Aistit ja järki

Myös filosofiassa tarkoitamme aisteilla: hajua,
makua,näköä,kuuloa ja kosketusta.Filosofian
historiassa sensualismia esitti mm. Locke ja
monet 1700-luvun materialistit.Näiden lisäksi
myös Kant tutki sensualismia,mutta ei pystynyt
yhdistämään idealismia ja materialismia.Sen sijaan 1800-luvun alussa eläneen Hegelin suurin
virhe paljastuu lauseessa: "havainnointi (die
Wahrnehmung) on meidän ei-filosofisessa arkitajuntamme sekä myös enemmän tai vähemmän
kokemusperäisten tieteiden lähtökohta".Näin
muodostui looginen empirismi.

Kun herrat kutsuvat "havaintoa kokemukseksi",
se antaa porvarispunteille mahdollisuuden kutsua
rahaakin esineeksi.Kyllähän loogisessa empirismissä pystytään toki esittämään rahavallan
tietotekniikkaa,mutta ei totuuksia.Näin ollen
Kantin ja Hegelin yhteinen virhe on nimenomaan
fenomenologian saarna,mikä on miellyttänyt myös
pikkuporvarillisia filosofeja.Vaikka Hegelillä
oli naisellinen sielu,Kantilla oli miehinen tajunta.

Kun järki ja aistit muodostavat tajunnan,
sielunlaki tarkoittaa sitä - että puolet äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa
todellisuuden naisellisella tavalla!

Koska Hegel ei tuntenut edes omaa henkeä (elämäänsä),hän päätyi logiikassaan kristillis-
porvarilliseen rationalismiin,ymmärrykseen.Siitä
huolimatta kaikki uskonopit paljastavat ihmiskunnan rakkauden ja pelon välisen ristiriidan,
joten Hegel "vieraantui metafysiikassa".

Mutta jos tämänkin planeetan jengi haluaa esittää
totuuksia,todellisuudessa se on mahdollista vain
kommunistisessa (luokattomassa) filosofiassa.Eli
ei viisas eikä hyvä ihminen tarvi sielunlaissa
valtioita eikä edes rahaa.
5390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Fenomenologia on sikäli oikeutetu subjektiivinen lähtökohta kaikessa filosofoinnissa että kakki tuntemamme sisältyy tajuntaamme, eikä meillä voi olla tajuntamme ulkopuolelta mitään varmaa tietoa slä ksin tajunta on välitön ja kaikki muu on vasta sen edellyttämää ja välittämää Todella empiirinen on havainnossa aisimuksen saapuminen aistimeen

Äänestä
  • Olen pahoillani epäkohteliaalla tavalla esitetystä otsikosta, mutta kirjoittamisssa tuli niin kiire etten ehtinyt kirjoittaa nimmimerkkiäni tai otsikkoa selvästi

    Fenomenaliosmin mukaanhan tunnemme vai ilmiöitä, emme todellisuutta

    Äänestä

  • Proffessor tieteilijä kirjoitti:

    Olen pahoillani epäkohteliaalla tavalla esitetystä otsikosta, mutta kirjoittamisssa tuli niin kiire etten ehtinyt kirjoittaa nimmimerkkiäni tai otsikkoa selvästi

    Fenomenaliosmin mukaanhan tunnemme vai ilmiöitä, emme todellisuutta

    liikaa kirjoitusvirheitä

    b) on epäkohteliasta nauraa
    köyhille,sillä aineellisen
    sielunlain perusteella
    maailman köyhät ovat viisaampia
    kuin porvarispuntit

    Äänestä

perustuva mentaliteetti tarvitsee rahaa/valtion "sensuellitiikkaansa"

Äänestä
  • on vain eräs porvarillisen moraalin käsite,
    mikä paljastaa rikkaiden johtajien olevan
    tyhmempiä kuin alaiset tai köyhät.
    Ennen esim. kiinalaiset,venäläiset,kuubalaiset
    jne. luopuvat rahasta ja valtiosta kuin
    alkavat hännystellä näitä "rahavallan
    jumalpersoonia".

    Aineellisen sielunlain perusteella viisas
    ja hyvä ihmiskunta ei tarvi tulevaisuudessa
    rahaa,valtioita eikä pikkuporvareita.

    Voi,äitisi Bush - persoonallinen
    öljysotasi on kohta hävitty myös
    "Jerusalemin porteilla".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sosialistifilosofi kirjoitti:

Myös filosofiassa tarkoitamme aisteilla: hajua,
makua,näköä,kuuloa ja kosketusta.Filosofian
historiassa sensualismia esitti mm. Locke ja
monet 1700-luvun materialistit.Näiden lisäksi
myös Kant tutki sensualismia,mutta ei pystynyt
yhdistämään idealismia ja materialismia.Sen sijaan 1800-luvun alussa eläneen Hegelin suurin
virhe paljastuu lauseessa: "havainnointi (die
Wahrnehmung) on meidän ei-filosofisessa arkitajuntamme sekä myös enemmän tai vähemmän
kokemusperäisten tieteiden lähtökohta".Näin
muodostui looginen empirismi.

Kun herrat kutsuvat "havaintoa kokemukseksi",
se antaa porvarispunteille mahdollisuuden kutsua
rahaakin esineeksi.Kyllähän loogisessa empirismissä pystytään toki esittämään rahavallan
tietotekniikkaa,mutta ei totuuksia.Näin ollen
Kantin ja Hegelin yhteinen virhe on nimenomaan
fenomenologian saarna,mikä on miellyttänyt myös
pikkuporvarillisia filosofeja.Vaikka Hegelillä
oli naisellinen sielu,Kantilla oli miehinen tajunta.

Kun järki ja aistit muodostavat tajunnan,
sielunlaki tarkoittaa sitä - että puolet äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa
todellisuuden naisellisella tavalla!

Koska Hegel ei tuntenut edes omaa henkeä (elämäänsä),hän päätyi logiikassaan kristillis-
porvarilliseen rationalismiin,ymmärrykseen.Siitä
huolimatta kaikki uskonopit paljastavat ihmiskunnan rakkauden ja pelon välisen ristiriidan,
joten Hegel "vieraantui metafysiikassa".

Mutta jos tämänkin planeetan jengi haluaa esittää
totuuksia,todellisuudessa se on mahdollista vain
kommunistisessa (luokattomassa) filosofiassa.Eli
ei viisas eikä hyvä ihminen tarvi sielunlaissa
valtioita eikä edes rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu