Käsitellään yksi juttu sattui eräälle lähiomaiselleni sydänkohtaus asun täällä Helsingissä läheiseni luo on noin 200 km. minulle soitettiin hätäpuhelu että on sattunut sairaskohtaus.
Ambulanssimiehistö oli yhtäaikaa läheiseni luona kuin eräs perheeni jäsen .
Ovi oli auki joten sitä ei tarvinut murtaa ambulanssimiehistö ja perheeni omainen menivät sisälle puhelin oli auki minulle tänne Helsinkiin.
Ambulanssimiehistö aloitti loukkaavasti huutaen onko vanhalla piialla vaatteet päällä.
He tulivat siihen tulokseen että tarvittiin kopteri on niin kiire palopilli alkoi soimaan mutta VPK ei tullut ohjaamaan liikennettä tosin laskeutumis paikkoja on pihoilla.
Kopteri lensi monesti edestakaisin olin kokoajan puhelimessa käskien sanomaan että laittaa vilkut ja sireeni päälle että kopteri näkisi vaikka ilma oli hyvä ja talot erottuvat hyvin.
Kopteri laskeutui kuulin puhelimessa kuin roottorit kävivät kopterin lähestyessä maata.
Kopterin miehistön mukana tulikin lääkäri ja teki EKG ja antoi kipua lievittävää morfiinia hänellä oli kiire vessaan tekemään tarpeita.
Läheiseni kopteriin luukulle saaneet ambulanssimiehistö joutui ottamaan jostakin syystä läheiseni ulos ja kopterimiehistö siunasi sanoen "OLKOOT HERRA SINULLE ARMOLLINEN "lähtiessään jonnekin onnettomuus paikalle jonka koodinaateja en kuullut ja kuka teki diegnoosin kopterin tarpeesta.
Läheiseni pääsi ambulanssiin mutta sieltä tuli jotain mölinää ambulanssi radiosta todeten sen tulevan paloasemalta joka kiinnostaa minua erittäin paljon.
Koska he sanoivat paloasemalta laskeutumis lupaa ei ole !
Kopterimalli oli saaristolais kopteri !
Ambulanssi vauhti herättää kummastusta !
Sairaalan toiminta oli puutteelista läheiseni jätettiin käytävälle kunnes pääsi hätä kirurgiseen toimenpiteeseen !
Olen tehnyt tästä omaiskanteen....
T:Marko

Vastaukset 7
Vanhimmat
Toivottavasti sen sinun tekemäsi omaiskanteen on joku toinen kirjoittanut puolestasi puhtaaksi!
Tuskinpa viranomaisetkaan ovat sellaisia selvänäkijöitä, että kykenisivät saamaan tekstistäsi jotain tolkkua.
Eikös asioita tutkivat ja tulkitsevat ole yleensä melkoisia selvä-, ja kaukonäkijöitäkin?
Eihän heidän tarvitse nähdä potilastakaan, kun he jo tietävät että potilas on hyvin hoidettu, ja valitukset ovat aiheettomia, päinvastaisista asiantuntjalausunnoistakin huolimatta!
eihän saaristolaiskopterilla saa lennellä mantereella.
Sijainti Uuusikaupunki kopterin lavetti siis hätä paikalle 56 km.
Lisättäköön kopterilentäjän sanomia "EI TÄMÄ OLE RUUMIS AUTO" !
T:Marko
samalla nähdä hieman vaivaa ja käydä peruskoulun äidinkielen kurssit uudelleen.
Ajattelin hakeutua oikeustieeteelliseen kun noita opintosuoritus pisteitä on 35 tai yli.
T:Marko
On ihan normaalia, että tilan puutteen takia potilas jätetään sairaalan käytäville jonottamaan vapautuvaa vuodepaikkaa. Tiedän, koska olen itse ollut töissä eräässä nimeltä mainitsemattomassa keskussairaalassa. Jos tämä asia ärsyttää, kannattaa miettiä ketä äänestää vaaleissa ja ottaa elämäntehtäväkseen parantaa tätä niin paljon mainetta saanutta Suomen terveydenhoitosysteemiä, joka käytännössä on samassa tilassa kuin ne vanhainkodeissa sidottuina viruvat vanhukset, joiden vaippaa ei vaihdeta kuin kerran päivässä. Perkele. Potilasmäärät kasvaa, henkilökunta vähenee, tilat on remonttia vaikka vaan ei rahaa liikene.