selkeästi äidin puolelta. Kai nuo perintötekijät luovat tietynlaisen alttiuden sairaudelle, mikä ei välttämättä edes johda itse taudin puhkeamiseen...niin kovin yksilöllisiä ovat ihmiset ja heidän elämäntilanteensa.
Haethan itsellesi apua noihin vaihteluihin, niitä ei tarvitse kestää, kun apuakin on saatavilla. Voimia loppuvuoteen!
Mikä ihmeen aivoperäinen sairaus? Tarkoitatko jotain fyysistä vikaa, sillä siitä ei minun tietääkseni ole kysymys.
Eikä taida tietää kukaan mistä loppujen lopuksi oikein johtuu. On perintötekijöissä taipumus sairastua koettu elämä.
Tosiaan lääkitys on oleellinen juttu, mieltä tasaavat tarvittaessa muut, auttavat elämään melko normaalia elämää.
Terapian kautta oppii ymmärtämään itseään ja varautumaan etukäteen vaihteluihin ja hakemaan ajoissa apua.
on kyseessä, kysäisepäs psykiatrilta uusimmat päivitykset;)
Nykyään on ollut puhetta jopa 3-suuntaisuudesta,mitä lie sitten sillä viisaammat tarkoittanevatkaan.
Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen,aivokemiat ja muut "kemiat", senhän nyt jokainen pipopää tai -päätön ymmärtää.
...ja osoitteesta...jospa menenkin vilkaisemaan tuonne:)
Kyllä se on aivoperäinen sairaus, johtuu aivojen välittäjäaineinen toiminna häiriöstä. Kyse ei siis ole siitä että joku "yksinkertaisesti vain tulee hulluksi" vaan oireet johtuvat siitä, ettei aivojen kemiallinen tasapaino ole kunnossa.
Tähän siis tarvitaan lääkkeitä. Kyllä terapiaakin voi joissain tapauksissa kokeilla, mutta aivokemioihin on vähän paha vaikuttaa ajatuksen voimalla tahi terpialla :) toivottavasti saat itsellesi apua! voimia!
mulla diagnosoitiin bipolaarinen mielialahäiriö tänä syksynä. Itse olen sitä osannut epäillä jo vuosia mutta kun ennen tätä en ole tarvinnut apua kuin depression oireisiin, on diagnoosi viivästynyt...
nyt oikeestaan tuntuu aika hyvältä, sentään tietää mikä mättää ja miks sillon kun ei mätä tuntuu lentävän lintuja korkeemmalla ja suihkariakin nopeemmin.
Mulla mania purkautui hirveenä energiana, kuntoilin 3-4 tuntia päivässä, sain lisäksi sekä kotona että töissä paljon aikaan ja uni ei tullut millään. Ja sitten lähdin siskon kanssa kaljalle ja se 1 olut kestikin sitten 2 vuorokautta yhteen menoon ja tuli tehtyä asioita joita ei kerta kaikkiaan ymmärrä- 2 miestä samana yönä jne...että huhhuh.
Nyt mulla on lääkitys seuraavanlainen: 100mg Sertralin, Deprakine tasaukseen ja Alprox paniikkioireisiin.
Koitetaan tässä pärjäillä, sairaslomalla vuoden loppuun...
Perintötekijöillä on erittäin suuri vaikutus ALTTIUTEEN sairastua, lukemieni kirjojen perusteella kaksisuuntaisen henkilön lapsella on 40-60 prosentin todennäköisyys saada sama sairaus.
Ympäristötekijöillä ja omalla luonteella on tietenkin osansa taudin PUHKEAMISESSA. Esim. kuormittava elämäntilanne, liian paljon stressiä ja perfektionistinen luonne voivat yhdessä puhkaista sairauden, joka on sen kehittymiselle altistunut.
Pelkkä perinnollisyys ei siis tee sairautta, jos on muuten hälläväliä-tyyppi.
Sairaus on neurologinen, ts sairaus johtuu aivojen välittäjäaineiden toiminnan häiriöistä. Eli terapialla sinänsä ei voida asiata auttaa, lääkkeillä ensisijaisesti. Kognitiivista terapiaa tosin voidaan hyödyntää, jossa voidaan opetella vaikkapa stressinsietokykyä, jolloin ei pääse "stressaamaan itseään sairaaksi".
Mieli keinussa- kirja kannattaa lukea, siinä on monet kaksisuuntaisen kertomukset omista kokemuksistaan.
uudemmistakin vastauksista ja kirjavinkistä. Siitä voisi ymmärtää paremmin, tunnenko kärsiväni samasta vai meneekö tämä ns. normaalin ailahtelun piikkiin. Nyt meneillään taas oikea hypervaihe...en saa unta öisin sen paremmin kuin päivisinkään. Se tässä on positiivista, ettei liiemmin edes väsytä, mikä on ihan luonnonlakien vastaista:) Tämä on oikeastaan mukava piirre tässä kaikessa, yö on aina ollut mielestäni paras vuorokaudenaika, ajatukset selkeimmillään. Se on ainut kääntöpuoli, että lopulta varmaan jälleen puhkeaa se loputon väsymys.
Kysyisinpä vielä sellaista asiaa...teiltä lähinnä, joilla on diagnoosi, joko tästä tai muusta ongelmasta. Tuleeko diagnooseista merkintöjä tiedostoihin, joita lukevat esim. tulevat työnantajat tai oppilaitokset?
Vai onko vaitiolovelvollisuus niin hyvä, ettei merkintöjä tehdä mihinkään yleiseen käyttöön?
ole huoleti, voit itse kontrolloida esim. mitä tietoja haluat antaa työnantajalle, jos nyt ylipäätään mitään.