kosmologia eksaktisoituu, metafysiikka alkaa

JuhaKorkeeHvnk

Hannu Karttunen sanoo uudessa MMM-tähtitieteen yleisteoksessaan, hieman hakuteosmaisessa, että koskmologiasta on tullut eksaktia tiedettä, mitattavissa-, ja laskettavissaolevaa.

Samanaikaisesti etenevät myös saman asian toisen otteen ilmiöt, tietoisuuksien todellisaatiot. Sekä todellisuuden paratiisisaatio.

Loppupuolilleen asti 1900-luku oli metafysiikkakielteinen vuosisata. Ennen 2000-luvun alkua alkoi kuitenkin metafysiikan suosi ja se on jatkunut. On saatu eim vuodelta 2001 julkiastu suomenkileinen ensimmäinen metafysiikan yleisestitys; Riku Juti; Johdatus metafysiikkaan. 395 s. Käsittääkseni muu metafyysinen kirjoittelu on myös lisääntyvää, sekä muun kirjoittelun metafyysinen ote lisääntyy vahvistuu.

Jutin johdatus on luonnollisesti suuren sivumäärän osalta metafysiikkamuseota, mutta luon ja antaa hyviä pohjia "historian päälle rakentamiselle".

Rakentakaamme innolla metafysiikka-kosmologia-todellisaatio-paratiisisaatio-rakentamista. Nämä instrumentiti soivat kvartettina hienosti. Siinä on hyvä muistaa, että kosmologia on sekä metafilosofia, että meta-luonnontiede ja vielä meta-ihmistiedekin. Päällekkäisyyksiltä ei voida välttyä, sillä esim formaalin voi löytää puhtaana lähestyessää, tullessaan siihen monesta, mistäkin vain, noista eri suunnista. Onko formaali se tekijä, joka muuttaa kvartetin kvintetiksi.

3

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoitat: On hyvä muistaa, että meta-filosofia, metaluonnontiede ja meta-ihmistiedekin.

      Eriytymätön mieli näyttää kamppailevan yhä; "minnen oo apina" tasolla.

    • älömöläm,

      Mahdolisimman tarkka luonnotietteitten tuntemus on metafysiikan oikeata esitystä, eikä pidä yrittää metafysiikkaan jos ei omaa riittävän perusteellista luonnotieteen eri haarojen tuntemusta. Fysiikaalisella selitystavalla ei näin ollen milloinkaan tulla toimeen, se on kuin laskuesimerkki, joka ei milloinkaan mene tasan, loputtomat ja aluttomat kausaalisarjat, tutkimattomat perusvoimat, joihin on sisällytettävä tahtominen tuntemattomana tekijänä, ääretön paikka, aluton aika materian loppumaton jakautuvuus, ja kaikki tämä vielä riippuvaisena tiedoitsevista aivoista joissa se yksin on olemassa niin kuin unennäkö ja jota vailla se katoaa muodostavat sen labyrintin, jossa se kuljettaa meitä lakkaamatta ympäri. Olioissa on tahtooa kaiki se mikä tiedoitaan empiirisesti, jonka vielä itsetajuntamme paljastaa, mikäli ne ovat määriteltävissä ne kuuluvat yksin ilmöön, mielteeseen. Maailma on mielteeni. Kaikki tuntemamme sisältyy tajuntaamme, Sillä se että olioiden objektiivinen oleminen edellyttää mieltävää subjektia, ja niin muodoin objektiivinen maaiilma on olemassa vain mielteenä, ei ole mikään mahtikäsky, väiteltäväksi asetettu paradoksi vaan yksinkertaisin totuus, jonka tiedoitsemista vaikeuuttaa että liianki yksinkertainen eikä

      • tieteilijä

        Kaikilla ei harkintaa johtuakseen olioista tajunnan ensi aineksiin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe