unista

En tiedä, auttaako tämä mitään, mutta mieleeni tuli tuosta alemmasta unikeskustelusta. Siinähän asianomainen kyseli, onko tulossa hulluksi, kun näkee unia joissa vahingoittaa ihmisiä. Entäs näin päin; olen koko ikäni nähnyt sairaita unia siitä, kuinka minua satutetaan tai minut murhataan mitä raaemmilla tavoilla. Tosielämässä en monesti ole joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi, elikkä ei pitäisi johtua sellaisista traumoista. Viime aikoina masennukseni pahentuessa olen alkanut nähdä unia, joista herään niin pelonsekaisin tuntein että itken pitkään herättyäni ja olen hermoheikko. En uskalla enää nukahtaa ja muutaman kerran olen jopa ollut niin sekaisin, etten ole millään tiedostanut unen jo päättyneen. Ajatellut uneni jatkuvan todellisuudessa. Unen ja toden rajan hämärtyminen epäilyttää...olen vasta 18-vuotias, joten jos tämä pahenee iän myötä niin...
1305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei tarvi mitään fyysisen pahoinpitelyn traumaa olla, että tuollaisia unia näkee. Kun ihmisellä lähtee todellisuuden ja unen raja hämärtyyn on se merkki siitä, että ihmisen oma minuus on päässyt heikkenemään. Eli siis nuo unimielikuvat murhasta tms. vastaa hyvin tositilannetta. Kun minuus on heikkenemässä tai tuhoutumassa niin mieli luo vaikkapa tuollaista unikuvaa joka tarkoittaa just sitä miltä näyttää paitsi se uhka ja tuho ei kohdistu fyysiseen vaan henkiseen puoleen. Jos ihmisellä ei ole omaa minuutta se ei voi olla varma mikä on sen omaa mielikuvitusta ja mikä ulkoista todellisuutta, koska ei ole sitä millä sen eron tekee ulkoiseen todellisuuteen. Tuo on jännä juttu ja aika vaikea aluksi tajuta, mutta tuonkin voi oppia tajuamaan vertailemalla sitä epävarmaa oloa oloon siihen mikä on kun on varmempi ja parempi olla. Olo on aivan täysin erilainen. Minuudella tarkoitan tässä sinua itseäsi. Se mitä pidät itsenäsi ja mitä kuuluu suhun ja mikä on ulkoista todellisuutta. Persoonastakin voisi puhua.

Minun käsittääkseni ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja hyvää vuorovaikutusta ihmisten välillä mm. siihen jotta mieli voi verrata mikä on sitä itseään ja mikä toista ja näin erottaa itsensä muista. Vähän niinkuin mitenkä voi olla hyvää jollei ole tietoutta siitä mikä on pahaa. Ainakaan mä en osaa kuvitella tilannetta jossa olisi vain hyvää. Aina tarvitaan vertailukohta.

Kuulostaa tosi lohduttomalta siis tuo tilanne, mutta jotain positiivista on, että minuuden voi luoda ja rakentaa uudestaan. Silloin kun näin alkaa käymän unessa pitäisi näkyä esim. talon rakentamista tms rakentavaa.

Esimerkiksi sellainen hyvä vuorovaikutus ja aito kiintymys muihin ihmisiin sekä omien rajojen pitäminen pitäisi auttaa tehokkaasti tuohon minuuden rakentamiseen uudestaan ja samalla myös masennukseen. Myös on tärkeä tiedostaa mikä tuntuu pahalta mikä hyvältä ja mikä on häpeää mikä pelkoa ja niin edelleen. Eli erotteleen tunteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälleen kirjoitti:

En tiedä, auttaako tämä mitään, mutta mieleeni tuli tuosta alemmasta unikeskustelusta. Siinähän asianomainen kyseli, onko tulossa hulluksi, kun näkee unia joissa vahingoittaa ihmisiä. Entäs näin päin; olen koko ikäni nähnyt sairaita unia siitä, kuinka minua satutetaan tai minut murhataan mitä raaemmilla tavoilla. Tosielämässä en monesti ole joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi, elikkä ei pitäisi johtua sellaisista traumoista. Viime aikoina masennukseni pahentuessa olen alkanut nähdä unia, joista herään niin pelonsekaisin tuntein että itken pitkään herättyäni ja olen hermoheikko. En uskalla enää nukahtaa ja muutaman kerran olen jopa ollut niin sekaisin, etten ole millään tiedostanut unen jo päättyneen. Ajatellut uneni jatkuvan todellisuudessa. Unen ja toden rajan hämärtyminen epäilyttää...olen vasta 18-vuotias, joten jos tämä pahenee iän myötä niin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu