Miehen aloitteellisuus (tai sen puute)

Mä oon pitkästä aikaa löytänyt miehen, jonka kanssa kiinnostus on molemminpuoleista. Oon jo pitempään halunnu oikean ja pysyvän parisuhteen, mutta liekö huonoa tuuria vai mitä, kun ei vaan ole aiemmin mitään pysyvää kohdalle osunut. Nyt kuitenkin osui, ja muutaman kuukauden ajan ollaan seurusteltu. Aika ajoin mua vaivaa kuitenkin yksi asia, nimittäin se, että mies on jollain tapaa melko huono tekemään aloitteita ja keksimään mitään yllättävää ja piristävää. En nyt sanoisi ihan aloitekyvytön ja mielikuvitukseton, mutta hieman siihen suuntaan. Tällä miehellä ei ole juurikaan kokemusta naisten kanssa olemisesta seurustelusuhteista puhumattakaan, joten oon laittanu aika paljon kokemattomuuden piikkiin. Toki niitä ihania päiviä on paljonkin, mutta sitten joskus tuntuu, että mä koulutan jotain koiraa, joka kyllä tekee kun mä pyydän/vihjaan/ohjailen oikeaan suuntaan, mutta oma-aloitteisesti ei käytännössä yllätä juuri koskaan. Mä olen yllättänyt miehen ja keksinyt jotain kivaa muutaman kerran tässä yhdessäoloaikanamme, koska itse ainakin tarvitsen parisuhteessa sitä, että keksitään aika ajoin arjen keskelle jotain tavallisuudesta poikkeavaa piristystä. Mies sen sijaan ei ole kauheasti siihen puoleen panostanut, mitä nyt joskus ostanut kauppareissullaan mulle jätskin tai jotain (joka sekin on oikein kiva huomionosoitus, enkä tod. väheksy sitä yhtään :). En nyt tarkoita, että koko ajan pitäisi olla piristämässä, tai että itse antaisin vain sillä ajatuksella että saan vastineeksi jotain, mutta joskus tuntuu vaan, että minä "ylläpidän" parisuhdettamme ja mies seuraa perässä ja ottaa tyytyväisenä vastaan kaikki kivat jutut mitä "eteen tipahtaa". Itse kaipaisin suhteelta sitä, että molemmat jaksaa oikeasti tehdä töitä sen eteen, että molempien mielenkiinto yhdessäoloon säilyy, ei niin, että toinen koko ajan vetää ja toinen tulee perässä. Ja vaikka todellakin ihmiseen ensisijaisesti ihastun/rakastun, niin mun mielestä parisuhde ei pitemmän päälle vaan pysy koossa sillä, että vaan ollaan. Kyllä huomioimista ja piristyksiä arjen keskelle ainakin minä kaipaan, ja pientä yllätyksellisyyttäkin ettei ihan kaikki ole ennalta arvattavissa. Eikä niiden tarvi olla mitään ihmeellisiä, vaan jotain tavallisuudesta poikkeavaa - edes joskus. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan..? Ymmärrän, että kaikki ei välttämättä sellaisia kaipaa, ja voi olla, ettei mun miekkosenikaan niistä liiemmin perusta. Mutta mulle parisuhde on myös hauskanpitoa ja leikkimielistä hulluttelua, enkä millään haluaisi tunnustaa, että olen tullut valinneeksi väärän (=mielikuvituksettoman) miehen ja taas pitää aloittaa etsintä alusta.

Niin, en nyt tosiaankaan ole heittämässä kirvestä kaivoon, sillä miehessä on kuitenkin niin paljon hyviä puolia (mm. yksiin osuva ajatus- ja arvomaailma, mielenkiinnonkohteet, viehättää ulkoisesti jne.) että roimasti plussan puolella kuitenkin ollaan. Tää lievä aloitekyvyttömyys ja huono mielikuvitus vaan joskus alkaa käydä hermoille ja sellaisilla hetkillä tuntuu, että oikeasti mä haluisin MIEHEN, en mitään perässä vedettävää kelkkaa... Niin että vaadinko liikaa tämän asian suhteen? Omasta mielestäni en, ja itseäni joskus tämä asetelma hieman hämmentää... Olen yrittänyt antaa miehelle tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, mutta esim. monesti käy niin, että jos minä en tee aloitetta (esim. seksiin), ei sitä mieskään usein tee. Toki joskus tulee aloitteita hänenkin puoleltaan, ja silloin olenkin iloisen yllättynyt :) Mutta mietin vaan joskus, että muuttuukohan tää tilanne koskaan, ja mitenhän kauan tässä menee, ennen kuin hän alkaa tulla enemmän vastaan...? Mä oon hänelle kuulemma tosi tärkeä, hän haluaa nähdä mua ja pitää musta kovasti, ja itsekin pidän hänestä tosi paljon. Ollaan juteltu näistä asioista ja hän tietää mun ajatuksista. Muutenkin pystytään puhumaan tosi hyvin mistä vaan. Muuten meillä siis menee hyvin, mutta hieman MIESTÄ pitäis saada kyseisestä herrasta esiin...
121177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Taas yksi, joka pyrkii puristamaan miehen omaan muottiinsa.

Parempi vain etsiä sopiva yksilö, meitä on joka lähtöön.

Itsekin kuulun siihen ryhmään, joka ei tule koskaan keksimään yllätyksiä toisille, ajatuskin tuntuisi jotenkin teennäiseltä.

Pellet ja hauskuuttajat on erikseen...

Äänestä
  • ja lopuksi mies on vaan rasite Sinun elämässä! Sano miehelle suoraat sanat! Jos ei paranna tapoja niin ei voi mitään...
    Tottakai! mies pitää mahtua, sopuetua, siihen saman muottiin,(Nainen&mies)jos halua seurustella tai viettä yhteistä aika Naisen kans!

    Äänestä

Ei ole suhteenne tulevaisuuden kannalta mitenkään lupavaa, jos jo nyt odotat TOISEN MUUTTUVAN! Ei onnistu. Ei muutu. Vaihda miestä kun kerran tuolta tuntuu tai MUUTU ITSE!

By the way: useimmat miehet ovat aloitekyvyttömiä suhteen kantamisessa ja eteenpäin viemisessä. Kyllä se on naisen juttuja se parisuhteen hoito. Ole tyytyväinen siihen, jos mies kuitenkin suostuu tekemään sitä mitä ehdotat yms...

Äänestä
  • Useimmat meistä eivät edes tajua, mitä tuo suhteen kantaminen ja eteenpäin vieminen tarkoittaa.
    Ne on naisten juttuja, joita on turha edes vaivautua ymmärtämään...

    Äänestä

  • se menee.. kirjoitti:

    Useimmat meistä eivät edes tajua, mitä tuo suhteen kantaminen ja eteenpäin vieminen tarkoittaa.
    Ne on naisten juttuja, joita on turha edes vaivautua ymmärtämään...

    Mitenniin? Naisten juttuja, kyllä pitää olla oikeus ja kohtuus,että mies kantaa myös kortensa pesään! Jos mies ei vaivatu ymmärtämään, niin ymmärtää sit, kuin on jo liian myöhä! Niiettä MIEHET mielikuvitus liikkelle JA pikkuyllättyksiä järjestämään Naisille!

    Äänestä

  • se ei menee kirjoitti:

    Siis mikä ihmeen mielikuvitus?
    Oletat, että kaikki pitävät yllätyksistä...

    Äänestä

nitä jos se sun ukkos olisikin sellainen jota ei yhtään kiinnostaisi ne sinun pikku yllätykset? olisiko kivaa?Tämäkin on arkea varsin monella,mutta siinä kuitenkin eletään.Miehesi on ehkä niin kiltti ja ajattelee että ei halua painostaa sinua esim.seksiasioissa.Antaa sinua tavallaan emännöidä suhteessanne.Tuore suhdehan teillä on,joten molemmilla on vielä hakusessa se toisen tuntemineen.Älä sinäkään tee sitä virhettä että panet liikaa epärealistisia odotuksia peliin,sillä parisuhteen muodostuminen on vuosien homma,ei se muutamassa kuukaudessa valmiiksi tule.

Äänestä
  • Parisuhteen muodostuminen vuosien homma? Ei herranen aika. Joskus sitä ihmettelee, minkälaisiin loukkoihin ihmiset itsensä järjestävät. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tämä "parisuhteen muodostuminen" oikein on.

    Äänestä

  • sepä se. kirjoitti:

    Parisuhteen muodostuminen vuosien homma? Ei herranen aika. Joskus sitä ihmettelee, minkälaisiin loukkoihin ihmiset itsensä järjestävät. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tämä "parisuhteen muodostuminen" oikein on.

    Kun olet parikolme vuotta jonkun kanssa elellyt,niin sitten vasta alat näkemään ne asiat realistisemmin,eli ku se alkuhuuma on haihtunut.Sitten punnitaan hyviä ja huonoja puolia kumminkinpäin...

    Äänestä

  • sepä se. kirjoitti:

    Parisuhteen muodostuminen vuosien homma? Ei herranen aika. Joskus sitä ihmettelee, minkälaisiin loukkoihin ihmiset itsensä järjestävät. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tämä "parisuhteen muodostuminen" oikein on.

    kunnes huomaa että eihän tuota ukkoa edes tunne kunnolla.tuntuu muuttuvan vittumaisemmaksi vaan vuosi vuodelta.

    Äänestä

Sofialle kaksi asiaa:

Toista ihmistä ei voi muuttaa. Sinun on hyväksyttävä hänet sellaisena kuin hän on. Tai olla hyväksymättä, mutta ymmärtänet, mitä se tarkoittaa.

Toiseksi, täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Jos kumppanisi olisi joiltain ominaisuuksiltaan toisenlainen, se olisi jostain muualta pois. Mitkä ovat omat huonot puolesi? Olisiko mahdollista, että jokin niistä paistaisi kirjoituksesi läpi?

Äänestä

Suhde on vielä kovin nuori. eli et tietenkään voi vielä puhua suhteestanne kovin kattavasti mutta ensivaikutelmasi ovat siis se että mies on aloitekyvytön ainakin hieman. Noh kerron kokemuksesta, minu mieheni ei osannut oikein yllättää minua mitenkään lahjoilla, yms ja jotenkin se minua harmitti aluksi jonkin verran mutta sekin selvisi hän ei vaan yksinkertaisesti ole sitä tyyppiä että menisi ja ostaisi spontaanisti jotain ja onneksi ei ole sellainenkaan että väenvängällä ostaa jos kalenterissa on merkintä merkkipäivästä.
Minä en suutu moisista pikkuasioista. tärkeintä on että voin luottaa mieheeni se että hän tulee aina kotiin selvänä ja ei kohtele minua huonosti korvaa kaikenmaailman helyt jotka joku hulttio toisi kotiin ja söpöttäisi korvaani hempeitä.

Meille on läheisyy ja hellyys kohdallaan ja se on meidän lahjat toisilleen kun rakastetaan ja kunnioitetaan.
Mutta osaa nämä miehiset miehetkin yllättää ja tekevät sen aina joskus ja se se vasta onkin sitten todella ainutlaatuista!

Tähän on juuri se tärkein jo laitettua että älä yritä muuttaa toista ihmistä jos hän ei yksinkertaisesti ole vaan sellainen mutta kerro se hänelle että haluaisit yllätyksiä ja jätä asia hänen ratkaistavakseen tai ratkaise itse miten menettelet ja mikä painaa vaakakupissasi eniten. Täydellistä tuskin tosiaan on ketään meistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

_Sofia_ kirjoitti:

Mä oon pitkästä aikaa löytänyt miehen, jonka kanssa kiinnostus on molemminpuoleista. Oon jo pitempään halunnu oikean ja pysyvän parisuhteen, mutta liekö huonoa tuuria vai mitä, kun ei vaan ole aiemmin mitään pysyvää kohdalle osunut. Nyt kuitenkin osui, ja muutaman kuukauden ajan ollaan seurusteltu. Aika ajoin mua vaivaa kuitenkin yksi asia, nimittäin se, että mies on jollain tapaa melko huono tekemään aloitteita ja keksimään mitään yllättävää ja piristävää. En nyt sanoisi ihan aloitekyvytön ja mielikuvitukseton, mutta hieman siihen suuntaan. Tällä miehellä ei ole juurikaan kokemusta naisten kanssa olemisesta seurustelusuhteista puhumattakaan, joten oon laittanu aika paljon kokemattomuuden piikkiin. Toki niitä ihania päiviä on paljonkin, mutta sitten joskus tuntuu, että mä koulutan jotain koiraa, joka kyllä tekee kun mä pyydän/vihjaan/ohjailen oikeaan suuntaan, mutta oma-aloitteisesti ei käytännössä yllätä juuri koskaan. Mä olen yllättänyt miehen ja keksinyt jotain kivaa muutaman kerran tässä yhdessäoloaikanamme, koska itse ainakin tarvitsen parisuhteessa sitä, että keksitään aika ajoin arjen keskelle jotain tavallisuudesta poikkeavaa piristystä. Mies sen sijaan ei ole kauheasti siihen puoleen panostanut, mitä nyt joskus ostanut kauppareissullaan mulle jätskin tai jotain (joka sekin on oikein kiva huomionosoitus, enkä tod. väheksy sitä yhtään :). En nyt tarkoita, että koko ajan pitäisi olla piristämässä, tai että itse antaisin vain sillä ajatuksella että saan vastineeksi jotain, mutta joskus tuntuu vaan, että minä "ylläpidän" parisuhdettamme ja mies seuraa perässä ja ottaa tyytyväisenä vastaan kaikki kivat jutut mitä "eteen tipahtaa". Itse kaipaisin suhteelta sitä, että molemmat jaksaa oikeasti tehdä töitä sen eteen, että molempien mielenkiinto yhdessäoloon säilyy, ei niin, että toinen koko ajan vetää ja toinen tulee perässä. Ja vaikka todellakin ihmiseen ensisijaisesti ihastun/rakastun, niin mun mielestä parisuhde ei pitemmän päälle vaan pysy koossa sillä, että vaan ollaan. Kyllä huomioimista ja piristyksiä arjen keskelle ainakin minä kaipaan, ja pientä yllätyksellisyyttäkin ettei ihan kaikki ole ennalta arvattavissa. Eikä niiden tarvi olla mitään ihmeellisiä, vaan jotain tavallisuudesta poikkeavaa - edes joskus. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan..? Ymmärrän, että kaikki ei välttämättä sellaisia kaipaa, ja voi olla, ettei mun miekkosenikaan niistä liiemmin perusta. Mutta mulle parisuhde on myös hauskanpitoa ja leikkimielistä hulluttelua, enkä millään haluaisi tunnustaa, että olen tullut valinneeksi väärän (=mielikuvituksettoman) miehen ja taas pitää aloittaa etsintä alusta.

Niin, en nyt tosiaankaan ole heittämässä kirvestä kaivoon, sillä miehessä on kuitenkin niin paljon hyviä puolia (mm. yksiin osuva ajatus- ja arvomaailma, mielenkiinnonkohteet, viehättää ulkoisesti jne.) että roimasti plussan puolella kuitenkin ollaan. Tää lievä aloitekyvyttömyys ja huono mielikuvitus vaan joskus alkaa käydä hermoille ja sellaisilla hetkillä tuntuu, että oikeasti mä haluisin MIEHEN, en mitään perässä vedettävää kelkkaa... Niin että vaadinko liikaa tämän asian suhteen? Omasta mielestäni en, ja itseäni joskus tämä asetelma hieman hämmentää... Olen yrittänyt antaa miehelle tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, mutta esim. monesti käy niin, että jos minä en tee aloitetta (esim. seksiin), ei sitä mieskään usein tee. Toki joskus tulee aloitteita hänenkin puoleltaan, ja silloin olenkin iloisen yllättynyt :) Mutta mietin vaan joskus, että muuttuukohan tää tilanne koskaan, ja mitenhän kauan tässä menee, ennen kuin hän alkaa tulla enemmän vastaan...? Mä oon hänelle kuulemma tosi tärkeä, hän haluaa nähdä mua ja pitää musta kovasti, ja itsekin pidän hänestä tosi paljon. Ollaan juteltu näistä asioista ja hän tietää mun ajatuksista. Muutenkin pystytään puhumaan tosi hyvin mistä vaan. Muuten meillä siis menee hyvin, mutta hieman MIESTÄ pitäis saada kyseisestä herrasta esiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu