Suomalaiset surmasivat 34 partisaania!

Omaisille riittää että väkivallantekijät saavat ansionsa mukaan, ja pieni kiukku siitä, että "pääsivät liian helpolla" pitää adrenaliinitasoa yllä vastaista ajatellen.

Valitettavasti 50:sta Seitajärven tuhoojasta jäi 16 kpl. jäljelle, -Neuvostoliitossa mitalein palkittaviksi ja "voitonpäivänä" juhlittavaksi.

Siellä se Tavjakin aina Putininsa kanssa kilistelee puna-armeijalle. Ääliö.

http://tappis.555mb.net/partisaanit.htm

Partisaanit kytänneet kylien lähellä metsissä , että mitä näkyy milloinkin. Kylien koirat oli haukkuneet ja olleet levottomia. Koiria olisi pitänyt päästää irti ja varmasti olisi partisaaneita paljastunut ennen niiden hirmutekoja. Kylät oli huonosti vatioitu partisaanien varalle, kun niitä ei alkuun uskottu olevan. Muutama ihminen oli selvinnyt hengissä, kun olivat piiloutuneet navettaan ja paenneet padkaluukun kautta metsien suojaan, kun partisaanit tihutyönsä tehneet. Ryöstäneet omaisuutta ja sytyttäneet rakennukset tuleen.

Anonyymi kirjoitti:

Partisaanit kytänneet kylien lähellä metsissä , että mitä näkyy milloinkin. Kylien koirat oli haukkuneet ja olleet levottomia. Koiria olisi pitänyt päästää irti ja varmasti olisi partisaaneita paljastunut ennen niiden hirmutekoja. Kylät oli huonosti vatioitu partisaanien varalle, kun niitä ei alkuun uskottu olevan. Muutama ihminen oli selvinnyt hengissä, kun olivat piiloutuneet navettaan ja paenneet padkaluukun kautta metsien suojaan, kun partisaanit tihutyönsä tehneet. Ryöstäneet omaisuutta ja sytyttäneet rakennukset tuleen.

Lue lisää

Todellisuudessa partisaanien olemassa olo oli hyvin Suomen sodanjohdon tiedossa, mutta pienemmät rajakylät jätettiin tietoisesti evakuoimatta, vaikka saksalaisetkin siihen kehoittivat.

"Mikään ei puolustele viattomien siviilien tappamista."

Senkö takia Suomen miehityshallinto sulki Stalinin valmiiksi sortamaa "epäkansallista" siviiliväestöä internointileireille?

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/03/ita-karjalaa-suomalaistettiin-kouluin-ja-keskitysleirein

"Jatkosodan alussa vallatun alueen väestö jaettiin "kansalliseen" (suomensukuiseen) ja "epäkansalliseen" ainekseen. Tuhansittain venäjänkielisiä asukkaita koottiin keskitysleireihin marsalkka Mannerheimin jo heinäkuun alussa 1941 antaman määräyksen mukaisesti. Monille seuraukset olivat kohtalokkaat.

"Joukkovangitsemisia perusteltiin yhtäältä venäläisväestön omalla turvallisuudella, toisaalta vaaralla, että joukossa oli partisaaneja. Kokoamisleirit palvelivat kuitenkin myös miehityshallinnon kaavailuja, joissa tähdättiin alueen ”puhdistamiseen vieraasta aineksesta”."

Eli etniseen puhdistamiseen. (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!) Mutta kun Suomi tekee sitä, katsotaan sormien läpi.

"Vielä alkuvaiheessa suunnitelmissa oli epäkansallisen väestön siirtäminen muualle osittain tai kokonaan ja sen korvaaminen suomalaisella ja inkeriläisellä uudisasutuksella."

Eli etnistä puhdistamista.

https://www.encyclopedia.com/social-sciences-and-law/political-science-and-government/military-affairs-nonnaval/ethnic-cleansing

https://www.history.com/topics/holocaust/ethnic-cleansing

https://www.britannica.com/topic/ethnic-cleansing

https://www.ushmm.org/genocide-prevention/learn-about-genocide-and-other-mass-atrocities/definitions

"Vapaaksi jääneet tai leireiltä päässeet venäjänkielisetkin olivat syrjityssä asemassa. Heidät siirrettiin asumaan erilleen suomensukuisista, heidän liikkumistaan rajoitettiin, he kärsivät heikommasta elintarvike- ja terveydenhuollosta, ja viljelypalstojen jaossa suosittiin "kansallisia". Kouluja oli aluksi tarjolla vain suomensukuisille."

Tietoiskua:

"Itä-Karjalan alue käsittää Suomen entisen rajan itäpuolisen Karjalan, joka rajautuu Laatokkaan, Syväriin, Ääniseen, Vienanmereen ja Imandrajärveen. Historiallinen Itä-Karjala jakautuu pohjoiseen Vienan Karjalaan ja eteläiseen Aunuksen Karjalaan. Toisin kuin sodissa luovutetut Karjalankannas ja Laatokan Karjala, Itä-Karjala ei ole koskaan kuulunut Suomeen."

Pakollista tietoiskua Stalinin terrorista, koska se jotenkin oikeuttaa Stalinin uhrien kaltoinkohtelun. Sitten tulee noloa käännettä:

"Suomalaisten miehitysjoukkojen saapuessa väestö oli suurelta osin evakuoitu tai paennut oman onnensa nojassa metsiin. Jäljellä oli alle viidesosa, vajaat 90 000 henkeä – lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia. ”Kansallisia” (karjalaisia, suomalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, virolaisia jne) heistä oli 37 000, ”epäkansallisia” (venäläisiä, ukrainalaisia jne) n. 50 000."

Suomikin pääsi tapattamaan ukrainalaisia ja vieläpä nälkään. Hienoa, tekopyhyys elää, nyt ne pakolliset valitukset Stalinin Holodomorista.

"Miehityshallinnon ylläpitämillä keskitysleireillä suljettuina oli enimmillään (keväällä 1942) 24 000 henkeä, siis miltei puolet ”epäkansallisesta” väestöstä. Olot leireillä olivat alkuaikoina varsin ahtaat ja kehnot. Lisäksi sota- ja evakuointiolosuhteista kärsineiden vankien terveys oli usein heikko jo heidän tullessaan leireille."

Ja silti näitä heikkokuntoisia suljettiin leireille.

"Pahimpaan aikaan kesällä 1942 kuolonuhreja oli 500-600 kuussa, enimmäkseen pikkulapsia ja vanhuksia. Vuoden 1942 aikana kuolleiden yhteismäärä oli noin 3500 henkeä. Tutkija Antti Laine on arvioinut kokonaiskuolleisuuden noin 4600 hengeksi. Suurin osa kuolonuhreista menehtyi aliravitsemukseen. Ruuan varastamisesta saattoi seurata ruumiillinen rangaistus. Joitakin vankeja myös ammuttiin ainakin karkaustapausten yhteydessä."

Nälkiintyviä ihmisiä lahdattiin, kun yrittivät saada ruokaa. Ja tämän piti olla Suomi!

" "Keskitysleiri"-nimitys periytyi jo 1900-luvun alusta, ja Itä-Karjalan leirit olivat kaukana saksalaisten ylläpitämistä kuolemanleireistä. Kun juutalaisten joukkotuhosta alkoi kantautua tietoja, Itä-Karjalassa otettiin käyttöön siirtoleiri-termi. Nimestä riippumatta väestön joukkorankaiseminen sillä perusteella, että joukkoon kuului mahdollisia partisaaneja, oli Haagin vuoden 1907 yleissopimuksen vastaista."

Aivan, mikään ei perustele viattomien siviilien tappamista. Sitä se Haagin 1907 yleissopimus sanoi.

"Suuri osa Itä-Karjalan alun perin suomensukuisista oli ehtinyt omaksua venäjän kielen, ja joskus etninen erottelu onnistui vain antropologisten tutkimusten avulla. Väestön asenteetkin tuottivat miehittäjille pettymyksen: suomalaisia ei tervehdittykään tervetulleina vapauttajina, vaan suhtautuminen oli pidättyväistä ja varovaista. Myös karjalaisten sukulaiset taistelivat puna-armeijassa, ja sodan lopputuloksesta oltiin epävarmoja. Suomalaistamistoimet jäivät lopulta melko tehottomiksi, ja vain pieni osa itäkarjalaisista siirtyi sodan loppuvaiheissa Suomeen."

Mitä nyt vähän ehdittiin saada pala siviilientappopiirakasta. Erittäin noloa.

Aivan kuin neuvostoliittolainen.

nii ja sinunkin vanhempasi ois riutunu työlöisvaltion leireillä,etkä olis täällä viisastelemassa

Mistä sen tietää..

Suomen päättäjien suurin tyhmyys oli kyllä uskoa Hitlerin voittoon, mutta saman virheen tekivät monet muutkin.

meikämie kirjoitti:

Mistä sen tietää..

