Voiko puutarhasta löytyviä etanoita/kotiloita syödä??
ps.tiedän että etana ei kuulu kaloihin tai äyriäisiin
ps.tiedän että etana ei kuulu kaloihin tai äyriäisiin
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
niitä pitää vain ensin uittaa puhtaassa vedessä pari päivää, jotta mudan maku häviää. Ei kai sinulla puutarhassa etanoita tähän aikaan vuodesta ole?
Ei ole, vaikka ei ihmetyttäisi jos olisi näillä keleillä...
Mistä tiedät että voi syödä? Onko kokemuksia, miltä maistuu?
ei etanoita ole, mutta Varsinais-Suomessa niitä on kesäisin riesaksi asti. Siellä monet ovat kokeilleet.
Etanoista on täälläkin ollut paljon juttua (tai sitten se oli puutarhapalsta). Kannattaa tsekata arkistosta.
Kyse on siis kotiloista. Toki niitä voi sinänsä syödä, mutta meikäläiset luonnossa esiintyvät kotilot ovat sen verran pienikokoisia, että siinä on iso savotta tehdä niistä ateria ainakin suuremmalle väelle. Ja onhan se yksittäisen kotilon pienuuskin ehkä haitta syödessä.
Käsittelyssä on "pesun" lisäksi oleellista ennen kaikkea se, että kotilot pidetään tarpeeksi kauan (pari päivää) esim. sanomalehtipaperilla vuoratussa laatikossa, jossa ei ole mitään syötävää etanalle, jotta se ehtii tyhjentää suolensa täysin. Kannattaa lisäksi vaihtaa paperi heti kun näkee että jotakin on "tullut", sillä etanat syövät paremman puutteessa myös omaa p*****nsa...
eksyneet ja muutaman kesän verran suuria tuhoja tehneet jättikotilot ovat kyllä minusta ihan yhtä isoja kuin viikko sitten ulkomailla syömäni etanat. Niitä ei ole tarkoituskaan syödä kilokaupalla, vaan alkupalaan kuuluu yleensä 6-7 etanaa.
Jätti ja jätti, se on niin suhteellista, mutta en puhunut varsinaisista jättikotiloista, vaan semmoisista ison miehen peukalonpään kokoisista (ei siis sen kokoisia kuoria joita kaupasta saa). Niitä on pääkaupunkiseudulla. Voi olla, että esim. Länsi-Suomessa ja Ahvenanmaalla on nykyään vieläkin isompia?
Oletko itse syönyt? Miten valmistit? Oliko hyvää?
Onko olemassa jotain sivuja jotka käsittelevä aihetta? Meillä on juuri noita pikkuisia ihan tuhottomasti...
En ole itse valmistanut, syönyt vain "isoja" ravintolassa. Varmaan löytyy nettisivustoja. Googlaa sopivia hakusanoja (etanat, kotilot, viinitarhan kotilot, tms.). Tätä kautta löydetyillä sivustoilla voi olla jatkolinkkejä varsinaisille ruoanvalmistussivustoille.
Mutta en usko, että valmistustapa sinänsä eroaa yhtään näissä pienissä. Pitää vain olla niitä enemmän...
Ruotsissa on ainakin noita viinimäkikotiloita niin paljon että rouske vain kuuluu kun kävelee tontin laitamilla.Ne ovat melko isoja möykkyjä.Olen jostain lukenut että niitä voi syödä ja uteliaisuuttani kerran kokeilin.En niitä mitenkään yrittänyt liottaa tai laihduttaa.Ehkä siksi niitä ei myöskään voinut syödä.Luulisin pilaantuneen ruohon maistuvan samanlaiselle.
on miehen oltava jos peukalonpää on tuon viinimäkikotilon luokkaa.Niitä taitaa muutamia elää lounaissuomessa.Ainakin tuon Wikipedian mukaan.
Höpsö, en minä tarkoita että viinimäen kotilot ovat miehen peukalonpään kokoisia, vaan tuo "viinimäen kotilo" oli tuossa hakusanana RUOKAOHJEISIIN etananvalmistuksesta. Ne ohjeet kun yleensä ovat niiden isompien kotiloiden mukaan.
ymmärrä.En ole kenenkään muun huomannut edes mainitsevan viinimäkikotiloista.No joo,harvalla miehellä ainakin on peukalon pään halkaisija 4-5 senttiä.
Et osaa edes kirjoittaa niin, että sanomasi aukeaisi. Lisäksi sinulla on kirjoitusvirheitä. Pisteen jälkeen tulee välilyönti.
Mitä oikein ajat takaa?
Tosin, miten osaisit siihenkään vastata järjellisesti. Kun vippaa päästäsi. Vai oletko vain humalassa? Sehän yleensäkin selittää suomalaisten käytöksen.
Miehen peukalonpään kokoisia eivät siis ole "viinimäen/tarhan" kotilot vaan nämä tavalliset E-Suomen riesakotilot.
olevan.Kaikki eivät edes tarvitse olla humalassa kun alkaa sotkemaan.Monestiko on muisti mennyt humalan takia,tai jalat alta?Itse osaan kyllä alkoholia käyttää,ainakin senverran ettei itselle eikä toisille ole haittaa.
Kysy vaikka muilta miten tylsämielisetkin voivat itseään toteuttaa niin että muutkin,edes suunnilleen käsittäisivät mitä tarkoitat.
Mitäkö ajan takaa?Teen tutkimusta suomalaisista alamaailman vaeltajien käyttäytymisestä.
Koskeeko vielä päähän?Se voi johtua krapulasta.
vieläkään helpottaa?Sotkeminen vain jatkuu.Kysymys on ollut vain viinimäkikotilosta eikä mistään viinimäen/tarhan kotilosta.Turha sinun on yrittää jankuttaa tuosta peukalonpään kokoisesta kotilosta.Kirjoitit niin sekavia tuolla aikaisemmin ettei järkeviin kirjoituksiin tottuneilla ollut mitään mahdollisuuksia sotkua ymmärtää muulla tavalla kuin niinkuin olen kertonut.Sekopäisiä kirjoituksia voi ehkä vain toiset sekopäät ymmärtää.
on helppo löytää asiallisia ihmisiä.Suomenvierailuillakin näitä kyllä tapaa mutta ovat melko harvinaisia.Viinalle haisevia kääpiöitä,niinkuin mainitsitkin ei tarvitse hakea.He suorastaan tunkeutuvat tyrkyttämään tyhmiä teorioitaan.
Etkös olekin Suomalainen?
Kyse oli näistä ns. haittakotiloista. Pieniä kuin peukalonpää. Meillä niitä on aivan tuhottomasti. Ystävä sanoi että ei voi syödä....?