On ollut puhetta Huhtiniemen telotuksista, että jos ei ole dokumentteja ei ole ollut tapahtumaakaan.
Kuitenkin on tietoja monista arkistomateriaalien systemaattisista hävittämisistä sodan jälkeen. Tunnetuimpana kai Stella Polaris-paperit. Mutta salailtiin paljon muutakin.
Koveron leiri Itä-Karjalassa oli koti monelle suomalaiselle kommunistille. Tietoja tästä leiristä on tarkoituksellisesti hävittty.
Koverosta kertoo uusi Harry Wuorisen muistelmateos "Myrskyn ´silmässä".
Voima-lehti haastatteli äskettäin Harry Wuorisen vaimoa.
Vaikka kansalaissodan aikaisista raakuuksista on vähitellen alettu puhua, toisen maailmansodan aikaiset julmuudet ovat yhä tabu. Miehitetyssä Itä-Karjalassa oli useita erilaisia keskitysleirejä, sotavankileirejä venäläisille sekä ”siirtoleirejä” epäluotettavina pidetyille karjalalaisille. Harva on kuullut Koveron keskitysleiristä, jossa säilytettiin suomalaisia poliittisia vankeja ja muita epäilyttävinä pidettyjä suomalaisia.
”Kovero oli ainoa leiri, jolle sijoitettiin Suomen omia kansalaisia”, kertoo apulaisoikeusasiamies, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt.
”Virallisesti kyseessä ei ollut keskitysleiri. Sitä sanaa ovat käyttäneet lähinnä nämä Koverossa olleet. Sodan aikana poliittisista syistä epäluotettavia, turvasäilössä olevia henkilöitä koottiin työkomppaniaan. Heitä oli suljettu vankilaan jo aiemmin ennaltaehkäisevistä syistä. Se oli kokeilu, näitä miehiä yritettiin saada mukaan rintamalle. He eivät halunneet Neuvostoliittoa vastaan taistella, koska sympatiat olivat sillä puolella”, Lindstedt jatkaa.
Harry Verner Vuorinen kirjoittaa päiväkirjassaan, että monet rintamalle lähetetyt miehet loikkasivat Neuvostoliiton puolelle.
”Kun kokeilu ei onnistunut, miehet jäivät leirimuotoiseen tilaan”, Lindstedt kertoo.
Harry Verner Vuorinen kertoo päiväkirjassaan, miten 280 miestä koottiin Riihimäelle. Harry kuului niiden 25 poliittisen vangin joukkoon, joka joutui useiden välietappien jälkeen Koveroon. Näitä miehiä valvottiin koko ajan. Loput miehistä lähetettiin rintamalle epäluotettavasta aineksesta kootuun Pärmin pataljoonana. Osa loikkasi Neuvostoliiton puolelle, osa kaatui. Jäljelle jääneet siirrettiin Koveroon työvelvollisiksi, joita ei valvottu yhtä tarkasti kuin 25 poliittisen vangin ryhmää. Kirjan loppupuolella Harry Verner puhuu 180 miehestä, välillä enää 150 miehestä. Monet kuolivat sairauksiin.
Miehet söivät nälkäänsä sammakoita, käärmeitä ja horsmaa. Upseerit kohtelivat leiriläisiä käsittämättömän julmasti. Harry Vernerin päiväkirja antaa sen kuvan, ettei kyse ollut vain kurituksesta, vaan systemaattisesta yrityksestä tappaa ihmisiä nälkään.
Leirien kohtalosta oli tarkoitus päättää yhdessä Saksan kanssa sodan päätyttyä. Salme Vuorinen uskoo, että Suomi oli valmistautunut vankien hävittämiseen vielä nälkääkin rankemmin keinoin.
”Kun minun ensimmäinen mieheni oli komennuksella Saksassa, hän näki siellä kaasusäiliöitä, joissa luki sivussa Finnland.”
”Istuin kaksi päivää Kansallisarkistossa, enkä löytänyt minkäänlaista merkintää Koverosta. Sitten pyysin Sota-arkistosta kaikki mahdolliset kuvat ja tiedot Koveron keskitysleiristä. He etsivät kaksi päivää ja ilmoittivat minulle, että mitään ei löytynyt. Kun suomalaiset joutuivat lähtemään Karjalasta, leiri hävitettiin täysin, jopa leirin tukipuutkin poltettiin. Samoin arkistot hävitettiin.”
”Eräs toimittaja meni Aunuksen museoon, jossa oli paperiroskien joukossa muutama kuva Koveron leiriltä. Leirillä olleet tunnistivat leirin heti. Sota-arkiston virkailijat eivät tunnistaneet, he luulivat, että se on joku saksalainen leiri. Kuka kuvat on ottanut, sitä ei tiedetä.”
Sodan jälkeen Koverossa kärsineitä miehiä tarvittiin maan jälleenrakentamiseen. ”Leirin olemassaolo salattiin virallisesti täysin. Silloin pidettiin tärkeänä uuden rakentamista. Ei menneitä käsitelty. Oli tärkeää solmia hyvät suhteet Neuvostoliittoon.”
Koveron paikalle pystytettiin vuonna 1993 talkoovoimin kerätyin varoin muistopatsas. Patsaan paljastustilaisuudessa oli Karjalan tasavallan presidentti ja seitsemän leirillä ollutta miestä. Salmen mukaan patsasta ei enää ole. Se on kadonnut, eikä hän tiedä miksi.
(Voima-lehti)
Kuitenkin on tietoja monista arkistomateriaalien systemaattisista hävittämisistä sodan jälkeen. Tunnetuimpana kai Stella Polaris-paperit. Mutta salailtiin paljon muutakin.
Koveron leiri Itä-Karjalassa oli koti monelle suomalaiselle kommunistille. Tietoja tästä leiristä on tarkoituksellisesti hävittty.
Koverosta kertoo uusi Harry Wuorisen muistelmateos "Myrskyn ´silmässä".
Voima-lehti haastatteli äskettäin Harry Wuorisen vaimoa.
Vaikka kansalaissodan aikaisista raakuuksista on vähitellen alettu puhua, toisen maailmansodan aikaiset julmuudet ovat yhä tabu. Miehitetyssä Itä-Karjalassa oli useita erilaisia keskitysleirejä, sotavankileirejä venäläisille sekä ”siirtoleirejä” epäluotettavina pidetyille karjalalaisille. Harva on kuullut Koveron keskitysleiristä, jossa säilytettiin suomalaisia poliittisia vankeja ja muita epäilyttävinä pidettyjä suomalaisia.
”Kovero oli ainoa leiri, jolle sijoitettiin Suomen omia kansalaisia”, kertoo apulaisoikeusasiamies, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt.
”Virallisesti kyseessä ei ollut keskitysleiri. Sitä sanaa ovat käyttäneet lähinnä nämä Koverossa olleet. Sodan aikana poliittisista syistä epäluotettavia, turvasäilössä olevia henkilöitä koottiin työkomppaniaan. Heitä oli suljettu vankilaan jo aiemmin ennaltaehkäisevistä syistä. Se oli kokeilu, näitä miehiä yritettiin saada mukaan rintamalle. He eivät halunneet Neuvostoliittoa vastaan taistella, koska sympatiat olivat sillä puolella”, Lindstedt jatkaa.
Harry Verner Vuorinen kirjoittaa päiväkirjassaan, että monet rintamalle lähetetyt miehet loikkasivat Neuvostoliiton puolelle.
”Kun kokeilu ei onnistunut, miehet jäivät leirimuotoiseen tilaan”, Lindstedt kertoo.
Harry Verner Vuorinen kertoo päiväkirjassaan, miten 280 miestä koottiin Riihimäelle. Harry kuului niiden 25 poliittisen vangin joukkoon, joka joutui useiden välietappien jälkeen Koveroon. Näitä miehiä valvottiin koko ajan. Loput miehistä lähetettiin rintamalle epäluotettavasta aineksesta kootuun Pärmin pataljoonana. Osa loikkasi Neuvostoliiton puolelle, osa kaatui. Jäljelle jääneet siirrettiin Koveroon työvelvollisiksi, joita ei valvottu yhtä tarkasti kuin 25 poliittisen vangin ryhmää. Kirjan loppupuolella Harry Verner puhuu 180 miehestä, välillä enää 150 miehestä. Monet kuolivat sairauksiin.
Miehet söivät nälkäänsä sammakoita, käärmeitä ja horsmaa. Upseerit kohtelivat leiriläisiä käsittämättömän julmasti. Harry Vernerin päiväkirja antaa sen kuvan, ettei kyse ollut vain kurituksesta, vaan systemaattisesta yrityksestä tappaa ihmisiä nälkään.
Leirien kohtalosta oli tarkoitus päättää yhdessä Saksan kanssa sodan päätyttyä. Salme Vuorinen uskoo, että Suomi oli valmistautunut vankien hävittämiseen vielä nälkääkin rankemmin keinoin.
”Kun minun ensimmäinen mieheni oli komennuksella Saksassa, hän näki siellä kaasusäiliöitä, joissa luki sivussa Finnland.”
”Istuin kaksi päivää Kansallisarkistossa, enkä löytänyt minkäänlaista merkintää Koverosta. Sitten pyysin Sota-arkistosta kaikki mahdolliset kuvat ja tiedot Koveron keskitysleiristä. He etsivät kaksi päivää ja ilmoittivat minulle, että mitään ei löytynyt. Kun suomalaiset joutuivat lähtemään Karjalasta, leiri hävitettiin täysin, jopa leirin tukipuutkin poltettiin. Samoin arkistot hävitettiin.”
”Eräs toimittaja meni Aunuksen museoon, jossa oli paperiroskien joukossa muutama kuva Koveron leiriltä. Leirillä olleet tunnistivat leirin heti. Sota-arkiston virkailijat eivät tunnistaneet, he luulivat, että se on joku saksalainen leiri. Kuka kuvat on ottanut, sitä ei tiedetä.”
Sodan jälkeen Koverossa kärsineitä miehiä tarvittiin maan jälleenrakentamiseen. ”Leirin olemassaolo salattiin virallisesti täysin. Silloin pidettiin tärkeänä uuden rakentamista. Ei menneitä käsitelty. Oli tärkeää solmia hyvät suhteet Neuvostoliittoon.”
Koveron paikalle pystytettiin vuonna 1993 talkoovoimin kerätyin varoin muistopatsas. Patsaan paljastustilaisuudessa oli Karjalan tasavallan presidentti ja seitsemän leirillä ollutta miestä. Salmen mukaan patsasta ei enää ole. Se on kadonnut, eikä hän tiedä miksi.
(Voima-lehti)
Vastaukset 30
Vanhimmat
Parkkari: "Suomalaisessa keskitysleirissä".
Kirjan leirillä ollut kirjoittaja kertoo kaiken oleellisen, eli asia on ollut tiedossa koko sodanjälkeisen ajan.
Leirin komentajaksi oli muistaakseni siirretty eräs rintamapalvelukseen sopimaton(?!) upseeri, joka lienee ollut myös sopimaton leirikäyttöön, mutta olihan poissa silmistä.
Lainaatko muuten samasta "Voima"-lehdestä, joka yllyttää nuorisoa varastamaan kaupoista:
http://www.voima.fi/content/view/full/966?PHPSESSID=5bbe0ebb409128d5c1bcb2336a37afe0
"Espanjassa toimintansa aloittanut Yomango-liike kannustaa ihmisiä varastamaan tai yomangolaisittain "tekemään taidetta"."
"Tavaroiden haltuunotto" antaa ihmisille vapauden olla tekemättä töitä ala-arvoisella palkalla. Kun automainoksissa ajetaan hurjaa vauhtia tyhjillä vuoristoteillä ilman työhuolia, Yomangon elämäntyyli tarjoaa "vapautta saada kaiken mitä haluat ilman velvoitteita ankeasta puhelintyöstä muutaman euron tuntipalkalla".
"Matti, 25, varastaa satunnaisesti. "Meille esitellään tavoiteltavana elämä, johon kuuluu kulutus, merkkituotteet ja statussymbolit. Kun ihmisille toitotetaan, että olet oman onnesi seppä, se luo alemmuudentunnetta."
Matin mukaan yksi ratkaisu on se, ettei hyväksy rahaa ja ostovoimaa ihmisen arvon määrittäjäksi, vaan "katsoo kaikilla olevan oikeus nauttia siitä rikkaudesta, jonka tuottamiseen me osallistumme – myös pienipalkkaiset duunarit, pätkätyöläiset ja työttömät".
23-vuotias Mari ei ymmärrä, miksi pienituloisten pitäisi kokea suurempaa vastuuta maailman tilasta kuin rikkaiden. "Onhan siinä toki sama vaara kuin varakkailla, että kulutusta ei rajoita mikään. Mutta toisaalta, siinä on aina kiinnijäämisen riski, joten ei sitä kukaan koko ajan uskalla tehdä."
Marille Yomango-elämäntapa on vapautta. "Kun pöllin, musta tuntuu, että olen vapaa yhteiskunnan luomista paineista käydä koulua, työskennellä ahkerasti, olla kuuliainen, hankkia asuntolaina, tehdä 1,7 lasta ja menestyä."
"Omatoimiset hintojen alentajat" ovat kääntäneet myös Attacin vaatimuksen Tobinin verosta, Tobin taxista, päälaelleen. Nyt vaatimus on Robin Tax 100 %. "
Tuohan ihan sairasta vasemmistohöpinää. Miksi "Voima" saa verorahoista tukiaisia? Onkohan se tarjaattori Lehmä I:n erityisessä suojeluksessa??
Eipä löydy tuosta sinun linkistä mitään tuollaista. Kunnon oikeisto-satuilua! Kukapa olisi arvannut? Jos mitään niin te oikeisto-kahjot mielellänne varastatte kaikilta, jotka haluavat rajoittaa suuryritysten ylivaltaa markkinoilla ja tekopyhästi länkytätte "vapaamarkkinataloudesta". Jos joku leimataan "vasemmistolaiseksi" aivan sama onko vai ei, häneltä voidaan varastaa, ml. kuvaamallasi myymälävarkaudella.
Kysymys kuuluukin ketä oikeasti yritätte hämätä.
Toinen kysymys kuuluu: Luuletteko oikeasti, että teidän palvomanne suuryritykset palkitsevat hyödyllisiä idioottejaan propaganda-työstä sen sijaan, että heittäisivät syrjään ja korvaavat uusilla lypsettävillä heti kun se on vähänkään suuryritysten etujen mukaista?
Uskotko oikeasti, että suuryritykset eivät ikinä käytä hyväkseen porsaanreikiä vetääkseen välistä työntekijöiden palkasta tai harrasta muutakaan harmaata taloutta tai muilla tavoin viilaa kansalaisia linssiin?
Uskotko oikeasti, että suuryritykset eivät yritä keplotella immuuniutta lainsäädännöllisiä rankaisumenetelmiä vastaan?
Onko sinulle uskoteltu, että jos suuryritys tekee samanlaista rikosta kuin kaduntallaaja - tai pahempia rikoksia -, suuryritysten pitäisi päästä pälkähästä siinä missä kaduntallaaja perustellusti saisi enemmän kuin vain läpsyä ranteille?
Onko suuryrityksen oikein olla lain yläpuolella niin kauan kuin suutelee valtionjohdon kättä ja nuoleskelee -ÖH ÖH ÖM!- ?
Eikös sellainen ole kirjaimellisesti -kyllä!- "fasismin" määritelmä?
En kannata varastamista enkä kusettamista, oli se sitten satunnainen tyyppi toiselta, yksi heimo toiselta, yksi maa toiselta, kaduntallaaja yksityisyrittäjältä tai suuryritys työssäkäyvältä kansalaiselta.
Pari erinomaista kirjoitusta fasismista on Thomas J. DiLorenzon kirjoitus Foundation for Ecoconic Education -sivustolla ja Sheldon Richmanin vastaava The Library of Economics and Liberty (eli EconLib)-sivustolla.
-----
Thomas J. DiLorenzon artikkeli:
"Italialainen yhteiskuntakriitikko Gaetano Salvemini kirjoitti v. 1936, että korporatismissa "valtio, tai oikeastaan veronmaksaja, joutuu edesvastuuseen yksityisomisteiselle yhtiölle". Niin kauan kuin bisnes kukoistaa, kirjoitti Salvemini, "voitot pysyivät yksityisellä hankkeella". Mutta laman iskiessä, "valtio lisäsi tappion veronmaksajan taakaksi. Voitto jää yksityiselle ja yksilölle. Tappiosta tehdään julkinen ja yhteinen."
( Thomas J. DiLorenzon lähde: Pitigliani, "The Italian Corporative State", s. 93. )
Eli se on sitä, kun valtio suosii tiettyjä bisnes-omistajia tavallisten kansalaisten kustannuksella.
DiLorenzo toteaa, että "bisneksen ja hallituksen välisen "pyörivän oven" johdosta, Mussolini "luonut valtion-sisäisen-valtion palvelemaan yksityisiä intressejä, jotka eivät aina ole harmoniassa kansakunnan yleisten intressien."
( Thomas J. DiLorenzon lähde: Salvemini, "Under the Axe of Fascism", s. 380. )
Sitten fasistit kehtaavat kehottaa seuraamaan "kansakunnan intressejä". Tämän lisäksi syyttävät kommunisteja siitä mitä itsekin tekevät. Tekopyhyys potenssiin kymmenen!
Entisistä kommunistimaista DiLorenzo sanoo: "Vaikka entiset kommunistimaat yrittävät yksityistää niin monta teollisuutta niin nopeasti kuin pystyvät, niitä silti vaivaa hallituksen ohjailuvalta, jolloin niiden talous jää varsinaiselta luonteeltaan fasistiseksi: Vaikka yksityisomaisuus ja yksityiset yhtiöt ovat sallittuja, ne ovat vahvasti valtion ohjaamia ja säännöstelemiä."
https://fee.org/articles/economic-fascism/
-----
Sheldon Richmanin artikkeli:
https://www.econlib.org/library/Enc/Fascism.html
-------
Viitattu ketjussa "Sosialismi summa summarum: Markkinadenialismia! Mutta mites markkinasosialismi?"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17250933/sosialismi-summa-summarum-markkinadenialismia!-mutta-mites-markkinasosialismi#comment-122839530
------
Eli fasismi on kollektivismin muoto, jossa valtio ja suuryritykset varastavat toistensa kautta tavalliselta kansalaiselta.
>>ettei kyse ollut vain kurituksesta, vaan systemaattisesta yrityksestä tappaa ihmisiä nälkään.
Sodassahan taistellaan jonkun PUOLESTA, aatteen tai isänmaan. Kun sitten vanhat aseveljet, saksalaiset natsit ja suomalaiset porvarit tappelivat keskenään, niin kumman puolelle kommunistien olisi pitänyt mennä?
Larjot ja Halstit eivät tainneet olla ihan viisaita kyselessään älyttömiä?
>Larjot ja Halstit eivät tainneet olla ihan viisaita kyselessään älyttömiä?<
Samainen Larjo kirjoittaa kirjassaan, että komukat kokoontui kyllä korvausten jaolle tuotapikaa kun rahaa piti maksaa liittoutuneiden hyväksi taistelleille...
Samanlaisia paskoja kuin MUNSALAN soutajat!
http://tappis.555mb.net/
http://tappis.555mb.net/Munsalan-viikingit.htm
Linkit ovat vanhentuneita. -_-
Vaikka olen antikommunisti, suosittelen kaikille Vuorisen kirjaa. Harry Vuorinen on kiiihkoton ajankuvaaja ja kypsä aatteen mies:
http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2007/01/harry-vuorinen-kommunisti.html
Koveran/Koveron/Koverin vankileirin on maininnut myös Unto Kortelainen Pälkjärven Pitäjäseuran sivuilla.
Pälkjärven Pitäjäseura
Unto Kortelainen
Pälkjärven pitäjäseuran muistelmissa Aunuksen – Petroskoin matkalta 4. – 7.8.2004
(Torstailta 5.8.2004)
"Kun Nurmoilan [karjalaiskylän] mutkan jälkeen palattiin valtamaantielle ja jatkettiin matkaa kohti Kotkatjärveä, [Aunuksesta matkaoppaaksi saatu] Nikolai [Zaitsev] kertoi vasemmalle jääneestä Koveran kylästä, että sinne perustettiin 1942 keskitysleiri, jonne tuotiin Suomesta ilmeisesti turvasäilöön otettuja kommunisteja. Leirin ruokatilanne oli kehno ja jossakin vaiheessa vangeista muodostettiin yksikkö, joka lähetettiin rintamalle. Toimenpide jouduttiin kuitenkin pian peruuttamaan, kun suuri osa joukosta karkasi välittömästi vihollisen puolelle. Leiri purettiin kesällä 1944 ja jäljellä olevat vangit marssitettiin takaisin Suomeen."
https://palkjarvi.fi/2020/02/03/aunus-petroskoi-elokuu-2004-unto-kortelainen/
Toisesta Koveran/Koveron/Koverin vankileiriä käsittelevästä ketjusta
(vaikkakin keskustelu rönsyilee Neuvostoliiton gulageista Espanjan imperiumin keskitysleireihin, Liettuan Vihreästä Talosta kansallis-bolsevismiin ja Monika Zgustovan kriittisistä sanoista Putinin Venäjää vastaan James Bondin esikuvaan):
https://keskustelu.suomi24.fi/t/2105369/koveron-keskitysleiri#comment-124467247
Suosittelen lämpimästi lukemaan Pälkjärven Pitäjäseuran sivuja. Virkistävää kulttuuri-historiallista dokumentointia sekoitettuna lämpimiin henkilökohtaisiin travelogeihin. Arvostan suuresti.
Antimilitaristi.fi
Kasper Kotisaari,
Mustavalkoinen myytti
07.04.2022
---
Venäjän hyökkäyksen alettua Ukrainassa suomalaisilla on sanottu aktivoituneen jonkinlainen jopa geneettinen, uinuva muisto menneestä tragediasta: talvisodasta 1939 Venäjän hyökkäystä vastaan. Pitäisin tätä ennemmin ehdollistumana, mutta ilmiön tarkka olemus ei ole tässä välttämätöntä määrittää. On herätty muistamaan "kansa taisteli" -tyyppistä militaristista kuvastoa. Miten on mahdollista, että samaan aikaan kun yhtenäinen kansa oli väitetysti yhtenäisempi kuin koskaan, suomalainen aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen teloitettiin rintamalla suomalaisten toimesta? Miten on mahdollista, että samaan aikaan suomalaisia vasemmistolaisia laitettiin keskitysleireille ja tekemään jopa "miinanraivausta" puukeppien kanssa? Vastaus on yksinkertaisesti se, että talvisodan myytti ei pidä täysin paikkaansa.
-
Vaietut vankileirit
Palataan Suomeen ja talvisodan aikoihin. Emme kuitenkaan voi ymmärtää, mitä tapahtui, jos emme palaa vielä kauemmas taaksepäin aina sisällissodan aikaan saakka. Suomi oli itsenäistymäisillään, eri osapuolet olivat vielä keväällä kelvollisissa väleissä. Sitten sattumoisin juuri Ukrainan viljasato epäonnistui, ja Suomessakin oli kehno sato. Tuli nälänhätä kesäksi 1917. Jos ei aikaisemmin, niin viimeistään tässä vaiheessa poliittiset erimielisyydet alkoivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Jätän tarkemmat yksityiskohdat sosiaalihistorioitsijoiden selitettäviksi, mutta joka tapauksessa tilanne kärjistyi punaisten leirittämiseen, teloituksiin ja nälkiinnyttämiseen kesäksi 1918. Tarinan loppu, sanoi koulun historiakirja. Mutta itse asiassa poliittisesti väärää mieltä olevien suomalaisten vangitseminen ei sotien välillä koskaan kokonaan päättynyt. Kansan arkiston lähteistä paljastuu laaja kuva poliittisista vangitsemisista Suomessa muun muassa vuosina 1919-1944. Esimerkiksi Tammisaaren pakkotyölaitokselle laitettiin poliittisesta toiminnasta tuomittuja vasemmistolaisia, ja kun laitoksen johtajaa Edvard Kiianlinnaa pidettiin liian lepsuna, hänen tilalleen siirrettiin Suomenlinnan kurikomppaniassa muun muassa Arndt Pekurista ja muita aseistakieltäytyjiä kurittanut Arvo Kartano. Kartano lopetti Tammisaaren vankileirin nälkälakot pakkoruokinnalla, jossa kuoli useita vankeja.
Talvisodan alettua poliittisesti epäilyttäviksi katsottuja suomalaisia laitettiin "turvasäilöön", ensin Tammisaareen, sodan jatkuessa esimerkiksi Köyliön vankileirille ja Koverin keskitysleirille Itä-Karjalaan. Arvo Kartano ehti toimia urallaan myös Koverin keskitysleirin päällikkönä. Leiriläiset söivät salaa pyydystämiään rottia, käärmeitä ja sammakoita. Lopulta toisinajattelijoiden tie vei sodan lopulla Karvian suovankilaan. Vielä 1960-luvulla vankila muutti nimensä "Karvian erityistyölaitokseksi", jonne siirrettiin asevelvollisuuden suorittamisesta kieltäytyneitä henkilöitä, esimerkiksi Jehovan todistajia. Urho Kekkonen tarkasti laitoksen vuonna 1968 ja se lopulta suljettiin vuonna 1969. Tämä aikakausi Suomen historiassa on vieläkin niin kivulias, että Koverin keskitysleiriä koskevan Wikipedia-artikkelin mukaan Suomen entinen puolustusministeri Jussi Niinistö väitti vielä 2000-luvun alussa, ettei Koveri olisi ollut keskitysleiri, ja että leiriläisten muistelmat olisi kirjoitettu "korvausvaatimusten vauhdittamiseksi ja marttyyrikuvan luomiseksi".
Hiljattain minulle esitettiin ajatus siitä, että aseistakieltäytymisen vapauden olisivat minulle urheasti taistelleet suomalaiset sotilaat talvi- ja jatkosodassa. Tämän väitteen sijaan vaikuttaa siltä, että aseistakieltäytymisen oikeuden puolesta ovat saaneet kamppailla yksin aseistakieltäytyjät. Tarina olisi todennäköisesti melko samanlainen melko monessa muussakin maassa.
Suomalaiset kohtelivat myös talvisodan aikana karmealla tavalla toisia suomalaisia. Tämä ei kuitenkaan lainkaan tee Neuvostoliiton johdon tai senaikaisen armeijan rikoksista pienempiä. Kyseessä on jälleen haaste mustavalkoiselle ajattelulle, haaste yhdistää koherentiksi maailmankuvaksi ja ihmiskäsitykseksi tietoja, jotka ovat ristiriitaisia, ja joissa hyvät toimijat tekevät toisinaan pahoja asioita, ja pahat toimijat voivat tehdä joskus hyviä asioita. Sotapropagandan näkökulmasta tämä ei kuitenkaan sovi. Tarina menettää propagandistisen arvonsa, jos se ei [Arthur] Ponsonbyn hengessä [joka kirjoitti vuonna 1928 kirjan "Falsehood in War-Time", johon pohjautuen on myöhemmin koostettu niin sanotut sotapropagandan keskeiset tekniikat,] yksiselitteisesti selitä yhtä toimijaa hyväksi ja jaloksi, ja toista toimijaa pahaksi ja syylliseksi. Toimijoiden tai ryhmien sisällä ei saa olla harmaan sävyjä. Propagandan teho heikkenee, jos tarinan monipuolisuus tuodaan esiin. Ponsonbyläisittäin, ei voida myöntää "pienintäkään järkeä tai oikeutusta" propagandan vastaisille kuvakulmille.
https://antimilitaristi.fi/artikkeli/mustavalkoinen-myytti
Arkistoituna:
https://web.archive.org/web/20230927013916/https://antimilitaristi.fi/artikkeli/mustavalkoinen-myytti
Ja jos joku haluaa tutustua aiheeseen laajemmin niin nyt on juuri ilmestynyt vastaava teos Neuvostoliiton sotavankileireistä:
Ariela Säkkinen: Pahinta oli kylmyys
ISBN 978-952-375-848-3
N-liiton 64.000:sta Jatkosodan sotavangeista Suomessa kuoli 31,3 %, useimmat joko haavoihinsa tai tauteihin. Suomalaiset ampuivat noin 1000 neuvostovankia. Vuonna 1944 Suomi palautti N-liittoon 44 000 vankia (siis hengissä).
Puna-armeijalle antautuneista 3400 suomalaissotilaasta kuoli tai surmattiin vankeudessa noin 1400, mikä tekee vähän 41,2 %. Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia, puna-armeijalaisten enemmistö oli vankina yli kolme vuotta.
Figes: Vallankumouksen Venäjä 1891-1991.
Kun Neuvostoliitto oli romahtamaisillaan saksalaisten uhatesssa Stalingradia Stalin antoi heinäkuun 28. päivänä 1942 päiväkäskyn no 227. ”Ei askeltakaan taaksepäin”, jota ei tunnustettu julkisesti ennen kuin vasta 1988. Se määräsi joukot puolustamaan Neuvostoliiton maaperän jokaista metriä ”viimeiseen veripisaraan”, ja uhkasi”panikoivia” ja ”pelkureita”, jotka laistavat velvollisuudestaan. Erityisiä ” sulkuyksiköitä” (zagradotrjady) asetettiin vahvistamaan NKVD:n yksikköjä. Ne kulkivat Neuvostoliiton rintaman takana ja ampuivat sotilaat, jotka jättäytyivät jälkeen tai yrittivät paeta taistelusta. Sodan aikana nämä joukot ampuivat 158.000 Neuvostoliiton sotilasta; 436.000 vangittiin, 422.000 pantiin ”hyvittämään verellään” rikoksensa isänmaata vastaan palvelemalla erityisissä rangaistuspataljoonissa, joita käytettiin kaikkein vaarallisimpiin tehtäviin.
Kun Suomen puolustus murtui Karjalan Kannaksella, Suomi ottikin Neuvostoliiton taktiikan ja laittoi henkisesti murtuneita karkureita "hyvittämään verellään" "rikoksensa isänmaata vastaan" luodilla päähän.
Suomenmaa.fi;
Samuli Vänttilä,
Ristiriitainen sota – Suomi oli jatkosodassa hyökkääjä ja natsi-Saksan liittolainen, mutta sitä ei täällä mielellään muistella
--------------------
"Menetettyjen maiden takaisinvaltaamista pidettiin perusteltuna, mutta pidemmälle meneminen nähtiin rosvoretkeilyksi, kuten Lahtinen Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kiteyttää.
-
"– Jatkosotaa on hyvin pitkään pyritty muistelemaan talvisotaan liittyvän sankarillisen eetoksen kautta. On korostettu niitä asioita, joista voimme olla ylpeitä. Viime aikoina on onneksi alettu entistä enemmän käsitellä myös Suomen kannalta häpeällisempiä aiheita, [yliopistonlehtori Tuomas Tepora] pohtii.
"Suomalaiset eivät ole hänen mielestään esimerkiksi vielä käsitelleet kunnolla rooliaan miehittäjänä. Kun Neuvostoliitolta vallattiin isoja maa-alueita, alettiin haaveilla Suur-Suomesta. Hanke sai nopeasti myös rodullisia piirteitä. Suomen ylläpitämät vankileirit olivat todellisuutta."
-
Kun asemasotavaiheen jälkeen alkoi perääntyminen, "Moni sotilas murtui henkisesti, miehiä alkoi karkailla riveistä. Myös Aini Peltolan setä Arvo lipesi joukoista Loimolan seudulla Laatokan pohjoispuolella. Hänet passitettiin vankileirille."
Mitä?! Eikö Neuvostoliitto ollutkaan ainoa, joka passitti karanneita vankileireille? Suomikin teki sitä?!
"– Isä oli käynyt häntä katsomassa ja sanonut piikkilanka-aidan takaa vain, että sinut tapetaan. Ei mitään muuta. Isä oli tietenkin niin väsynyt siinä vaiheessa koko sotaan, Aini Peltola kertoo.
Arvo kärsi jonkinlaisen rangaistuksen ja palasi takaisin rintamalle. Kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Sekasortoisessa perääntymisvaiheessa sotaoikeus tuomitsi pikaisesti monia rintamakarkureita kuolemaan."
Eikös tuollaisen pitänyt olla kommunistien erikoisuuksia?
"– Onhan se ollut aikamoista. Eihän me voida edes ymmärtää sitä täysin, Aini Peltola huokaa."
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ristiriitainen-sota-suomi-oli-jatkosodassa-hyokkaaja-ja-natsi-saksan-liittolainen-mutta-sita-ei-taalla-mielellaan-muistella/
Netti-arkistoitu:
https://web.archive.org/web/20240213191925/https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ristiriitainen-sota-suomi-oli-jatkosodassa-hyokkaaja-ja-natsi-saksan-liittolainen-mutta-sita-ei-taalla-mielellaan-muistella/
Turun yliopiston Suomen historian oppiaineen blogi
Liisa Vuonokari-Bomström
Itä-Karjalassa ei ollut ”keskitysleirejä” vaan keskitysleirejä – ja niistä on syytä puhua
26.11.2019
"Itä-Karjalan miehityshallinto perustettiin ajatukselle, jonka mukaan miehitetystä alueesta tulisi osa Suomea ja sinne jäisi asumaan vain suomensukuisiksi määriteltyjä henkilöitä. Miehitetyllä alueella suunniteltiin siis etnistä puhdistusta, ja vain sodan päättyminen häviöön pelasti Suomen syyllistymiseltä siihen.
"Täsmennän vielä, etten tarkoita suomalaisten keskitysleirien olleen tuhoamisleirejä. Sodan loppuvaiheessa käyttöön otettu nimi siirtoleiri kuvaa hyvin niiden tarkoitusta. Etnistä puhdistusta ei ollut tarkoitus toteuttaa tappamalla, vaan siirtämällä ihmiset pois. Joukkokuolemat olivat seurausta ehkä enemmänkin välinpitämättömyydestä, kuin tarkoituksellisuudesta. Se ei kuitenkaan vähennä miehityshallinnon vastuuta niistä. Se jäi onneksi selviämättä, mitä suunnitelmat vangeiksi otettujen siviilien luovuttamisesta saksalaisten haltuun olisivat tarkoittaneet, koska Saksan eteneminen pysähtyi.
"Itä-Karjalan miehityshallinto on erittäin surullinen osa suomalaista historiaa. Se kuuluu samaan kategoriaan sisällissodan vankileirien kanssa. Siitä pitää keskustella, koska se on osa historiaamme ja siitä pitää keskustella, jos emme halua FSB:n määrittelevän sitä, millaisena miehityshallinnon historia kirjoitetaan. Keskitysleireillä kuolleet ja kärsineet ihmiset ansaitsevat sen, että heidän kokemuksiaan tutkitaan tieteen keinoin, eikä alisteta Venäjän historiapolitiikan välineeksi. Järkevä reaktio ei ole asettua siilipuolustukseen ja yrittää kiistää kaikki. Suomalaisten pitää kyetä näkemään se, ettei Suomi ollut toisessa maailmansodassa vain uhri, vaan aktiivinen toimija, jonka tekemistä virheistä maksoivat hengellään täysin viattomat siviilit miehitetyllä alueella."
https://blogit.utu.fi/suomenhistoria/ita-karjalassa-ei-ollut-keskitysleireja-vaan-keskitysleireja-ja-niista-on-syyta-puhua/
Netti-arkistoituna:
https://web.archive.org/web/20240213192633/https://blogit.utu.fi/suomenhistoria/ita-karjalassa-ei-ollut-keskitysleireja-vaan-keskitysleireja-ja-niista-on-syyta-puhua/
-------
Viitattu myös toisessa ketjussa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18182871/minka-taakseen-jattaa-sen#comment-125159379
(viittaa tutkija Osmo Hyytiään)
"Mannerheim määräsi keskitysleirit Itä-Karjalaan"
Itä-Karjalan venäläinen väestö siirrettiin syksyllä 1941 keskitysleireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä. Asiasta kirjoittaa historiantutkija Osmo Hyytiä teoksessaan sota-ajan Itä-Karjalasta.
Jatkosodan alkaessa kesäkuussa Suomi aloitti hyökkäyksen ja eteni Laatokan pohjois- ja itäpuolitse Itä-Karjalaan. Alueen väestö eroteltiin kahteen ryhmään: kansallisiin ja epäkansallisiin. Jälkimmäiseen ryhmään kirjattiin venäläiset, mutta myös ukrainalaisia, puolalaisia, latvialaisia ja moldovalaisia. Epäkansalliset siirrettiin keskitysleireihin.
Keskitysleireillä oli enimmillään 24 000 vankia vuoden 1942 huhtikuussa. Se oli alle puolet alueen venäläisiksi lasketuista.
Itä-Karjalaan rotuoppia (!!!!!!!!!!)
Sitä mukaa kuin suomalaiset etenivät Itä-Karjalassa, alueen väestö kirjattiin ja jaoteltiin kansallisuuden perusteella. Väestökirjauksen tarkoituksena oli "Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan".
Ylipäällikkö oli jo ennen Itä-Karjalan sotilashallinnon perustamista 8. heinäkuuta 1941 antanut käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueella jääneen väestön käsittelystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin.
Venäläisiin ei kuitenkaan tullut lukea suomalaisista tai karjalaisista vanhemmista polveutuvia venäjänkielisiä henkilöitä, jotka halusivat liittyä karjalaiseen väestöön.
Kansalliseen väestöön kuulunut sai vihreän oleskeluluvan, epäkansalliseen punaisen kortin.
Valtaosa leiriläisistä aliravittuja
Vallattujen alueiden väestö koostui melkein yksinomaan naisista, alle15-vuotiaista lapsista ja vanhoista miehistä. Tämä näkyi myös leirien kuolemansyytilastoissa, joissa perussyyksi tai lisätekijäksi kuolemaan on arvioitu aliravitsemus.
Korkeimmillaan kuolleisuus oli kesällä 1942. Silloin kuoli 500-600 henkeä kuukaudessa. Kuolleista suurin osa oli lapsia ja vanhuksia.
Keskitysleirit oli määrätty noudattamaan sotavankileirien ravintoannoksia. Laskennallisista ravintoarvoista (työssä käyville 2538 ja käymättömille 2038 kaloria) ei kuitenkaan kyetty pitämään kiinni. Perunan loputtua vuoden 1942 alussa ravintoarvot jäivät vielä alhaisemmiksi. Aliravitsemus paheni ja leiriläisiä alkoi kuolla nälkään.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mannerheim-maarasi-keskitysleirit-ita-karjalaan/1963640#gs.i7wacp
Netti-arkistoituna:
https://web.archive.org/web/20240213193030/https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mannerheim-maarasi-keskitysleirit-ita-karjalaan/1963640#gs.i7wacp
----
Viitattu myös:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18182871/minka-taakseen-jattaa-sen#comment-125159576
(viittaa Marja-Leena Mikkolan teokseen Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44 (Tammi) )
"Muistelmateos kuvaa Itä-Karjalan keskitysleirien kurjuutta"
Muistelmateos antaa äänen Itä-Karjalan keskitysleirien lapsille. Suomalaisleireillä olleet vetoavat korvausasiassa presidentti Haloseen.
Nälkä, taudit, kuolema, pakkotyö, raippa- ja pamputusrangaistukset, vapautus, jatkuva epäluulo. Nämä seikat jäävät voimakkaina mieleen, kun lukee Itä-Karjalassa lapsuutensa viettäneiden entisten alaikäisten leirivankien muistelmia sotavuosilta 1941-44.
Tuona aikana Suomi miehitti suurta osaa Neuvosto-Karjalaa, Aunusta, Syväriä, Petroskoita, Äänisniemeä, siis alueita, jotka eivät koskaan olleet kuuluneet Suomelle. Itä-Karjalaan tultuaan suomalaismiehittäjät internoivat sinne jääneet siviilit, eli lähinnä naiset, lapset ja vanhukset, leireihin, joita ensi kutsuttiin keskitysleireiksi ja myöhemmin siirtoleireiksi.
- Leiriajasta päällimmäisenä muistona on kauhu ja kuolema ja nälkä. Ensimmäisenä leirivuotena ihmisiä kuoli surkeille lavitsoilleen ja ruumiit kannettiin pois, itkettiin, valitettiin, joku meni joskus järjiltään... Meillä oli aina nälkä! muistelee vuonna 1936 Petroskoissa syntynyt Lenina Pavlovna Makejeva.
Hän ja monet muut kertovat tarinansa kirjailija Marja-Leena Mikkolan kirjassa Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44 (Tammi). Entisten leirivankien kohtaloiden lisäksi Mikkola piirtää kuvaa alueen kulttuurista ja historiasta, mm. Pietari Suuren perustamasta Petroskoista ja tarunhohtoisesta Äänisniemestä.
Enimmillään leireillä oli noin 25 000 venäläistä, ja heistä kuoli suomalaisarvioiden mukaan 4 600-4 700. Suurimmilleen kuolleisuus nousi keväällä 1942, jolloin elintarviketilanne huonontui ratkaisevasti myös Suomessa.
Itä-Karjalan leireillä olleet vetoavat Haloseen
Suomalaisleireillä Itä-Karjalassa jatkosodan aikana olleet venäläiset entiset lapsivangit vetoavat presidentti Tarja Haloseen ja Suomen eduskuntaan saadakseen korvauksia leiriajan aiheuttamista kärsimyksistä.
Asiasta kertoi entisten alaikäisten leirivankien yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja petroskoilainen Klavdia Njuppijeva, joka esiintyi Marja-Leena Mikkolan kirjan "Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44" julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
- Vetoomuksemme tavoitteena on korvausten maksaminen entisille suomalaisille vangeille, Njuppijeva totesi.
Hänen mukaansa tänä päivänä on vielä elossa noin 8 000 entistä suomalaisten keskitysleirien vankia. Entiset leirivangit ovat nyky-Karjalassa joutuneet vaikeaan tilanteeseen, koska pienien eläkkeiden takia he eivät aina pysty hoitamaan sairauksiaan tai hankkimaan kalliita lääkkeitä. Njuppijeva muistutti, että lähes kaikilla leirivangeilla on sairauksia, joista suuri osa johtuu leiriaikojen nälästä ja kylmyydestä.
- Meitä on elossa kolme sisarusta, ja meillä kaikilla on sydän- ja verisuonisairauksia sekä reumaattisia vikoja. Minulla on toisen luokan invaliditeetti, kertoi Njuppijeva, joka valmistui sodan jälkeen biologiksi ja maataloustieteiden kandidaatiksi.
Njuppijeva kääntyi entisten alaikäisten leirivankien korvausasiassa kymmenkunta vuotta sitten Suomen silloisen presidentin Martti Ahtisaaren puoleen vastausta milloinkaan saamatta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muistelmateos-kuvaa-ita-karjalan-keskitysleirien-kurjuutta/1992576
Netti-arkistoituna:
https://web.archive.org/web/20240122172133/https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muistelmateos-kuvaa-ita-karjalan-keskitysleirien-kurjuutta/1992576
----
Viitattu myös:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18182871/minka-taakseen-jattaa-sen#comment-125159904
----
Marja-Leena Mikkola, "Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44"
julkaisija: Tammi
(löytyy myös Adlibriksestä e-kirjana)
” Kun Suomen puolustus murtui Karjalan Kannaksella, Suomi ottikin Neuvostoliiton taktiikan ja laittoi henkisesti murtuneita karkureita "hyvittämään verellään" "rikoksensa isänmaata vastaan" luodilla päähän.”
Täyttä puppua. Vuoden 1944 kesäkuun perääntymisvaiheessa osa joukoista meni hajalle ja heidät koottiin ja palautettiin joukko-osastoon! Ketään sellaista, joka palasi riviin ei tietenkään rangaistu tai ammuttu, koska joukkoja tarvittiin!
Sen sijaan jos tässä vaiheessa kieltäytyi palaamasta omaan joukkoon niin päätyi joko kuokkimaan suota tai oli vaarassa tulla teloitetuksi. Teloituksia tapahtui kuitenkin todellisuudessa hyvin vähän!
Oikeustieteen tri Lindstetin mukaab kesän 1944 aikana teloitettiin 46 karkuria ja 3 kieltäytyjää. 14 karkuria ammuttiin esimiehen aseenkäyttöoikeuden perusteella,
Täyttä totta oli. Sitä paitsi, mikä laskettiin siksi, että "kieltäytyi palaamasta omaan joukkoon"? Tuohan on täysin mielivaltaisesti määriteltävissä.
Karkurien teloitus muistuttaa käytännössä Neuvostoliiton taktiikoista. Tekopyhyys elää, kuten Suur-Suomi-aatteen tekemässä itä-Karjalan etnisessä puhdistuksessa! Itä-Karjalan "epäkansallinen" väestö olisi vain karkoitettu Neuvostoliittoon Stalinin armoille ja Mannerheim suur-Suomen aatteineen ei olisi voinut olla tietämättä sitä. Tekopyhyys elää!
Sodan aikana Neuvostoliitto teloitti karkuruudesta 158.000 Neuvostoliiton sotilasta.
Suomessa kesän 1944 aikana teloitettiin 46 karkuria ja 3 kieltäytyjää. 14 karkuria ammuttiin esimiehen aseenkäyttöoikeuden perusteella.
Sinun lähteesi: LSD:ssä kelaillut jonninjoutavuudet
Ja sinun omat lähteesi jäävät "jostakin syystä" aina mainitsematta!?
On näiden mainittujen asioiden lähteet mainittu näillä palstoilla jo miljoonia kertoja. Mutta eihän kultakalan muistin omaava isänmaantoivo sitä muista! 😂
Niin on ja jo silloin epäkelvoiksi havaittu! Parempia ei tunnu löytyvän!
Mihin sinä viittaat? Et sinä ole kumomnut yhtäkään.
Etenkään herroja Dylan Sullivan & Jason Hickel, joita luulet Venäjän tiltuksi.😂
Dylan Sullivan & Jason Hickel
How British colonialism killed 100 million Indians in 40 years
https://www.aljazeera.com/opinions/2022/12/2/how-british-colonial-policy-killed-100-million-indians
Netti-arkistoituna:
https://web.archive.org/web/20240214211142/https://www.aljazeera.com/opinions/2022/12/2/how-british-colonial-policy-killed-100-million-indians
Vinkkasinkin jo toisessa ketjussa Risto Degermanin jutun, jossa mainitaan Raatinsaaren punavankileiri vuodelta 1918.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11007496/suomalaiset-keskitysleirit#comment-126296817
---
Yle.fi
Risto Degerman
23.8.2017
Sota sai Suomessa aikaan muutakin kuin kipeitä muistoja – "Unohdettiin, mitä he jättivät jälkeensä"
Suuri osa Degermanin artikkelista käsittelee sitä, että aseveljeys natsi-saksalaisten kanssa oli sodan jälkeen erittäin kiusallinen asia Suomelle. Samalla piti unohtaa, että osa arkkitehtuurista ja infrastruktuurista oli (edelleenkin, kiusallisesti) natsimiehittäjien jättämiä.
Jutun loppua kohden Degerman puhuu yleisemmin vaietusta historiasta ja ottaa esimerkiksi Raatinsaaren punavankileirin.
"Oulun nykyisen urheilupuiston alueella Raatinsaaresssa on puiden siimeksessä matala Jouko Toiviaisen veistos. Se pystytettiin sinne vuonna 1988 punavankien muistoksi. Koruton ja osittain jo ruohottunut muistomerkki muistuttaa Raatinsaaressa sisällissodan jälkeen toimineesta punaisten vankileiristä.
"Vaikka teos on näkyvillä, sen välittämä tarina synnyttää edelleen kipeitä muistoja, joista monen on vaikea puhua, vaikka henkilökohtaista suhdetta vuoden 1918 tapahtumiin ei enää olisikaan. Kipu on siirtynyt myös uusille sukupolville.
"– Vanhojen oululaisten kanssa jutellessa tulee kipeästi esille se, mitä Raatinsaaressa tapahtui vuonna 1918, kertoo Oulun yliopiston dosentti Timo Ylimaunu.
"– He muistavat vielä sen ja se on heille erittäin kipeä asia. He eivät pysty ottamaan sitä kovin neutraalisti.
"Piikkilangoin ympäröidyllä entisen venäläisen kasarmin alueelle perustetulla vankileirillä oli enimmillään yli tuhat punakaartilaista ja työväenpuolueiden jäsentä. Raatin kaltaisia keskusvankileirejä oli Suomessa myös muuallakin.
"Raatinsaaren punavankileirin historia on esimerkki ilmiöstä, jonka moni haluaisi unohtaa, koska siihen liittyy kipeitä ja rankkoja ihmiskohtaloita."
Eikä se kipu häviä millään mutqu-Neuvostoliitto-selittelyllä.
https://yle.fi/a/3-9788501
Netti-arkistoitu:
https://web.archive.org/web/20240215214250/https://yle.fi/a/3-9788501
” Kun Suomen puolustus murtui Karjalan Kannaksella, Suomi ottikin Neuvostoliiton taktiikan ja laittoi henkisesti murtuneita karkureita "hyvittämään verellään" "rikoksensa isänmaata vastaan" luodilla päähän.”
Niin teki!
Suomessa kesän 1944 aikana teloitettiin 46 karkuria ja 3 kieltäytyjää. 14 karkuria ammuttiin esimiehen aseenkäyttöoikeuden perusteella.
Neuvostoliitto pani hiukan paremmaksi!
Sodan aikana Neuvostoliitto teloitti karkuruudesta 158.000 Neuvostoliiton sotilasta.
Suomi otti Neuvostoliiton taktiikan käyttöön ja se osoittaa silkkaa tekopyhyyttä.
Suomi menetteli omalla tavallaan eikä meillä tapettu kymmeniä yuhansia karkureita kuten neukku teki! Stalinilla oli brutaalit otteet!
Melkoista tekopyhyyttä osoittaa TILTU ITSE RINNASTAMALLA LUVUT 63 SUOMESSA JA 158.OOO NEUVOSTOLIITOSSA ’SAMAKSI ASIAKSI’ KOKOLUOKALTAAN!
Sori, en ole edelleenkään näitä lilli-putinisteja, joita sinä noissa sinun aine-seoksissasi näet. Totesin vain, että Suomi teki samaa kuin Neuvostoliitto teloittamalla rintamakarkureita kuin mikäkin NKVD. Se jos mikä on tekopyhyyttä.
Kaikkmi maat tekivät niin sota-aikana! Määrissä vain on huima ero!