Suomen päättäjien suurin tyhmyys oli kyllä uskoa Hitlerin voittoon, mutta saman virheen tekivät monet muutkin.

mutta ei kaikki suomen päättäjät uskoneet saksan kaikkivoipaisuuteen..ajattele että Linkomies tiesi jo vuonna 1941 heinäkuussa että saksan sotakone yskii jo jonkunverran ...keskellä kiivaimman etenemisvaiheen....ainakin oman muistelmakirjansa mukaan.

ajattelevia? Voihan meitä!!!

meikämie kirjoitti:

Mistä sen tietää..

Suomen päättäjien suurin tyhmyys oli kyllä uskoa Hitlerin voittoon, mutta saman virheen tekivät monet muutkin.

Eihänb suomalaiset päättäjät oikeesti koskaan, ja varsinkaan tuossa vaiheessa uskoneet saksan voittoon! Kyse oli omasta voitosta neukkuja vastaan ja se oli pääasia. Muitten maailmansodat sikseen. Ja sen takia meki kirjotellaa viel suomeksi... Miten vitussa me oltas piesty neukut ilman nazeja? Kansallissosialismin kanssa, tai ilman! Kui Baltian maille!! Jos me ei oltas tehty diiliä saksan kans sillon, ni nyt oltas kyl.. En ees halua ajatella..

...järkyttäviä kuvia..tämmöstä kun näkee niin kyllähän siinä mieli maahan menee...että mistä näitä kusipäitä sitten aina löytyy..?? ja joka valtakuntaan...sinällään justiin löysin tuon hilman kirjan joka kertoo näistä asioista ..en ole vain vielä kerennyt edes kantta avaamaan...täytyy lueskella se läpi ensi tilassa...

kaivonpesukone kirjoitti:

...järkyttäviä kuvia..tämmöstä kun näkee niin kyllähän siinä mieli maahan menee...että mistä näitä kusipäitä sitten aina löytyy..?? ja joka valtakuntaan...sinällään justiin löysin tuon hilman kirjan joka kertoo näistä asioista ..en ole vain vielä kerennyt edes kantta avaamaan...täytyy lueskella se läpi ensi tilassa...

Lue lisää

...ääh siis tyynen kirja eikä hilman..semmosta se on ku ei kaikkea heti muista..että semmosta.

Totta, varsinkin kun punapartisaanien henkilöllisyys on tiedossa.

tiedossa kirjoitti:

Totta, varsinkin kun punapartisaanien henkilöllisyys on tiedossa.

Vitut niistä papoista!! Eiköhän laiteta keppi pillusta suuhun niitten lastenlapsille!! Sehän se olis vasta reilua!! Eikö!! Olette sairaita...

Viipurin lääninvankilan joukkomurha tapahtui Viipurissa 27.-28. huhtikuuta välisenä yönä 1918, juuri ennen Suomen sisällissodan loppua. Vankilaan tunkeutui joukko punakaartilaisia, jotka surmasivat yli 30 henkeä. Viipurin lääninvankilan surmia pidetään suurimpana punaisten joukkojen suorittamana yksittäisenä joukkomurhana. Punakaartilaisjoukkiota johti Taipalsaaren rintaman päällikkö Hjalmar Kaipiainen. Tunkeuduttuaan vankilaan humalainen aseistettu joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi vankilan johtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja juuri hän ampui vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa.

Anonyymi kirjoitti:

Viipurin lääninvankilan joukkomurha tapahtui Viipurissa 27.-28. huhtikuuta välisenä yönä 1918, juuri ennen Suomen sisällissodan loppua. Vankilaan tunkeutui joukko punakaartilaisia, jotka surmasivat yli 30 henkeä. Viipurin lääninvankilan surmia pidetään suurimpana punaisten joukkojen suorittamana yksittäisenä joukkomurhana. Punakaartilaisjoukkiota johti Taipalsaaren rintaman päällikkö Hjalmar Kaipiainen. Tunkeuduttuaan vankilaan humalainen aseistettu joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi vankilan johtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja juuri hän ampui vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa.

Lue lisää

Viipurin puhdistus oli valkoisten Suomen sisällissodan loppuvaiheessa huhti-toukokuussa 1918 Viipurissa suorittama joukkoteloitus, jonka yhteydessä surmattiin vähintään 360 kaupungissa ollutta venäläistä sekä ainakin 30 muiden maiden kansalaista, joista 327:n henkilöllisyys on tiedossa. Heistä vain muutamilla oli kytköksiä punakaartiin, sen sijaan suurin osa uhreista oli avoimesti valkoisten puolella.[1] Pääosa teloituksista tehtiin heti valkoisten vallattua kaupungin 28.–29. huhtikuuta, mutta viimeinen toimeenpantiin yli kuukausi sodan päättymisen jälkeen 16. kesäkuuta 1918.[2] Pyhän Annan kruunu -linnoituksen valleilla suoritettiin suurin yksittäinen puhdistus 29. huhtikuuta, jonka muistoksi paikalle on pystytetty muistomerkki

Ja pöhveIi ylistää Suomen sodanjohtoa, mikä kieltäytyi evakuoimasta rajakyliä saksalaisten kehotuksesta huolimatta.

Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäki on tutkinut rajakyliin tehtyjä partisaani-iskuja. Lähteenmäen selvitysten mukaan syrjäisimmät asuinyhteisöt oli jätetty sotatoimialueelle pitkälti oman onnensa nojaan. Moneen kylään ei oltu jätetty yhtään aseistettua vartijaa.

”Nämä isoimmat kylät sieltä rajanpinnasta oli kyllä evakuoitu, mutta sitten tämmöiset pienemmät yhteisöt oli jätetty sinne ja niiden asukkaat olivat ikään kuin ihmiskilpinä siellä. Nämä syrjäseudut olivat Suomen sotilasjohdon näkökulmasta täysin vähäpätöisiä eivätkä ne sodan tuoksinassa merkinneet päämajan strategiakartoilla yhtikäs mitään.”, sanoo Lähteenmäki.

Jos itärajan tuntumassa olleet syrjäkylät olisi evakuoitu, olisi suomalaissiviilien julmat murhat voitu professorin mukaan välttää. Välittömän partisaaniuhan alle oli hänen mukaansa jätetty tuhansia siviilejä.

”Vastuu näistä henkilöistä oli tietenkin Suomen poliittisella ja sotilaallisella johdolla, ja he ovat luonnollisesti vastuussa myös näistä kuolemista.”

Lähteenmäki on vastikään kirjoittanut seikkaperäisen, partisaani-iskuja käsittelevän artikkelin teokseen ”Historiantutkimuksen etiikka”. Usean eri historioitsijan teksteistä koostuva kirja julkaistaan ensi syksynä.

Professori Lähteenmäen löytämien arkistodokumenttien valossa Suomen liittolainen natsi-Saksa patisteli evakuoimaan vaaravyöhykkeessä olleet itärajan siviilit. Jatkosodan aikana Suomen hallitus oli luovuttanut Lapin ja osan Oulun lääniä Saksan sotilashallintoalueeksi.
Suomen mielestä pyyntöön syrjäisten rajakylien evakuoimisesta ei voitu suostua. Suomen valtiojohto laski, että mikäli asukkaat olisi siirretty muualle, olisivat punapartisaanit saavuttaneet perimmäisen tavoitteensa.

”Eli tämä alue autioituisi lopullisesti partisaanien käyttöön. Nämä ihmiset, jotka siellä erämaissa asuivat, niin heidän tehtävänsä oli toimia ikään kuin ilmiantajina ja tarkkailijoina, että missä vihollinen milloinkin liikkuu”, sanoo Lähteenmäki MOT:lle antamassaan haastattelussa. Hänen mukaansa siviilien evakuoimatta jättäminen oli Suomen valtiojohdolta tietoinen valinta

Anonyymi kirjoitti:

Ja pöhveIi ylistää Suomen sodanjohtoa, mikä kieltäytyi evakuoimasta rajakyliä saksalaisten kehotuksesta huolimatta.

Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäki on tutkinut rajakyliin tehtyjä partisaani-iskuja. Lähteenmäen selvitysten mukaan syrjäisimmät asuinyhteisöt oli jätetty sotatoimialueelle pitkälti oman onnensa nojaan. Moneen kylään ei oltu jätetty yhtään aseistettua vartijaa.

”Nämä isoimmat kylät sieltä rajanpinnasta oli kyllä evakuoitu, mutta sitten tämmöiset pienemmät yhteisöt oli jätetty sinne ja niiden asukkaat olivat ikään kuin ihmiskilpinä siellä. Nämä syrjäseudut olivat Suomen sotilasjohdon näkökulmasta täysin vähäpätöisiä eivätkä ne sodan tuoksinassa merkinneet päämajan strategiakartoilla yhtikäs mitään.”, sanoo Lähteenmäki.

Jos itärajan tuntumassa olleet syrjäkylät olisi evakuoitu, olisi suomalaissiviilien julmat murhat voitu professorin mukaan välttää. Välittömän partisaaniuhan alle oli hänen mukaansa jätetty tuhansia siviilejä.

”Vastuu näistä henkilöistä oli tietenkin Suomen poliittisella ja sotilaallisella johdolla, ja he ovat luonnollisesti vastuussa myös näistä kuolemista.”

Lähteenmäki on vastikään kirjoittanut seikkaperäisen, partisaani-iskuja käsittelevän artikkelin teokseen ”Historiantutkimuksen etiikka”. Usean eri historioitsijan teksteistä koostuva kirja julkaistaan ensi syksynä.

Professori Lähteenmäen löytämien arkistodokumenttien valossa Suomen liittolainen natsi-Saksa patisteli evakuoimaan vaaravyöhykkeessä olleet itärajan siviilit. Jatkosodan aikana Suomen hallitus oli luovuttanut Lapin ja osan Oulun lääniä Saksan sotilashallintoalueeksi.
Suomen mielestä pyyntöön syrjäisten rajakylien evakuoimisesta ei voitu suostua. Suomen valtiojohto laski, että mikäli asukkaat olisi siirretty muualle, olisivat punapartisaanit saavuttaneet perimmäisen tavoitteensa.

”Eli tämä alue autioituisi lopullisesti partisaanien käyttöön. Nämä ihmiset, jotka siellä erämaissa asuivat, niin heidän tehtävänsä oli toimia ikään kuin ilmiantajina ja tarkkailijoina, että missä vihollinen milloinkin liikkuu”, sanoo Lähteenmäki MOT:lle antamassaan haastattelussa. Hänen mukaansa siviilien evakuoimatta jättäminen oli Suomen valtiojohdolta tietoinen valinta

Lue lisää

Paetisaanitoiminta Suomessa vuosina 1043-1944 vastasi Neuvostoliiton toimesta Suomen harrastamaa kaukopartiotoimintaa, mutta toisin kuin suomalaiset kaukopartiot, jotka keskittäytyivät tiedusteluun ja iskivät sotilaallisiin kohteisiin niin venäläiset partisaanit käytännössä keskittäytyivät syvällä sisä Suomessa suojattomiin ja vartioimattomiin siviilikohteisiin.

Myös Venäjällä on alkanut ilmestyä useita tutkimuksia, jossa todetaan että partisaaniosastot suorittivat Suomen alueella siviileihin kohdistuneita hyökkäyksiä. Ainakin pari kirjaa on käännetty suomeksi. Venäläiset tutkijat ovat todenneet, että sodan aikaisia tapahtumia voidaan tutkia historiallisesta näkökulmasta. Murha ei rikoksena vanhene Suomen lain mukaan koskaan, ja toisen maailmansodan voittajavaltioiden aikoinaan julistamien periaatteiden mukaan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan voidaan tuomita, vaikka niitä ei olisi tekohetkellä säädetty rangaistaviksi kansallisten lakien mukaan. Näin ollen Suomella olisi ollut kaikki oikeus vaatia näiden rikosten tekijöitä oikeuden eteen, mutta ilmeisesti poliittisista syistä näin ei ole menetelty.

Petroskoissa sijaitsevan Karjalan kansallisarkiston dokumenttien mukaan Karjalan rintaman partisaaniosastoissa oli mukana aiempaa tiedettyä suurempi määrä suomalaissyntyisiä henkilöitä, entisiä punakaartilaisia, sotien välissä itärajan yli loikanneita sekä amerikansuomalaisia. Entisiä punakaartilaisia olivat muun muassa oman nimikko-osastonsa saanut Toivo Antikainen, mutta häntä ei enää lähetetty rintamalle. Sen sijaan Taistelulippua komentanut Bruno Lahti ja Poljarnikia johtanut Toivo Suotaila osallistuivat myös taisteluihin. Petroskoissa sijaitsevaan partisaanimuistomerkkiin on puolestaan ikuistettu partisaaniradisti Sylvi Paason kasvot. Tutkijoiden mukaan kaikkiaan 5 101 Karjalan rintaman partisaaneista suomalaisia ja karjalaisia olisi jopa 15 prosenttia eli enemmän, kuin heidän suhteellinen osuutensa oli Karjalan asukkaista.