kyllä tässä voi onnistua!

Panna Cotta

Okei, eli ajattelin kirjoittaa tänne tällaisen tsemppaus tekstin alias mun tarinan onnistumisesta :)

Helmi-maaliskuun vaihteessa 2006 (eli n. 9 kk sitten ) olin vaatekaupan sovituskopissa 40 kokoisten housujen kanssa. En saanut niitä edes kunnolla päälleni ja jäin seisomaan rintaliivisilläni housut reisiin juuttuneina. Joka puolella oli peilejä ja valot olivat kirkkaat. Tunsin jääneeni kiinni. En päässyt karkuun läskejäni, sitä tosiasiaa että minulla oli oikeasti ylimääräistä painoakin. Siinä sitten jokin naksahti. Näytin oikeasti lihavalta. Kotona voi aina valoilla, kuvakulmilla ym "piilottaa" läskit peiliin katsoessa, mutta tuossa tilanteessa minulla naksahti; aloin kiinnostua ulkonäöstäni uudelleen.

Kahlasin netissä paljon, paljon tietoa läpi (tärkeimpänä www.kutri.net) ja aloin hahmottaa mitä kaikkea elämäntavoissani oli pielessä. Kuitenkin vasta toukokuussa elämäntaparemonttini pääsi käynnistymään. Ostin vaa'an ja havaitsin painavani 78 kiloa (167cm pituisena painoindeksini oli noin 28), kauhistuin. Olin henkisesti vieläkin siinä 69 kilossa, jonka painoin kotoa muuttaessani. Ja niin alkoi laihdutukseni. Toukokuu sujui hyvin ja sain painoni tippumaan lähes 5 kiloa, josta luonnollisesti kuitenkin oli n. puolet nestettä.

Kuitenkin kun kesä tuli ja elämästä hävisi rytmi, loppui myös laihdutukseni. Onneksi kesä sujui kuitenkin liikkuen ja riehuen, eikä sitä makkaraakaan niiiiin paljoa tullut syötyä ;) Tätä rellestämistä kesti aina elokuuhun asti, jolloin koulun alkamisen myötä myös laihdutus palasi mukaan kuvioon. Huokaisin helpotuksesta kun elokuun 17. päivä vaa'alle kiivetessäni vaaka näytti melkein puolikiloa VÄHEMMÄN kuin keväällä; jotain oli siis mennyt perille toukokuun aikanakin. :)

Elokuun 17. päivä alkoi siis uusi spurtti, liikkuminen, kunnolla syöminen, kaikki mahdollinen :D Ja sitä spurttia on jatkunut tähän päivään asti. Välillä olen "repsahdellut", muutenkin herkutellut, pitänyt jopa viikon verran vapaata, mutta alaspäin on menty niin kiloissa kuin senteissäkin. Pari päivää sitten vaaka näytti vihdoin 65 kiloa, joka oli alkuperäinen tavoitteeni. Tavoite tosin siirtyi 63 kiloon jo joku aika sitten. :) Viimeviikonloppuna mahduin koon 36 housuihin(!!!!!!!!), joissa tosin mahani ei vielä ollut kovin edukseen. XD Silti, koko 36 meni kiinni.

Keinoni ovat olleet yksinkertaiset: Sopivasti ruokaa, paljon proteiinia ja sopivasti liikuntaa, lenkkeilyä ja kuntosalia. Mitään en ole jättänyt pois, suklaatakin olen edelleen syönyt, annoskokoja olen pienentänyt reippaasti pastan, riisin ja perunan osalta ja vettä olen yrittänyt juoda mahdollisimman runsaasti. Kaloreiden laskeminen herätti minut tajuamaan annoskokojen merkityksen, ja kaloreita todennäköisesti seurailen vielä vastakin. Mitään ihmeellisiä kikkoja ja kuureja ei siis ole ollut. Tosin kalorilaskuri.fi on ollut aivan korvaamaton viimeisen 3 ja puolen kuukauden aikana.

Edelleen jatkuu. Muutaman kilon haluan vielä painoani tiputtaa, ja sen jälkeen keskityn kiinteyttämiseen lähinnä salilla käyden. Myös juoksuherrastus olisi tarkoitus saada ensi kevään aikana kunnolla käyntiin. Eli todellakin elämäntaparemontista oli kyse, ei niinkään laihdutuskuurista. Seuraan painoani todennäköisesti loppuelämäni, mutta se ei tunnu minusta kovinkaan kahlitsevalta, se vain on osa minun elämääni...

Haluan tällä kirjoituksella rohkaista kaikkia, jotka ovat aloittamassa painonpudotusta ja niitä jotka taistelevat jumituksen kanssa. Uskoa ei kannata menettää!

3

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laihduttaja myöskin

      Paljon ONNEA saavutuksessasi. Itse aloitin kesäkuussa laihduttamisen. Painoa oli tuolloin mukavat 94kg. Tällä hetkellä kymppi vähemmän, eli 84kg. Ja uusi elämäntyyli jatkuu ja haaveissa 70 kiloon pääsy joskus :)

      Kiva kun kirjoitit onnistumisesta, kun täällä tulee liian usein vastaan juuri niitä epäonnistumisia :)

      Hauskaa joulunodotusta sinulle!

      • Panna Cotta

        Onnea myös sinulle, sillä 10 kilon pudotus on jo hieno saavutus. :)


    • möhö

      Oikein kiva kuulla, että onnistuu. Itse aloittelen juuri tätä remonttia ja olen jo jättänyt kaiken ylimääräisen pois voi naposteltavat jne... 68 kg 158 cm tavoitteena 58kg mutta nyt uskon että onnistun! =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe