Hei!
Koottaisiinko tähän ketjuun runoja uskosta. Tarvitsisin niitä erääseen kokoelmaan. Kiitos vaivannäöstäsi etukäteen :).
Tässä jo yksi.
Silloin kun en itse jaksa
Silloin kun en itse
jaksa rukoilla,
kun on sydämeni
tyhjä sanoista,
tule sinä Jeesus,
hiljaa rukoile,
kanna kuivuudesta
ilon lähteelle.
Silloin kun en itse
jaksa uskoa,
kun on sydämeni
liekki hiipuva,
tule sinä Jeesus,
usko minussa,
pimeyteni valtaa
taivaan valolla.
Silloin kun en itse
jaksa rakastaa,
kun on sydämeni
kuiva erämaa,
tule sinä Jeesus,
hiljaa rakasta,
anna minun löytää
rauha sinussa.
Silloin kun en itse
jaksa ollenkaan,
kun on kaikki voima
poissa kokonaan,
tule sinä Jeesus,
tällaisena jään,
pienen lapsen lailla
syliin lepämään.
~Anna-Mari Kaskinen ("Minä en sinua unohda", 2001)
Koottaisiinko tähän ketjuun runoja uskosta. Tarvitsisin niitä erääseen kokoelmaan. Kiitos vaivannäöstäsi etukäteen :).
Tässä jo yksi.
Silloin kun en itse jaksa
Silloin kun en itse
jaksa rukoilla,
kun on sydämeni
tyhjä sanoista,
tule sinä Jeesus,
hiljaa rukoile,
kanna kuivuudesta
ilon lähteelle.
Silloin kun en itse
jaksa uskoa,
kun on sydämeni
liekki hiipuva,
tule sinä Jeesus,
usko minussa,
pimeyteni valtaa
taivaan valolla.
Silloin kun en itse
jaksa rakastaa,
kun on sydämeni
kuiva erämaa,
tule sinä Jeesus,
hiljaa rakasta,
anna minun löytää
rauha sinussa.
Silloin kun en itse
jaksa ollenkaan,
kun on kaikki voima
poissa kokonaan,
tule sinä Jeesus,
tällaisena jään,
pienen lapsen lailla
syliin lepämään.
~Anna-Mari Kaskinen ("Minä en sinua unohda", 2001)
Vastaukset 43
Vanhimmat
Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen
ma polvistun.
Sa tiedät kyllä, mikä sun ristis juurehen
on vienyt mun.
Oi Natsarealainen, oon sairas kokonaan
ja vapisen.
Maailman teiltä vienyt, ei silta ainutkaan
mua onnehen.
Oi Natsarealainen, ei tähteäkään näy
nyt yllä pään.
Oi auta, auta, muuten mun tieni jälleen käy
pois pimeään.
Sa tiedät kyllä kaiken, sen , mitä pakenen.
Yö saartaa mun.
Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen
ma polvistun.
Mika Waltari
(Mikan runoja ja muistiinpanoja
1925-1978 WSOY )
Tämä Waltarin runo on myös sävelletty.
Menit pois
nuori ihminen
Väsyit ilman ymmärrettävää syytä.
Suru routasi rakkaittesi mielet
Itkun hallaharsosen läpi
ei näy kukat
ei kuulu pääskyset.
Epätoivoiset kysymykset
mustina korppeina
mielen seiniä vasten
Sokkona törmäilevät
syysmyrsky-yön pimeässä
Roudan rajalla
kuilun reunalla
kukkivat vuokot
Maaria Leinosen kirjasta
Mutta surun sisar on lohdutus
Älä pelkää
pimeyttäsi
siinä on toivon siemen
Se voi muuttua valkeudeksi
Ja vain hän
joka on pimeyden kokenut
osaa iloita valosta
Valo muuttuu kirkkaudeksi
pimeyttä vasten
Vain pimeässä näkyvät tähdet
Vain hiljaisuuessa
kuuluu laulu
ja rauha rauhaa
Vasta taistelulla
kivulla lunastettu
Maaria Leinonen
Mutta surun sisar on lohdutus
Ja toivo kasvaa niinkuin kevään valo
niinkuin ruusu niinkuin kypsä vilja
Niin pimeä liekki
mutta se kestää
myrskyissä sammumatta
Niin hiljainen tuuli mutta se riittää
kohsemaan metsässä
vavahduttamaan vedet
syvältä
Syvältä
pohjia myöten
kuohuttamaan alkulähteet
Niin pieni pisara mutta se riittää
kasvamaan elämänvedenvirraksi
joka kantaa, vie perille
Sillä toivo on meille annettu
että me jaksaisimme
Toivo eläm'stä
rauhasta ,rakkaudesta
Toivon laulu
laulu ilosta, valosta
Elämän laulu
joka vihan ja kuoleman voittaa
Maaria Leinonen
Mutta surun sisar on lohdutus
Herra, luoksesi tahdoin,
kättäsi kurkoitin.
Minkäs sille mahdoin
että jo pois putosin,
uuvuin jo jo puolessa matkan.
Saavuttamattoman
luokse mitenkäs jatkan?
En mitenkään. Odotan.
Minän on oltava aivan
vaiti, paikallaan,
minässä tunnonvaivan
kohdalla odotetaan.
Tietäköön löytäjä suurin:
etsi en, tähän jään.
Kaipaajat, perinjuurin
köyhät, löydetään.
(Aaro Hellaakoski)
Kylmiltä kirkon seiniltä
kuurojen kuvien alla
kävit anteeksi pyytämässä tekoja
joita uhrilta et uskalla
Ne muurit anteeksi antoiko
sua lohdutti lipevin kielin
ne murheesi suuren kantoiko
ja lähditkö paremmin mielin?
Vielä tekosi niittää satoaan
sä saitko helpotusta
tehdäksesi sen uudestaan
vain haitko lohdutusta?
Kuinka pitkään seinä tuo
pystyy anteeksi antamaan?
Kun uhraamasi lampaat nuo
samaan kulkee karsinaan?
on joitakin lukemisen arvoisia. Kysyhän kirjastosta. Pitäisi nyt olla esillä, luulen.
Onko kenelläkään tietoa onko jotain mielenkiintoista hengellistä sivustoa kun tämä netti minulle vielä niin uus tuttavuus Kirjoitan myös itse paljon runoja onko mitään mihin voisi kirjoittaa omia testejä. Kiitos vastauksistanne. t.Tarja
Ainakin sellainen sivusto kuin kotisatama.net on olemassa. Aika monipuolinen mielestäni ja sinne on myös mahdollisuus lähettää runojaan, jotka mahdollisesti julkaistaan. Itse lähetin sinne aikoinaan muutaman ja näyttävät olevan siellä edelleenkin, kun selailin siellä julkaistuja runoja.
Siunausta runoiluusi .
Kiitos Roosamariia. Ihania runoja löytyi ja mahtava kuvagalleria Kerrotko minulle kun en tajunnut vielä millä konstilla saan ne runot sinne lähetettyä. Onko siellä joku valmis samanlainen kun tämäkin vai sähköposti.Kiitti kun vielä jaksat auttaa Mutt nyt laitettava runoja Johannaalle .t. Tarja
Kun aikoinani lähetin KOTISATAMA.NET sivustolle runojani, niin muistaakseni lähetin ne sähköpostitse. Onkohan käytäntö muuttunut, sillä en löytänyt itsekään suoraa osoitetta, minne niitä tänä päivänä voisi lähettää.
Mutta voithan kysyä ko. sivustolta palautelomakkeen avulla; eli kotisatama. net etusivu, vasemmassa laidassa on INFO ja siinä PALAUTE. Uskoisin, että sen kautta saat vastauksen.
T:roosamariia*
Hei,
on blogit
mutta, voithan tehdä omat nettisivusi
NETTISIVU.ORG
siihen voi kirjoittaa ja laittaa kuvia
julkaista tai olla julkaisematta.
Hei ! Tarvitsetko jonkun kirjailian tekemiä runoja. Vai käykö sinulle hengelliset runot ihan pöytälaatikosta
Surun tummat kellot soittaa,
sävel särkynyt koskettaa.
On kuunneltava, se voittaa,
koko maiseman valloittaa.
En siihen yhtyä jaksa,
sen syvyys on pohjaton.
Surun hinta, korkea taksa,
on minulle mahdoton
Se kuitenkin tupaani astui,
en ovea avannut en.
Surun polku kyynelin kastui,
minä kuljin vaijeten.
Sen tunsin - luvatta tuli,
yli kynnyksen astui, niin
padot sieluni särkyi ja suli,
vei tuntoihin sanattomiin.
Kivun koskettamana vielä
minä kuitenkin iloitsen.
Nyt ymmärrän mikä voittaa.
Surun pyhäkkö kirkastuu.
Hilja Aaltonen
Nöyränä seison, tyhjät käteni vain
ääneti Herraa kiittäen ristiin liitän,
Illassa päivän istutan kukkia tiehen,
muistojen kukkia, jälkiin matkamiehen
Hilja Aaltonen
Kaarisilta
Ja Jumala sanoi. Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta lapseni, tahdon, että kaarisillan teet,
Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee , kaarisilta tee
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.
Minä sanoin. He tulevat raskain saappain, multa -anturoin-
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain
Ja Jumala sanoi .verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujenpi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta - arkkuun, niin saat sillan kanatamaan.
Pane kappale niiden sydänmistä, joita rakastat,
he antavat kyllä sen anteeksi, jos sillan rakennatt,
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet.
ei mikään loista kirkkaammin kuin puhtaat kyyneleet,
Aale Tynni
litse
Aroin askelin, näyrin mielin
astu kärsivän huoneeseen
Sanat suuret, neuvosi viisaatkin
malta jättää eteisen
Älä tunkeudu toisen tuskaan
viivy vierellä kuunnellen vain
Ehkä raskaan salvan hän avaa
- ovea raottaa
Itsensä uskoo sulle, kipunsa paljastaa
Silloin tarkoituksia Herran
varo käydä arvailemaan
On aivoituksensa liian suuret
pienen ihmisen oivaltaa
Saat ollaa vain ihminen pieni
- rinnalla ihmisen
ottaa vastaan tuskan itkut
läheisyydelläs lohduttaen
olkasi antaa kuomansa alle
- kantaa sen Jumalalle
Mirja Kontiolahi
Silloin tarkoituksia herra
Onko tämä runo tässä kokonaisuudessaan?
joskus lämässä
kaikki valo ja värit
pimeän sylittävinä,
myrskyä, rajuilmaa, tuulispäätä,
ja sinä väriset juurillasi
kuin ruoho tai puu.
Kuljet umpisokkona ja eksyksissä.
Etsit turvallista tietä.
Mutta silloinkaan älä anna rauhasi järkkyä.
Käännä rohkeasti selkäsi tuulelle.
Anna sen humista ohitsesi
omille teilleen. pelkäämättä
Katso,
maa on turvallinen ja luja jalkojesi alla,
ja rajuilman mentyä
pimeys kääritään kokoon kuin vaate
ja valo hulmahtaa ylitsesi
täydellisenpänä kuin ennen.
Anni Korpela
Suremisen vastakohta on kittäminen.
Hänele joka kiittää, annetaan sitä,
mitä hänellä ei kiittäessään vielä ollut.
uutta rauhaa, uutta valoa ja voimaa,
joiden avulla suru ja pelko häviävät.
S. Collenbuch
Yhtenäpäivänä havahduin
kipu oli kadonnut
tuska oli pois
Olit kuullut huutoni Herra,
värisevässä aamussa näytit
elämän uudet mahdollisuudet
Monet ihmiset päästävät surut
ja vastoinkäymiset sydämeensä,
ja sitten heidän mielensä kovettuu
ja katkeroituu.
Vain silloin, kun Jumalan rauha
saa varjella sydämemme,
saamme suruistmme siunausta.
j. R. Miller
Pikarijäkälä
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
Nyt malja elämämme rakkaudelle
Helvi Juvonen
Me olimme käytettävissä ja esittelimme kotejamme.
Kävijä ajatteli: te asutte hyvin.
Slummit ovat sisäisesti teissä.
Sisällä kirkossa: holveja ja pilareita
valkoisia kuin kipsi, kuin kipsiside
uskon murtuneen käsivarren ympärillä.
Sisällä kirkossa kerjuukulho
nostaa itse itsensä lattialta
ja kulkee pitkin penkkirivejä.
Mutta kirkonkellojen on mentävä maan alle.
Ne roikkuvat viemärirummuissa.
Ne läppäävät askeltemme alla.
Unissakävijä Nikodemus matkalla
Osoitteeseen. Kenellä on osoite?
En tiedä. Mutta sinne me olemme menossa.
~ uunituoreen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan kunniaksi laitetaan ketjuun hieman Tomas Tranströmeriä ("Hajaantunut seurakunta"). Tusendal gratis vaan sinne länsinaapuriin koko runopalstan puolesta. Runon on suomentanut Caj Westerberg.
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäitten päällä täysikuu,
kesä-yön onni omanani,
kaskisavuun laksot verhoutuu,
en mä iloitse, en sure, huokaa,
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen,
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipi säveleinä,
tummalehvä-seppel verhyt, uus.
En mä enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta,
pimentyy mun ympär elon piiri,
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri,
edesäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino
Kiesus Karjalan jumala
tuo oli karjan kaitsijana
ruman Ruotuksen talossa.
Ruoja Ruotuksen emäntä
pani konttihin evästä,
viisi leivän viipaletta,
kuusi suolaista kaloa,
leivät harmaassa homeessa,
kalat kaikki vuoden vanhat.
Kenpä kontin kantajaksi?
Kultaruusu, Ruojan tytär.
Virkahti kiveltä Kiesus:
"Miksi tuot minulle näitä?"
Lausui kaunis Kultaruusu:
"Eväät on emon panemat,
itkut immen vierittämät."
Kysyi Karjalan jumala:
"Mitä itket, miesten lempi?"
Puikutti punainen Ruusu:
"Osoa inehmon itken,
koko kohtalon kovuutta."
Mursi Luoja leivänkyrsän,
pani palasen kannikalle.
"Siis kera pitoihin käyös!"
Nyrpisti nenänsä Ruusu,
toki kuuli käskijätä,
söi palan hyvillä mielin,
toisen miellä mielemmällä:
palat on parhainta nisua,
kalat kaikki vastasaadut.
Ihmetteli itseksensä.
Jo kysyikin Kiesukselta.
Hymähti hyvä Jumala:
"Niin on laatu Luojan leivän.
Min osoa inehmon itkit,
sen mehustit särvintäsi,
minkä kohtalon kovuutta,
sen sulostit suupaloja
alla taivahan sinisen,
armo-Luojan atrialla."
Juoksi, joutui kohin kotia,
ei ikinä isonnut Ruusu.
Eino Leino "Luojan leipä"
Enkeli käänsi kasvonsa, painoi kädet rinnalleen
Huokaisten hiljaa. Ihmisten kärsimykset
kyyneleitä, suru. kipua ahdistusta
väkivaltaa, sotia
Useat etsii tietä oikeaa, harhapoluilla
katkeruus, kovuus seuranaan,jotkut
löytäneet tien armon, rakkauden
Miten voin kyllin auttaa,tuoda valoa taivaan
Miettii enkeli yksinäinen
Kuului nauru iloinen sydämestä pulputen
Liittyi kädet rukoukseen, nukahti lapsi
uneen levolliseen Tietäen enkeli kyllä varjelee
Ja hän kääntyi jälleen. Katsoi ihmetellen
Miten suuri onkaan usko pienen ihmisen
Näki enkeli kasvot Isän taivaisen
kirkkautta säteillen. Tunsi, tiesi enkeli sen
tehtävän suuren ja iankaikkisen
ja hän hymyili jälleen
Tatta
Isän kasvot rakkaat, kirkkaat.
Iloa, valoa säteilevät
Uskon voima täyttää sydämeni
vaikka vielä aavistus
Taistelun kautta samme voiton
Vääryy poistuu totuuden tieltä
Täälllä armossa kuljemme
.Isän rakkaan suojassa
taivas tiellä hän on aina
omiensa turvana
Kerran siellä kirkkaudessa
kaikki taakat jättää saan
Isä johtaa omiansa
taivaan kotiin ihanaan
Tatta
Valitulle vaimolle, rakkaalleni
totuudessa ja ikuisuudessa.
Älä kulje kauas
pysy lähellä
minua ja sanojani
Isää ja Poikaa.
Rakkaani,
älä seuraa pahaa
vaan hyvää.
Rakkaani, toivon että
menestyt kaikessa
ja pysyt terveenä
niin kuin sielusikin menestyy.
Johanneksen 2. ja 3. kirjeen innoittamana.
Helsingissä 11.11.2011
Talvi sitoo lumen puihin
kuunsirppi taivaan yöhön.
Valkeus peittää maan,
kuljen yksin elämän polkua.
Metsässä eksyksissä
oma tuskani läsnä.
Sydän verillä huutaen apua,
kuitenkin henki minussa aivan
kuin nostaisi kätensä.
Kurottaen taivasta kohti.
Rauha virtaa levottomaan mieleeni
Huuhtelee katkeruuden siemenet.
Antaa kasvaa vahvan puun,
jossa linnut saa laulaa.
Ikuiset lehdet suojanaan.
Rakentaa pesän, iloita koko kesän.
Luottaen joka hetki on uus,
jokainen päivä arvokas.
Elämä tässä ja nyt.
Ystävyys, rakkaus läheisten,
niistä älä luovu.
Niin kauan kuin on toivoa,
niin kauan mahdollisuus.
Joka perille kantaa,
uskon parenpaan antaa
.
Katson pinenevään iltaan
tähdet ovat juuri syttyneet taivaalle.
Niiden loisto niin kaunis
kaipaukseni herättää.
Tunnen iloa kun
suuruus koskettaa sydäntäni
Sinä isä minua seuraat
ohjaat myrskyissä.
Annat levon ja rauhan.
Voin aina luottaa rakkauden
voimaan, armon sanomaan.
Kaikki murheet ja kipuni sinä
poistat aikanaan
Yön pimeys peittää
taas koko maan
Oon aivan yksin
on vaikeaa
Nuo aallot hurjat vain
rantaan lyö,
mä olen yksin on keskiyö
Vaan aamu koittaa
päivä saapuu taas
Sen sarastuksesta
mä voimaa saan.
En ole yksin vain luonani
Olet Herra ain mun kanssani
Joulu on minulle
kaikkein rakkainta aikaa
Syksyinen hiipivä
masennuskin poistuu
Joulun odotus ja ilo
Lapsi seimessä
uhrina pelstuksen tielle
taivaan kotiin
Lahjoista suurin
armo rakkauden
Joulun lämmössä huomaan
sydämeni surun ja kaipuun
Haluaisin enemmän lepoa
ja rauhaa sisälleni
Haluaisin viisauden omakseni
voiman voimakseni
Haluaisin olla valona pimeydessä
tukena läheisilleni
Haluaisin olla toivon virittäjänä
rakkauden lähettinä
Tiedän Isä kuljet kanssani
Olet aina vierelläni
Omat taitoni eivät riitä
Sinun tahdostasi kaiken
tämän omakseni saan
Yksinäinen vanhus
Jouluaattona yksin kodissaan
Lapsilta kasa kortteja, kukkia
kiire ei ehditä ovellesi tulla
Aattoillan hiljainen ateria
kera muistojen rakkaitten
niissä joissa lapset pieninä
juoksivat kuusen ympärillä
Jostakin kuin ihmeellä kokoon
hankitu jouluateria
Aika pysähtyy hetkeksi harras siunaus
tai vain huokaus, toive jo päästä
kotiin nousee sydämeen
Siltikin mieli kiitokseen
kertaa ajatuksissaan kaikki
rakkaansa
Ehkäpä, joku vaikkapa
huomenna ehtisi juoda kupposellisen
kahvia kanssani
Tule Joulu lämpöinen
meidän sydämmiin
Anna ilon levitä
Riemun tulla tupahan
Tuoksut lapsuus joulujen
Valon, rauhan, rakkauden
muistan ainiaan
Kynttilän mä sytytän
lämpö huoneen täyttää
Lumi maahan satelee
Rauha mielen täyttää
On Joulu yö
On juhla nyt
Ilon kyyneleet tänäkin Jouluna
poskilleni vierineet
Niin moni asia hyvin
Ei ole yltäkylläisyyttä
ei yksinäisyyttä
Lasten iloinen nauru
Lumi sataa maahan
Seimen lapsi
lahjaksi annettu
Joulu valon ja
rakkauden juhla
i
Elämä on lahja Jumalalta
Eläkäämme se viisaasti
Katua ei tarvitse menneitä
Ne on anteeksi saatu
Unohda murheen ajat
Onellisten päivien muistot
säilytä sydämessäsi ja
ammenna niistä voiaa,
jokaiseen alkavaan päivääsi
Loistakoon tähdet taivaan
viell hetken valoa himmeää
Niitten lumossa kaiken menneen
taas uudelleen mä nään
On aika muuttanut paljon
ei tuska tunnu niin
ja elon ilon hetket ne
saamut kyyneliin
Ja tuntuu kuin se kaikki
ois eilen ollut niin
Elämä on silta
jota kulkea samme
ystävinä rinnakain
sen ilot ja surut jaamme
Hetki synkinkin
iloon vaihtuu ja
huolet haihtuu
seurassa ystävän
parhaan
Päivä lämmön tuo
Sydän lohdun luo
Ei toivo, rakkaus
sammu koskaan
Tiedän mihin vaellan
ihmeitä katsomaan
mukanani
kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Karavaani kulkee
halki laajan erämaan
laukuissa
kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Joulupäivän luokse
outo tähti johdattaa,
pientä lasta
kruunupääkin kumartaa,
vauras käsi ojentaa
kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Kat mai laif intu piisis tis is mai läst riisoort safokeissn nou briithing dount kiiv ö fak if ai kat mai aarms bliiding.
Hiljaisuudessa
soutaja sousi venhonsa
iltaruskon kirkkauteen.
jäi jälkeen, vana veen ja
muistot rakkaat sydämeen