joululimppu

kysyisin joululimpun teosta seuraavaa: kuuluuko limput voidella siirappivedellä ennen uuniin laittoa vai paistamisen aikana? toisessa ohjeessa neuvotaan voitelemaan ennen paistoa.Entä mikä on vikana,kun joka kerta limput laskevat uunissa,vaikkas kuinka tekisin taikinan ohjeen mukaan. jos taikinasta tulee esim.2 limppua kuuluuko niitä taputella leivottaessa matalammiksi vai jättää korkeiksi ja pyöreiksi. osaan leipoa pullaa ja kakkuja ja muutakin,mutta limput epäonnistuvat aina ja siirappivesi voitelusta ei tule kiiltävää ja kaunista lopputulosta.en halua likilaskuisia leveitä lättänöitä limppuja,mutta miten onnistun.paistovaiheessa menee aina kaikki mönkään.
2455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sinulla mahtaa olla? Tässä minun ohjeeni: 1l piimää,100g hiivaa,2dl siirappia,1rkl aniksia,1rkl fenkolia,1rkl kuminaa,2rkl suolaa,10dl vehnäjauhoja,8dl ruissihtijauhoja. Liota hiiva pieneen vesitilkkaan.Kiehauta siirappi ja mausteet. Sekoita mausteseos piimään, lisää suola,hiiva ja jauhot.Alusta hyvin vahva taikina, lisää jauhoja tarpeen mukaan. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi. Jaa taikina 3osaan ja leivo limpuiksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä. Pistele limput ja paista 200 n.1h. Voitele limput siirappivedellä muutaman kerran paistamisen aikana sekä kypsinä uunista pois otettaessa. Peitä liinalla kuumat limput. ps.hienonna mausteet joko morttelilla tai muulla välineellä.Olen tehnyt puolikkaan taikinan jolloin tulee vähän pienempiä limppuja mutta mahtuvat hyvin pellille. Siirappi-vesi:1dl lämmintä vettä,1rkl siirappia. Tällä ohjeella olen tehnyt jo 20v joululimput kotiin,myyjäisiin ja vienyt joulunalus tuliaisiksi ystäville.Tulee hauska vieminen kun laittaa muutaman kaurantähkän limpun keskelle ja sitten limppu paistopussiin.

Äänestä
  • 12 kpl limppuja, viimeiset lässähti.Sinä olet kohottanut leipiäsi liikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten onnistun kirjoitti:

kysyisin joululimpun teosta seuraavaa: kuuluuko limput voidella siirappivedellä ennen uuniin laittoa vai paistamisen aikana? toisessa ohjeessa neuvotaan voitelemaan ennen paistoa.Entä mikä on vikana,kun joka kerta limput laskevat uunissa,vaikkas kuinka tekisin taikinan ohjeen mukaan. jos taikinasta tulee esim.2 limppua kuuluuko niitä taputella leivottaessa matalammiksi vai jättää korkeiksi ja pyöreiksi. osaan leipoa pullaa ja kakkuja ja muutakin,mutta limput epäonnistuvat aina ja siirappivesi voitelusta ei tule kiiltävää ja kaunista lopputulosta.en halua likilaskuisia leveitä lättänöitä limppuja,mutta miten onnistun.paistovaiheessa menee aina kaikki mönkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu