perunan siasta bataatti

Teimme tänään bataatista, porkkanasta, sipulista ja jauhelihasta laatikon ja hyvää oli. Bataatit, porkkanat ja sipuli kuorittiin, viipaloitiin yleiskoneella. Ruskistin jauhelihan ja maustoin sen aromisuolalla ja pippuri rouheella. Sekoitin lihan ja kasvikset keskenään laitoin voideltuun vuokaan ja päälle kaadoin jäähdytetyn lihaliemen johon sekoitin pari kananmunaa. Kanneliseen astiaan ja uuniin miedolle lämmölle 150 astetta muutamaksi tunniksi(taisi olla neljä tuntia)hyvää oli. Mutta kun teen tuota uudelleen aion lisätä savu pekooni suikaleita pintaan, uskoisin niiden antavan kivan lisä maun.
9655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On kallis hinta suomessa verrattuna perunoihin.
Bataattia voi käyttää lähes kaikessa missä perunaakin ja usein tulee paljon paremman makuista.

Lisääppäs sekaan savustettua hirvenlihaa suikaleina todella hyvää tulee. Tosin tätä ei taida kaupoista ainakaan usein saada.

Tuota kannattaa hauduttaa, mikäli uunis haudutustoiminto niin käytä sitä 125 asteisena ja pidä noin 4-5 tuntii riippuen vuuasta ja annoskoosta. Kun uunin sammuttaa niin kannattaa jättää viel muhimaan.

Äänestä
  • suikaleitten sijasta käy poronkäriste tai riistakäriste?Ei pitäisi olla kovin vaikeaakaan löytää kaupoista.

    Äänestä

Meillä on usein laitettu uuniin lohkoperunoiden seuraksi lohkottua bataattia. Antaa kivan lisäsäväyksen niihin tylsiin perunoihin olematta kuitenkaan liian makea. Bataatissahan on perunaa enemmän kaloreita, joten vaikka se on makeahko, ei se ole muihin kasviksiin esim. porkkanaan verrattavissa. Valkoisesta (ulkoa liila) bataatista on meillä tykätty sitä oranssia enemmän. Vähän kallistahan tuo on, mutta jo yksi pienehkö bataatti riittää kahdelle kun vaikka perunaa laittaa lisäksi.

Äänestä

perunan sika?

Äänestä
  • Siasta = Tilalta = siis peruna pois tilalle bataatti.

    Äänestä

  • 434 kirjoitti:

    Siasta = Tilalta = siis peruna pois tilalle bataatti.

    sika tulee tilalta, mikä vastaa perunan korvaamista bataatilla?

    Äänestä

Kumpi? Vaiko "perunan sijasta"?

Äänestä
  • Minä sen sijaan söin eilen sikaa JA perunaa.

    Tänään söin sen sian sijasta viikonlopulta tähteeksi jäänyttä palvilammaskeittoa, jossa oli kuin olikin perunan, lantun, porkkanan ja palsternakan ohella puolikas bataattiakin! Hyvää oli soppamokoma vieläkin.

    * * *

    Popsiat ja pisteliät saavat sijan siasta syödä vaikka vierasta sikaa – mitäpäs meillä ”kielenvartioilla” olisi sija- ja sikamuotoihin sanomista...

    Äänestä

  • saan sanoa kirjoitti:

    Minä sen sijaan söin eilen sikaa JA perunaa.

    Tänään söin sen sian sijasta viikonlopulta tähteeksi jäänyttä palvilammaskeittoa, jossa oli kuin olikin perunan, lantun, porkkanan ja palsternakan ohella puolikas bataattiakin! Hyvää oli soppamokoma vieläkin.

    * * *

    Popsiat ja pisteliät saavat sijan siasta syödä vaikka vierasta sikaa – mitäpäs meillä ”kielenvartioilla” olisi sija- ja sikamuotoihin sanomista...

    Popsiat tapasivat tanssiat ja päättivät mennä sikailemaan sikajuhliin sikalan sikalaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvää oli kirjoitti:

Teimme tänään bataatista, porkkanasta, sipulista ja jauhelihasta laatikon ja hyvää oli. Bataatit, porkkanat ja sipuli kuorittiin, viipaloitiin yleiskoneella. Ruskistin jauhelihan ja maustoin sen aromisuolalla ja pippuri rouheella. Sekoitin lihan ja kasvikset keskenään laitoin voideltuun vuokaan ja päälle kaadoin jäähdytetyn lihaliemen johon sekoitin pari kananmunaa. Kanneliseen astiaan ja uuniin miedolle lämmölle 150 astetta muutamaksi tunniksi(taisi olla neljä tuntia)hyvää oli. Mutta kun teen tuota uudelleen aion lisätä savu pekooni suikaleita pintaan, uskoisin niiden antavan kivan lisä maun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu