Lapset uhkaavat katkaista välit, jos erotaan

Ettekö te piruvie osaa kasvattaa tenavianne?!? Lapset määrää aikuisten asioista - jo on helvetti!

No just, näkee että et ole sitten itse ollut parisuhteessa ollenkaan, jos välit on tulehtunut tai muuten vaan ei synkkaa, tai yksinkertaisesti rakkaus väliltä kuihtunut, niin luuletkos että se nappiapainamalla tulee takasin, ja lapset ei ole perheen auktoriteettejä, eli suomennettuna lapset ei päätä aikuisten parisuhdeasioista. Nyt lapset voi kiukutella ja koukutella, mutta kyllä ne se vielä ymmärtää. Helppo ulkopuolisen on sanoa, että lämmittäkää suhde uudestaan, kun itse ei ole tunteineen asiassa kiinni.

saa määrätä kirjoitti:

No just, näkee että et ole sitten itse ollut parisuhteessa ollenkaan, jos välit on tulehtunut tai muuten vaan ei synkkaa, tai yksinkertaisesti rakkaus väliltä kuihtunut, niin luuletkos että se nappiapainamalla tulee takasin, ja lapset ei ole perheen auktoriteettejä, eli suomennettuna lapset ei päätä aikuisten parisuhdeasioista. Nyt lapset voi kiukutella ja koukutella, mutta kyllä ne se vielä ymmärtää. Helppo ulkopuolisen on sanoa, että lämmittäkää suhde uudestaan, kun itse ei ole tunteineen asiassa kiinni.

Lue lisää

vuodesta 1984 lähtien, yksi eroprosessi lähes loppuun asti käytynä, ollut myös leskenä ja yksinhuoltajana sekä nyttemmin uusperheen osakkaana.

Sanoisin että kokemusta on kertynyt aika monesta asiasta.

Jos välit tulehtuu niin vika on yleensä molemmissa osapuolissa. Rakkauskin kuihtuu jos molemmat eivät sitä hoida. Mitään taikanappia ei ole olemassa, tärkeintä on että molemmat haluavat rakastaa ja olla uskollisia toisilleen.
Mietipä missä on menty pieleen jos suhde viilenee tai ns. kasvetaan erilleen? Ehkäpä liittoa ei ole osattu hoitaa, ei ole ollut yhteistä aikaa eikä yhteisiä menoja?

KkU kirjoitti:

vuodesta 1984 lähtien, yksi eroprosessi lähes loppuun asti käytynä, ollut myös leskenä ja yksinhuoltajana sekä nyttemmin uusperheen osakkaana.

Sanoisin että kokemusta on kertynyt aika monesta asiasta.

Jos välit tulehtuu niin vika on yleensä molemmissa osapuolissa. Rakkauskin kuihtuu jos molemmat eivät sitä hoida. Mitään taikanappia ei ole olemassa, tärkeintä on että molemmat haluavat rakastaa ja olla uskollisia toisilleen.
Mietipä missä on menty pieleen jos suhde viilenee tai ns. kasvetaan erilleen? Ehkäpä liittoa ei ole osattu hoitaa, ei ole ollut yhteistä aikaa eikä yhteisiä menoja?

Lue lisää

tai sitten ei ole menty pieleen missään. kyllä sitä ihmiset nyt vaan voi kasvaa erilleen, eikä siihen tarvitse etsiä syitä yhteisen ajan puuttesta tai muusta.

ei voi eikä kannata yleistää mitään mikä liittyy parisuhteeseen.

ja hyvä niin. Älä ota liian vakavasti itseesi karkeitakaan sanomisia, tunteet tasaantuu ja "viha" laantuu hyvinkin äkkiä. Pitkitettyä tilannetta saa sillä että kumpikaan osapuoli ei kehtaa antaa periksi sovinnolle.

On kokemusta mieheni lapsista hänen ent. avioliitosta ja omasta esikoisestani.

Kuulema miehen lapset eivät silloin hyväksyneet vanhempiensa eroa, vaikka pelkkää riitaa oli monta vuotta. Miehen vaimo ei halunnut erota, mutta ero tuli kun mies halusi.

Yks lapsi katkas välit isään kokonaan, koska isä lähti vastoin äidin tahtoa. Toinen suostui tapaamaan isää joskus kaupungilla ja kolmas kävi isän luona kuten oli sovittu yhteishuollosta.

Sitten mies ja minä tavattiin ja ajallaan muutettiin yhteen. Miehen ex alkoi kiukutella, ei halunnut että se ainutkaan lapsi on mun kanssa missään tekemisissä. Pari vuotta elettiin eräänlaisessa piinassa kun ex sotki lapsen meillä käyntiä minkä ehti. Tultiin kuitenkin lapsen kanssa loistavasti toimeen. Teki pahaa katsoa kun lapsen meillä ollessa äiti soitteli ja lapsi pahoitti mielensä joka puhelun yhteydessä. Ei ymmärretä mikä idea siinä oli äidin puolelta. Esikoiseni asui jo siinä vaiheessa isänsä kanssa ulkomailla.

Nykyään tilanne on se, että ensin välit katkaissut pitää isäänsä eniten yhteyttä ja on käynyt meilläkin pari kertaa. Hänellä alkaa jo ikää olla sen verran, että ilmeiseti osaa ajatella asioita itsekin. Hän kiinnostui tilanteesta kuultuaan jostain sukulaisilta ilmeisesti, että odotan lasta.
Yksi tapailee edelleen isää satunnaisesti kaupungilla (on lojaali äidilleen), ja kolmas ei enää juurikaan edes soittele isälle ellei halua rahaa. Sanoi lopulta isälleen, että koska asuu äidin kanssa ei jaksa asiasta riitaa.

Mies on sitä mieltä että lapset antaa kyllä jossain vaiheessa periksi. Nähtäväksi jää.

Mielestäni lapsille pitää selvittää lasten kehitystasosta riippuen erittäin tarkkaan ja rehellisesti mistä avioerossa on kyse. Jos lapsille jää epävarma tai turvaton olo he reagoivat jotenkin. Kiukuttelu, uhkailu, kiristys ovat hyviä keinoja. Vanhempien pitää tukea lapsia omalta osaltaan vaikka keskenään olisivatkin riidoissa. Mun miehen lapset ei nähtävästi ole saaneet erossa selkeää infoa vanhempiensa erosta, sen syistä ja seurauksista.

Lapset ovat kuitenkin itsenäisiä ihmisiä ja lopulta itse päättävät haluavatko katkaista välit vanhempiinsa, vai välittävätkö vanhemmistaan sen verran ettei anna mielipide-erojen vaikuttaa. Paljon riippuu myös heidän elämänarvoistaan, että mikä on tärkeää.

Oma esikoiseni ei edes uhkaillut millään. Hän sopeutui tilanteeseen, sanoi ymmärtävänsä ettei isä ja äiti voi asua yhdessä. Nykyään näen häntä 1-2 kertaa vuodessa. Hän ihmettelee miten mieheni lapset voivat sillä tavalla käyttäytyä. Hän odottaa innolla kolmen kk:n kuluttua syntyvää pikkusiskoa tai veljeä ja toivoo, että lapsen muutkin sisko-ja velipuolet pitäisivät siitä.

Lapset ovat olleet aika haluttomia juttelemaan, kun olen yrittänyt kysellä, että miksi he ovat ottaneet noin jyrkän kannan. Toissapäivänä sain kuitenkin ensimmäisen kerran juteltua oikein kunnolla niin, että he kuuntelivat ja kertoivat myös omista tunteistaan. Tuntui hyvältä, kun vanhin lapsista sanoi ymmärtävänsä, että jos yhdessä ei ole hyvä olla, niin silloin ero on ihan oikea ratkaisu. Hän totesi myös, että varmasti nuoremmat sisaruksetkin tämän ymmärtävät kun saavat aikaa ja huomaavat, että vanhemmallakin on parempi olla erillään...

mm-63 kirjoitti:

Lapset ovat olleet aika haluttomia juttelemaan, kun olen yrittänyt kysellä, että miksi he ovat ottaneet noin jyrkän kannan. Toissapäivänä sain kuitenkin ensimmäisen kerran juteltua oikein kunnolla niin, että he kuuntelivat ja kertoivat myös omista tunteistaan. Tuntui hyvältä, kun vanhin lapsista sanoi ymmärtävänsä, että jos yhdessä ei ole hyvä olla, niin silloin ero on ihan oikea ratkaisu. Hän totesi myös, että varmasti nuoremmat sisaruksetkin tämän ymmärtävät kun saavat aikaa ja huomaavat, että vanhemmallakin on parempi olla erillään...

Lue lisää

Onnittelut avauksesta. Lasten haluttomuus jutteluun voi johtua myös siitä, että eivät tiedä miten itseänsä ilmaisevat. Kun aikuinen antaa esimerkkiä ja puhuu vain avoimesti - pakottamatta lapsia - kyllä lapset ottavat pian mallia. Jos ei silti toivottuun lopputulokseen päästä, ainakin saadaan lapsille opetettua puhumisen jaloa taitoa.

Empatia on myös joskus opetettava lapsille. Kun aikuinen myötäelää lapsen tunteita ja kuuntelee, siten hän antaa lapselle mallia, että toista ihmistä voi ymmärtää.

Kaiken yhdessäolon ei tarvitse olla "keskustelua", mutta sitä voi harjoittaa sopivissa tilanteissa ja paikoissa, ja tarvittaessa. Tärkeintä on kun lapset tietävät ja tuntevat sinun välittämisesi ja rakkautesi.

Menestystä jatkossakin.

Meillä on tilanne edelleen nurinkurin. Se miehen lapsista, joka aluksi ei pitänyt mitään yhteyttä, haluaisi viettää joulun meidän kanssa. Se, joka aluksi kävi säännöllisesti, on nyt murrosiässä kiukutellut oikein olan takaa ja ilmoitti isälleen, ettei halua edes joulukorttia häneltä... Taitaa olla takana jotain sisarustaisteluakin. Ei voi kuin ihmetellä ;)