maapallon sisustasta

kun maapallon sisusta on erittäin kuumaa massaa, niin ihmettelen miksei sitä käytetä energian lähteenä, kyllä nykyisin pystytään poraamaan sen veran syvä reikä (30km)että sitä voisi hyödyntää.
öljyhän loppuu kuitenkin joskus.
294053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei sitä reikää tarvitse edes 30 km:n syvyyteen porata. Maapallolla on paljon alueita, joissa vulkaanisen toiminnan takia magmaa on paljon lähempänäkin maan pintaa. Joissakin paikoissa sitä hyödynnetäänkin. Esimerkiksi Islannissa.

Äänestä
  • Siis kivivaipan paksuus vaihtelee. Euraasian laatta, jolla olemme on meillä on
    Telluksen vakaimpia.
    Meillähän on Sallan suunnalla venäläisten poraama n.30 km:n reikä maaperässämme.

    Ei kai sillä kummoisempaa merkitystä ole. Vedellä täyttyneen porausreiän voi imaista tarvittaessa tyhjäksi.
    Käytännössä suht.matalien maalämpöputkien sanotaan olevan kannattavia talonrakennuksessa.

    Äänestä

  • paksula kirjoitti:

    Siis kivivaipan paksuus vaihtelee. Euraasian laatta, jolla olemme on meillä on

    ole. Vedellä täyttyneen porausreiän voi imaista tarvittaessa tyhjäksi.

    kerro pumppu millä moinen ihme tehdään, (imemällä)!

    En usko kyllä alkuunkaan,että nykytekniikalla pystytään poraamaan juuri kymmentä kilometriä syvempään.
    Siellä vähän yli 20km:n syvyydessähän ovat suunnattomat öljy-ja maakaasuvarat,jotka olisi otettu aikoja sitten käyttöön,jos se mahdollista olisi.

    Äänestä

  • mölkhö kirjoitti:

    katselin hieman aiheesta netistä.

    Suomen syvin reikä on 2,5km,maailman syvin reikä

    tietolähteestä riippuen 11-12,5 km.
    Venäläisten poraamia.

    Ei tulla poraamaan meidän elinaikanamme edes siihen 20 km:iin.

    Amerikkalaiset tutkijat kyllä saivat pari vuotta sitten selvitettyä ,että siellä 20 km:ssä todellakin on öljyä ja maakaasua suunnattomat määrät,en vain muista millä tavalla.
    Neuvostoliittolaisilla tutkijoillahan on ollut vuosikymmeniä sellainen käsitys,että öljyä muodostuu siellä koko ajan lisää.Sen vuoksi heitä nuo syvät reiät kiinnostavatkin.

    Äänestä

  • palturia kirjoitti:

    ole. Vedellä täyttyneen porausreiän voi imaista tarvittaessa tyhjäksi.

    kerro pumppu millä moinen ihme tehdään, (imemällä)!

    Tais tulla tuon Suomen syvimmän porausreiän suhteen. Se tyhjentäminen...
    Vesimäärällä joka tuohon reikään mahtuu ei tulipaloa sammutettais.
    Tarkotit tietysti syvyysongelmaa.

    Lisää letkuva sanoi palopäällikkö.
    Ihan pystymettästä arvaan; porattu reikä alle metrin halkaisijaltaan.
    Kun se on peruskalliossa, vahva tyhjiöpumppu tosiaan imaisee tuollaaset kuutiomäärät nopsaan.

    kun fysiikasta muistan ettei millään pumpulla voida imeä vettä yli kymmenestä metristä?
    onko muistissani paha reikä vai enkö ole tajunnut
    koko homman nimeä oikein?

    Äänestä

  • se onkaan kirjoitti:

    Porakaivoissa käytetään uppopumppua,joka on siellä reiän pohjalla.

    Lämpökaivoista ei tarvitse pumpata kuin pelkkä lämpö ,eli kierrättää putkessa sopivaa lämmönsiirron väliainetta reiän pohjaan ja takaisin,joten kiertopumppu voi olla maan päällä.

    Ajattelitteko muuten millä se maa-aines sieltä reiästä saatiin silloin reiän porausvaiheessa ylös?
    Jos se maa sieltä saatiin,niin kyllä varmasti vesi ja lämpökin.

    Äänestä

  • kaivoin kirjoitti:

    väitetään aivan hatusta vastoin mitään fysiikan tuntemusta lakien vastaisesti, että vesi voidaan imaista 30 kilsan kuopasta tosta noin vain.

    se ei imemällä onnistu!!!sellaista pumppua
    ei ole eikä tule!!!

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    väitetään aivan hatusta vastoin mitään fysiikan tuntemusta lakien vastaisesti, että vesi voidaan imaista 30 kilsan kuopasta tosta noin vain.

    se ei imemällä onnistu!!!sellaista pumppua
    ei ole eikä tule!!!

    Ymmärrän kyllä, että pistää silmään nuo varomattomat lausahdukset kuten:

    "porattu reikä alle metrin halkaisijaltaan.
    Kun se on peruskalliossa, vahva _tyhjiöpumppu_ tosiaan imaisee tuollaaset kuutiomäärät nopsaan."

    Saattavat aiheuttaa lievän allergisen reaktion. Ei sillä, etteikö vettä saataisi sieltä nostettua muilla keinoilla kuin tyhjiöpumpulla. (tyhjäksi pumpaamisesta ei voi puhua, koska vesi ei lopu ihan heti pienestäkään reiästä, esim. porakaivosta, vaikka kuinka pumppaa)

    Äänestä

  • kaivoin kirjoitti:

    Porakaivoissa käytetään uppopumppua,joka on siellä reiän pohjalla.

    Lämpökaivoista ei tarvitse pumpata kuin pelkkä lämpö ,eli kierrättää putkessa sopivaa lämmönsiirron väliainetta reiän pohjaan ja takaisin,joten kiertopumppu voi olla maan päällä.

    Ajattelitteko muuten millä se maa-aines sieltä reiästä saatiin silloin reiän porausvaiheessa ylös?
    Jos se maa sieltä saatiin,niin kyllä varmasti vesi ja lämpökin.

    Se maa-aines tulee porattaessa ylös paineilmalla ja Arkhimedeen ruuvilla.

    Äänestä

  • paksula kirjoitti:

    Siis kivivaipan paksuus vaihtelee. Euraasian laatta, jolla olemme on meillä on
    Telluksen vakaimpia.
    Meillähän on Sallan suunnalla venäläisten poraama n.30 km:n reikä maaperässämme.

    Ei kai sillä kummoisempaa merkitystä ole. Vedellä täyttyneen porausreiän voi imaista tarvittaessa tyhjäksi.
    Käytännössä suht.matalien maalämpöputkien sanotaan olevan kannattavia talonrakennuksessa.

    Ei suinkaan maalämpö edes ole lähtösin maan ytimestä vaikka niin yleisesti kansan keskuudessa ajatellaankin. Eikös se ole ennemminkin maahan varastoitunutta auringon lämpöä.

    Äänestä

  • mölkhö kirjoitti:

    katselin hieman aiheesta netistä.

    Suomen syvin reikä on 2,5km,maailman syvin reikä

    tietolähteestä riippuen 11-12,5 km.
    Venäläisten poraamia.

    Ei tulla poraamaan meidän elinaikanamme edes siihen 20 km:iin.

    Amerikkalaiset tutkijat kyllä saivat pari vuotta sitten selvitettyä ,että siellä 20 km:ssä todellakin on öljyä ja maakaasua suunnattomat määrät,en vain muista millä tavalla.
    Neuvostoliittolaisilla tutkijoillahan on ollut vuosikymmeniä sellainen käsitys,että öljyä muodostuu siellä koko ajan lisää.Sen vuoksi heitä nuo syvät reiät kiinnostavatkin.

    Toi on kyllä höpöä. Kyllähän siellä on sitä öljyä mutta ei mitenkään suunnattomia määriä. Sitäpaitsi uusi öljy vaatii syntyäkseen kasvi/eläinainesta, ei sitä kivestä synny.

    Äänestä

  • mölkhö kirjoitti:

    Minun mielestäni se on höpöpuheita,että kaikki tällä hetkellä tunnetut öljy- ja maakaasuvarat olisvat fossilista alkuperää.
    Osa saattaa olla ,mutta suurin osa on nimenomaan siellä maapallon sisuksissa syntyvää tavaraa,joka on tihkunut sieltä maankuoren ylimpiin kerroksiin ihmisten ihmeteltäväksi.

    Senhän osoittaa jo sekin,että osa kaikkien aikojen ensimmäisistä oljylähteistä ,jotka pumpattiin tyhjäksi jo sata vuotta sitten onkin täyttynyt uudestaan öljyllä.
    Myöskin kaikki arviot,mitä on tehty viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana öljyn ja maakaasun riittävyydestä ,ovat menneet täysin metsään,juuri sen vuoksi kun ei ole tiedetty öljyä ja maakaasua
    syntyvän koko ajan lisää.
    Ongelma on siinä että tarpeeksi syvälle on toistaiseksi mahdoton päästä.

    Mitklä öljylähteet muka on täyttynyt uudestaan? USA:n tuon aikaiset öljylähteet on kyllä nykyään yhtä kuivia kuin sahara.

    Äänestä

  • dfdfdfd kirjoitti:

    Ei suinkaan maalämpö edes ole lähtösin maan ytimestä vaikka niin yleisesti kansan keskuudessa ajatellaankin. Eikös se ole ennemminkin maahan varastoitunutta auringon lämpöä.

    Erehdyt.

    Kyllä se maalämpö on maapallon sisuksista peräisin. Kun alat mitata lämpöä pinnalta kohti maapallon keskustaa, huomaat kyllä, että koko ajan lämpenee. Vaikka routarajan alapuolella on vain muutama aste lämmintä (siitähän osa maalämmöllä lämmittäjistä sen lämpönsä ottaa), niin kaivoksissa on jo varsin lämmintä.

    Äänestä

  • oikaisija kirjoitti:

    Edellinen tarkoittaa niitä laitteita jotka ottaa pihamaalta lämpöä tai porakaivoista, niissä on auringon energia takana. Vasta kun lähestytään kilometriä alkaa maan sisuksen lämpö tuntua.

    Äänestä

  • airfoil kirjoitti:

    Edellinen tarkoittaa niitä laitteita jotka ottaa pihamaalta lämpöä tai porakaivoista, niissä on auringon energia takana. Vasta kun lähestytään kilometriä alkaa maan sisuksen lämpö tuntua.

    Kyllä se maansisuksen lämpötila tuntuu pintaa lähempänäkin. Sen voivat sinulle kaivosmiehet vahvistaa. Kaivoksissa on varsin lämmintä. Jos syvyyksistä tuleva lämpö ei vaikuttaisi, olisi siellä samanlainen lämpötila kuin syvien järvien pohjalla (n. 4 astetta).

    Äänestä

  • valistuksen jakaja kirjoitti:

    Riippuu myös paljon kuoren paksuudesta. Islannissa pinnassa, mutta Suomessa mennään satoihin metriin. Muistan lukeneeni, että ikirouta voi ulottua tuhannen metrin syvyyteen. Luulisi sulavan sen, jos lämpö alkaa vaikuttaa kymmenissä metreissä?

    Äänestä

  • valistuksen jakaja kirjoitti:

    Kyllä se maansisuksen lämpötila tuntuu pintaa lähempänäkin. Sen voivat sinulle kaivosmiehet vahvistaa. Kaivoksissa on varsin lämmintä. Jos syvyyksistä tuleva lämpö ei vaikuttaisi, olisi siellä samanlainen lämpötila kuin syvien järvien pohjalla (n. 4 astetta).

    "Kyllä se maansisuksen lämpötila tuntuu pintaa lähempänäkin. Sen voivat sinulle kaivosmiehet vahvistaa. Kaivoksissa on varsin lämmintä."

    Ei ole tullut mieleen, että monet kaivoskuilut on ainakin kilometrin syvyisiä. Joten jos sanot että kaivoksissa se lämpö tuntuu, niin se ei kyllä todista mitään siitä kuinka lähellä maan pintaa se maan sisuksen lämpö tuntuu. Sitäpaitsi toiminnassa olevien kaivosten ilmaa lämmittää koneet, valaistus ja siellä työskentelevät ihmiset.

    Äänestä

  • dfdfdf kirjoitti:

    On se lämpötila muutamaa astetta korkeampi lähempänäkin maanpintaa. Lämmöstä tässä on kaiken aikaa ollut kyse eikä kuumuudesta. Ei se maapallon sisustan kuumuus jossain tietyssä rajapinnassa muutu kylmyydeksi. Tasaisesti se viilenee ja sitten aivan maanpinnan tuntumassa - ainakin kesäaikaan - alkaa lämpötila auringon vaikutuksen vuoksi taas nousta.

    Äänestä

  • se onkaan kirjoitti:

    kun fysiikasta muistan ettei millään pumpulla voida imeä vettä yli kymmenestä metristä?
    onko muistissani paha reikä vai enkö ole tajunnut
    koko homman nimeä oikein?

    Mikä on tarkka syvyys jonka jälkeen ei fysikan lain mukaisesti imeä nestettä? Onko tällä fysiikan lailla jokin nimi.

    Äänestä

Kuolanniemimaalle ovat Venäläiset poranneet maapallon syvimmät reijät "mohole ohjelmassa" noin 13km voi olla hieman alle.. Pohjois-Karjalaan porasivet suomen syvimmän reijän päälle kaksi kilsaa.. Venäläiset tekivat seismisten tutkimusten sarjan suomen maaperällä. Karjalassa tuli tosi vimakas kaiku jonka vuoksi taisivat valita syvimmän reijän paikan sinne.
Pyhäsalmessa 1,4km syvyydessä(kaivos) on noin 25astetta, ja lisäystä taisi olla sataametriä kohti aste.
Matalia lämpötiloja ei voi oikein hyödyntää kannattavasti. Islannissa onnistuu helposti kun maan kuori on nin ohut. Euroopassa ja Ameriikassa maan kuori on vain liian paksu että voisi hyödyntää kannattavasti. Mohole ohjelma taisi kestää yli kymmenen vuotta, noin viitteeksi.

Äänestä

Ja sit ku poraat reijän sinne sulaan ytimeen asti, ni sun porausvehkeesi sulaa ja lopputulos on se et sait aikaan uuden tulivuoren :)

Äänestä
  • Ei sitä reikää sulaan ytimeen asti tarvi porata. Riittää kun poraa niin lähelle, että kallio on muutaman sadan asteen lämpöinen. Se jo höyrystää veden.

    Äänestä

Googlaa "maalämpö" tai "maalämpöpumppu" tai "lämpöpumppu".

Valitse omasi ja käy ostamassa, olettaen että sulla pala maata mihin värkit upottaa, kerrostaloasukille asia on mutkikkaampi.

Äänestä

Asiaa tuntematta veikkaan että poranterät sulavat. Johan siellä sisustassa olisi ollu Shellit Essot ja Gulffit. Halloo! Miten te tutkijat tai mitä lienettekin, vatvotte idioottimaisen selviä asioita? Eikö teillä ole muuta tekemistä? Ai niin, onhan: mietitte muiden ongelmia, päät yhteen kahvipöydässä että juorunjuurta riittää! Saatanan kusipäät!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

energiaa? kirjoitti:

kun maapallon sisusta on erittäin kuumaa massaa, niin ihmettelen miksei sitä käytetä energian lähteenä, kyllä nykyisin pystytään poraamaan sen veran syvä reikä (30km)että sitä voisi hyödyntää.
öljyhän loppuu kuitenkin joskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu