ihmettelen

miten tälle palstalle onkin kasaantunut sokeat ja luonnosta täysin vieraantuneet ihmiset.mitähän he sanovat kun mannerheimintie on 2 metriä veden pinnan alapuolella.kun myrskyt ovat joka viikkoisia.kun on vuoden satamatta ja sitten vettä tulee kerralla pari metriä.sanon vain että silloin ei rahalla ole mitään arvoa.
16861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sitä on niin helppoa, turvallista takertua vanhaan tai sanoisinko nykyiseen tapaan. Ilmastonmuutoksen kaltaisen asian myöntäminen itselleen on varmasti monille helvetin rankkaa. On joko muutettava tapojaan säilyttääkseen itsekunnioituksen tai vaivuttava välinpitämättömyyteen. Jälkimmäisessä auttaa yhteisöllisyys -ajetaan, lennetään, golfataan, hallihiihdetään, kulutetaan jne yhdessä niin ei tunnu niin pahalta, 'jos näin moni on tätä mieltä se ei voi olla paha juttu'. Onneksi vastavoimatkin saavat tukea toisistaan. Olen tänä vuonna liittynyt parin ympäristöjärjestön toimintaan ja voin kertoa että on todella mukavaa ja antoisaa tuntea edes yrittävänsä vetää junaa kestävämpään suuntaan.

Äänestä
  • Ympäristöjärjestöjen toimintaa pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. On väärin että nämä yhteiskuntaa vahingoittavat yhdenasian liikkeet saavat toimia rajoituksetta. Ympäristöaktivistit ovat suurempi uhka länsimaisille hyvinvointivaltioille kuin terrorismi. Ne ovat kavalampia kuin Neuvosto kommunismi sillä kansaa uhkaavat voimat tulevat omasta piiristä. Jos joku perustaa ympäristöliikkeitä vastustavan liikkeen minä liityn heti mukaan.

    Äänestä

  • ekostalin kirjoitti:

    Ympäristöjärjestöjen toimintaa pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. On väärin että nämä yhteiskuntaa vahingoittavat yhdenasian liikkeet saavat toimia rajoituksetta. Ympäristöaktivistit ovat suurempi uhka länsimaisille hyvinvointivaltioille kuin terrorismi. Ne ovat kavalampia kuin Neuvosto kommunismi sillä kansaa uhkaavat voimat tulevat omasta piiristä. Jos joku perustaa ympäristöliikkeitä vastustavan liikkeen minä liityn heti mukaan.

    Läpiä päähänsä voi puhua ja muita saa rauhassa peloitella koska ei joudu vastuuseen.

    Aikoinaan peloiteltiin ihan viralliselta taholta uudesta jääkaudesta. Oli helppo peloitella koska mitään vastuuta ei ollut.

    Nyt veisataan virttä ilmaston lämpenemisestä. Kuitenkin viime huhtikuu oli yhtä kylmä kuin maaliskuu normaalisti. Se ei sopinut "kuvioon" ilmaston lämpenemisestä joten siitä vaiettiin.

    Vai nousee meren pinta. Ei nouse. Se pysyy tässä samassa korkeudessa seuraavat sata vuotta melko tarkkaan.
    Tuuli on puhallellut etelän ja lännen väliltä nyt pari kuukautta, siitä johtuu säämme leutous. Ensi vuonna voi tuulla joulukuun ajan idästä ja se tulee silloin olemaan kylmin "miesmuistiin".

    > Jos joku perustaa ympäristöliikkeitä vastustavan liikkeen minä liityn heti mukaan.

    Kyllä ympäristöjärjestöjen tavoitteita vastustavia tahoja ainakin riittää, Elinkeinoelämän keskusliitto, mikä tahansa moottoriurheilujärjestö...

    > On väärin että nämä yhteiskuntaa vahingoittavat yhdenasian liikkeet saavat toimia rajoituksetta. Ympäristöaktivistit ovat suurempi uhka länsimaisille hyvinvointivaltioille kuin terrorismi.

    Nyt osuit oikeaan. Unohdit vain sen että se mitä kutsutaan länsimaiseksi hyvinvointivaltioksi ei voi jatkua, se ei vain voi. Mitä teollistuneet valtiot edellä, sitä kehittyvät perässä. Eikä tämä maapallo yksinkertaisesti kestä tällaista kulutuskulttuuria, ei nykyisellä tahdilla eikä varsinkaan kun kehitysmaat seuraavat perässä. Ilmastonmuutos on vain yksi oire tästä.

    Ympäristöjärjestöt luovat vastavoimaa talouskasvukeskeiselle kulttuurille jossa vain ja vain raha ratkaisee. Näethän että ympäristöajattelu nostaa koko ajan kannatustaan, kannattaa lähteä mukaan eikä jäädä talousteollisuuskulutusyhteiskunnan viimeiseksi jääräpääpuolustajaksi. Ei ympäristön puolustamisen tarvitse olla ikävää tai rasittavaa. Ympäristöystävällisestä elämäntavasta voi todella nauttia!

    Äänestä

  • oikeuteen kirjoitti:

    "Nyt veisataan virttä ilmaston lämpenemisestä. Kuitenkin viime huhtikuu oli yhtä kylmä kuin maaliskuu normaalisti. Se ei sopinut "kuvioon" ilmaston lämpenemisestä joten siitä vaiettiin."

    Ilmaston lämpenemisellä tarkoitetaan vuosien keskilämpötilojen lämpenemistä pitkällä aikavälillä. Kuvaajan derivaatta on siis positiivinen. Yksittäistä sääilmiötä ei voi laittaa ilmastonmuutoksen piikkiin, mutta todennäköisyys keskimääräistä lämpimämpien päivien muodostumiselle on kasvanut.

    Huhtikuu oli tietääkseni normaalia lämpimämpi, mutta helmikuu ja maaliskuu paljon normaalia kylmempiä, eikä näistä vaiettu.

    "Tuuli on puhallellut etelän ja lännen väliltä nyt pari kuukautta, siitä johtuu säämme leutous."

    Tosin ennen vanhaan eivät länsi- ja etelätuulet lämmittäneet *yleensä* näin vahvasti.

    Äänestä

  • rauhassa kirjoitti:

    > Jos joku perustaa ympäristöliikkeitä vastustavan liikkeen minä liityn heti mukaan.

    Kyllä ympäristöjärjestöjen tavoitteita vastustavia tahoja ainakin riittää, Elinkeinoelämän keskusliitto, mikä tahansa moottoriurheilujärjestö...

    > On väärin että nämä yhteiskuntaa vahingoittavat yhdenasian liikkeet saavat toimia rajoituksetta. Ympäristöaktivistit ovat suurempi uhka länsimaisille hyvinvointivaltioille kuin terrorismi.

    Nyt osuit oikeaan. Unohdit vain sen että se mitä kutsutaan länsimaiseksi hyvinvointivaltioksi ei voi jatkua, se ei vain voi. Mitä teollistuneet valtiot edellä, sitä kehittyvät perässä. Eikä tämä maapallo yksinkertaisesti kestä tällaista kulutuskulttuuria, ei nykyisellä tahdilla eikä varsinkaan kun kehitysmaat seuraavat perässä. Ilmastonmuutos on vain yksi oire tästä.

    Ympäristöjärjestöt luovat vastavoimaa talouskasvukeskeiselle kulttuurille jossa vain ja vain raha ratkaisee. Näethän että ympäristöajattelu nostaa koko ajan kannatustaan, kannattaa lähteä mukaan eikä jäädä talousteollisuuskulutusyhteiskunnan viimeiseksi jääräpääpuolustajaksi. Ei ympäristön puolustamisen tarvitse olla ikävää tai rasittavaa. Ympäristöystävällisestä elämäntavasta voi todella nauttia!

    Ympäristöliike kukoistaa
    rehevimmin euroopassa ei muualla. Suomalaiset asettavat ympäristön talouskasvun edelle. Toivottavasti vihreä aate lämmittää työttömänäkin.
    On huvittavaa että länsimaissa vain AY-liikkeet ovat ottaneet kantaa työpaikojen turvaamisen puolesta. Esim. Suomen ydivoima ratkaisu. Poliitikoille tuntuu olevan tärkeämpi asia vihreiden pilvilinnojen rakentelu kuin kansan hyvinvointi.

    Ympäristöliikkeen jäsenistä on muuten muistaakseni suurinosa naisia. Tähän on luultavimmin syynä se että suurinosa näistä työskentelee julkisella sektorilla suojatyöpaikoissa.

    Julkisensektorin työntekijänä on mukavaa kannattaa talouselämälle tuhoisaa aatetta. Suomessakin kun laitettaisiin pöhöttynyt julkinensektori laihdutuskuurille niin vapautuisi moni ympäristöliikkeen jäsen kerskakulutuksen oravanpyörästä. Tämä olisi myös eduksi ympäristölle ja veronnmaksajille.

    Äänestä

  • oikeuteen kirjoitti:

    Läpiä päähänsä voi puhua ja muita saa rauhassa peloitella koska ei joudu vastuuseen.

    Aikoinaan peloiteltiin ihan viralliselta taholta uudesta jääkaudesta. Oli helppo peloitella koska mitään vastuuta ei ollut.

    Nyt veisataan virttä ilmaston lämpenemisestä. Kuitenkin viime huhtikuu oli yhtä kylmä kuin maaliskuu normaalisti. Se ei sopinut "kuvioon" ilmaston lämpenemisestä joten siitä vaiettiin.

    Vai nousee meren pinta. Ei nouse. Se pysyy tässä samassa korkeudessa seuraavat sata vuotta melko tarkkaan.
    Tuuli on puhallellut etelän ja lännen väliltä nyt pari kuukautta, siitä johtuu säämme leutous. Ensi vuonna voi tuulla joulukuun ajan idästä ja se tulee silloin olemaan kylmin "miesmuistiin".

    ei ole helppoa,ei muuttaa elintapojaan.mistä luulet pitkä aikaisen lounais,etelävirtauksen johtuvan,jos ei kerran ilmastonmuutos ole totta?

    Äänestä

  • ekolenin kirjoitti:

    Ympäristöliike kukoistaa
    rehevimmin euroopassa ei muualla. Suomalaiset asettavat ympäristön talouskasvun edelle. Toivottavasti vihreä aate lämmittää työttömänäkin.
    On huvittavaa että länsimaissa vain AY-liikkeet ovat ottaneet kantaa työpaikojen turvaamisen puolesta. Esim. Suomen ydivoima ratkaisu. Poliitikoille tuntuu olevan tärkeämpi asia vihreiden pilvilinnojen rakentelu kuin kansan hyvinvointi.

    Ympäristöliikkeen jäsenistä on muuten muistaakseni suurinosa naisia. Tähän on luultavimmin syynä se että suurinosa näistä työskentelee julkisella sektorilla suojatyöpaikoissa.

    Julkisensektorin työntekijänä on mukavaa kannattaa talouselämälle tuhoisaa aatetta. Suomessakin kun laitettaisiin pöhöttynyt julkinensektori laihdutuskuurille niin vapautuisi moni ympäristöliikkeen jäsen kerskakulutuksen oravanpyörästä. Tämä olisi myös eduksi ympäristölle ja veronnmaksajille.

    ikuinen taloudellinen kasvu,mikä ikiliikkuja se onkaan?

    "Suomalaiset asettavat ympäristön talouskasvun edelle. Toivottavasti vihreä aate lämmittää työttömänäkin. "

    Asettaisivatkin! Tämä olisi aivan fantastinen tilanne mutta aivan näin hyvin ei vielä asiat ole. Vihreän aatteen uskon todella lämmittävän parhaiten eri elämäntilanteissa, myös työttömänä. Itse tosin usko sanontaan: "Ei tekevältä työ lopu".

    "Esim. Suomen ydivoima ratkaisu. Poliitikoille tuntuu olevan tärkeämpi asia vihreiden pilvilinnojen rakentelu kuin kansan hyvinvointi."

    Miten kytket ydinvoiman suomen työllisyyteen? En tosiaan heti näe miten ydinvoima edistäisi työllisyyttä, sitäkö tarkoitit? Uusiutuvien energiamuotojen on kyllä todettu työllistävän ihmisiä.

    "Ympäristöliikkeen jäsenistä on muuten muistaakseni suurinosa naisia. Tähän on luultavimmin syynä se että suurinosa näistä työskentelee julkisella sektorilla suojatyöpaikoissa."
    Nyt sinulta pääsi peikko suusta. Naisia on eniten kyllä, ei toki pelkkiä naisia. Itse kuulun ympäristöjärjestöön jossa enemmistö on Miehiä jollainen itsekin olen. Naisenemmistö muuten on toiminnan kannalta hyvä juttu! Mutta tuo naiset-julkisen sektorin syöjatyöpaikat-yhteiskuntaa vastaa-ajattelu, sen sinä olet keksinyt ja yhdistellyt aivan omassa päässäsi. Saat toki olla sitä mieltä.

    Äänestä

  • suparta kirjoitti:

    ikuinen taloudellinen kasvu,mikä ikiliikkuja se onkaan?

    Ikuinen kasvu on tyypillistä kaikille orgaanisille eliöille maapallolla. Ihminen ei poikkea siitä mitenkään vaikkakin on päässyt aika pitkälle. Viherpiiperöt ja rimpsukassi porukka luulee että he voisivat jotenkin pysäyttää maailman tähän tilaan mutta ei. Maailma kulkee rataansa ja lajit menestyy aikansa.

    Äänestä

  • ekostalin kirjoitti:

    Ympäristöjärjestöjen toimintaa pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. On väärin että nämä yhteiskuntaa vahingoittavat yhdenasian liikkeet saavat toimia rajoituksetta. Ympäristöaktivistit ovat suurempi uhka länsimaisille hyvinvointivaltioille kuin terrorismi. Ne ovat kavalampia kuin Neuvosto kommunismi sillä kansaa uhkaavat voimat tulevat omasta piiristä. Jos joku perustaa ympäristöliikkeitä vastustavan liikkeen minä liityn heti mukaan.

    Ympäristöjärjestöt eivät paljon tämän maan menoa hetkauta. Kyllä näistä asioista päätetään ihan normaalissa parlamentaarisessa järjestyksessä ja terveellä maalaisjärjellä. Ympäristölle turmiollinen tai energiaa tuhlava toiminta ei ole kenenkään etu, ei yhteiskunnan eikä elinkeinoelämänkään. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden väheneminen ja ilmastonmuutos eivät välttämättä ole uhka elinkeinoelämälle, yhtä hyvin sen voi nähdä tuovan uusia mahdollisuuksia. Ne jotka nopeimmin sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin ovat voittajia.

    Äänestä

Mannerheinintiekö se on luontoa parhaimmillaan. Tuulet voi puhaltaa tämän luonto-ihmeen veden alle joskus. Sateet tulee ja menee niin kuin on tulleet ja menneet aina. Vedenpaisumus ja muut historian vitsaukset seuraa toisiaan meistä huolimatta. Älä kanna liiallista taakkaa näistä asioista. Tee vain itse parhaasi. Aulangon luonnonpuistossa oli aikoinaan kyltti jossa luki: " Älä parjaa älä pauhaa. Älä riko luonnon rauhaa".

Äänestä

'supartalta'. Ei nimimerkki kovin paljoa luonnosta tiedä, kun toisessa kohtaa puhuu "maailman historian 10 kuuminta vuotta", hah haa. Se maailman historia on tuhansia miljoonia vuosia. Ihminen on mitannut lämpötiloja about 150 vuotta. Opiskele sinä luontoa ensin kunnolla ja tule sitten konmmentoimaan.

Äänestä
  • valitettavasti sinäkin tulet,jos elät,kokemaan ilmaston muutoksen kaikessa karmeudessaan.

    Äänestä

  • suparta kirjoitti:

    valitettavasti sinäkin tulet,jos elät,kokemaan ilmaston muutoksen kaikessa karmeudessaan.

    mikään ei ole ikuista. Maailma muuttuu koko ajan, tosin hitaasti. Sillä paikalla jossa nyt on kukoistava kaupunki voi olla 1000 vuoden kuluttua 50 metriä vettä. Joskus 50000 tuhannen vuoden kuluttua voi taas olla kilometrin paksuinen jää kansi. Ja sadan miljoonan vuoden kuluttua jokin kasvinsyöjä lisko voi hamuta pähkinäpuun lehtiä puusta paikalta jossa ammoin oli vaikkapa eduskuntatalo.

    Äänestä

juttusi. Kas kun et vielä roisimpaa kuvausta kyennyt keksimään. Täyttä paranoiaa nuo sinun juttusi, keksisit jotain välkympää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suparta kirjoitti:

miten tälle palstalle onkin kasaantunut sokeat ja luonnosta täysin vieraantuneet ihmiset.mitähän he sanovat kun mannerheimintie on 2 metriä veden pinnan alapuolella.kun myrskyt ovat joka viikkoisia.kun on vuoden satamatta ja sitten vettä tulee kerralla pari metriä.sanon vain että silloin ei rahalla ole mitään arvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu