No niin. Nyt alkaa lämpötila taas laskea pakkasen puolelle. Ei jää tämäkään talvi lumettomaksi, vaikka hiilidioksidi-hörhöt sitä ehkä salaa toivovatkin.
Luvassa kylmenevää
12
1049
Vastaukset
- Sherlock!
Väkisinhän se jossain vaiheessa pakkasellekin menee. Eihän se vuoden keskilämpötila nyt 10 astetta kerralla voi hypätä, pässi.
Mutta hurjaa tahtia ilmasto lämpenee kuitenkin. Puoli astettakin vuoden keskilämpötilassa on jo älyttömän paljon, vaikka ei sitä matti meikäläinen edes huomaa. 2-3 asteen nousu riittää jo sulattamaan kaikki jäät maapallolta.
Ainakaan täällä Lounais-Suomessa ei ole lämpötila käynyt kuukauteen 5 asteen alapuolella. Tällaista ei ole tapahtunut koskaan ennen sinä aikana kun luotettavia säätilastoja on tehty. Jos nyt sitten ensi viikolla tulee pari astetta pakkasta, niin se riittää sun mielestä todistamaan, että mitään ilmastonmuutosta ei ole? Mikä älykääpiö!- keskuslämmitys
Viime vuonna tähän samaan aikaan Suomen merialue oli täysin jäätön. Kuitenkin maaliskuussa meri oli jäässä aina Latvian rannikolle saakka. Ihan vaan muistin virkistykseksi.
- Sherlock?
keskuslämmitys kirjoitti:
Viime vuonna tähän samaan aikaan Suomen merialue oli täysin jäätön. Kuitenkin maaliskuussa meri oli jäässä aina Latvian rannikolle saakka. Ihan vaan muistin virkistykseksi.
Yleensä Joulukuussa talvi on vasta alussa ja yleensä maaliskuussa meri on jäässä. Kaikki totta. Mutta mitä ajat takaa?
Viime vuosi oli historian lämpimin siihen saakka. Tämä vuosi oli vielä lämpimämpi. Mutta kyllä se meri silti vielä jaksaa jäätyä kevättalveen mennessä, ihan varmasti. Mutta jäätalvi on koko ajan vaan lyhyempi. Ehkä 10 - 20 vuoden päästä itämeri ei enää jäädy... - keskuslämmitys
Sherlock? kirjoitti:
Yleensä Joulukuussa talvi on vasta alussa ja yleensä maaliskuussa meri on jäässä. Kaikki totta. Mutta mitä ajat takaa?
Viime vuosi oli historian lämpimin siihen saakka. Tämä vuosi oli vielä lämpimämpi. Mutta kyllä se meri silti vielä jaksaa jäätyä kevättalveen mennessä, ihan varmasti. Mutta jäätalvi on koko ajan vaan lyhyempi. Ehkä 10 - 20 vuoden päästä itämeri ei enää jäädy...Mistäs tämä ''historia'' oikein alkaa? 1800-luvultako? Nythän ollaan kenties palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella. Minkä takia pienen jääkauden lämpötila on se ainoa ja oikea?
- öljylämmittäjä
keskuslämmitys kirjoitti:
Mistäs tämä ''historia'' oikein alkaa? 1800-luvultako? Nythän ollaan kenties palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella. Minkä takia pienen jääkauden lämpötila on se ainoa ja oikea?
Omakotitalossani kuluu öljyä saman verran vuodesta riippumatta.Joten tämä lämmin jakso "maksetaan" historian kylmimmällä kesällä -07 esimerkiksi.
- Sherlock.
keskuslämmitys kirjoitti:
Mistäs tämä ''historia'' oikein alkaa? 1800-luvultako? Nythän ollaan kenties palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella. Minkä takia pienen jääkauden lämpötila on se ainoa ja oikea?
"Nythän ollaan kenties palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella"
No niin, myönnät siis, että ilmasto on lämpenemässä.
Tarkoitin tuolla historialla sitä lähihistoriaa jolta ajalta on olemassa luotettavat ja kattavat tilastot eli about 1800-luvulta. Varmaan joskus keskiajalla on ollut lämpimämpää. En epäile yhtään. Antoivathat viikingit Grönlannille nimen 'vihreä maa'. Siihen aikaan siellä on ilmeisesti ollut paljon vähemmän jäätä.
En tiedä mikä on se oikea lämpötila. Mutta sen tiedän, että keskilämpötila tällä hetkellä on nousussa. Miksi? Siitäkään mulla ei ole harmainta hajuakaan. Seuraan vain mielenkiinnolla paljonko ja kuinka nopeasti se nousee ja miten käy meriveden korkeuden. - keskuslämmitys
Sherlock. kirjoitti:
"Nythän ollaan kenties palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella"
No niin, myönnät siis, että ilmasto on lämpenemässä.
Tarkoitin tuolla historialla sitä lähihistoriaa jolta ajalta on olemassa luotettavat ja kattavat tilastot eli about 1800-luvulta. Varmaan joskus keskiajalla on ollut lämpimämpää. En epäile yhtään. Antoivathat viikingit Grönlannille nimen 'vihreä maa'. Siihen aikaan siellä on ilmeisesti ollut paljon vähemmän jäätä.
En tiedä mikä on se oikea lämpötila. Mutta sen tiedän, että keskilämpötila tällä hetkellä on nousussa. Miksi? Siitäkään mulla ei ole harmainta hajuakaan. Seuraan vain mielenkiinnolla paljonko ja kuinka nopeasti se nousee ja miten käy meriveden korkeuden.Sanoin, että "Nythän ollaan KENTIES palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella"
Jos lämpötila ylipäätään nousee, niin nousu on hyvin hidasta ja kyse on luontaisesta vaihtelusta. Merenpinnan kohoamista ei ole havaittu missään päin maailmaa. - valheenpaljastaja
keskuslämmitys kirjoitti:
Sanoin, että "Nythän ollaan KENTIES palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella"
Jos lämpötila ylipäätään nousee, niin nousu on hyvin hidasta ja kyse on luontaisesta vaihtelusta. Merenpinnan kohoamista ei ole havaittu missään päin maailmaa."Merenpinnan kohoamista ei ole havaittu missään päin maailmaa"
Ei pidä paikkaansa - jo nyt monet Tyynenmeren ja Intian valtameren matalista saaristovaltioista ovat huolestuneet ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja saaret ovat pikkuhiljaa jäämässä veden alle. - Sherlock.
keskuslämmitys kirjoitti:
Sanoin, että "Nythän ollaan KENTIES palaamassa tilanteeseen, joka valitsi keskiajan lämpökaudella"
Jos lämpötila ylipäätään nousee, niin nousu on hyvin hidasta ja kyse on luontaisesta vaihtelusta. Merenpinnan kohoamista ei ole havaittu missään päin maailmaa.Katsoppa tuosta: http://www.fimr.fi/fi/palvelut/aallokko-ja-vedenkorkeus/vedenkorkeusvaihtelu.html
Kaikki ennätyskorkeudet on mitattu lähivuosina, kun taas ennätysmatalat on pääosin vuosisadan alusta. Ja ota vielä huomioon, että Suomessa maan nousu hieman kompensoi merenpinnan nousua. Muualla nousu alkaa jo tuntua.
"Jos lämpötila ylipäätään nousee, niin nousu on hyvin hidasta"
Jos pohjoisnapajäätikkö on mennyttä vuoteen 2040 mennessä, en sanoisi sitä kovin hitaaksi nousuksi:
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id49044.html - keskuslämmitys
valheenpaljastaja kirjoitti:
"Merenpinnan kohoamista ei ole havaittu missään päin maailmaa"
Ei pidä paikkaansa - jo nyt monet Tyynenmeren ja Intian valtameren matalista saaristovaltioista ovat huolestuneet ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja saaret ovat pikkuhiljaa jäämässä veden alle.Meren kohoamista ei ole toistaiseksi kyetty havaitsemaan. Jos joku on huolissaan, niin se nyt ei vielä todista yhtään mitään.
- hahhahhahhaa
keskuslämmitys kirjoitti:
Meren kohoamista ei ole toistaiseksi kyetty havaitsemaan. Jos joku on huolissaan, niin se nyt ei vielä todista yhtään mitään.
Sinä et kyennyt havaitsemaan, mutta meille muille se ei todista mitään.
Hanki laajemmin tietoa!
P.S. Suomessa maannousema kumoaa vedenpinnan nousun, mutta kaikkialla ei ole tätä jääkauden jälkeistä ilmiötä, kun ei ole ollut jääkauttakaan. - keskuslämmitys
hahhahhahhaa kirjoitti:
Sinä et kyennyt havaitsemaan, mutta meille muille se ei todista mitään.
Hanki laajemmin tietoa!
P.S. Suomessa maannousema kumoaa vedenpinnan nousun, mutta kaikkialla ei ole tätä jääkauden jälkeistä ilmiötä, kun ei ole ollut jääkauttakaan...jos tietoa olisi saatavilla. Mittaustuloksia ei vain yksinkertaisesti ole olemassa. Myönnän kyllä, että valtameren korkeuden mittaus sentin tarkkuudella on varmaan erittäin vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1076842
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h915105Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113349Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333232Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska282391Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191746Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961391Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391332Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311246- 481014