Nuoren miesystäväni käyttäytymisestä

Hän oli pe-iltana baarissa poikien kanssa. Pyysi kuitenkin minua soittelemaan että nähdäänkö jossain, kun minä olin oman ystäväni kanssa myös baarissa.
Soittelin ja soittelin. Aina sama vastaus "Periaatteessa haluaisin nähdä, mutta en tiedä onko se käytännössä mahdollista". Kuulemma kun ollaan poikien kanssa, niin sillon ei oteta kumppaneita mukaan, koska naiset alkavat kitistä tulee riitaa kun eivät saa huomiota tarpeeksi. Eri asia on jos ollaan yhdessä liikenteessä.
Tämä "mies" loppujen lopuksi viimeisessä puhelussa valehteli minulle olevansa jo kotona jatkoilla poikien kanssa, eikä ollut mahdollista nähdä silloinkaan. No, törmäsin hänen serkkuunsa kadulla ja hänelle tämä "mies" sanoi olevansa eräässä baarissa. Menimme sinne yhdessä, ja kas kummaa minun miesystäväni ei tervehtinyt minua ollenkaan, ei tullut juttelemaan kanssani kun pyysin.
Sen verran sain irti hänestä, että minä olin tehnyt väärin tulemalla samaan paikkaan kuin hän.

Mulla on ero viereillä ja tää mies on kovasti odottanut milloin pääsisimme olemaan "oikeasti" yhdessä. Nyt kun se aika olisi lähellä, hän alkoikin käyttäytymään kummallisesti. On tehnyt oharit viikko sitten, kiukuttelee/juonittelee/ei vastaa viesteihin.
Sanoin siellä ravintolassa, että en hyväksy tällaista kohtelua enää, että nyt erotaan. Siihen hän vain totesi "pokerinaamalla" että jaha.
Kuulin että on epävarma tilanteestaan ja pelottaa kun mulla on lapsi.
Mä tykkään siitä millainen se oli ennen kiukuttelukauttaan, mutta tuollaista käytöstä en hyväksy.

Eiköhän ollut uskallusta sanoa että häntä pelottaa tuleva uusi elämäntilanteensa, seurustella naisen kanssa jolla on lapsi. Saada ehkä perheerikkojan maine tms.
81275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ainoa mikä sitä kiinnosti oli reikäsi.

Seuraava kysymys!

Äänestä
  • Hehee...luulis muuten että miehet voi panna melkeen reikään kuin reikään...ei siihen jotain yh-äippää tarvita. Miten olis vessanpaperirulla, niin vältyttäis naisten "sytämien rikkomiselta"?

    Äänestä

  • sonja. kirjoitti:

    Hehee...luulis muuten että miehet voi panna melkeen reikään kuin reikään...ei siihen jotain yh-äippää tarvita. Miten olis vessanpaperirulla, niin vältyttäis naisten "sytämien rikkomiselta"?

    http://koti.mbnet.fi/zorgy/vesipillu/

    Äänestä

Hän ei selvästikään halua jakaa elämääsi juuri sinun kanssasi. Sinulla on lapsi ja ero kesken. Kuka nuori mies haluaisi sellaiseen saumaan, että olisi tavallaan sinun pelastajasi. Ei kukaan eikä koskaan ja se on oikein. Sinun itsesi tulee tehdä elämästäsi itsesi oloista ,ei kenekään muun ole tarkoitus tehdä sitä.
Mahdoton suhde, ymmärrä itsekin, äläkä rakenna pilvilinnoja. Pysyt onnellisempana. Ensin erosta eroon, sitten vasta suhteita. Sitä kutsutaan realismiksi.

Äänestä
  • Tässä se ristiriita juuri onkin, kun hän on puhunut että haluaa elämän minun kanssani sitten kun se on mahdollista. Haluaa alkaa seurustelemaan kanssani yms.
    Olen kysynyt suoraan mutkankin kautta, haluaako olla erillään nyt eroprosessin aikana ja/tai sen jälkeen. Ei halua olla erossa, vaan yhdessä.
    On sanonut sen, ettei halua olla syy erooni. Eikä hän sitä olekaan, ei missään nimessä. Avoiliittoni ei vain toimi, ei ole toiminut pitkään aikaan.
    Kiitos vastauksesta.

    Äänestä

  • NoneDa kirjoitti:

    Tässä se ristiriita juuri onkin, kun hän on puhunut että haluaa elämän minun kanssani sitten kun se on mahdollista. Haluaa alkaa seurustelemaan kanssani yms.
    Olen kysynyt suoraan mutkankin kautta, haluaako olla erillään nyt eroprosessin aikana ja/tai sen jälkeen. Ei halua olla erossa, vaan yhdessä.
    On sanonut sen, ettei halua olla syy erooni. Eikä hän sitä olekaan, ei missään nimessä. Avoiliittoni ei vain toimi, ei ole toiminut pitkään aikaan.
    Kiitos vastauksesta.

    Keskity lapseesi eikä mieheen tai miehiin.jos se äijä on tarkoitettu sulle niin kyllä se takas tulee.
    mutta,vaikuttaa siltä että kaikki sun energiat menee miehen miettimiseen.ei kukaan äijä ole tuon arvoinen.

    Äänestä

Jos olet eroamassa, tee se. Mutta älä tee sitä toisen miehen vuoksi. Tarinasta saa jo selkeän kuvan siitä, että tuo ei ole sinun miehesi.

Jos mies ei ole valmis kuuntelemaan sinua, tekemään mitään myönnytyksiä vuoksesi, eikä edes keskustelemaan suoraan asioista, jahtaat väärää miestä. Unohda, vaikka se tuntuukin hankalalta. Et voita mitään vaihtamalla entisestä uuteen hankalaan.

Hoida erosi ensin. Ole omillasi niin kauan että se alkaa tuntua sinulle mukavalta olotilalta ja hanki sen jälkeen vasta uutta seuraa. Silloin olet valmis harkitsemaan asian kaikkia puolia etkä ajattele vain tunteillasi. Miehet eivät parane vaihtamalla siihen mikä sattuu olemaan tarjolla. Ne paranevat vain hankkimalla paremman.

Äänestä

tuli mieleen,nuoresta,että häpeäiskö kaveriensilmissä sinua jos olet vanhempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NoneDa kirjoitti:

Hän oli pe-iltana baarissa poikien kanssa. Pyysi kuitenkin minua soittelemaan että nähdäänkö jossain, kun minä olin oman ystäväni kanssa myös baarissa.
Soittelin ja soittelin. Aina sama vastaus "Periaatteessa haluaisin nähdä, mutta en tiedä onko se käytännössä mahdollista". Kuulemma kun ollaan poikien kanssa, niin sillon ei oteta kumppaneita mukaan, koska naiset alkavat kitistä tulee riitaa kun eivät saa huomiota tarpeeksi. Eri asia on jos ollaan yhdessä liikenteessä.
Tämä "mies" loppujen lopuksi viimeisessä puhelussa valehteli minulle olevansa jo kotona jatkoilla poikien kanssa, eikä ollut mahdollista nähdä silloinkaan. No, törmäsin hänen serkkuunsa kadulla ja hänelle tämä "mies" sanoi olevansa eräässä baarissa. Menimme sinne yhdessä, ja kas kummaa minun miesystäväni ei tervehtinyt minua ollenkaan, ei tullut juttelemaan kanssani kun pyysin.
Sen verran sain irti hänestä, että minä olin tehnyt väärin tulemalla samaan paikkaan kuin hän.

Mulla on ero viereillä ja tää mies on kovasti odottanut milloin pääsisimme olemaan "oikeasti" yhdessä. Nyt kun se aika olisi lähellä, hän alkoikin käyttäytymään kummallisesti. On tehnyt oharit viikko sitten, kiukuttelee/juonittelee/ei vastaa viesteihin.
Sanoin siellä ravintolassa, että en hyväksy tällaista kohtelua enää, että nyt erotaan. Siihen hän vain totesi "pokerinaamalla" että jaha.
Kuulin että on epävarma tilanteestaan ja pelottaa kun mulla on lapsi.
Mä tykkään siitä millainen se oli ennen kiukuttelukauttaan, mutta tuollaista käytöstä en hyväksy.

Eiköhän ollut uskallusta sanoa että häntä pelottaa tuleva uusi elämäntilanteensa, seurustella naisen kanssa jolla on lapsi. Saada ehkä perheerikkojan maine tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu