ADHD:sta

Olen vähän samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa niistä lääkkeistä, mutta tekstiä jatkui kilometri joten en jaksanut lukee loppuun.

Täällä aika moni pohtii adhd:ta omalle kohdalleen ja sanonkin oman mielipiteeni ihan vain omasta näkökulmasta. Olen seurannut muutamaa adhd lasta ja perheitä joiden lapsilla se on ja tullut siihen tulokseen että jos omalla lapsellani todettaisiin sellainen niin syyttäisin vain itseäni..

Kun katsotaan esimerkiksi skitsofreniaa tai ihan mitä tahansa mielenterveys ongelmaa niin monet oireet voivat tuntua lokssahtavan paikalleen itselleen ja monesti (minun mielestäni) "arvauskeskukset diagnisoivat mielenterveysongelmat ihan päin &%&¤&#¤%# koska kaiken lähtökohta näyttäisi olevan että jos on häiritsevä poikkeava käytös niin sama se mikä se on kunhan sitä aletaan lääkitsemään ja annetaan sille nimi.

ADHD "Muoti lastentauti" jotta vanhemmat saisivat mielenrauhaa ja kasvatuksessa ei olisi puutteita vaan puhtaasti sairas lapsi... Kuka #&%#&# viitsisi kuunnella lääkäriltään että on kasvattanut lapsensa holtittomasti. Tiedän tapauksen missä vanhempaa kritisoitiin kasvatuksesta ja hän ei hyväksynyt tätä kritiikkiä ja lapsi jäi vaille hoitoa...

ADHD nimike ei välttämättä ole huonompi juttu, sehän auttaa lasta, mutta minusta se on hienovarainen tapa hoitaa lastensairautta nykypäivänä
3474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oikeasti.Opiskele mitä adhd oikeasti tarkoittaa ja kerro sitten mielipiteesi.
Itse olen 50-vuotiaan adhd miehen vaimo. Vuosia meillä meni siihen, että hän unohti asioita, tavarat olivat jatkuvasti kadoksissa, valtavasti meni energiaa ja aikaa "säheltämiseen" jne. Viimein hänellä diagnosoitiin adhd, hän sai lääkityksen ja... omien sanojensa mukaan " tähän asti rämmin suossa, nyt kuljen tasaista tietä pitkin"!

Äänestä

ymmärrä että erityiyslapsen kasvattaminen vaatii moninkertaisesti aikaa, tarmoa, paneutumista, voimia, pitkäjänteisyyttä, täsmällisyyttä ja johdonmukaisuutta verrattuna normikersan kasvattamiseen?

Meidän 7-vuotias käyttäytyy kylässä, kirkossa, kahvilassa ym hienosti, kuin kuka tahansa hyvin kasvatettu mukula, mutta hänen erityispiirteensä tulevat esiin pahiten koulussa. Miksikö? Siksi että koulussa opettajat eivät jaksa niin hyvin kuin me vanhemmat jaksamme, kyse ei ole heidän lapsestaan.

Niin että kiitti vaan v**sti kun heität sankollisen sontaa niskaan ja väität meitä adhd-lasten vanhempia kykenemättömiksi hoitamaan ja kasvattamaan lapsiamme. Lukisit enemmän, luulisit vähemmän. Oman lapseni kanssa jaksan, mutta tuollaisten ääliöiden kohdalla kulkee raja. Teitä minä en enää jaksa.

Äänestä
  • Opiskelen psykaa ja olen olut töissä, jossa toimin adhd lapsien kanssa. Voihan joku vanhempi sanoa, että meidän pekalla on adhd, mutta tämä ei riitä diagnoosiksi. Diaknoosin tekeminen voi kestää useita vuosia ja diagnooseja tekevät vain alan ihmiset pitkän arvioinnin jälkeen.

    joten jos jollain on todettu jokin tämänkaltainen diagnoosi, niin se ei ole muotiseikka, vaan aivoperäinen sairaus. Eihän syövästäkään anneta mitään muoti diagnooseja. Vaan sillon sairaus on totista totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


balderdash kirjoitti:

Olen vähän samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa niistä lääkkeistä, mutta tekstiä jatkui kilometri joten en jaksanut lukee loppuun.

Täällä aika moni pohtii adhd:ta omalle kohdalleen ja sanonkin oman mielipiteeni ihan vain omasta näkökulmasta. Olen seurannut muutamaa adhd lasta ja perheitä joiden lapsilla se on ja tullut siihen tulokseen että jos omalla lapsellani todettaisiin sellainen niin syyttäisin vain itseäni..

Kun katsotaan esimerkiksi skitsofreniaa tai ihan mitä tahansa mielenterveys ongelmaa niin monet oireet voivat tuntua lokssahtavan paikalleen itselleen ja monesti (minun mielestäni) "arvauskeskukset diagnisoivat mielenterveysongelmat ihan päin &%&¤&#¤%# koska kaiken lähtökohta näyttäisi olevan että jos on häiritsevä poikkeava käytös niin sama se mikä se on kunhan sitä aletaan lääkitsemään ja annetaan sille nimi.

ADHD "Muoti lastentauti" jotta vanhemmat saisivat mielenrauhaa ja kasvatuksessa ei olisi puutteita vaan puhtaasti sairas lapsi... Kuka #&%#&# viitsisi kuunnella lääkäriltään että on kasvattanut lapsensa holtittomasti. Tiedän tapauksen missä vanhempaa kritisoitiin kasvatuksesta ja hän ei hyväksynyt tätä kritiikkiä ja lapsi jäi vaille hoitoa...

ADHD nimike ei välttämättä ole huonompi juttu, sehän auttaa lasta, mutta minusta se on hienovarainen tapa hoitaa lastensairautta nykypäivänä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu