Heips!
Oon ollut päihdetyössä nyt muutaman vuoden. Koulutukseltani olen lähihoitaja. Työpaikkani on päihdeongelmaisten hoito- ja asuntokoti. Päivä päivältä enemmän masentaa se millaisia nämä päihdeongelmaiset ovat. Työpaikallani asiakaskunta koostuu kyllä jo pitemmän aikaa, jopa vuosikymmeniä ryypänneistä joten hoitovaste ei voikaan olla hyvä, mutta silti. Huvittaa oma naiviuteni alkuaikoina kun ajattelin että näitä ihmisiä voisi auttaa. Totuus on se että vaikka kaikki voimansa laittaisi peliin ja tekisi parhaansa tämän ihmisen puolsta. niin aina se viina vie voiton ja työ oli taas kerran turhaa. Olenkin ruvennut miettimään, että oikeasti tämä työ on vain juomisen mahdollistamista. Hoidetaan kuntoon, syötetään hyvillä ruuilla, käytetään siellä sun täällä kuntoutuksessa, labroissa, lääkäreillä, psykologilla, lääkitään ja puleerataan kuntoon. Kuunnellaan tuntitolkulla tämän ihmisen ongelmia. Ja kun olo on taas kaiken työn jälkeen hyvä, niin sittenhän voikin taas lähteä ryyppäämään. Usein vielä kaikesta huolimatta saa jälkeenpäin vittuilupuheluja ja haukkumisia jos jokin asia ei ole mennytkään mielen mukaan. Viimeksi tänään sain taas kuulla mikä olen entiseltä naisasiakkaalta. Kyllä masentaa. Tuntuu vielä että kaikki vittuilut on helpoin osoittaa minulle, koska olen nainen ja nuorin (27-v). Sanovat työpaikalla että älä ota itseesi, mutta en mahda mitään pettymykselle kerta toisensa jälkeen. Olenkin pian totaalisen väsynyt tähän hommaan tai ainakin menettänyt uskoni avun antamiseen ja alkoholismista paranemiseen. Yksikään ei ole parantunut minun aikanani. Ja eikös sama asiakas taas vuoden päästä ole taas hoidossa. Ja kierre jatkuu vuosia ilman tulosta. Huomaankin itsessäni inhon tunteita joskus näitä alkoholisteja kohtaan. Ja se ei ole enää oikein. Mutta tosiasia on että he ovat todella vaativia, tuntuu että kaikki kuuluisi heille heti, kun he nyt ovat selvinpäin! Täytyy sanoa että katkerampaa ja itserakkaampaa ihmisryhmää en ole tavannut. Siispä neuvo muillekin alalle aikoville, jos olette herkkiä ja uskotte nai´iivisti voivanne auttaa, hankkiutukaa suosiolla toiselle alalle. Näitä ohmisiä EI VOI auttaa. Jos he päättävät lopettaa juomisen, he pystyvät siihen oma-aloitteisesti ja ilman hyysäämistä ja kaiken valmiiksi tekemistä. Kokemusta on alkoholisteista ihan lapsesta saakka ja nyt viimein ymmärrän että heitä ei voi auttaa. Vain mahdollistaa juomista. Pahoittelen vuodatusta ja moni on varmaan eri mieltä, mutta näin meillä. Helpotti ainakin vähän :)
Päihdetyö-tyhjää työtä
8
1292
Vastaukset
- kokenut olen
Lonkkansa murtanut mummo ei huuda niin kovaa kuin alkokrampista selvinnyt mies.
Ja mustikkakeittoa ja uudet vaatteet tarvitaan. Ja kaikki annetaan. Ollaan asunnottomia. (miksi ihmeessä?)
Toisaalta ajattelen, ettei kurjinkaan pultsari ansaitse ala-arvoista elämää. Kuitenkin?
Entä ne mummot, jotka elää pelkällä kansaneläkkeellä? Ne ei ikinä kehtaa pyytää mitään, mutt spuge kyllä kehtaa. Ne jos ketkä vaatii hoitoa sairaalassa.
Inho sanoa, mutta oma isä on ihan juoppo ja neuvoo kavereitaan, että sairaalasta ei kannata lähteä ennenku saa jotain hyötyä (asunnon, uudet vaatteet, ilmaisen ruoka-avun tms.) valittavat, kun ei nykyään pääse osastolle asti niin helposti, ku sie on helpompi pyytää. Tippuis jo ketoon seki maanvaiva.- aloittaja
Tohon asunnottomuus asiaan olen myös törmännyt. Järjestetään kaiken maailman asunnottomien tapahtumia ja keräyksiä ja lasketaan kuinka on niin ja niin paljon asunnottomia, mutta TOSIASIA on että vaikka näille kaikille alkoholisteille annettasiin asunto, niin mikähän olisi tilanne vuoden päästä? Eiköhän se asunnottomuus ole kuitenkin suurimmalla osalla itse aiheutettua.
Että tälleesti aamutuimaan, ei mietteet kaikonneet yön aikana :) - asiallista
aloittaja kirjoitti:
Tohon asunnottomuus asiaan olen myös törmännyt. Järjestetään kaiken maailman asunnottomien tapahtumia ja keräyksiä ja lasketaan kuinka on niin ja niin paljon asunnottomia, mutta TOSIASIA on että vaikka näille kaikille alkoholisteille annettasiin asunto, niin mikähän olisi tilanne vuoden päästä? Eiköhän se asunnottomuus ole kuitenkin suurimmalla osalla itse aiheutettua.
Että tälleesti aamutuimaan, ei mietteet kaikonneet yön aikana :)Itse olen omissa töissä kohdannut päihderiippuvuuksia ja minun suhtautumiseni on salliva. Siis tavotteita en laita minkäänlaisia. Olen sitä mieltä, että taustalla on voimakas ahdistus ja asiakas kärsii. Alkoholi on selviytymis keino ja käytös on tuskan peittelyä.
Mutta en tee varsinaista päihdetyötä tällähetkellä, ennemminkin ennaltaehkäisevää sellaista. Perhetyötä kumminkin.
- ymmärrän hyvin
Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Olen itse mielenterveyspuolella töissä, ja päihdeongelma eroaa siitä usein noin puolen millimetrin verran. Tällä hetkellä esimerkiksi asiakaskuntaani kuuluu useita vaikeista käytöshäiriöistä kärsiviä... "miksi ne ei voi vaan käyttäytyä kunnolla?"
Sinulla on oikeus tuntea niin paljon turhautumista kuin haluat, mutta oletko koskaan ajatellut mitä nämä "pultsarit" tuntevat? Jos koskaan ei ole saanut mitään pyytämättä, osaa pyytää. Jos koskaan ei ole saanut tarvitsemaansa ilman kohtuuttomia kärsimyksiä, osaako edes tuntea kiitollisuutta, vai onko kaikki apu vain menneiden paikkaamista, eikä edes riitä siihen? Jos kukaan ei ole koskaan sanonut "kiitos" tai "ole hyvä", miten hän osaisi sanoa sen? Jos elämässä ei näy ulospääsyä tai parantumisen mahdollisuutta, onko väärin yrittää tehdä olo siedettäväksi - edes hetkellisesti - nykytilassa?
Ihminen on itsekäs olento. Toisilla meistä on vain paremmat mahdollisuudet peitellä sitä... ja arvaa miksi teemme niin? Koska hyödymme siitä!
Hoitajanakaan ei tarvitse tuntea sitä hoitoviettiä kaikkia kohtaan. Jos tuo ei ole sinun juttusi, ja tunnet inhoa, ei siinä ole mitään väärää tai hävettävää - vaihdat vain työpaikkaa. Toisille sopii lapset, toisille vanhukset, joillekin vammaiset ja osalle kuntoutujat. Onneksi meillä on mistä valita =) Kaikki työ on arvokasta. - ...tuleva opiskelija
Kiitos ajatuksistasi, tämä ainakin minun kohdallani vain varmisti sitä, että ei taida tuo päihdepuoli sittenkään olla mun juttu. Kovasti haluaisin nimen omaan suuntautua siihen ja auttaa näitä mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, mutta olen tässä miettinyt, että turhautuminen voi käydä liian raskaaksi miun kohdalla. Päivästä (vuodesta) toiseen vaan samat ongelmat, samat ihmiset ja lisäksi vielä uudet kierteeseen tulevat. Ihanaa, että on niitä, jotka oikeasti jaksavat tehdä tuota arvokasta työtä, mutta kyllä minä taidan suuntautua sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Jos sitä vaikka joskus vielä sairaanhoitajaksi asti lukisi. Se kun nyt vaan on niin, että jokaisella on tietty kuva ja näkemys tulevasta urasta, mutta kuinka usein todellisuus sitten vastaakaan sitä kuvaa?
- "ammattiauttaja"
tuli taas haikea mieli kun luki näitä nuorien hoitajien aatteita päihdehoidosta,auttamisesta ja kyllästymisestä.kannattaa miettiä miksi on alunperin hakeutunut hoitoalalle ja mikä on kiinnostanut päihde ja mielenterveystyössä yleensä,itse katson että terveydenhuollossa ei ihan yksiselitteisesti voi erottaa mitään alaa yhdeksi ryhmäksi esimerkiksi minä psykoterapeuttina hoidan ihmistä kokonaisuutena,jolla voi olla sekä somaattisen puolen sairauksia että mielenterveyshäiriöitä,johon myös katsoisin päihdehuollon kuuluvan,alalla olen toiminut kaksikymmentä vuotta enkä vielä ole kyllästynyt kohtaamaan ihmistä,joka tarvii kuuntelijaa ja joka tekee itse ratkaisuja ja valintoja omaan elämäänsä nähden.olen näitä ihmisiä lähellä,ehkä ainoa ihminen heidän elämässään jolla on aikaa heille.Sinulle joka aloitit aiheesta mieti mikä on sinun tavoitteesi ja motivaatiosi toimia hoitajana ja miten teillä on työnohjaus järjestetty,missä saisit puhua työhösi liittyvistä paineista, se tässä työssä on vaikeinta että vaihtamalla ei parane,ainoastaan itsetutkiskelemalla itseäni, heijastanko potilasasiat itseeni.alkoholistit ovat ihmisiä,jospa aloittaisit vain siitä että kohtaat heidät tasa-arvoisena,et ole heidän yläpuolellaan ja muillekin on turha olla kateellinen sairaille ihmisille,tsemppiä työhönne ja jos ei jaksa vaihtakaa kokonaan alaa
- psykesh
Aikansa kutakin. Itse olin töissä päihdepuolella, huumekatkolla jne ja totesin työn erittäin raskaaksi ja kuluttavaksi. Nuorena oli se maailmanparantajafiilis, jonka todellisuus sitten tyrmäsi - vaativa, epäkiitollinen ja motivoitumaton asiakaskunta, pyöröovi-ilmiö. Laittoi toisaalta pohtimaan, onko hoitokäytännössä jotain vikaa - toimisiko joku muu malli paremmin.
Siirryin akuuttipsykiatriaan, josta löysin taas sen "työn ilon". Vaikeita tapauksia toki sielläkin, mutta paljon myös onnistumisia ja oikeasti toipumisesta iloisia potilaita ja omaisia. Useat potilaat peruspsykiatriassakin palaavat hoitoon uudestaan ja uudestaan, mutta heidän kanssaan muodostuu pitkällinen hoitosuhde, joka tavallaan jatkuu joka kerta, eikä aina lähdetä nollilta.
Kehoittaisin Sinua siis vaihtamaan maisemaa, sen on tuossa tilanteessa kaikkien, niin asiakkaidein kuin itsesikin etu. Tsemppiä ja levollista Joulua!- Toinenkin psykesh
Mulla on päihdetyötä takana tässä kans reipas rupeama. Välillä työ todella tökkii ja turhauttaa mutta mulla on ilo työskennellä sellaisen asiakasryhmän parissa joilla joskus(tosin harvoin) näkyy tuloksiakin. Ja toisaalta suurimman osan aikaa keittää niin perhanasti kun asiat junnaa paikallaan. Tosiasia on että tietyn porukan kanssa ei ikinä enää välttämättä saavuteta mitään ihmeellisiä tuloksia. Osalle parasta hoitoa on tarjota apua haittojen minimointi-periaatteella. Itse ajattelen niin että jokainen ansaitsee ihmisarvoisen elämän, ne asuntolaveikotkin. Hatunnosto heille jotka jaksavat tästä sakista huolta pitää.
Minäkin olen välillä häippäissyt näistä kuvioista muualle.Akuuttispsykiatriasta minäkin olen välillä löytänyt "helpotuksen". Ainakin meillä paikallinen mielisairaala tarjoaa jatkuvasti lyhempiä ja pitempiäkin pestejä ja aika hyvin on vakiduunejakin tarjolla. Olen tosin palannut taas takaisin päihdeduuniin kun totesin viime sairaalakeikan jälkeen että se on kaikesta hirveydestään huolimatta mun duuni.
EHkä oma ajattelutapanikin on muuttunut hieman vuosien aikana. Ehkä sen tajuaminen ettei kaikkia todellakaan voi auttaa helpottaa. Lisäksi mä oon yrittänyt pitää mieltäni virkeänä kouluttautumalla työn ohessa että on muutakin ajateltavaa välillä.
Mut rohkeesti vaan katselemaan muuta. Se voi tehdä ihan hyvää. Työ pitää kokea mielekkääksi ja tärkeäksi että sinne jaksaa aina aamuisin raahautua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445805
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903231- 313126
- 592874
- 572730
- 532380
- 381834