SaPKo rökitti KooVeen

Taas nähtiin Talvisalossa sellainen teurastus ettei paremmasta väliä.

SaPKo latoi taululle 7-1 lukemat. Seuraavat uhrit ovat torstaina KooKoo Kouvolassa ja sitten lauantaina Jukurit Talvisalossa.

Kaiken lisäksi SaPKolta puuttui ottelusta luottopakki Vähämäki ja tehohyökkääjä Huilla. Jos he olisivat pelanneet olisi taululla ollut 12-1

5

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HeKi-fani

      on ottelu HeKi - SaPKo.

      Edellinen ottelu 16.9.2006 päättyi lukemiin HeKi - SaPKo 6-1.
      Minä odotan tulevassa ottelussa HeKi:n pelaajilta ryhdistäytymistä ja numeroiden kaunistumista mainitusta aiemmasta ottelusta.

      • Minä taas odottaisin SaPKon pääsevän vihdoin ja viimein Heinolakammostaan ja esittävän edes jonkunlaista vastusta sarjan myös hyvin aloittaneelle HeKille.

        Kummallista muuten että SaPKo pelaa HeKiä vastaan ensin kaksi kertaa vieraissa ja sitten kaksi kotona? HeKiä ei nähdä siis Savonlinnassa ennenkuin 18.1. 2007!

        Aika heikko otteluohjelman laatijalta. Nythän HeKi joutuu loppukaudesta poistumaan Savonlinnasta pää pyörällä kaksi kertaa ja ajanevat ensin kieputuksen vuoksi Rovaniemelle josta kuski osaa vihdoin Heinolaan.

        PS: 24.11. pelattava HeKi-SaPKo tulee suorana lähetyksenä Urhelukanavalta, siis JEES! Toivottavasti SaPKo esittäisi samoja otteita Heinolassa kuin mihin se pystyy Talvisalossa. Veikataan peukut pystyssä 4-4


      • HeKi-fani
        SavoRULES kirjoitti:

        Minä taas odottaisin SaPKon pääsevän vihdoin ja viimein Heinolakammostaan ja esittävän edes jonkunlaista vastusta sarjan myös hyvin aloittaneelle HeKille.

        Kummallista muuten että SaPKo pelaa HeKiä vastaan ensin kaksi kertaa vieraissa ja sitten kaksi kotona? HeKiä ei nähdä siis Savonlinnassa ennenkuin 18.1. 2007!

        Aika heikko otteluohjelman laatijalta. Nythän HeKi joutuu loppukaudesta poistumaan Savonlinnasta pää pyörällä kaksi kertaa ja ajanevat ensin kieputuksen vuoksi Rovaniemelle josta kuski osaa vihdoin Heinolaan.

        PS: 24.11. pelattava HeKi-SaPKo tulee suorana lähetyksenä Urhelukanavalta, siis JEES! Toivottavasti SaPKo esittäisi samoja otteita Heinolassa kuin mihin se pystyy Talvisalossa. Veikataan peukut pystyssä 4-4

        katselin, että milloin HeKi menee Tavisaloon hakemaan pisteet, mutta yllättäen SaPKo tuleekin Heinolaan. Minä toivon, että SaPKo saisi nyt täällä 2 maalia - ja HeKi 9.

        Savonlinnalaisilla on jostain syystä Heinola-kammo. En tiedä miksi.


    • mutta en viitsinyt aloittaa...

      Kuka SaPKon pelaaja loukkaantui siinä pelissä? Ja onko tietoa miten hänelle kävi? Ei ainenkaan Itä-Savossa lukenut mitään, mutta jospa joku täällä tietäisi=) Näytti aika pahalta, mutta toivottavasti ei pahasti käynyt!

      Hieno peli SaPKolta ja lauantaina voitetaan Jukurit! Varmasti hieno peli siitä tulossa=)Mikkelistäkin on tulossa noin 100 Jukurikannattajaa..

      • Tervetuloa vaan Jukurifanitkin Savonlinnaan.

        Varmasti jännittävä matsi tulossa lauantaina. Hienoa että heitä noinkin paljon tulee katsomaan peliä mutta onhan tämä nyt sentään kunnon paikallispeli. Toivotaan että se 1000:en katsojan raja rikkoutuu, olisi jo aika.

        Se SaPKon pelaaja jota taklattiin pelin loppupuolella tosi törkeästi oli Matti Tiihonen. Kiekoton pelaaja ja KOO-VEEn jänöjussi ajaa törkeästi päin laitaa.

        Oli KOO-VEE ukkelin onni ettei Kostiainen tai Hartus ollut silloin kentällä koska siinä tapauksessa KOO-VEEn mies paikkailisi leegojaan Mansen hammapyhätössä.

        Tiihonen selvisi onneksi pikku kolhulla ja on jo tänään mukana KooKoota vastaan Kouvolassa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe