Löytyykö alaa vaihtaneita muusikoita

Löytyykö täältä alaa vaihtaneita (tai toisenkin ammatin opiskelleita) muusikoita/soitonopettajia? Oon itse musiikinammattilainen ja kovaa vauhtia toisen alan tutkintoa opiskelemassa. Mielikuvani opiskeluajoilta (AMK) oli se, että todella moni opiskeli myös jotain muuta alaa samalla, joko vapaaehtoisesti ja pakonsanelemana. Kiinnostaisi myös tietää, moniko näistä useamman tutkinnon omaavista todella työskentelee musiikin alalla!

On vaan tullut mieleen, onko tässä mitään järkeä, että ihmiset opikelevat pitkiä tutkintoja perän jälkeen! Musiikin ammattitutkinto kun on hiukan kallis ihan vain harrastuksen tukemiseksi noin yhteiskunnan kannaltakin. Lisäksi tulee vielä individuaalinen näkökulma alati jatkuvista opiskeluvuosista vailla kunnon ammattia...
4443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Raha vie pois musiikinalalta. Muusikot ovat köyhiä. Nykyisin on todella tyhmää, jopa vaarallista päästää kakaroitaan musiikin pariin. Ala on vähämerkityksinen, liian epävarma ja todella surkeasti palkattu. Nyt ihmisarvo määritellään rahassa. Köyhät ovat paskaväkeä.

Äänestä

Olen koko ajan jalka oven välissä lähtemässä alalta.
Suurimpana syynä pettymys uraan ja ainaiset rahahuolet.
Virat ovat kiven alla, ja niitä ei nuorille muusikoille anneta helposti. Perheen perustaminen on hankalaa, kun ei tiedä, onko mitään millä elättää
katrasta.
En pidä klassisen musiikin koulutusta vähäpätöisenä juttuna, koska sillä on kuitenkin ollut suuri merkitys elämässäni. Ja voi olla tulevaisuudessakin.
Aina meitä muusikoita kuitenkin jostain sikiää. Ainakin joksikin aikaa :)

Äänestä
  • Muusikot kuuluvat ns. köyhälistöön ja niitä on jo liikaa. Kunnon hommiin ei väkeä enää tahdo saada kun kaikki pullamössönuoret haluavat vain pimputella pianoa tai keyboardia. Kylmä fakta, että ne ovat vain työtävieroksuvaa loisainesta. Musiikki ammattina on perseestä. Siinä ei ole mitään hyvää.

    Äänestä

  • kuuluvat käyhiin kirjoitti:

    Muusikot kuuluvat ns. köyhälistöön ja niitä on jo liikaa. Kunnon hommiin ei väkeä enää tahdo saada kun kaikki pullamössönuoret haluavat vain pimputella pianoa tai keyboardia. Kylmä fakta, että ne ovat vain työtävieroksuvaa loisainesta. Musiikki ammattina on perseestä. Siinä ei ole mitään hyvää.

    Hah, vai työtä vieroksuvaa loisainesta? Et selvästikään ole perillä siitä, miten kurinalainen ammatti muusikon ammatti on. Musiikin ammattiopiskelukin on elämäntapa, joka päivä pitää harjoitella ja lipsua ei saa. Rankka ala tämä on, ei sovi pullamössötyypeille. Sitä paitsi selkeästi kutsumusala, kaikki tietävät että palkkaus on huono. Mutta jos musiikki vetää puoleensa niin ei sitten voi mitään, pakko sitä on opiskella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai soitonopettajia? kirjoitti:

Löytyykö täältä alaa vaihtaneita (tai toisenkin ammatin opiskelleita) muusikoita/soitonopettajia? Oon itse musiikinammattilainen ja kovaa vauhtia toisen alan tutkintoa opiskelemassa. Mielikuvani opiskeluajoilta (AMK) oli se, että todella moni opiskeli myös jotain muuta alaa samalla, joko vapaaehtoisesti ja pakonsanelemana. Kiinnostaisi myös tietää, moniko näistä useamman tutkinnon omaavista todella työskentelee musiikin alalla!

On vaan tullut mieleen, onko tässä mitään järkeä, että ihmiset opikelevat pitkiä tutkintoja perän jälkeen! Musiikin ammattitutkinto kun on hiukan kallis ihan vain harrastuksen tukemiseksi noin yhteiskunnan kannaltakin. Lisäksi tulee vielä individuaalinen näkökulma alati jatkuvista opiskeluvuosista vailla kunnon ammattia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu