Investointituet

näkymättä edelleen

Ennustin aikanaan,että kepulaiset pyrkivät kaikin keinoin estämään investointitukien julkistamisen.Näin on tapahtunut.Syy tähän on se,että nämä tuet kohdentuvat puoluejäsenille.Huomattavaa on että investointituet ovat monasti miljoonaluokkaa ja saajia on kourallinen.Investointitukie osuus on 20% kokonaistuista ja niitä jaetaan pääasiassa suurille lypsykarjatiloille,joissa miljoona euroa on pieni raha.Tällä systeemillä EU:n avulla pyritään onnistuneesti tappamaan pienemmät tilat eli toteuttamaan tuo rakennerationalisointi,johon kaikki neuvonta on pitkään keskittynyt.

32

2466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rakennerationalisointi

      taitaa olle tuon EU:n määräämä lääke meille suomalaisille. Ennen EU:tahan meillä oli jopa ylärajat tuettaville investoinneille, niin että pientilallisillakin oli mahdollisuutensa.

    • nimissä

      kartutetaan jussien yksityisomaisuutta häpeilemättä. Esim lomamökkien rakentamisen tukeminen on aika kepulainen metodi. Vuokraustulolla ei ole mitään merkitystä viljelijälle, todellinen tili tehdään kun veronmaksajien rahoilla rakennettu omaisuus realisoidaan.

      Lopuksi kysymys: onko tässä maassa ketään joka oikeasti haluaa juoda eu-rahalla tehtyä tilaviiniä. Tarkoitan makua... en humalahakuista kännäämistä...siihenhän kelpaa jopa Lasol...

      • itsestäsi enemmän

        kuin tuon viestin lähettäjästä!!!

      • ei itselläni ole kokemusta

        mutta tuo viinihomma ainakin on täysin pepusta. Miksi ihmeessä yrittää tehdä Suomessa viiniä kun sitä (oikeaa) viinä on EU:ssa yllin kyllin.
        Tyypillinen kepun projekti.

      • Vaikka vaivaituisit ottamaan selvää asioista,katso vaikka Lappiin rakennettavan suurhotellin rahoitus,mitä tukia siihen käytetään.Saatat yllättyä,ja omistajanahan on tietenkin maajussi.Pieni vinkki vielä älä kirjoita paskaa,joku lukija voi ottaa sen todesta,äänestää sitten raukka sossuja.

      • lannoitteita
        kerbiili62 kirjoitti:

        Vaikka vaivaituisit ottamaan selvää asioista,katso vaikka Lappiin rakennettavan suurhotellin rahoitus,mitä tukia siihen käytetään.Saatat yllättyä,ja omistajanahan on tietenkin maajussi.Pieni vinkki vielä älä kirjoita paskaa,joku lukija voi ottaa sen todesta,äänestää sitten raukka sossuja.

        pellollesi kun nuo kirjoituksesi kävisi paremmin pellon ravintotasapainon korjaamiseen. Vain asioista hyvin selvillä oleva voi noin hermostua...

      • lannoitteita kirjoitti:

        pellollesi kun nuo kirjoituksesi kävisi paremmin pellon ravintotasapainon korjaamiseen. Vain asioista hyvin selvillä oleva voi noin hermostua...

        Ihan itse ja rehellisesti mistä tämä vaino johtuu maajusseja vastaan,oletko kasvanut sellaisessa ympäristössä,jossa ei muita vaikutteita.Tämä ainainen valitus on todettu vakavaksi sairaudeksi,hoitopaikkoja ei nyt ole vapaana,ota diapamia aluksi se auttaa,hakeudu ajoissa vastaanotolle ja ole lääkärillesi rehellinen,kerro mikä ahdistaa.

      • VeIjo

        Näin se juuri tapahtuu.
        Ennen EU:ta tehtiin "varastoja" (tehtäneen kyllä vieläkin)
        Kaikki tarvikkeet ja rakennuskustannukset maatilan poistoihin.
        Myytäöessä nämä varastot muuttuivatkin sitten huviloiksi ;)
        Viinistä senverran että kiljua osaa tehdä marjamehusta kuka tahansa mutta viinille maistuvat viinit tulevat hiukan lämpimämmiltä seuduilta kuin jostakin peräpuuppolasta.

      • 331656757

        Kirjoituksenne osoittaa
        -huonoa makua
        -asiantuntemattomuutta
        -aiheetonta vihaa
        -kypsymätöntä asennetta
        -ennakkoluuloisuutta
        -manipuloituja näkemyksiä
        -yllytystä kansanryhmää vastaan
        -laittomuuteen yllytystä
        -avutonta sarkasmiyritystä
        -matalaa moraalia
        -oman edun häikäilemätöntä tavoittelua
        -vääristynyttä maailmankuvaa
        -uskonnollista fanatismia
        -rasismia
        -realiteettien tunnustamatta jättämistä
        -fysiikan lakien vastaisuutta
        -epätieteellisyyttä

        Palaamme asiaan kun osoitatte kehittäneenne itseänne.

      • eu maassa

        ei kasvateta ja tehdä viiniä eu rahalla?

        Tietysti jos mielestäsi on järkevämpää antaa rahat keskieurooppalaisille kuin yrittää saada niitä tänne niin kommenttisi on ymmärrettävää.

        Sinulle voi olla se tieto ehkä yllättävää että suomalaiselle tilaviinille löytyy markkinoita myös saksassa jos on omat vahvat viinialueensa. Ehkä siellä ymmäretään myös laadun päälle jotain. Johtuuko se huoosta itsetunnosta vai mistä kun ei oma työtä osata arvostaa vaan laitta se maanrakoon, ei ihme jos ei ulkomaille aina tavara kelpaa.

      • konsulttejakin
        331656757 kirjoitti:

        on joka tarpeeseen. Tuohonkin löytyy diagnoosi mutta en provosoidu enkä sitä (diagnoosia) viitsi ilmaiseksi tässä antaa, sen hoitakoot specialistit.Tässä foorumissahan oli tarkoitus keskustella maataloustuista?

      • osoitteen mistä
        eu maassa kirjoitti:

        ei kasvateta ja tehdä viiniä eu rahalla?

        Tietysti jos mielestäsi on järkevämpää antaa rahat keskieurooppalaisille kuin yrittää saada niitä tänne niin kommenttisi on ymmärrettävää.

        Sinulle voi olla se tieto ehkä yllättävää että suomalaiselle tilaviinille löytyy markkinoita myös saksassa jos on omat vahvat viinialueensa. Ehkä siellä ymmäretään myös laadun päälle jotain. Johtuuko se huoosta itsetunnosta vai mistä kun ei oma työtä osata arvostaa vaan laitta se maanrakoon, ei ihme jos ei ulkomaille aina tavara kelpaa.

        Saksassa voi ostaa suomalaista tilaviiniä niin varmasti seuraavalla Saksan matkalla kokeilen sitä. Tähänmennessä en ole löytänyt juomakelpoista tilaviiniä, se on tosiasia. Ei kai ole järkeä tukea veroeuroin toimintaa jonka lopputulos on suomalainen tilaviini, samanaikaisesti kun Eurooppa hukkuu viiniin josta voi oikeasti nauttia ruokapöydässä.

        Olisi tietysti mielenkiintoista nähdä tilastoja miten suuri osuus tilaviineillä on Suomen viininkulutuksesta. Jos tilaviiniä menee kaupaksi ja suomalaiset pitävät sitä viininautinnon absoluuttisena kohokohtana niin OK minun puolestani. Valitettavasti itse en ole löytänyt sitä oikeaa merkkiä tai vuosikertaa. Antakaa kuulua omista suosikeistanne niin testataan...

      • oma kirjoituksesi
        kerbiili62 kirjoitti:

        Ihan itse ja rehellisesti mistä tämä vaino johtuu maajusseja vastaan,oletko kasvanut sellaisessa ympäristössä,jossa ei muita vaikutteita.Tämä ainainen valitus on todettu vakavaksi sairaudeksi,hoitopaikkoja ei nyt ole vapaana,ota diapamia aluksi se auttaa,hakeudu ajoissa vastaanotolle ja ole lääkärillesi rehellinen,kerro mikä ahdistaa.

        läpi ajatuksella... Minulle ainakin tulee mieleen entinen Neuvostoliitto missä toisinajattelevat leimattiin sairaiksi ja teljettiin laitoksiin. Voi vain hartaasti toivoa että EU-Suomessa kansallisen maataloustukipolitiikan kyseenalaistaminen ei riitä diagnoosiksi pakkohoitoon. Jotkut sitä ehkä toivovat.

      • pahemmin tutustunut
        osoitteen mistä kirjoitti:

        eurooppalaisiin viineihin jos pidät niitä kaikkia laatu tavarana.
        Miksi muuten sinun pitää mennä ostamaan Saksasta jos kerran saa myös Suomesta, onko se silloin parempaa?

      • Huvilan omistaja
        VeIjo kirjoitti:

        Näin se juuri tapahtuu.
        Ennen EU:ta tehtiin "varastoja" (tehtäneen kyllä vieläkin)
        Kaikki tarvikkeet ja rakennuskustannukset maatilan poistoihin.
        Myytäöessä nämä varastot muuttuivatkin sitten huviloiksi ;)
        Viinistä senverran että kiljua osaa tehdä marjamehusta kuka tahansa mutta viinille maistuvat viinit tulevat hiukan lämpimämmiltä seuduilta kuin jostakin peräpuuppolasta.

        Ennen EU:ta tehtiin "varastoja" (tehtäneen kyllä vieläkin)
        Niin se on, vilja säilyy parhaiden varastossa, on muuten tutkittu juttu.
        Muuten, mitä city-einarilla on varastoitavaa?

        Kaikki tarvikkeet ja rakennuskustannukset maatilan poistoihin.
        Yleensä kaikki tulonhankkimiskustannukset menee poistoihin, toisin kun city-einarilla, jolla vain vanhat kenkärajat voi pistää poistoihin.

        Myytäöessä nämä varastot muuttuivatkin sitten huviloiksi ;)
        Muutama traktori-huvila on silloin tällöin myynnissä, kiinnostaako itseäsi?

        Tuntien city-einarin viininmaistajaiset, niin nenä punaisena kelpaa kaikki mikä suusta mahtuu menemään:))

      • Johan Koppas
        osoitteen mistä kirjoitti:

        Saksassa voi ostaa suomalaista tilaviiniä niin varmasti seuraavalla Saksan matkalla kokeilen sitä. Tähänmennessä en ole löytänyt juomakelpoista tilaviiniä, se on tosiasia. Ei kai ole järkeä tukea veroeuroin toimintaa jonka lopputulos on suomalainen tilaviini, samanaikaisesti kun Eurooppa hukkuu viiniin josta voi oikeasti nauttia ruokapöydässä.

        Olisi tietysti mielenkiintoista nähdä tilastoja miten suuri osuus tilaviineillä on Suomen viininkulutuksesta. Jos tilaviiniä menee kaupaksi ja suomalaiset pitävät sitä viininautinnon absoluuttisena kohokohtana niin OK minun puolestani. Valitettavasti itse en ole löytänyt sitä oikeaa merkkiä tai vuosikertaa. Antakaa kuulua omista suosikeistanne niin testataan...

        -Tähänmennessä en ole löytänyt juomakelpoista tilaviiniä, se on tosiasia.-
        Juomarina olet siis kaikki maistellut!

      • itseisarvo
        pahemmin tutustunut kirjoitti:

        eurooppalaisiin viineihin jos pidät niitä kaikkia laatu tavarana.
        Miksi muuten sinun pitää mennä ostamaan Saksasta jos kerran saa myös Suomesta, onko se silloin parempaa?

        ostaa suomalaista tilaviiniä Saksasta mutta jos se on mahdollista niin jo se takaa että se on läpikäynyt muidenkin kuin myyjän testejä.
        Ostan sitä tietysti suoraan tilalta jos saan yhteystiedot.

      • että et
        osoitteen mistä kirjoitti:

        Saksassa voi ostaa suomalaista tilaviiniä niin varmasti seuraavalla Saksan matkalla kokeilen sitä. Tähänmennessä en ole löytänyt juomakelpoista tilaviiniä, se on tosiasia. Ei kai ole järkeä tukea veroeuroin toimintaa jonka lopputulos on suomalainen tilaviini, samanaikaisesti kun Eurooppa hukkuu viiniin josta voi oikeasti nauttia ruokapöydässä.

        Olisi tietysti mielenkiintoista nähdä tilastoja miten suuri osuus tilaviineillä on Suomen viininkulutuksesta. Jos tilaviiniä menee kaupaksi ja suomalaiset pitävät sitä viininautinnon absoluuttisena kohokohtana niin OK minun puolestani. Valitettavasti itse en ole löytänyt sitä oikeaa merkkiä tai vuosikertaa. Antakaa kuulua omista suosikeistanne niin testataan...

        Huomaisi mitään eroa jos joku vaihtasi Saksan kielisen etketin

      • taidat olla
        että et kirjoitti:

        Huomaisi mitään eroa jos joku vaihtasi Saksan kielisen etketin

        viiniasiantuntija. En kuitenkaan usko että saksassa toimitaan niinkuin ehdotat.

      • peltojussi
        kerbiili62 kirjoitti:

        Ihan itse ja rehellisesti mistä tämä vaino johtuu maajusseja vastaan,oletko kasvanut sellaisessa ympäristössä,jossa ei muita vaikutteita.Tämä ainainen valitus on todettu vakavaksi sairaudeksi,hoitopaikkoja ei nyt ole vapaana,ota diapamia aluksi se auttaa,hakeudu ajoissa vastaanotolle ja ole lääkärillesi rehellinen,kerro mikä ahdistaa.

        Katkeruushan johtuu mannomistuksesta.Demaria potuttaa viljelijöiden maaomaisuus,mikä pitäisi saada kammettua keinolla millä hyvänsä jussilta pois ;D

      • nfnfn
        taidat olla kirjoitti:

        viiniasiantuntija. En kuitenkaan usko että saksassa toimitaan niinkuin ehdotat.

        Tutkimusten mukaan valtaosa viininjuojista ei kykene silmät sidottuna kertomaan, juoko puna- vai valkoviiniä (lähes kukaan ei kyennyt).
        Tutkijat olivat yllättyneitä tuloksesta.

      • tietoa
        nfnfn kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan valtaosa viininjuojista ei kykene silmät sidottuna kertomaan, juoko puna- vai valkoviiniä (lähes kukaan ei kyennyt).
        Tutkijat olivat yllättyneitä tuloksesta.

        Erään toisen tutkimuksen mukaan testihenkilöt eivät pystyneet erottamaan tilaviiniä lasolista.
        Sensijaan suomalaiset testihenkilöt voitiin erottaa keskieurooppalaisista testihenkilöistä koska he halusivat juoda vain lisää ja lisää testissä käytettyjä nesteitä.

        Tutkijat olivat jossainmäärin yllättyneitä testin noinkin selvästä tuloksesta.

      • oma kirjoituksesi kirjoitti:

        läpi ajatuksella... Minulle ainakin tulee mieleen entinen Neuvostoliitto missä toisinajattelevat leimattiin sairaiksi ja teljettiin laitoksiin. Voi vain hartaasti toivoa että EU-Suomessa kansallisen maataloustukipolitiikan kyseenalaistaminen ei riitä diagnoosiksi pakkohoitoon. Jotkut sitä ehkä toivovat.

        Ihan ajatuksella,mielestäni aivan yhtä asiallinen mihin vastasinkin.Johtuuko tämä ainainen panettelu,ehkä jostain muusta häiriöstä.Tartutaan johonkin yksittäis tapaukseen,yleistetään se koskemaan kaikkia viljeliöitä.En väitä ettei jossainpäin ole näitä investointitukia käytetty väärin,muttei se nyt ihan yleinen käytäntö mahda olla.Taitaa sitä paskaa löytyä vähän joka ammatista,jos niitä mikroskoopin kanssa tutkii,vai katsonko minä asioita liikaa samalta tasolta.Linnaan kai tästä on lähettävä suurrikollinen,kun on joskus jotain tukea saanut,viimeksi impotenttituki.

      • on erikseen

        niistähän silloin tällöin saa lehdistäkin lukea kuinka suurella rahalla rakennettuja mökkikyliä myydään joko konkurssilla tai ilman ja niissä EI ole viljelijöitä. Heillä kun riittää hommaa ilman mökkikylääkin =)

      • nfnfn
        tietoa kirjoitti:

        Erään toisen tutkimuksen mukaan testihenkilöt eivät pystyneet erottamaan tilaviiniä lasolista.
        Sensijaan suomalaiset testihenkilöt voitiin erottaa keskieurooppalaisista testihenkilöistä koska he halusivat juoda vain lisää ja lisää testissä käytettyjä nesteitä.

        Tutkijat olivat jossainmäärin yllättyneitä testin noinkin selvästä tuloksesta.

        Tuo siteeraamani tutkimus oli todellinen. Valitettavasti en löydä lähdettä, mutta ehkä joku muistaa.

        Mielestäni on kuitenkin hyvän tuotteen pilaamista, kun siitä tehdään viiniä (riippumatta raaka-aineesta) ja kaikki viinit ovat pahoja.

    • olet

      Kirjoituksesi on täyttä paskaa. Raukka olet.

      • tai vaikka

        pepusta, mikä on ero???

    • niinpä niin

      Totanoin.Oma kommentti tuohon avustukseen.Kumma homma kun jotakin investointia avustetaan/siihen saa anoa avustusta esim joku navetta kone,niin niiden hinta pompsahtaa ainakin tuon kyseisen avustuksen verran?Ihmettelevät tuolla te-keskuksessakin tuota kummaa asiaa!!Ja se hinta ei kyllä koskaan putoa vaikka kyseinen avustus loppuisi!Että mihinkähän tuo "avustus"nyt sitten lopulta päätyy..Jaa jaa..Sitäpä sopii miettiä!Oiskohan niillä kuitenkin työllistävä vaikutuskin...kuka lie maksaa...

      • sen kovan hinnan

        omista tuloistaan,ajattele vähän!

      • mbe
        sen kovan hinnan kirjoitti:

        omista tuloistaan,ajattele vähän!

        Ootko noin vtun tyhmä?? Just yllähän se sanottiin että avustus siirtyy suoraan tuotteen hintaan,se alkuperäinen hinta viljelijän maksettava tuesta huolimatta. Tuen loputtua hinta pysyy korkealla,olipa taas tuesta hyötyä...

    • tasu2

      Investointitukia saa kaikki jotka
      täyttävät lainsäätäjän asettamat ehdot.
      Että silleen. Näitä investointitukia
      eu-n komissio määräsi korotettavaksi
      Lipposen toisen hallituksen aikana.
      Tämä Lipposen hallitus ,joka julisti
      kovaan ääneen nimenomaan olevansa
      palkansaajien hallitus teki nöyrästi
      työtä käskettyä. Että silleen.
      Se on niin,maataludessa kuin muillakin
      aloilla, että edelliset ,nykyinen ja
      tulevat hallitukset toteuttavat
      kilvan kaikki Bryseelin pihahdukset.

      • köyhät ei saa,

        eikä alistu EU:n persettä nuoleskelemaan,niinkuin nämä kepulaiset kartanonomistajat.On sulla jutut:kaikki saa,ei saakaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      10634
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5622
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      5173
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3911
    5. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3628
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3563
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3076
    8. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      83
      2959
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2728
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2633
    Aihe