Miten saan rakkauden tunteen säilymään?

Olen rakastunut erääseen mieheen, ensimmäistä kertaa. Miten saan hänet ymmärtämään, että haluan sitoutua ja tehdä työtä sen eteen että suhteemme (joka ei kyllä ole vielä edes kunnolla alkanut) kestää?

En vaan halua aina aloittaa rakastumis- ja tutustumisrumbaa alusta kuin muka ensimmäistä kertaa. Tämä on minulle nyt uusi tilanne (lähinnä se, että mies on minusta kiinnostunut).

En oikein tiedä miehen aikeista. Hän on minua 5 vuotta vanhempi.
4617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Syntymävuotesi on varmaan ollut tähänastisen elämäni ikimuistoisin. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, eivätkä tunteet vielä olleet parkkiintuneet.

No mutta sinähän olet useamman vuoden vanhempi kuin minä silloin, joten asiaan. Anna asioiden mennä omalla painollaan. Ensihuuma kantaa, jos on kantaakseen. Työnteko parisuhteen hyväksi alkaa oikeastaan vasta sitten kuin pahin kiihko on laantunut. Sinähän kirjoitit, ettette ole kunnolla edes aloittaneet vielä.

Asenteesi on hyvä, mutta et voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullesaan. Kaikki, mikä on parikymppisenä itsestään selvää, ei elämän tuomien muutosten jälkeen välttämättä enää myöhemmin olekaan sitä.

Jos nyt vain nauttisit tilanteesta ja yrität vältellä tavallisimpia suhteen karikoita, kuten miehesi äidiksi heittäytymistä, pihtausta, mustasukkaisuutta tai vieraissa virkistäytymistä. Niillä eväillä luulisi jo pääsevän pitkälle.

Ps. En edes kehtaa sanoa, kuinka monta kertaa olen aloittanut uudelleen tutustumis- ja rakastumisrumban. Ensimmäsen kerran jälkeen ajattelin, etten jaksaisi enää, kunnes huomasin, että kyllä minä tarvittaessa jaksan vaikka lopunelämääni. Niin sinäkin jaksaisit, jos homma ei toimikaan.

Äänestä

Ei se rakastumis- ja tutustumisrumba ole mikään pakollinen
paha, vaan sinä aikana oikeasti vasta alkaa tutustumaan
ihmiseen.

Miten sinä voit tietää millaisen tyypin kanssa olet oikeasti
parisuhteeseen ryhtymässä, jos et halua edes tutustua
rauhassa. Et kai sinä vain halua suhdetta pelkän suhteessa
olemisen takia, jos kerran se tutustumisvaihe niin turhalta
tuntuu?

Jos suhde ei kerran ole edes vielä kunnolla alkanut,
niin eikö ole hieman aikaista suunnitella mitään pitkän
aikavälin juttuja? Tutustu nyt ihmeessä rauhassa siihen
tyyppiin. Jos te sovitte yhteen, niin sitten varmaankin
suhdekin kestää. Mikä ihmeen kiire sinulla muka on?

Äänestä
  • Ei rakastumisrumba ole mikään pakollinen paha, päin vastoin ihanaa, mutta mä haluan kokea sen vain yhden kerran ja kunnolla ja niin, että se johtaa pitkään ja onnelliseen suhteeseen.

    Mutta siinä olette kyllä molemmat vastaajat oikeassa, että mulla on kyl vähän kiire. Se johtuu siitä, että mä olen ihan mielettömän innostunut. Vihdoinkin mulle tapahtuu jotain tällaista! Ja vieläpä minun ei tarvinnut tehdä aloitetta, unelmieni mies teki!

    Kuulostaa turhankin sentimentaaliselta, sori...

    Äänestä

Nykyaikana suhteet eivät ole mitään kestotavaraa. Veikkaan että et tule onnistumaan saamaan ketään miestä kokonaan omaksesi loppuelämäksi. Ainahan noissa on käytävä kumminkin ne tutustumis/ihastumis/rakastumis rumbat läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö1986 kirjoitti:

Olen rakastunut erääseen mieheen, ensimmäistä kertaa. Miten saan hänet ymmärtämään, että haluan sitoutua ja tehdä työtä sen eteen että suhteemme (joka ei kyllä ole vielä edes kunnolla alkanut) kestää?

En vaan halua aina aloittaa rakastumis- ja tutustumisrumbaa alusta kuin muka ensimmäistä kertaa. Tämä on minulle nyt uusi tilanne (lähinnä se, että mies on minusta kiinnostunut).

En oikein tiedä miehen aikeista. Hän on minua 5 vuotta vanhempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu