Tunnekuollut?

Estynyt persoonallisuushäiriö oireilee voimakkaana pelkona torjutuksi tulemisesta, mikä saattaa estää ihmissuhteiden solmimisen. Estynyt henkilö kuitenkin kaipaa seuraa ja kokee olevansa onneton, mutta käyttäytyy vetäytyvästi ja torjuvasti toisten seurassa. Masennus on tavallista.

Pelkääminen hylkäämiseksitulemisesta jäi päälle.
Se ei ole tuomittavaa, mutta surullista se on. Sillä sen seurauksena olet erakoitunut ja suorastaan pelkäät solmia suhdetta naisiin.

Sun pitäs työstää eroasia puhumalla siitä jonkun kanssa. Joku terapeuttinen henkilö. Sillai pääsisit eroon haitallisesta pelostasi.

Sääli, jos et koskaan voi enää luottaa naisiin. Tulet entistä yksinäisemmäksi ja katkerammaksi.

Toivon, että saat asiaa hoidettua ja voisit saada otteen elämästä uudelleen. Voisit tavata kivan naisen ja sopisitte toisillenne.

Minä jäin erossani kahden lapsen kanssa pyörittämään arkea. Mies jätti jälkeensä raha- ja valkasotkut, keskeneräisen omakotitalon.
Pari vuotta meni päästä jaloilleen niin talouden kuin sen kanssa, että huomasi sittenkin selvinneensä yksin.
Jossain vaiheessa tunsin, että voisin aloittaa uuden suhteen. Kaipasin hirveästi toista aikuista ja elämänkumppania.

Minulla tökkäsi usein siihen, että mieskandidaatilla saattoi olla paljon pienempiä lapsia kuin minulla...kun olin omat saanut kasvatettua murrosiän ja avioeron aiheuttamien myrskyjen läpi kohti itsenäistymistä (toinen muuttanut jo omilleen), uuvuin jo ajatuksesta että olisin taas pienten lasten keskellä.

Eräs poikamieskään ei oikein sytyttänyt, hän kun oli niin otettu suhteestamme ettei antanut hetken omaa rauhaa. Raahasi jo tavaroitaan asuntooni ja tuppasi olemaan jatkuvasti luonani. Hänen äitinsäkin oli innoissaan suhteestamme, hän muuttaisi oikein mielellään luokseni asumaan isoon omakotitaloon poikansa kanssa, pyörittäisimme kaikki arkea yhdessä. EI JESTAS !

Sitten ympärillä pyöri pari vanhempaa miestä, etsivät rinnalleen edustavaa nuorempaa naista. Ehkä vielä uutta lastakin jonka avulla hän tuntisi olevansa vielä nuori isä... No ei kiitos.

Nyt olen tyytyväinen, minulla on miesystävä jota tapaan välimatkan vuoksi vain harvakseltaan. Lapsemme ovat saman ikäisiä, kummallakin asuu vielä yksi nuori kotosalla.
Tämä tuntuu hyvälle. Minulla on oma koti, oma reviirini siinä jota kukaan ei tuppaa hämmentämään ja rikkomaan. Saan silti rakkautta, läheisyyttä ja välittämistä.
Mietin sitoutumista ja yhteen muuttoa vasta sitten kun lapset ovat omillaan ja yksin asumiseen on kyllästynyt.

minulla oli aika vaikea ihmisuhde seitsemän vuotta,elettiin oikeastaan jonkinlaista on-off suhdetta,kun erottiin mies sanoi minulle ettei pysty sitoutumaan yhteen naiseen hänellä oli ilmeisesti ollut useita naissuhteita, jotenkin olin aina sen tiennyt ja koin helpotuksena että hän lähti.olin kuitenkin aika rikki ja eheytymisessä meni aikansa,en kuitenkaan suhtautunut miehiin mitenkään pettyneesti,tiesin että minuakin varten on jossain kaivattu syli ja niinpä se tulikin minua vastaan ollessani koiran kanssa lenkillä ja nyt asutaan yhdessä jo kolmatta vuotta, on ihana mies uskollinen, lempeä teemme kaikenlaista yhdessä ja puhutaan kaikista asioista,luottamus on molemminpuolista

Kirjoitit, että ihastuksesi liian nuori ja haluaa lisää lapsia. Haetko kenties liian nuorta seuraa? Jospa hakisit vaikka 35 naisia, niin ehkä sitten onnaisi ja monet heistäkin yh-äitejä, joten ehkä paremmin sujuisi, jos molemmilla lapsia aiemmista liitoista?

näin: Pian olet joko vanhainkodissa tai kuollut, joten mitä kannattaisi tehdä?

Terveisin vanhainkodin työntekijä, isin tyttö.